Eilinen Iisalmen sanomien Jyri Paretskoin kirjoitus tolkun ihmisistä oli heittämällä paras kannanotto kiivaana vellovaan maahanmuuttokeskusteluun. Kohkaamisen jalkoihin kun tuntuu jäävän se tosiseikka, että palstatilaa valtaa nimenomaan marginaalinen vähemmistö – eivät kansan ”syvät rivit”.

Suurin osa suomalaisista kykenee keskustelemaan maahanmuutosta ja siihen liittyvistä haasteista ihan normaalisti ilman sormella osoittelua tai vastapuolen kantojen kärjistämistä. Mutta harmillisesti tämä maltillinen enemmistö ei saa palstatilaa, koska filosofinen ”toisaalta ja toisaalta” -pohdinta ei raflaa lööpeissä tai blogeissa yhtä komeasti kuin ”natsit riehuivat Tukholmassa” tai ”mamut vaanivat puskassa”.

Keskustelu näyttää poteroituneen kahden vihaisen ja pelokkaan ääripään olkinukkeasemasotaan. Samaan aikaan enemmistö, vaikka haluaisi, ei kykene käymään mielekästä julkista keskustelua, johtuen nykymedian lainalaisuuksista (pähkinänkuoressa: se myy mikä pelottaa tai kiihottaa eniten).

Nämä keskustelun ääripäät ovat siis juurikin ne tahot, jotka joko syyttävät toista osapuolta kategorisesti rasisteiksi tai suvakeiksi. Keskustelun vastakohtaparit eivät siis ole suvaitsevasti argumentoivat ja polttopulloiskijät – tai kääntäen puskaraiskaajat ja isänmaan toivot. Keskustelun ääripäät ovat ne tahot, jotka kategorisesti kieltäytyvät näkemistä, että myös toisin ajattelevilla voi olla hyvät perusteet omille näkökulmilleen.

Alleviivaan vielä: puhun siis nimenomaan käynnissä olevan keskustelun ääripäistä. Näiden poteroituneiden ja äänekkäiden keskustelijoiden lisäksi meillä on nimittäin vielä kaksi vielä  pienempää vähemmistöryhmää: itse polttopullojen heittäjät ja puskissa vaanijat.

Näissä ryhmissä – siis sekä ”natseissa” että ”raiskaajissa” – puhutaan pahimmillaankin vain muutamista kymmenistä ihmisistä. Mutta lööpit ja meidän pelkoreaktoita pään tukkoon sylkevät mantelitumakkeemme synnyttävät kuvan siitä, että polttopulloiskijöitä ja terroristeja vaanii jo joka kulman takana.

Väliaikatiedote: ei vaani.

Idiootteja ja rikollisia on ollut aina. Se, minkä värinen iho heillä on tai mitä hihamerkkejä he tykkäävät kantaa on sivuseikka sille, ettei idiotiaa tai rikollisuutta tule suvaita pätkääkään.

Ja tämän joka ikinen tolkun ihminen ymmärtää.

Sen takia meillä on oikeuslaitos joka huolehtii siitä, että tämä urpoileva porukka otetaan kiinni ja tuomitaan lain kirjaimen mukaan.

Samaan aikaan meidän pitäisi opetella puhumaan rauhallisesti maailmasta, joka on sellaisessa jamassa, että ihmisten vaan pitää päästä pakoon vaikeita oloja – ja että tämä tulee myös synnyttämään levottomuuksia, joita emme ole osanneet ennakoida. Fakta on, että jos laitetaan 30 000 minkä tahansa maan kansalaista puoleksi vuodeksi potkimaan kiviä vieraalle maalle, syntyy ongelmia.

Tähän kysymykseen ei ole helppoa ratkaisua. Mutta keskustelemalla maltillisesti ja rakentavassa hengessä, ratkaisu on varmasti mahdollista löytää.

Miten olisi, laitetaanko olkinuket hetkeksi sivuun ja jutellaan itse asiasta?