Puoli Suomea jää kesälomalle juhannuksena. Samalla mieleen jää kuitenkin helposti pyörimään yhtä sun toista työhön liittyvää. Jos laiturin nokassa mielessä pyörivät vain täyttämättömät Excel-ruudukot, voi leijonaosa lomasta kuluakin töistä sun muusta stressatessa.
Ihmisen mieli on jännä apparaatti. Tiedostamattomassa mielessä pyörii kerrallaan käsittämätön määrä ajatusprosesseja. Jos sinulla ei ole otetta noihin prosesseihin, ne saattavat putkahtaa milloin tahansa kutsumatta päähäsi. Jos saat sen sijaan synnytettyä tunteen siitä, että elämä on hallinnassa, pälkähtää päähän dramattisesti vähemmän turhaa säpätystä. Tässä viisi nopeaa askelta, jotka kannattaa tehdä ennen lomien alkua lomastressin välttämiseksi.
1. Mieti, mitä oikeasti haluat tehdä
Priorisointi on hankalaa, jos et tiedä, miksi teet niitä asioita, mitä teet. Jossakin sisimmässäsi piilee kuitenkin selitys sille, mikä juuri sinusta on tärkeää ja arvokasta. Käytä siis ennen lomien alkua puolisen tuntia siihen, että tuumaat, mikä sinulle on tärkeää.
Voit tehdä vaikkapa Martin Seligmanin kehittämän loistavan käsialavahvuustestin. Kutsumuskartan avulla kartoitat sinulle merkityksellisen tekemisen luonnetta. Tai sitten voit ottaa kesälukemiseksi itsetutkiskelua siivittävän kirjan. Loistavia ovat esimerkiksi Stephen Coveyn 7 Habits of Highly Effective People ja Tony Schwartzin Be Excellent at Anything.
2. Priorisoi
Kirjoita kaikki syksyllä odottavat projektit ensin allekkain. Kirjoita sitten jokaisesta noin yhden kappaleen pituinen kuvaus. Tee tämän jälkeen projekteista miellekartta: kirjoita A4-arkin keskelle ympyrään ”Syksy 2012”. Kirjoita sitten kaikki syksyn projektit ympäri paperia, ympyröi ne ja yhdistä viivalla keskelle kirjoittamaasi kuplaan. Lisää nyt omiin kupliinsa kaikki, mitä sinulle tulee mieleen syksyllä käynnistyvistä projekteista.
Kun olet tehnyt miellekartan, pyri listaamaan syksyn projektit nyt numeroituna tärkeysjärjestykseen. Alleviivaa listalta lopuksi kolmesta viiteen ensimmäistä projektia: nämä ovat syksyn tärkeimmät hankkeesi.
3. Konkretisoi
Kun tiedät, mitkä ovat syksyn keskeisimmät hankkeet, konkretisoi vielä jokainen. Mieti, mikä on se konkreettinen askel, joka täytyy ottaa, jotta projektit liikkuvat eteenpäin. Vaikka kyseessä olisi kymmentuhatpäisen yrityksen siirtymä linjaorganisaatiosta matriisiin, alkaa jättiprojektikin yhdellä pienellä askelella, oli se sitten soitettu puhelu, lähetetty sähköposti tai täytetty Excel-taulukko.
Kirjoita jokaisen edellisessä vaiheessa listaamasi projektin alle sen ensimmäinen konkreettinen askel, esimerkiksi ”soita Pasille ja varaa aika konsultaatioon” tai ”tee tiimin kokousvaraus”.
4. Varaa ensimmäinen työpäivä syksyn starttaamiselle
Kun palaat syksyllä töihin, on pää todennäköisesti tukevasti loma-asetuksilla. Jos joudut aloittamaan täydessä tohinassa heti yhdeksältä ensimmäisenä maanantaiaamuna, ei ole ihme jos päätä alkaa pian puristaa vanne. Ihmismieli on kuin valtamerilaiva: se kääntyy hitaasti. Vedä siis henkselit ensimmäiselle työpäivällesi ja varmista, että ehdit silloin orientoitua rauhassa syksyn puuhasteluihin.
Varmista työt aloittaessasi, että kaikki on työhuoneessasi, työasemallasi ja muualla töissä niin kuin pitääkin ja tee edellisessä vaiheessa listaamistasi konkreettisista askeleista ainakin osa. Ja jos et voi ruksata koko päivää orientoitumiselle, käytä siihen edes muutama tunti. Näin töihinpaluusta tulee antoisampi ja kokonaisvaltaisempi kokemus.
5. Muista unelmoida
Unelmat syntyvät todellisuudesta – mutta unelmat myös synnyttävät todellisuutta. Maailma on alati liikkeessä, ja se, mihin suuntaan se liikkuu riippuu myös sinusta. Jos saat päähäsi loistoidean, pyörittele sitä mielessäsi ja koeta löytää lämmin ja tasapainoinen olo ideasi kanssa. Kannattaa muistaa, että loistoideat saattavat joskus myös syökseä ylivilkkauteen, hybrikseen. Jos sinusta tuntuu, että unelmasi saa sinut menemään pitkin seiniä, on siinä todennäköisesti vielä jonkin verran työstämistä.
Jos unelmasi saa sen sijaan sinut toistamiseen tuntemaan olosi tasapainoiseksi ja lämpimäksi, pidä siitä kiinni ja mieti, miten esimerkiksi edelliset askeleet kuljettaisivat sinut askeleen sitä lähemmäksi. Realismi tarkoittaa sitä, että uskomuksesi ovat totuudenmukaisia. Realismia on siis myös se, että rakennat todellisuutta sellaiseksi, mistä juuri sinä unelmoit.