Yritysvastuun ytimessä on etiikka, ei laki

Sadan vuoden päästä suomalaiset pöyristelevät nykyistä osakeyhtiölain viidettä pykälää samalla tavoin, kuin nykyään 1800-lukulaista orjataloutta. Ajatus siitä, että meillä olisi organisaatioita, joiden ainoa – siis ei vain tärkein, vaan ainoa – tarkoitus on siirtää varallisuutta jo niiden ennestään varakkaille omistajille on toki aika päätön jo ihan nykynäkövinkkelistäkin.

Yritysvastuu on teema, joka on noussut hitaasti keskusteluun jo viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Siitä huolimatta valtaosa yrityksistä, etenkin suuryrityksistä, harjoittaa liiketoimintaa vain ja ainoastaan maksimoidakseen voitot. Se, että vaikkapa miljardeja nettoava ympäristöä sileäksi vetävä pikamuotiyritys siirtää vuosittain muutaman miljoonan hyväntekeväisyyteen on lähinnä surkuhupaisaa.

Yritysvastuun ytimessä on ajatus eettisestä toiminnasta. Ei siis siitä, että toimitaan nippa nappa lain sallimissa rajoissa. Joskus eettisyys – siis se, että toimitaan oikein – edellyttää jopa lain rikkomista. Lait ovat vain yhteiskuntamme arvio siitä, miten oikein toimitaan. Ja joskus arvioimme väärin, niin kuin vaikka tuossa osakeyhtiölain viidennen pykälän tapauksessa.

Joukko yritysjohtajia on nyt kuitenkin esittänyt, kuinka väärin on, että peräti pääministerimme kehtaa perätä yritysvastuuta, vaikka viime aikoina vastuuta on tietysti perätty joka ikiseltä suomalaiselta. Eihän se nyt voi kuitenkaan koskea yritysjohtajaa, koska hänen täytyy ennen kaikkea varmistaa, että yritys tekee maksimaalisen määrän voittoa. Toisin toimiminenhan voi olla jopa laitonta.

Osakeyhtiöpykälän takana värjöttelyn ohella argumentaatio nojaa taaksepäin katsovien exceleitä tuijottavien ekonomistien pelotteluun siitä, että jos yritykset toimisivatkin eettisesti kestävämmin, siirtyisivät markkinat naapurimaahan. No, Kiinasta saa tietysti tilattua kaikenlaista kivaa hyvällä hinta-laatusuhteella, kun härpäkkeet tuotetaan lapsityöllä ja hiilivoimalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi myyttisen ”kilpailun” vuoksi toimia samalla tavoin. Itse asiassa oikein toimiminen voi olla jopa kilpailuetu, niin kuin esimerkiksi Piilaakson huippuosaajista kamppailevat yritykset ovat kerta toisensa jälkeen joutuneet toteamaan.

Yrityksen on toki markkinataloudessa tehtävä voittoa – muuten se on pian entinen yritys. Mutta mikään laki, määräys tai vaatimus ei edellytä sitä, että voittoa tehdään hinnalla mikä hyvänsä. Jokaisella voitollisella yrityseurolla on aina hinta. Tämä hinta maksetaan yrityksen ympäristökuormalla, sen sosiaalisilla vaikutuksilla, sen henkilöstön henkisellä ja fyysisellä hyvinvoinnilla – sekä tietenkin itse yrityksessä tehdyllä työllä.

Ymmärrän toki hyvin, miksi niin monet yritysjohtajat vierastavat yritysvastuun politisointia. Yritysten johtaminen pelkästään voittoa tavoitellen on todella vaikeaa puuhaa. Joka ei usko, kokeilkoot. Jos tähän lisättäisiin vielä velvoitteet pitää huolta omista työntekijöistä, asiakkaista ja ympäristöstä, tulisi hommasta todennäköisesti niin mutkikasta ja stressaavaa, että yritysjohtajia saisi hakea kissojen ja koirien kanssa.

Tietysti oikein toimiminen eettisessä mielessä on aina ollut vaikeaa. Orjaplantaasien pyörittäminenkin oli vaikeaa, ja vielä vaikeampaa hommasta tuli sitten kun orjuus kiellettiin.

Siitäkin kuitenkin selvittiin, niin kuin selvitään siitäkin, kun yritykset velvoitetaan toimimaan myös eettisesti oikein.