Yritysvastuun ytimessä on etiikka, ei laki

Sadan vuoden päästä suomalaiset pöyristelevät nykyistä osakeyhtiölain viidettä pykälää samalla tavoin, kuin nykyään 1800-lukulaista orjataloutta. Ajatus siitä, että meillä olisi organisaatioita, joiden ainoa – siis ei vain tärkein, vaan ainoa – tarkoitus on siirtää varallisuutta jo niiden ennestään varakkaille omistajille on toki aika päätön jo ihan nykynäkövinkkelistäkin.

Yritysvastuu on teema, joka on noussut hitaasti keskusteluun jo viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Siitä huolimatta valtaosa yrityksistä, etenkin suuryrityksistä, harjoittaa liiketoimintaa vain ja ainoastaan maksimoidakseen voitot. Se, että vaikkapa miljardeja nettoava ympäristöä sileäksi vetävä pikamuotiyritys siirtää vuosittain muutaman miljoonan hyväntekeväisyyteen on lähinnä surkuhupaisaa.

Yritysvastuun ytimessä on ajatus eettisestä toiminnasta. Ei siis siitä, että toimitaan nippa nappa lain sallimissa rajoissa. Joskus eettisyys – siis se, että toimitaan oikein – edellyttää jopa lain rikkomista. Lait ovat vain yhteiskuntamme arvio siitä, miten oikein toimitaan. Ja joskus arvioimme väärin, niin kuin vaikka tuossa osakeyhtiölain viidennen pykälän tapauksessa.

Joukko yritysjohtajia on nyt kuitenkin esittänyt, kuinka väärin on, että peräti pääministerimme kehtaa perätä yritysvastuuta, vaikka viime aikoina vastuuta on tietysti perätty joka ikiseltä suomalaiselta. Eihän se nyt voi kuitenkaan koskea yritysjohtajaa, koska hänen täytyy ennen kaikkea varmistaa, että yritys tekee maksimaalisen määrän voittoa. Toisin toimiminenhan voi olla jopa laitonta.

Osakeyhtiöpykälän takana värjöttelyn ohella argumentaatio nojaa taaksepäin katsovien exceleitä tuijottavien ekonomistien pelotteluun siitä, että jos yritykset toimisivatkin eettisesti kestävämmin, siirtyisivät markkinat naapurimaahan. No, Kiinasta saa tietysti tilattua kaikenlaista kivaa hyvällä hinta-laatusuhteella, kun härpäkkeet tuotetaan lapsityöllä ja hiilivoimalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi myyttisen ”kilpailun” vuoksi toimia samalla tavoin. Itse asiassa oikein toimiminen voi olla jopa kilpailuetu, niin kuin esimerkiksi Piilaakson huippuosaajista kamppailevat yritykset ovat kerta toisensa jälkeen joutuneet toteamaan.

Yrityksen on toki markkinataloudessa tehtävä voittoa – muuten se on pian entinen yritys. Mutta mikään laki, määräys tai vaatimus ei edellytä sitä, että voittoa tehdään hinnalla mikä hyvänsä. Jokaisella voitollisella yrityseurolla on aina hinta. Tämä hinta maksetaan yrityksen ympäristökuormalla, sen sosiaalisilla vaikutuksilla, sen henkilöstön henkisellä ja fyysisellä hyvinvoinnilla – sekä tietenkin itse yrityksessä tehdyllä työllä.

Ymmärrän toki hyvin, miksi niin monet yritysjohtajat vierastavat yritysvastuun politisointia. Yritysten johtaminen pelkästään voittoa tavoitellen on todella vaikeaa puuhaa. Joka ei usko, kokeilkoot. Jos tähän lisättäisiin vielä velvoitteet pitää huolta omista työntekijöistä, asiakkaista ja ympäristöstä, tulisi hommasta todennäköisesti niin mutkikasta ja stressaavaa, että yritysjohtajia saisi hakea kissojen ja koirien kanssa.

Tietysti oikein toimiminen eettisessä mielessä on aina ollut vaikeaa. Orjaplantaasien pyörittäminenkin oli vaikeaa, ja vielä vaikeampaa hommasta tuli sitten kun orjuus kiellettiin.

Siitäkin kuitenkin selvittiin, niin kuin selvitään siitäkin, kun yritykset velvoitetaan toimimaan myös eettisesti oikein.

Nyt tolkkua tekijänoikeuksiin!

Katsoin viikko sitten Syfy-kanavan “Dune” -minisarjan jakson Youtubesta. Vaikka maksan nykyään mielelläni kuukausittain satoja euroja aiempaa enemmän käyttämästäni viihteestä (musiikki, sarjakuvat, elokuvat, e-kirjat ja tietokonepelit), katson yhä TV-ohjelmia “laittomasti” Youtubesta tai vaikkapa Project Free TV -sivulta. Miksi? Koska se on yhä, vuonna 2012, ainoa vaihtoehto.

Ai niin, mutta onko flash-sivuston käyttäminen edes laitonta? Jos katson Youtubesta pätkän, joka on tekijänoikeuden alaista, olenko rikollinen? Miten tämä nyt taas menikään? Nykyaikana tietokonetta käynnistäessä pitäisi ilmeisesti mennä aina ensin katsomaan Finlexistä, missä lainsäädäntö tällä hetkellä polkee. Minä sentään plärään monimutkaisia dokumentteja päivittäin työkseni, enkä silti pysy tässä sotkussa kärryillä. Jotkut, sanotaan vaikka 9-vuotiaat, eivät varmaan edes tiedä, mikä on Finlex.

Mutta oikeasti, nyt joku tolkku tähän touhuun.

Tällä viikolla otsikoihin nousi tapaus, jossa tekijänoikeuksia valvova TTVK on uhkaillut 9-vuotiaan tytön vanhempia. Rikos? Se, että tyttö oli ladannut suosikkialbumin vertaisjakeluverkosta.

On ihan älytöntä, että yksityinen järjestö voi yhtäkkiä käyttää tuomiovaltaa ilman minkäänlaista valvontaa. Tämä osoittaa hyvin sen, ettei kenelläkään ole edelleenkään käsitystä siitä, miten aineettoman tuotteen tekijänoikeus pitäisi sovittaa sellaiseen maailmaan, jossa tuote on käytännössä aina saatavilla maksutta. Me elämme sellaisessa maailmassa nyt. Emme ole enää 1980-luvulla.

Ihan ensiksi tekijänoikeusjärjestöjen kannattaisi palkata väkeä, jotka tietävät, miten internet toimii. Esimerkiksi taannoisen Pirate Bay -blokin tapaiset tussahdukset saavat netin toiminnasta vähänkään tajuavat vain tuntemaan myötähäpeää tekijänoikeusjärjestöjen lankapuhelinajassa operoivia asiamiehiä kohtaan.

Mutta myötähäpeä on yksi asia, tietämättömyydestä kumpuava moraalittomuus aivan toinen. Ja tähän lainsäätäjien pitäisi puuttua heti eilen. Viimeksi kun tarkistin, ihminen on kuitenkin lainsäädännön silmissä syytön, kunnes toisin todistetaan.

TTVK on aiemminkin syyllistynyt ylilyönteihin lähettämällä uhkailukirjeitä täysin syyttömille. Kuinka moni näistä on kuitenkin säikähtänyt maksamaan ja pysyy nyt vaitiolovelvollisuuden takia hiljaa? Ja onko kohtuullista, että muutoin Suomen lain mukaan rikosoikeudellisesti turvattu alaikäinen joutuu satojen eurojen korvausvastuuseen?

Jännä juttu on myös, että normaalisti poliisi tarvitsee käsittääkseni aika jämerät luvat hakiakseen kansalaisten omaisuutta tutkintaan. Esimerkiksi jos epäillään miljoonien kavaltamisesta. Miten Nalle Puh -päällysteisen läppärin voi noutaa tuosta vaan, jos sillä tehty “rikos” on ollut yhden levyn lataaminen? Jos laki sallii tämän, laissa on jotain vikaa.

Mutta poliisien otteisiinkin nähden on vielä ihan eri kertaluokan hölmöilyä lähettää ihmisille mafiahenkisiä uhkauskirjeitä. Toiminnan eettisestä kestämättömyydestä kertoo erityisesti se, että uhkauskirjeiden vastaanottajia kiristetään pysymään hiljaa. Mitä ihmettä? Eikö tekijänoikeusjärjestöjen tarkoitus ole juuri tehdä piratismin vastaista taisteluaan paremmin tunnetuksi?

Tässä kohtaa piraattipuolueen ja muiden nettinatiivien syytökset “tekijänoikeusmafiasta” osuvat napakymppiin. Vaikka TTVK:n toiminta tapahtuukin toistaiseksi lain siunaamana, ei se juuri eroa Sisilian serkkujen bisneksistä. Rahaa tienataan toteamalla, että joko maksat tai itket ja maksat – ja naapureille tästä et hiisku sanaakaan.

Mutta minkälainen rikos tekijänoikeusrikos sitten oikeasti on? Taannoisessa TED-puheenvuorossaan Rob Reid osoitti, että koko tekijänoikeusargumentointi on hötöistä kuin voikukka kesän lopulla. Jos korvausvaateiden perusteet pitäisivät paikkansa, piratismissa liikkuisi enemmän rahaa kuin koko planeetan bruttokansantuote on yhteensä.

Ajatus siitä, että jokainen jaeltu kopio on menetettyä tulovirtaa on ihan päätön. Päin vastoin, viihdebisnes on kasvanut tasaisesti torrenteista huolimatta. Ne tahot, kuten Apple ja Amazon, jotka ovat tämän tajunneet ja tarjoavat toimivaa kaupallista sovellusta takovat massiiviset tulovirrat.

Levymyynnin kyykkäys ei johdu piraateista vaan teknologian murroksesta. Ne, jotka luulevat, että musiikki ja leffat myydään optisilla levyillä ovat auttamatta pudonneet kelkasta. Se ei silti oikeuta heitä toimimaan sakkorahan määrittävinä lainsäätäjinä, tuomareina ja tuomion toimeenpanijoina.

Siinä vaiheessa, kun 9-vuotiasta uhkaillaan mafiatekniikoilla pitäisi kaikille valjeta, että tässä hommassa on jotain mätää. Maailma ei toimi enää niin kuin ennen, ja mitä pikemmin tämä tosiseikka tunnustetaan, sitä parempi.

Lopuksi vielä yksi huomio: artisteilla ei ole tämän sotkun kanssa yhtikäs mitään tekemistä. Kyse on lainsäädännöllisestä vinoumasta, jota virkaintoiset byrokraatit ovat päässeet käyttämään ilman minkäänlaista valvontaa. Tekijänoikeudet ovat tärkeä asia ja pitävät yllä kulttuurin tuotantoa. Idiootti ei silti kannata olla.