Katsoimme lasten kanssa taannoin E.T.-elokuvan. Jäin leffan jälkeen muistelemaan, kuinka auvoista elo olikaan 1980-luvulla. Oli ihanaa laittaa kaarnavene seilaamaan kevättalvien sulaessa. Lähikiskalle pystyi pyöräilemään ostamaan kymmenen pennin irtokarkkeja yksitellen. Elämä oli huoletonta ja stressitöntä. Ihan niin kuin Spielberginkin lähiöfantasioissa.

Jäin miettimään myös sitä, miten synkkää nykyään on. Ei mistään muusta puhutakaan kuin lamasta ja YT-neuvotteluista. Milloin on Himasgate päällä ja milloin kansallisaarre myydään amerikkalaisille. Nykyäänhän kaikki on päin mäntyä. Toista oli ennen vanhaan.

Yhtäkkiä pysähdyin mietteissäni. Oliko 1980-luku tosiaan niin auvoisaa ja pelotonta aikaa? Samassa tajusin, kuinka harhaanjohtavan kuvan mielikuvitukseni oli maalaillut.

Mielihän toimii assosiaatioperiaatteen nojalla. Kun alkukimmokkeena toimii spielbergiläinen lähiöidylli, kulkee ajatus yllä kuvailtua rataa. Mutta ajatus voi muotoutua toisinkin.

Nimittäin 1980-luvullahan sitä vasta pelättiinkin. Joka ilta televisiosta sai kuulla Irakin ja Iranin sodasta. Neuvostoliiton uhka häämötti itärajalla. Ja USA:n ja Neuvostoliiton uhittelu aiheutti tämän tästä pelkoa ydinsodasta. 1980-luvulla ei pelätty tehtaan sulkemista. Silloin pelättiin, että kohta putoaa pommi.

Eikä se 1980-luvun lapsena oleminenkaan ollut niin auvoista, nyt kun sitä miettii. Elämä oli monin tavoin paljon vaikeampaa ja hankalampaa kuin tätä nykyä. Rajat oli suljettu, viestintä oli hidasta ja vaivalloista. Ihmiset eivät puhuneet eivätkä pussanneet.

Aika kultaa muistot, ja mieli tarttuu pääasiassa voimakkaisiin tunnekokemuksiin. Läpi koko ihmiskunnan historian menneisyys on tuntunut tutulta ja turvalliselta, kun taas tulevaisuus on ollut pelottava ja tuntematon. Nykyaikana tämä vain korostuu entisestään, kun muutostahti kiihtyy ja tulevaisuus peittyy yhä sankempaan hämärään. Nykyhetki on puolestaan jollakin jännällä tavalla puristuksissa näiden kahden välissä.

Mutta ei sen tarvitsisi näin mennä.

Nähdäkseni meille tekisi hyvää tähytä rohkeammin tulevaisuuteen. Tarvitsisimme menneisyyden kaipuun sijaan lisää tulevaisuudenuskoa: toivoa. Vaikka mennyt aika olisi ollut kuinka auvoista tahansa, se ei tule takaisin. Mutta tulevaan me voimme vaikuttaa juuri nyt.