Katsoimme lasten kanssa taannoin E.T.-elokuvan. Jäin leffan jälkeen muistelemaan, kuinka auvoista elo olikaan 1980-luvulla. Oli ihanaa laittaa kaarnavene seilaamaan kevättalvien sulaessa. Lähikiskalle pystyi pyöräilemään ostamaan kymmenen pennin irtokarkkeja yksitellen. Elämä oli huoletonta ja stressitöntä. Ihan niin kuin Spielberginkin lähiöfantasioissa.
Jäin miettimään myös sitä, miten synkkää nykyään on. Ei mistään muusta puhutakaan kuin lamasta ja YT-neuvotteluista. Milloin on Himasgate päällä ja milloin kansallisaarre myydään amerikkalaisille. Nykyäänhän kaikki on päin mäntyä. Toista oli ennen vanhaan.
Yhtäkkiä pysähdyin mietteissäni. Oliko 1980-luku tosiaan niin auvoisaa ja pelotonta aikaa? Samassa tajusin, kuinka harhaanjohtavan kuvan mielikuvitukseni oli maalaillut.
Mielihän toimii assosiaatioperiaatteen nojalla. Kun alkukimmokkeena toimii spielbergiläinen lähiöidylli, kulkee ajatus yllä kuvailtua rataa. Mutta ajatus voi muotoutua toisinkin.
Nimittäin 1980-luvullahan sitä vasta pelättiinkin. Joka ilta televisiosta sai kuulla Irakin ja Iranin sodasta. Neuvostoliiton uhka häämötti itärajalla. Ja USA:n ja Neuvostoliiton uhittelu aiheutti tämän tästä pelkoa ydinsodasta. 1980-luvulla ei pelätty tehtaan sulkemista. Silloin pelättiin, että kohta putoaa pommi.
Eikä se 1980-luvun lapsena oleminenkaan ollut niin auvoista, nyt kun sitä miettii. Elämä oli monin tavoin paljon vaikeampaa ja hankalampaa kuin tätä nykyä. Rajat oli suljettu, viestintä oli hidasta ja vaivalloista. Ihmiset eivät puhuneet eivätkä pussanneet.
Aika kultaa muistot, ja mieli tarttuu pääasiassa voimakkaisiin tunnekokemuksiin. Läpi koko ihmiskunnan historian menneisyys on tuntunut tutulta ja turvalliselta, kun taas tulevaisuus on ollut pelottava ja tuntematon. Nykyaikana tämä vain korostuu entisestään, kun muutostahti kiihtyy ja tulevaisuus peittyy yhä sankempaan hämärään. Nykyhetki on puolestaan jollakin jännällä tavalla puristuksissa näiden kahden välissä.
Mutta ei sen tarvitsisi näin mennä.
Nähdäkseni meille tekisi hyvää tähytä rohkeammin tulevaisuuteen. Tarvitsisimme menneisyyden kaipuun sijaan lisää tulevaisuudenuskoa: toivoa. Vaikka mennyt aika olisi ollut kuinka auvoista tahansa, se ei tule takaisin. Mutta tulevaan me voimme vaikuttaa juuri nyt.
Ajattelun ammattilainen 
Ajatuksissa on se paha vika, että niissä ei ole totuusarvo- eikä kokoluokkamerkintää, ei myöskään todennäköisyyttä. Ei yhdessäkään, vaikka ajatuksia on liikkeellä miljoonia joka hetki. (Mitä kaikkea itse ehdit juuri ajatella?)
Omien ajatusten (todellisuuspohjan ja toteutumisriskin, mittasuhteen ja merkittävyyden) suhteuttaminen, tunteiden kera, jää yksin ihmisen mielen tehtäväksi. Jälki on myös sen näköistä, vaihdellen harmaan arjen tragikoomisista ideoista mustien pyhäaikojen dramaattisiin mielijohteisiin.
Ydinsota, YT:t ja muut pommit eivät yllätä ketään, mutta talvikeli ja kaikki kalenterista tai ikkunasta nähtävä joka kerran.
Ei meidän tarvitse tulevaisuuteen tähytä ymmärtääksemme paremmin, missä nyt mennään. Ajatusten harhailusta tulevaisuuden arvonnoissa ei ole mitään apua juuri nyt. Tarvittava usko ja toivokin ovat parhaimmillaan juuri nyt. Käyttöpäivä tänään, parasta ennen huomista ja vain pahentuen tulevaisuudessa.
Todelliset tulevaisuuden tekijät ovat aina olleet tuoreita ja itsellisiä, joiden fokus on tässä hetkessä: yrittäjiä ja muita paraikaa parhaansa tekeviä. Mahdollinen hyvä tulevaisuus on ollut vain bonus, seurausta keskittymisestä ja hyvästä työstä.
Sen sijaan poliitikot, virkamiehet ja muut oman rahan riskejä kaihtavat puhuvat ”rohkeasti ja rohkeina” tulevaisuuden haasteista ja vaatimuksista.
Huolestuneina tietysti omasta tulevaisuudestaan.
Joskus koiriani katsellessa pihamaallani ajattelen että mitä jos joskus voisi tehdä asioita kuin koirat, juosta iloisena ympäriämpäri, ehkä ajattelematta mitään. Monesti tämä ajatus vie lapsiin ja lasten leikkeihin ja aktiviteetteihin, joissa ei olla menneisyydessä tai tulevaisuudessa vaan siinä hetkessä ja tässä.
Asioissa on aina yin ja yang, tasapaino. Monesti mietin USAta ja sen mahtivointisuutta melkein kaikessa paitsi sääilmiöissä, niitä vastaan ne ei ole vielä julistanut sotaa, vaikka hurrikaanit niitä välillä riepottelee, no en tiedä miten päädyin tähän asiaan, mutta ajatus kulkee…
Hienoa tekstiä sinulta Lauri syntyy!
Olet ilmeisesti saanut elää suht lapsellisen lapsuuden, kuten minäkin, koska nuo muistot kuulostivat kovin tutuilta. Olin vielä pari vuotta sitten kova uutisnarkkari – saatoin kuluttaa monta tuntia päivän uutisten lukemiseen. Aloin janoamaan huonoja uutisia. Nykyään käytän sen ajan mielenkiintoisten blogien seuraamiseen. Media vaikuttaa voimakkaasti alitajuntaan ja olet mitä luet. Jokainen voi vaikuttaa siihen itse, mutta helppoa se ei ole.
Juuri näin: katse eteenpäin.