Yhden totuuden kriitikot

Suomalaiseen keskusteluun on viime aikoina hiipinyt hämmentävä ilmiö, joka on harmillisesti tartuttanut myös korkeasti koulutetun keskustelukulttuurin. Milloin mitäkin vänkäämistä ja inttämistä kun on alettu nimittää kritiikiksi. Ilmiö on entuudestaan tuttu vaikkapa maahanmuuttokritiikistä tai rokotekritiikistä, joissa yksinapainen vahvistusvinouman ruokkima vastahanka on naamioitu näennäisesti hyväksyttävämmän ”kritiikin” kaapuun.

Ilmiö korostuu verkkofoorumeilla kun vastarannankiiski esittää negatiivisen kommentin ja kuoro komppaa kiitoksilla ”kriittisestä” näkökulmasta. Pseudokriittinen höpönlöpö on kuitenkin vuotanut maahanmuuttofoorumeilta myös akateemisempaan keskusteluun, korostetuimmillaan viimeaikaiseen koulun digitaalisaation arviointiin.

Arvon kriitikot, toistakaa perässä: kritiikki ei ole yhtä kuin vastahanka.

Kyllä, epäkohtia tulee nostaa esiin ja tarkastella avoimesti ja läpinäkyvästi. Negatiivisen keskustelukulttuurin tyrmääminen on tuhoisaa sivistykselle. Mutta niin on yksisilmäinen dumaaminenkin.

Kritiikki tarkoittaa asioiden ja ilmiöiden tasapainoista ja monipuolista punnitsemista ja arviointia. Vaikka kritiikki voi usein nostaa esiin epäkohtia ja ikäviä asioita, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että johtopäätös kiinnitetään jo ennen aineistoon tutustumista ja joka ikinen argumentti käännetään vaikka sitten väkisin tukemaan omaa jo ennalta lotottua näkökulmaa.

Minua kiinnostaisi suuresti kuulla kuinka laaja kokemuspohja esimerkiksi näillä koulun digitalisaatiota vastustavilla kansankynttilöillä on itsellään digitaalisista ratkaisuista. Veikkaanpa, ettei Dragonboxia, Minecraftia tai Clanedia ole tullut hakattua tuntikausia, viihteellisemmistä Änkkäreistä ja Kläsäreistä sun muista puhumattakaan. Ehkä Kahoot on nippa nappa tullut kerran käynnistettyä. Samalla kuitenkin oma näkökulma on kirkas ja selkeä: hus, pois paha digihömppä!

Miten voit kritisoida jotain, mitä et tunne? Leffakriitikkokin kuitenkin katsoo leffan alusta loppuun ennen kuin antaa arvionsa.

On ihan höpönlöpöä väittää vänkäämistä kritiikiksi silloin kun siitä puuttuu kritiikin kaikkein tärkein ominaisuus: tarkasteltavan asian monipuolinen arviointi ja punnitseminen. Punninnan jälkeen lopputulos voi toki olla painokkaankin negatiivinen: tällaisen rakentavan kritiikin kautta ajatus kirkastuu ja kehittyy. Mutta jos lopputulos on jo lukittu ennakkoon, ei kyse ole arvioinnista vaan ihan puhtaasta oman kannan pönkittämisestä.

Jotta kritiikki olisi onnistunut, tulee kriitikon pidättäytyä tekemästä äkkivääriä johtopäätöksiä ennen kuin hän on tutustunut avoimin mielin laajasti kritisoitavaan asiaan ja arvioinut sitä myös sillä olettamalla, että lopputulkinta voi olla myönteinenkin. Muutoin kyse ei ole kritiikistä vaan mustavalkoisesta vänkäämisestä.

Maahanmuuttokritiikki ei ole nettifoorumeilla yleensä maahanmuuton tasapainoista arviointia vaan yksisilmäistä vastustamista. Rokotekritiikki on harvoin todistusaineiston tasapainoista punnitsemista vaan yleensä yksinkertaisesti rokotteiden vastustamista. Ja surullista kyllä, suuri osa silmiini sattuneista koulu-uudistusten kritiikeistä ei ole tasapainoista arviointia – vaan yksisilmäistä vastahankaa. Toki hyviäkin kriittisiä digikannanottoja onneksi näkyy, kuten vaikkapa hiljattainen Arno Kotron ansiokas ja monipuolinen pohdinta digikiintiöistä.

Koulu-uudistus, niin kuin muutkin kiistanalaiset ilmiöt, kaipaisi nimenomaan kriittistä arviointia klassisen sivistyneen keskustelukulttuurin hengessä. Siis erilaisten näkökulmien avarakatseista punnitsemista ja niiden rauhallista tarkastelemista monista eri näkökulmista.

Toki hypotalamus punaisena vänkääminen nettifoorumeilla on varmaan tosi kivaa ajanvietettä. Keskustelua se ei kuitenkaan edistä niin pitkään kun kritiikillä on vain yksi ainoa totuus.

Nimby – Not In My Back Yard!

En yleensä käy mielenosoituksissa. Viime kesänä osallistuin kuitenkin monikulttuurisuutta kannattavaan huikeaan Meillä on unelma -tilaisuuteen, jossa toinen toistaan valovoimaisemmat artistit ilmaisivat kantansa maahanmuuton puolesta. Tilaisuutta hämmensi järjestäjien päätös kutsua paikalle myös aiemmin vahvasti rasistisista mielipiteistään tunnettu Matias Turkkila.

Minusta oli mielenkiintoista nähdä, miten samalla tavalla me ”suvaitsevaiset” voimme suhtautua meille outoon ja erilaiseen kuin ne, joita kritisoimme (aiheesta) erilaisuuden vastustamisesta. En tuntenut Turkkilaa entuudestaan, mutta tilaisuudessa minulle jäi käsitys ihmisestä, joka yritti päästä aitoon dialogiin – turhaan. Myöhemmin kun luin hänen tuoreempia tekstejään, käsitys vahvistui entisestään. Turkkila vaikutti nähdäkseni loiventaneen rajusti aiemmin aika pölhöjäkin näkökulmiaan erilaisuudesta.

Nimby eli Not In My Back Yard on lyhenne, joka kuvaa meidän yleistä vastustustamme uutta ja erilaista kohtaan. Kukaan ei halua takapihalleen vankilaa tai mielisairaalaa, huumeparantolasta puhumattakaan. Mutta samalla jos yrittäisimme ymmärtää erilaisuutta aktiivisemmin, voisimme kehittää myös rikkaampaa ja valovoimaisempaa yhteiskuntaa. Kuten Kanadan huikea pääministeri Justin Trudeau taannoin totesi, erilaisuus on ennenkaikkea vahvuuden perusta.

Mielenosoituksen jälkeen kirjoitin melkein yhdeltä istumalta biisin, joka on yhtäältä kriittinen ”maahanmuuttokriitiikkiä” – eli maahanmuuttonimbyismiä – kohtaan. Samalla sen voi yhtä lailla lukea myös kritiikiksi Turkkilan puheenvuoron dumanneita mielenosoittajia kohtaan. Kummassakin tapauksessa kyse on nähdäkseni siitä, että meillä on niin kiire olla oikeassa ettemme malta kuunnella, mitä toisella on asiaa – tai tutustua siihen, minkälainen toinen oikeasti on.

Toisen ja toiseuden ymmärtämisessä asuu kuitenkin ihmisyyden suuri rikkaus. Jos vain maltamme kuunnella ennen kuin tuomitsemme.

Nimby

Tori alkoi täyttyä ihmisistä
Kaikki tulivat paikalle
Ihmettelemään uutta asukasta

Se puhui kummalla tavalla
Ja näytti erilaiselta
Ei me tiedetty miten sen kanssa ollaan

Älä tuu mun takapihalle
Ei me sua tänne haluta
Älä puhu mulle mitään
Ei me sua kuitenkaan tajuta

Juhlahumu yltyi uusiin sfääreihin
Kun me juhlittiin
Omaa ensiluokkaisuuttamme

Meidän piirileikkiin ei oo vierailla mitään asiaa
Pysykööt he omissa koloissansa

Älä tuu mun takapihalle…