Tag Archives: suomi

Lightneer ja oppimisen tulevaisuus

21/03/2016

1 kommentti

Viikonloppuna luin jutun amerikkalaisesta koulutytöstä, joka oli vastannut standardoituun kokeeseen väärin. Kokeessa oli kysytty, mikä on suurin kolmella numerolla ilmaistava luku. Koska tyttö ei ollut vastannut ”999”, opettaja hylkäsi vastauksen. Vasta pitkällisen oikeusprosessin jälkeen – tervetuloa Amerikkaan! – opettaja suostui hyväksymään tytön vastauksen oikeana. Yhdeksän potensiin yhdeksän potensiin yhdeksän kun oli ”väärin” siksi, ettei luokalle oltu vielä opetettu potenssilaskua.

Olemme merkittävien oppimisen ja opettamisen murroksen äärellä. Maailman muutosnopeus pakottaa koulut ja koulutuksen muuttumaan, usein nopeammin kuin mikä tuntuu mukavalta tai tarkoituksenmukaiselta. Juuri kun tabletteihin on ehditty nippa nappa tottua, rynnistävät luokkahuoneisiin, sanotaanko vaikka virtuaalilasit. Yritä siinä sitten pysyä vauhdissa mukana.

Digitaalisuus ja uudet oppimismenetelmät tarjoavat sekä haasteita että uusia ratkaisuja. Suomi on oppimisen muutoksessa globaali suunnannäyttäjä. Uudet avaukset perusopetuksen opetussuunnitelmasta Scoolin tyyppisiin globaaleihin tienraivaajiin toimivat uuden ajan oppimisen majakoina maailmalle.

Uskon, että oppimispelit ovat yksi merkittävimmistä uuden ajan oppimisen mahdollistajista. Ensinnäkin, oppiminen on yksi huikeimmista inhimillisistä kokemuksista. Ja toisekseen, jokainen hyvin suunniteltu peli on itsessään oppimiskokemus. Jos peli rakennetaan oppimistavoitteista käsin, on peleillä mahdollista oppia aivan huikeita asioita.

Kirkkaimmillaan olen nähnyt oppimispelien vaikutuksen Dragonboxin ja Fun Englishin tyyppisten huippujen kohdalla. Kolmevuotias poikani oppi Dragonboxilla ratkomaan yhtälöitä. Fun English on puolestaan opettanut koko lapsikatraallemme englannin kielen perussanaston.

Viime vuonna oppiminen ja oppimispelit tempaisivat mukaansa. Ideoituani kesän mittaan uusia oppimismenetelmiä yhdessä Lauri Konttorin, Niklas Hedin ja Peter Vesterbackan kanssa perustimme viime syksynä uuden oppimispelistudio Lightneerin.

Syksyllä tiimiimme liittyivät myös huikeat pelisuunnittelija Ilari Kaarnakari, pääkoodaaja Alberto Alonso ja markkinointisuperstara Marja Konttinen. Tammikuun alussa ensimmäinen peli siirtyi tuotantoon. Jos kaikki menee hyvin, peli julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.

Olemme isojen oppimisalan murrosten edessä. Oppimispelit voivat olla merkittävä muutosvoima oppimisen tulevaisuudelle. Kuvittele maailma, jossa ihmiset oppivat päivittäin uusia asioita hiukkasfysiikasta uusiin kieliin, historiasta vaikkapa koodaamiseen – mutta niin, että oppiminen on yhtä hauskaa ja mukaansatempaavaa kuin vaikkapa Clash Royalen pelaaminen. Olen aivan varma, että tämä yhtälö on ratkaistavissa.

Maailmassa on jo valtavan monta uutta pelintekijää, jotka ovat ratkaisun jäljillä. Olen hurjan innoissani, että voin ajatella meidän Lightneerilla olevan yksi näistä pioneereista. Lopputuloksen tietää vain jälkikäteen, mutta tällaiselle matkalle lähdöstä ei olisi voinut kieltäytyä. Fiilis on vähän kuin olisimme pyyhältämässä USS Enterprisen komentokannella kohti tuiki tuntemattomia galakseja.

Suomi voi toimia uuden ajan oppimisen ainutlaatuisena suunnannäyttäjänä. Missään muualla maailmassa kun ei löydy sellaista osaamista sekä pelialalla että oppimisessa kuin täällä Pohjolassa.

Tolkun ihminen on toiminnan ihminen

05/02/2016

4 kommenttia

Tässä nopea tekstianalyysi Jyri Paretskoin kirjoituksesta. Huolimatta siitä, kuinka kivaa on jakaa Martin Luther Kingin (sinänsä ihan loistavaa) hiljaisuussitaattia, Paretskoi ei ainakaan kehottanut tolkun ihmisiä olemaan hiljaa ja katselemaan sivusta kun ääriliikkeet kaappaavat vallan.

Paretskoin mukaan tolkun ihminen (lainaukset suoraan tekstistä):

  • on valmis auttamaan apua tarvitsevia
  • ymmärtää, että viranomaiset tekevät työnsä, tunnistavat todelliset turvapaikan tarvitsijat ja käännyttävät muut pois
  • vaatii poliitikoilta toimia, jotka takaavat yhteiskuntarauhan
  • tuomitsee seksuaalisen häirinnän ja väkivallan riippumatta siitä, kuka siihen syyllistyy
  • toivoo, että jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi, mutta ymmärtää, ettei kaduille tarvita partioita
  • ei tee johtopäätöksiä tai yleistyksiä tuntemattomista ihmisistä sen perusteella, mihin kansanryhmään nämä sattuvat kuulumaan
  • ei pelkää kohdata ihmistä ihmisenä
  • osaa keskustella kriittisesti maahanmuuttopolitiikasta
  • on asiallinen, perustelee näkemyksensä ja kunnioittaa toisia
  • tuomitsee rasismin yksiselitteisesti
  • ei alennu räyhäämään nimettömänä internetin keskustelupalstoilla vaan esiintyy suoraselkäisesti omalla nimellään

Ja niin edelleen.

Huomaatko, mitä tolkun ihminen ei tee? Hän ei vedä koko ajan hernettä nenäänsä.

Paretskoi puhuu myös hiljaisuuudesta. Ongelma ei ole se, että tolkun ihmiset ovat hiljaa. He käyvät keskustelua koko ajan – ja tekevät asioita parempaa Suomea rakentaakseen.

Ongelma on, että tämä keskustelu ja rakentaminen jää kaiken kouhottamisen jalkoihin.

Mitä jos jätettäisiin hetkeksi se herne pöydälle ja juteltaisiin vähän?

Peace out.

Suomi tarvitsee Piilaakson henkeä

20/09/2015

8 kommenttia

Tutustuimme viime viikolla Piilaaksoon Boardmanin järjestämällä huikealla vierailulla. Noin kolmikymmenpäinen porukkamme koostui niin suuryritysten johtajista kuin startup-yrittäjistäkin. Lähtökohdista riippumatta päädyimme viikon jälkeen samaan lopputulokseen: Suomi tarvitsee Piilaakson henkeä.

Oli hämmästyttävä kontrasti vierailla San Franciscon, Oaklandin, Menlo Parkin ja Palo Alton superyrityksissä samaan aikaan kun kotimaan rintamalta kuuluu vain tyhjänpäiväistä nahistelua siitä, kuka saa euron enemmän. Suomalainen keskustelu on juuttunut älyvapaaksi asemasodaksi työnantaja- ja työntekijäpuolen vanhentuneiden ideologioiden ristituleen. Kumpikaan osapuoli kun ei ole pysynyt muuttuvan maailman vauhdissa.

Piilaaksossa korostui kaksi asiaa ylitse muiden. Ensinnäkin, vierailemissamme yrityksissä Facebookista Googleen, nettiradio Pandorasta suomalaiseen menestyjäkomeetta Ideaniin korostui estoton ”can do” -asenne. Näissä firmoissa ei nuristu indeksikorotuksista tai verotuksesta, vaan keskityttiin tekemään uutta. Niin kuin Facebookin vierailullamme kuulimme, tekemisen impakti on kaikki kaikessa.

Ideanin toimitusjohtaja Risto Lähdesmäki oli saanut päähänsä teettää maailman huippusäveltäjillä Idols-finalistin esittämän tunnuskappaleen. Suomessa idea olisi naurettu alas sekunneissa. Mutta Piilaakson kukoistavassa ilmapiirissä tuloksena oli ehta pophitti, joka ei jää piiruakaan jälkeen maailman huippuartistien listakärjestä. Kuinka ollakaan, Joshua Ledetin ”Love Can Do” on jo noussut esimerkiksi 250 miljoonan ihmisen Indonesiassa listaykköseksi.

Toinen Piilaaksoa sävyttävä yleisteema on ”pay it forward”. Toisin kuin muualla maailmassa, bisnestä ei sävytä täällä petomainen nopeat syövät hitaat -mentaliteetti. Piilaakson henkeen kuuluu sen sijaan auttamisen eetos. Hämmentävää kyllä, nykykapitalismin mekassa auttaja ei myöskään odota autetultaan vastapalvelusta. Vain sitä, että tämä puolestaan auttaa sitten seuraavaa tarvittaessa eteenpäin.

Kummassakin ohjenuorassa on kyse asenteesta. Lähdetäänkö tekemään oletuksella, että ei tästä kuitenkaan mitään tule? Vai mennäänkö rohkeasti tuulta päin, silläkin uhalla että voidaan epäonnistua. Puolustetaanko hampaat verissä omaa etua? Vai etsitäänkö mahdollisuuksia auttaa toista aina kun voimme.

Mikään metafyysinen pakko ei sido meitä menneen maailman nahisteluasenteeseen indeksikorotuksineen ja verorutinoineen. Ihan yhtä hyvin me voisimme alkaa puhua siitä, mitä uutta voimme tehdä, yhdessä ja yksin. Niin yksilöt, startupit kuin jättiyrityksetkin. Ai että, ehkä julkinen sektorikin! (Suomen Kalifornian pääkonsuli Juha Markkanen osoitti muuten perjantain päätöstilaisuudessa, että virkamieskin voi olla huippuinnovatiivinen ja svengata kuin hirvi.)

Voimme tarttua toimeen ja auttaa kaveria mäessä silloin kun kuorma käy liian raskaaksi yksin kantaa. Tai miksei silloinkin, kun tuuli on juuri tarttumassa siipiin ja tarvitaan enää pieni viimeinen puhallus, jotta lento lähtee.

Suomi on kertakaikkisen upea maa, jolla on mahdollisuuksia ihan mihin tahansa. Olemme jo nyt hämmästyttäneet maailmaa kerta toisensa jälkeen esimerkiksi mobiili-, peli- ja koulumenestystarinoillamme. Mutta antamalla ruikutuskulttuurille vallan vedämme huikeat mahdollisuutemme vessanpytystä alas.

Miten olisi, tartutaanko toimeen? Se on helppoa: mieti, miten voisit uudistaa omaa osaamistasi, tai miten voisit auttaa ihmisiä ympärilläsi. Ja kun olet miettinyt, tee. Siinä kaikki.

Suomi pystyy mihin vaan. Jos katajainen kansamme saa asenneilmastoonsa vain piirun lisää Piilaakson ”can do” ja ”pay it forward” -henkeä, ei meitä pitele mikään.

Elvyttäminen ja leikkaaminen ovat menneen ajan makropolitiikkaa – nyt tarvitaan liikevoimaa

24/03/2015

7 kommenttia

Olen seurannut viime päivinä vaivaantuneena Hesarissa käytyä keskustelua siitä, pitäisikö sukeltavaa kansantalouttamme tukea elvyttämällä velkarahalla vai leikkamalla julkisia menoja. Kumpikin näkemys saa tukea valtavirran makrotalousteorioista. Harmi vaan, että nämä teoriat perustuvat maailmaan, jota ei enää ole.

Sekä elvyttäminen että leikkaaminen ovat käsittääkseni ihan hyvin perusteltuja toimenpiteitä silloin kun talous sakkaa makrotasolla. Ennen vanhaan tämä johtui siitä, että markkinat lakkasivat vetämästä esimerkiksi öljykriisin tai valuuttakriisin takia.

Vieläkin kuulee puhetta siitä, miten nykyinen talouskriisi olisi jonkinlainen lama tai taantuma. Ongelmana on, ettei nykytilanne ole tosiasiassa lähelläkään takavuosien makrotason lamaa. Nykytilanne ei johdu niinkään siitä, että massojen ostovoima olisi heikentynyt jonkin yksittäisen ison tekijän takia. Syynä nykyiseen talouskriisiin on se, että ihmisten ja yritysten ostotottumukset muuttuvat koko ajan rajummin. Markkinarakenteet muuttuvat päivä päivältä nopeammin. Siis sekä se, mitä kysytään että se, mitä tarjotaan.

Tästä seuraa, että erityisesti omaan markkinajohtaja-asemaansa tuudittautuneet yritysjätit saavat tuta sen, kun ketterämpi haukkaa markkinan alta. Kun liikevaihto sulaa, on pakko saneerata. Seurauksena on työttömyyttä ja sitä kautta ostovoiman heikentymistä.

Elvytyksen perusajatus on, että kun markkinaan pumpataan lisää rahaa, ostovoima paranee. Julkishallinnon investointien kautta saadaan töihin lisää porukkaa ja sitä kautta lisää ostovoimaa myös markkinoille. Näin yritykset voivat paksummin ja voivat palkata lisää porukkaa, jotka voivat puolestaan kuluttaa lisää. Hupsista vaan, ja talous kasvaa. Tämä toimiikin loistavasti, jos markkinat koostuvat pääasiassa hitausvoimaisista teollisuustuotteista ja päivittäiskulutustavarasta.

Siinä vaiheessa kun ihmiset upottavat miljardeja muutaman kymmenen hengen kehittämiin mobiilipeleihin tai virtuaaliyrityksen välittämiin taksikyyteihin, on tilanne ihan toinen. Nyt markkinaan pumpattu raha ei menekään suuryritysten kasvuun ja työllistämiseen, vaan valuu pienten digiyhtiöiden kassaan. Usein omien rajojemme ulkopuolelle.

Leikkaamiskiiman takana on käsittääkseni puolestaan ajatus siitä, että kun valtiohallinto on pieni, verot pienenevät ja pääoman tuotto on parempi. Tällöin maahan virtaa oletettavasti lisää fyrkkaa. Harmi vaan, että verovaroin tuotetaan nykyaikana alati arvokkaampaa osaamispääomaa esimerkiksi koulutusjärjestelmämme kautta. Ei se sijoittaja rahojaan Suomeen upota siksi että meillä on kivat verot, vaan siksi, että täällä tehdään jotain, jonka joku haluaa ostaa.

Elvyttäminen saa nykytilanteessa aikaan pahimmassa tapauksessa sen, että pumppaamme velkarahaa maasta ulos. Leikkaaminen puolestaan vähentää julkisen sektorin työpaikkoja ja entisestään jo nyt kyykytettyä ostovoimaa. Mikä sitten avuksi?

Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa.

Kukaan ei tiedä, mikä näin nopeasti muuttuvassa maailmassa toimii. Sitä ei tiedä sen enempää poliitikko, professori kuin tällainen filosofinplanttukaan. Sen takia pitäisikin rohkeasti kokeilla, katsoa mitä tapahtuu ja sitten toistaa tai korjata tulosten mukaan.

Sokean elvyttämisen sijaan meidän pitää kannustaa rohkeisiin kokeiluihin ja tukea aloittavia yrityksiä, joilla on pähkähullultakin vaikuttavia ideoita. Yhdeksänkymmentä yhdeksän sadasta epäonnistuu. Mutta yksikin suksee saattaa tuoda satoja miljoonia verotuloina kansan kassaan. Supercell, yksi viime aikojen suurista suomalaisonnistujista, on kerta toisensa jälkeen alleviivannut Tekesin merkitystä miljardimenestykselleen.

Sokean leikkaamiskiiman sijaan pitäisi satsata hallintohimmeleiden virtaviivaistamiseen. Niissä on kuitenkin paljon parantamisen varaa. On kansan kokonaistuottavuuden kannalta ihan turhaa istuttaa leipääntynyttä virkamiestä vuosikaupalla tyhjän panttina konttorissa, kun sama ihminen voisi nauttia elämästä täysin rinnoin vaikkapa harjan varressa tai laulunopettajana.

Sokkoside silmillä leikkaamisesta tuskin seuraa mitään hyvää. Jos sen sijaan joku neropatti käy läpi valtion ja kunnallishallinnon himmelit huolella läpi ja siivoaa sieltä turhat pois, luullakseni kaikki voittavat.

Ja sitten: Meidän pitää suunnata resursseja siihen, että työmarkkinassa on riittävästi liikkuvuutta, jotta ihmiset löytäisivät mielekästä työtä. Ongelmamme ei ole niinkään ostovoiman vähyys, vaan ennemminkin kokonaistuottavuutemme ja -innovatiivisuutemme heikkous. Sekä tuottavuus että luovuus kukoistavat kun työ kiinnostaa muunkin kuin palkan takia.

Yritysjohtajien on pakko herätä siihen, ettei markkinoiden sakkaaminen johdu keskuspankin ohjauskorosta, vaan siitä, että Piilaaksosta pompahtanut propellipää tarjoaa sinun yritystäsi parempaa tuotetta. Tällöin YT-kirves on pahinta mitä voit yrityksellesi tehdä. Satsaa ennemmin tuotekehitykseen.

Keskeisin huomio on, että elämme ihmiskunnan historian muutosvoimaisinta aikaa. Kapitalismin aika alkaa olla ohi. Olemme siirtymässä ideoiden aikakaudelle, jossa se, joka jaksaa innostua ja kehitellä uutta tulee voittamaan. Vaikka olisit kuinka markkinajohtaja tahansa, voi innokkaampi tekijä syödä markkinasi alta nopeammin kuin ehdit sanoa ”Nokia”.

Maailman suurin taksiyhtiö Uber ei omista ainuttakaan autoa. Maailman suurin hotelliyhtiö AirBNB ei omista ainuttakaan asuntoa. Maailman suurin mediayhtiö Facebook ei tuota riviäkään sisältöä.

Kaikki kolme perustuvat siihen, että joku on keksinyt hyvän idean. Hyvät ideat eivät synny sen enempää setelitukku kourassa kuin saneerausveitselläkään. Hyvät ideat syntyvät liikkuvuudesta, kokeiluista, innostuksesta, oppimisesta ja halusta tehdä hyvää. Ne syntyvät siitä, kun pääkoppaan saadaan liikettä.

Maailma on muuttunut perustavanlaatuisesti. Jopa muutos on muuttunut: maailma muuttuu alati nopeammin. Muuttuva Suomi ei tarvitse sen enempää elvyttävää kuin leikkaavaakaan politiikkaa.

Suomi tarvitsee lisää liikevoimaa.

Kutsumuskoneella kohti unelmien työpaikkaa

13/11/2014

18 kommenttia

Julkaisimme maanantaina Monster.fi:n ja Filosofian Akatemian yhteistyössä kehittelemän Kutsumuskoneen. Leikkimielisen testin tarkoituksena on avata työnhakua omista intohimoista käsin. Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä – ihminen tarvitsee intohimoaan vastaavaa työtä.

Testin taustafilosofia perustuu viime vuonna julkaistua Upeaa työtä -kirjaani varten tekemääni tutkimukseen sekä Filosofian Akatemian tiimimme työhön. Vaikka itse testi on viihteellinen, on sen takana myös paljon tutkimustyötä. Samalla testi avaa myös Monsterin laajaa työpaikkatietokantaa hieman uudella tavalla.

Kutsumuskoneen suosio ylitti kaikki odotuksemme. Itse ajattelin, että jos ensimmäisinä päivinä saamme muutaman tuhatta testaajaa, olen tosi tyytyväinen. Neljässä päivässä testin on tehnyt yli 150 000 suomalaista! Huikea juttu!

En edes osaa alkaa arvailla, mistä testin suosio johtuu. Kenties aika alkaa viimein olla kypsä kutsumustyölle.

Nähdäkseni hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta, vaan maanantai-iltapäivästä klo 13:30. Siis ihan tavallisesta arjesta, kun puuhaamme normaalien askareidemme parissa. Mutta jotta tämä toteutuu, täytyy askareiden vastata sitä, mistä olet aidosti kiinnostunut. Olennaista on, että et rajaa työpaikkojen vaihtoehtoavaruutta turhaan esimerkiksi taustasi tai tutkintosi kautta.

Hoivaviettinen ihminen voi löytää kutsumuksensa yhtä hyvin sairaanhoitajana, kennelinpitäjänä tai lastentarhan opena. Esiintymisestä ja lukemisesta pitävä voi puolestaan nauttia niin konsultin, opettajan kuin pr-gurunkin puuhasta. Salilla viihtyvä ja kroppansa kehittämisestä kiinnostunut voi puolestaan löytää kutsumuksensa fitness-ohjaajana, puistotöistä tai varastohommista. Olennaista ei ole tittelin komeus tai tutkinnon laajuus. Olennaista on arjen askareiden laatu ja soveltuvuus juuri sinulle.

Asetimme vuonna 2013 tavoitteeksi, että vuoteen 2023 mennessä on normaalia, että suomalaiset heräävät maanantai-aamuna innostuneena töihin ja kouluun. Tavoite on määritelty niin, että vähintään 51% suomalaisista kokee silloin työnsä tai opintonsa kutsumuksellisina – siis sellaisina, että ne innostavat aidosti. Tämä vaatii työskentelyä niin yksilöiden, työyhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Nähdäkseni olemme tosi pahassa pulassa, jos emme onnistu tässä tavoitteessa. Yhä nopeammin muuttuva maailma tarvitsee aidosti työstään kiinnostuneita tekijöitä.

Olen kuitenkin viime aikoina alkanut miettiä, pitäisikö rimaa nostaa. Minusta 51% suomalaisista on kyllä hyvä ja mitattavissa oleva tavoite. Mutta se ei ehkä riitä.

Olen itse ollut niin onnekas, että olen saanut lähes koko aikuisikäni tehdä kutsumuksellista työtä. Tämä koskee niin ensimmäistä uraani musiikin parissa, kuin nykyistä tutkijantyötänikin. Mutta minusta on pitkään tuntunut epäreilulta, että tällainen onnekkuus on yhä vain harvojen etuoikeus.

Minusta hyvä tavoite voisi olla sittenkin, että jokainen saisi tehdä halutessaan aidosti kiinnostavaa ja innostavaa työtä. Olen ihan vakavissani alkanut viime aikoina ajatella, että tämä projekti ei ole valmis, ennen kuin joka ikinen suomalainen saa tehdä työtä, jonka kokee aidosti mielekkääksi. Nähdäkseni löytämällä ratkaisut siihen, miten oikea työ kohtaa oikean tekijän tämä on myös mahdollista.

Jos me onnistumme tässä, Suomi näyttää samalla suuntaa myös muulle maailmalle. Unelmani onkin, että Suomesta tulisi innostavan ja kannustavan työn majakkamaa. Että suomalaisesta innostavasta työstä ja uuden ajan sisukkuudesta tulisi kansainvälisesti arvostettu vientituote. Ehkä sitten rimaa pitää nostaa vieläkin korkeammalle. Hymiö tähän.

Mutta Suomi on hyvä paikka aloittaa. Meillä on täällä ihan huikeaa porukkaa, ja jos nyt kääritään hihat, ei mene aikaakaan kun asiat ovat täällä ihan älyttömän hyvin.

Tehdään Suomesta yhdessä sellainen paikka, jossa on hyvä olla ja tehdä hienoja juttuja. Tehdään Suomesta innostavan työn globaali majakkamaa.

Testaa Kutsumuskonetta täällä.

Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji

07/11/2013

15 kommenttia

Kanssakansalaiset, medborgare!

On aika teroittaa kepit. Kansanfilosofimme Pekka Himanen on jälleen ryöminyt kiven alta. Kuten me kaikki hyvin tiesimme jo etukäteen, Himasen tänään julkistettu raportti on täynnä tyhjänpäiväistä liirumlaarumia. Tähän meidän rahojamme käytettiin seitsemän sataa tuhatta euroa!

Nyt kepit olalle ja kaikki yhdessä tuumin näyttämään Himanuljaskalle, missä kaappi seisoo. Eihän se käy laatuun, että mukaprofessori väsää kätyreidensä kera latteita visioita jostain tulevaisuuden Suomesta?

Ei käy.

Suomi oli parhaimmillaan 80-luvulla. Takaisin liennytys ja atomisodan uhka, niin kuin olisi jo. Ja kymmmenen pennin irtokarkit.

Ajatus siitä, että Suomi voisi kukoistaa, että täällä voisi satsata oikeasti hyvinvointiin iänikuisen byrokratiakierteen sijaan on ihan posketon. On meillä tärkeämpääkin tekemistä kuin hyvinvointihömppä.

Loppuisi jo valtiovallan pumpulinpehmeä höttöretoriikka. Meidän on saatava takaisin vanhat hyvät ajat, jolloin politiikassa puhuttiin oikeista asioista, niin kuin beekooteesta, tuposta, saltista ja etykistä. Kansakunnan tehtävänä oli tulla kiltisti tehtaalle kun kello käy. Olihan silloin sentään työpaikka turvattu.

Se, että itse pääministeri kehtaa sanoa, että politiikkaa pitäisi harjoittaa kansantajuisesti, tai taas tämä samainen filosofinplanttu vieläpä että Suomessa pitäisi satsata arvonantoon on ihan älytöntä. Ou pliis, niin kuin Ameriikanmaalla sanoisivat.

Kaiken kukkuraksi ovat oikein ministeritasolla saakka nyt innostuneet miettimään sitä, miten hyvinvointia voisi lisätä pahoinvoinnin poistamisen sijaan. Naminamihömppää on saatu sietää ihan tarpeeksi.

Kyllä se on kuulkaa sillä tavalla, että nyt ja vastaisuudessa, jos joku kehtaa nostaa ääntään ja yrittää tehdä asioita uudella tavalla, kaivetaan kepit esiin ja näytetään miten meillä päin asiat hoidetaan.

Tai ehkä ei?

Voisiko sittenkin ajatella, että on hienoa, että valtiovalta on ylipäätään tilannut tällaisen raportin? Että politiikassa oikeasti mietitään näitä asioita ja panostetaan niihin?

Voisiko ajatella, että on hienoa, että olemme ottaneet maailmassa ensimmäisten joukossa askeleita, jos kohta pieniä ja huteria, kohti aitoa hyvinvointiyhteiskuntaa?

Voisiko ajatella, että on hienoa edes yrittää aloittaa keskustelua siitä, miten voisimme uudistaa Suomea niin, että ihmiset voisivat aidosti ja yleisesti hyvin?

Voisiko ajatella niin, että vaikka ensi yritys ei olisi mestariteos, se voisi toimia ensimmäisenä astinlautana kohti kukoistavaa ja uudenlaista Suomea? Tai edes avata keskustelua siitä?

Tai voisiko ajatella niin, että keskustelisimme asioista ja ratkaisuehdotuksista ihmisten ja epäonnistumisten sijaan?

Höpön löpön.

On tässä ajateltu ihan tarpeeksi, oikein seitsemän sadan tonnin edestä.

Nyt loppuu se ajattelu: kepit esiin ja menoksi. Tehdään Himasenpieksännästä uusi kansallislaji. Onhan sitä jo harjoiteltu.

Tehdään Suomesta innostustalouden majakkamaa

28/08/2013

23 kommenttia

Minulla on tällainen unelma:

Haluaisin, että vuoden 2023 Suomessa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna töihin ja ajatella: ”Jee! Pääsen taas tekemään hienoja juttuja ihanien ihmisten kanssa.”

Tämä ei ole utopiaa. Päin vastoin, kyse on, kuten kollegani Reima Launonen linjaa, eutopiasta. Siis hyvästä tulevaisuudesta, jonka toteuttaminen on täysin mahdollista.

Avainasemassa on innostustalous.

Pahoittelen sanahirviötä, mutta en keksinyt parempaakaan. Innostustalous tarkoittaa sitä, että kansantuotetta eivät aja metsäteollisuus, Nokia tai uudet kaksitoista Roviota. Sen sijaan  talouskasvua ajaa nousuun joka ikisen suomalaisen autenttinen innostus omaa tekemistä kohtaan. Oli kyse sitten maalin sutimisesta seinään, autolla ajamisesta, pelien suunnittelusta tai vaikkapa metrosiivouksesta. Ja kyllä, myös kutsumuksellisia ja työstään nauttivia metrosiivoojia on olemassa.

Mutta mitä hemmetin väliä innostuksella on Suomen tulevaisuudelle? Ei kai sillä nyt voi oikeasti olla väliä kansantalouden kannalta, että ihmisillä on kivaa?

On sillä.

Tässä avainlukuja. Gallupin 140 000 työntekijää käsittäneessä tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden innostus vaikutti selvästi yrityksen tulokseen. Amerikkalaisten bisnesproffien Gretchen Spreitzerin ja Christine Porathin Harvard Business Review’ssa julkaistun loistopaperin mukaan innostuneiden työntekijöiden tuottavuus on 16% muita parempi ja heidän sitoutumisensa työpaikkaansa on 32% parempi. Burn-outia esiintyy hulppeat 125% vähemmän. Siis silkalla innostuksella.

Innostuneet ihmiset ovat luovempia ja oma-aloitteisempia. He sairastavat vähemmän alzheimeria ja muita kognitiivisia sairauksia. He saavat enemmän tulosta aikaan lyhyemmässä ajassa. Laajan tutkimusnäytön valossa ei oikeastan ole mikään ihme, että London School of Economicsin laajassa hyvinvointikatsauksessa työhyvinvointiin ja motivointiin satsatun punnan tuottoaste oli yhdeksänkertainen. Sijoituskohteena työntekijöiden innostus on huippuluokkaa.

Kun käännetään prosentit euroiksi, alkaa talouden tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Jos lasketaan suurin piirtein 20 000 ihmistä työllistävän teollisuusyrityksen kohdalla auki pelkästään 16% tuottavuuskasvu, olettaen että se saataisiin aikaan organisaationlaajuisesti, olisi kyse suurin piirtein 78 miljoonan euron puhtaasta lisätulosta vuodessa. Kyse ei siis ole pelkästä leikkirahasta.

Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen nostetaan oikeassa elämässä strategisen päätöksenteon keskiöön? Todelliset tulokset eivät jää juuri laskelmille kakkoseksi.

Taannoisessa Esa Saarisen juhlaseminaarissa entiset Nokian huippujohtajat alleviivasivat yksi toisensa jälkeen ihmiskeskeisyyden tärkeyttä Nokian 1990-luvun huikeassa menestystarinassa. Sittemmin Nokialta Koneen toimitusjohtajaksi siirtynyt Matti Alahuhta nosti ihmiskeskeisyyden yhtiön ykköstekijäksi. Tämän seurauksena Koneen tulos kasvoi Helsingin sanomien mukaan yli 60 miljoonaa euroa vuodessa – finanssikriisistä huolimatta.

Innostava työ löytyy sieltä, missä intohimo kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, jossa arjen aktiviteetit ovat itsessään palkitsevia ja tuottavat jotakin arvokasta työyhteisölle. Tämän selvittäminen on mahdollista ihan joka ikiselle meistä.

Kriittistä intohimon kohteiden selvittäminen olisi nähdäkseni erityisesti elämän nivelkohdissa oleville 15- ja 18-vuotiaille nuorille, joiden päätökset saattavat muuttaa koko heidän loppuelämänsä.

Jos me kysymme nyt nuoriltamme, mitä he oikeasti haluavat arjessaan tehdä, meillä on vuosikymmenen sisällä kansakunta, jonka bruttokansantuote kumpuaa siitä, että ihmiset tekevät innoissaan juuri sitä mitä haluavat – ja tuottavat sitä kautta yhteiskunnalle jotakin arvokasta.

Jos töitä ei ole, innostuneet nuoret keksivät niitä. Tästä on jo konkreettista näyttöä, niin kuin kesän hittikirja Taivas ja helvetti, ja kirjan ajatuksia käytäntöön vienyt PopUpCompany osoittavat.

Suomen PISA-tulokset ovat saaneet maailman kääntämään katseensa meidän pientä viiden ja puolen miljoon porukkaamme kohti. Samaten huikea peliosaamisemme on saanut johtavat talouslehdet puhumaan Pohjolan ihmeestä.

Mutta minkälainen majakkamaa Suomi voisi olla, jos saisimme viiden ja puolen miljoonan porukkamme aidosti innostumaan ja sitä kautta veivaamaan kansantuotteen ihan uuteen uskoon? Minkälaisia silmäpareja kohdistuisi siinä vaiheessa kansakuntaamme?

Me tiedämme jo, miten tämä tehdään: tutkimuspapereita innostuksen vaikutuksista on valtavasti. Työkalut ihmisten itsetuntemuksen lisäämiseksi ja innostamiseksi ovat jo olemassa.

Kysymys on enää ihan puhtaasti käytännöllinen: tartutaanko toimeen ja pannaan tuulemaan?

Pohjolan ihme nostaa vasta päätään.

Tehdään nyt Suomesta innostustalouden majakkamaa.