Maailma muuttuu tällä hetkellä niin nopeasti, että on vaikeaa sanoa, mitä 2040-luvun koulussa opetellaan. Sen sijaan on todennäköisesti helpompaa ennustaa, mitä koulussa ei opita.

Hämmentävintä teknologian tämänhetkisessä kehityksessä on, kuinka monta arkista askaretta koneet ottavat pian haltuun. Jo nyt Waverly Labs kehittää Star Trek -henkistä reaaliaikaista kielen tulkkausjärjestelmää. Google Translaten huikea kamerakääntäjä mahdollistaa esimerkiksi tiekylttien ja ruokalistojen kääntämisen reaaliaikaisesti kieleltä toiselle. Vuonna 2040 arkikokemuksemme päälle piirtyykin saumaton digitaalinen rinnakkaistodellisuus vähän samaan tapaan kuin maailmalla nyt nähdään esimerkiksi Pokémon Go -pelissä.

Nähdäkseni vuonna 2040 on mahdollista, että sekä substanssiosaaminen että jopa suuri osa taitoaineista (esimerkiksi juuri kielet) on tuettu tai jopa korvattu kokonaan erilaisilla tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvilla mekanismeilla. Tuolloin on toteutettu jo lähes täydellinen IA (Intelligence Amplification), jossa ihmisajattelu on integroitu tietoverkkoihin reaaliaikaisesti esimerkiksi erilaisten älylasiratkaisujen avulla. Kun tarvittavaan tietoon ja taitoihin pääsee salamannopeasti käsiksi verkon kautta, ei muistiin painamisella ole enää nykyisenlaista merkitystä.

Kuten presidentti Tarja Halonen totesi Suomi-Areenassa viime perjantaina pidetyssä tilaisuudessa, tietoon pääsystä huolimatta meidän pitää myös tulevaisuudessa tietää, milloin vaikkapa jatkosota tai nuijasota on sodittu. Nippelitietoon käsiksi pääsy ei korvaa koulun yleissivistävää merkitystä. Mutta sen sijaan, että koululaiset pänttäisivät vuosilukuja kokeisiin, he seikkailevat nuijasodissa ja muissa historian pyörteissä esimerkiksi virtuaalitodellisuudessa. Jo nyt Google tarjoaa koulujen tarpeiksi esimerkiksi virtuaalimatkoja jopa avaruuteen asti. 2040-luvulla tämä on arkipäivää.

Toivoisin myös, että tulevaisuuden koulu ei yritä tehdä kaikista hyviä kaikessa, vaan ohjaisi jokaisen oppilaan löytämään ainakin yhden sellaisen alan, jossa hän todella kokee onnistuvansa. Itse olin koulussa surkea vaikkapa historiassa, koska se ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Sen sijaan matematiikasta, psykologiasta ja filosofiasta en meinannut saada tarpeekseni.

Koulujen painotus siirtynee puhtaasta substanssioppimisesta tiedon arviointiin, etiikkaan, omien elämäntavoitteiden ja -merkitysten määrittelyyn sekä oman ajattelun päivittämiseen. Kun kaikki tieto on reaaliaikaisesti käsillä, korostuu myös tiedon suhteellisuus: monesti esimerkiksi eri näkökulmista saavutetut tutkimustulokset riitelevät keskenään. Siksi tulevaisuuden koulun päätehtävä on opettaa päivittämään omaa ajattelua ja omia näkökulmia tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Maailmassa, jossa kaikki tieto on heti käsillä on tärkeintä oppia kyseenalaistamaan – ja ihmettelemään.

Oppiaineita tuskin on nykyisessä mielessä, vaan oppiminen tapahtuu todellisia ilmiöitä pohtimalla, usein hyödyntäen erilaisia virtuaalitodellisuuden ja laajennetun todellisuuden apuvälneitä. Kun älylasit tulostavat vaikkapa laskutoimitusten ratkaisut tai kielenkäännökset salamannopeasti näkökenttään, siirtyy ihmisen ajattelun painopiste toisaalle.

Kävimme kiinnostavan debatin keskusteluun osallistuneiden kansanedustajien kanssa siitä, mitä ihmisen ajattelulle tapahtuu, kun esimerkiksi päässälaskulle käy kuten tulentekotaidolle tai nyrkkipyykille. Pyykkikone ja hella eivät kuitenkaan ole tehneet meistä tyhmempiä, vaan ne ovat vapauttaneet aikaa muunlaisille aktiviteeteille. Luullakseni tulevaisuuden teknologiset murrokset vapauttavat samalla tavoin ihmiskunnalle ennennäkemättömät resurssit ajattelun kehittämiseen ja parantamiseen.

On toki myös mahdollista, että ihmiset käyttävät vapautuvan ajan ja ajattelun kaistan saippuasarjoihin ja juorulehtiin. Juuri tästä syystä koulun merkitys ajattelun kehittäjänä muuttuu tulevaisuudessa vielä nykyistä tärkeämmäksi. Koulu on suuri tasa-arvoistaja, joka mahdollistaa sen, että jokainen lapsi saa käsiinsä hyvän elämän avaimet. Kun teknologia vapauttaa ajattelun kaistaa, voi opettaja ohjata oppilaiden kiinnostusta esimerkiksi kaunokirjallisuuden tai taideaineiden pariin, kuten kansanedustaja ja tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen totesi.

Opettajan rooli on tulevaisuudessa ohjaavampi ja valmentavampi. Opettajan rooli on myös luullakseni jopa nykyistä merkittävämpi, koska ihmiskontaktin ja ihmisymmärryksen merkitys kasvaa suorassa suhteessa tietoon pääsyn kanssa. Kun kaikki tieto on käsillä, on keskeisintä tietää, mitä sillä tekee. Pelkkä nippelitiedon netistä kaivaminen on hyödytöntä ilman sitä tukevaa aiempaa ymmärrystä.

Jotta olemme valmiit tulevaisuuden maailmaan, meidän pitää satsata siihen, että siirrymme vähitellen pois siiloutuneista oppiaineista ilmiökeskeisyyteen, luennoivasta opettamisesta oppimisen tukemiseen sekä uusien oppimisratkaisujen ja -teknologioiden käyttöönottoon, jotta Suomi ei jää junasta kun muu maailma ottaa loikan uuden ajan oppimiseen.

Kaikissa näissä esimerkiksi Suomen uusi perusopetuksen opetussuunnitelma ottaa askeleita juuri oikeaan suuntaan. Nyt pitää olla rohkea myös käytäntöön viennissä.

Kun teknologia korvaa meille vaikeita prosesseja – niin kuin se on tehnyt jo satoja vuosia – vapautuu kaistaa uudenlaiselle ajattelulle. Tärkeimpään rooliin nouseekin itse ajattelun arviointi.

Tulevaisuuden koulussa vuonna 2040 lapset oppivat ennen kaikkea ihmettelemään.