Elämme ihmiskunnan historian turvallisinta ja yltäkylläisintä aikaa. Samaan aikaan emme ole koskaan olleet näin peloissamme. Vaikka ovesta voi lähteä ulos aseistautumatta, täyttävät lööpit ja iltauutiset mielemme pelottavista väkivalta- ja talousuutisista, jotka saavat pelkäämään pahinta.
Kun ihminen pelkää, hän alkaa hamuta turvaa sieltä, mistä sitä saa. Valitettavan usein turvaa haetaan helposti määriteltävistä ja tavoitelluista resursseista: rahasta, maineesta ja omasta sosiaalisesta asemasta. Sen lisäksi, että nämä resurssit ovat tavattoman kilpailtuja, on niillä myös toinen yhteinen nimittäjä: ne ovat katoavaisia. Rahaa tai sosiaalista hyväksyntää haluava vain itse asiassa lisää pelkotilaansa omaisuuden tai suosion karttuessa. Korkealta kun putoaa kovempaa.
Muutama viikko sitten sain oivalluksen. Mikä on se rahamäärä, joka riittää turvaamaan mitä tahansa talouskatastrofia vastaan? Eli paljonko pitäisi olla tilillä puskuria, jotta voisi mennä illalla rauhassa nukkumaan. Kolmen kuukauden palkka? Vuoden tienestit? Miljoona? Kymmenen miljoonaa?
Suoraan sanottuna: ei aavistustakaan.
Mutta on olemassa turvaa luovia resursseja, jotka eivät yllä mainittujen tapaan ole katoavaisia.
Tässä kohtaa joudun paljastamaan, että olen väriä tunnustava itsemääräytymisteorian fani. Motivaatiopsykologian huippuproffien Edward Decin ja Richard Ryanin kehittämä teoria kun tuntuu antavan valtavan paljon selitysvoimaa aiemmin hämäriltä tuntuneisiin inhimillisiin ongelmiin.
Niin myös tässä.
Decin ja Ryanin mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta: autonomia eli vapaus, kompetenssi eli osaaminen sekä ihmissuhteet. Ja näissä kolmessa piilee nähdäkseni turva, joka on ihan toista luokkaa kuin raha tai maine.
Autonomiaan liittyy läheisesti psykologinen vapaus, jonka juuri on itsetuntemus. Monesti meillä on niin kiire, ettemme ehdi miettiä, keitä me oikeasti olemme tai mitä haluamme elämältä. Mutta itsetuntemus on itse asiassa yksi koko olemassaolomme tärkeimpiä ominaisuuksia. Vasta kun tiedät kuka olet ja mitä haluat, on ylipäätään järkevää alkaa pohtia resurssikysymyksiä.
Osaaminen on puolestaan pääomaa, joka ei katso osakekurssien vaihtelua. Opettelemalla uusia taitoja ja uutta kyvykkyyttä kartutat sellaista perusresurssia, joka pesee eurot mennen tullen. Sitä paitsi, eihän talouskaan pyöri ilman osaamista: myös taloudellisen menestyksen juuressa on kyky saada asioita aikaan. Ja kun olet kerran taidon oppinut, se on osa sitä, mitä olet. Sitä ei voi sinulta enää riistää pois.
Viimeisenä, ja kaikkein tärkeimpänä, ovat ihmissuhteet. Tässä olennaisinta on kyky kohdata ihmiset autenttisesti. Siis löytää sellaisia yhteyksiä, joissa saat olla juuri sellainen kuin olet – niin kuin Oliver Cromwell sanoisi, syylineen päivineen. Autenttisissa ihmissuhteissa kohtaat lähimmäisesi omana itsenäsi. He hyväksyvät sinut kaikkine hyvine ja huonoine puolinesi. Ja siinä vaiheessa jos kävisikin niin, että perusta pettäisi alta, ovat autenttiset ihmissuhteet myös se kaikkein vankin turva: suojaverkko, joka ottaa sinusta kopin silloin kun omat voimat enää riitä.
Nähdäkseni nykyisen mediapommituksen aiheuttamaan pelkoon ei löydy vastausta resursseja loputtomiin kasvattamalla. Siitä seuraa vain hamsterikierre.
Todellinen turva ja luottamus löytyvät psykologiset perustarpeet tyydyttämällä: itsetuntemuksesta, osaamisesta ja aidosta toisen kohtaamisesta.
Siinä kun on kolme järeää resurssia, joita kukaan ei voi sinulta viedä pois.
Ajattelun ammattilainen 
Tämä on aika lailla naulan kantaan osunut kirjoitus. Yksin ihminen saa hyvin vähän aikaan. Autenttiset ihmissuhteet ovat toimiva verkosto tai tiimi. Yhdessä tehden saadaan kaikki merkittävät tulokset. Sen osaamisen ja kykyjen taso on suurempi kuin kunkin yksittäisen jäsenen osaamisen ja kykyjen summa. Ilman itsetuntemusta emme kykene järkevään tarkoitukselliseen toimintaan. Siksi näiden kolmen alueen kunnossa pitäminen on paras turvallisuuden tae.
Upea kirjoitus Lauri, kiitos! Juuri nin minkin ajattelen. Kiitos, ett sain sinulta juuri vahvistusta itsetutkiskelulle, kannustusta maisteriksi valmistumiselle ja lisiloa ihmisten kohtaamiseen ja ystvyyssuhteiden hoitamiseen!
Aistirikasta syksy sinulle t. Pia
2. syyskuuta 2013 8.01 Ajattelun ammattilainen
Paras harjoitus musta on tämä: pohdi mitä tekisit, jos ”pahin” tapahtuisi. Menettäisit duunit ja mitä siitä sitten seurais. Mitä tekisit, miten selviäisit?
Pointti on katsos siinä, että se pelko on osin pohjaton. Pelkäät yhtä paljon tuntematonta kuin menettämistä. Tosiasiassa kun tekee rauhan sen kanssa, että elämä jatkuisi vaikka ”kaikki” menisikin, löydät ihan toisenlaisen sisäisen rauhan.
Tiedät että pärjäät vaikka toimeentulotuella, vaikka se ei tietenkään ole ihannetilanne. Kun etsii sen oman mielenrauhansa tän oravanpyörän pelkokertoimen ulkopuolelta se pyöräkään ei niin pelota. Sä rikot näin sen Matrixin joka pyörittää tätä yhteiskuntaa, pelkotyön.
Ja kun et pelkää, olet helvetin omituinen olento. Itseasiassa todella pelottava.
Sua ei voikaan enää pelotella tekemään sitä, tätä tai tuota, etkä enää olekaan nöyrä uhrautuja. Tämä siksi, ettei allasi häämötä pohjaton kuilu, vaan tiedät tasan tarkkaan paljonko allasi on pudotusta ja että selviäisit siitä.
Tässä on sekin hyvä puoli, että tää irrottaa henkisesti statuskilpailusta. Tätä kautta tajuaa sen, että on tyhmää ripustautua johonkin, joka voidaan ottaa sulta milloin vaan pois.
Vähemmälläkin pärjää ja omat arvonsa ja asenteensa on ihan hyvä asettaa sen vähemmän mukaan, koska silloin ei ole mitään menetettävää. Pelaat näin kaikki kortit pois niiden käsistä, jotka haluaa vetää sua ku pässiä narussa niillä porkkanoilla, jotka ne voi sulta ottaa.
Henkisen orjuuden loppu.
Ref:
http://pastebin.com/5hgwNVe5
Juuri näin!
Olen viime aikoina usein miettinyt tätä samaa! Yrittäjäperheessä tietysti yksi yrittämisen kannattavuuden mittari on saatu tulo. Mutta muutoin olen pohtinut, kuinka paljon ihminen ylipäänsä tarvitsee tullakseen tarpeeksi hyvin toimeen, jos jokin yleinen hätä ja poikkeustila sattuu? Kriisitilanteessa on minusta eroa sillä, onko kyseessä henkilökohtainen vai yhteiskunnallinen kriisi, se antaa kriisille eri mittasuhteet, asettaa sen eri valoon ja tuo sille myös erilaiset haasteet.
Joka tapauksessa nuo kolme kompetenssia osuvat aika lailla naulan kantaan. Oma sukuni on aikoinaan joutunut pakenemaan kotoaan muutama sukupolvi sitten, ja muistan, kuinka vielä äitini evästi kun koulu alkoi: ”Muista, että osaaminen on ainoa asia, jota kukaan ei voi ottaa sinulta pois.” Niinhän se on.
Paljon hyvää asiaa.
Itse kuitenkin ajattelen, että turvallisuuden perusta on kuitenkin vielä hiukan syvemmällä. Pelkomme on pelkoa elämää kohtaan. Miksi pelkäämme elää, siksi, että pelkäämme kuolla. Jos emme pelkää kuolemaa, ei ole yksinkertaisesti mitään pelättävää. Mistä sitten kukin etsii itselleen tapaa lähestyä asiaa, on tietty henkilökohtaista. Ei tarvi olla uskonnollinen voidakseen selättää tämän kysymyksen. Henkinen – varmaan sitä.
”Mä epäilen että tää mun tapa mieltää maailma jotenkin palaa sinne filippiinien saarille, jossa oli tarve jollakin tavalla käsittää kuolema. Heidän selityksensä kelpaa mulle, tosin uskonpuhdistettuna. Kuolemaan tai menestykseen tai tappioon ei voi sinänsä vaikuttaa – ja se vapauttaa tekemään ne asiat jotka omasta mielestä on oikeita ja järkeviä. Ei tarvitse uskoa onnistumisen jumalaan voidakseen toimia. Ehkä tässä on se olennaisin ero.
Ja tää mun näkemys tuottaa mulle täyden rauhan. Ehkä se on siinä, että mä jossain mielessä hyväksyn sen että asiat on miten ne on jumalattoman näytelmän osalta ja se vapauttaa mut esittämään mun roolin siinä.”
Ref:
http://pastebin.com/qE0kazcv
More:
http://pastebin.com/afGi4pMe
Hyvä pointti tämä kuoleman pelko. Se on myös totta, että väistämättömyydessään kuoleman voi hyväksyä. Kuitenkin siihen ainakin minulla kietoutuu niin paljon muuta — ei se, että kuolen. Mutta jos kuolen nyt, miten käy pienten lasteni? He jäävät ilman äitiä. Saavatko mahdolliset lastenlapseni koskaan isoäitiä, jos kuolen nyt? Eivät tietenkään. En tunne suurta pelkoa kuolemaa kohtaan, mutta minulla on sitäkin suurempi pelko monen muun asian suhteen, joihin kuolemani vaikuttaisi. Olen itse nähnyt paljon kuolemaa ja todennut, että läheiset kantavat sitä sisällään usein loppuelämänsä. Siinä mielessä tämä ehkä palautuu sittenkin kuolemanpelkoon ja turvallisuuteen siinä mielessä.
Näinhän se on. Henkisellä eheytymisellä on hintansa, mutta en sitä mistään hinnasta möisi pois.
Tekstin ensimmäinen lause oli niin syvästi ristiriitainen, että se pysähdytti lukemisen jo alkuunsa. Tai että yrittihän sitä jatkaa tekstiä selaillen mutta ajatus ja syväajattelu palasi tähän ensimmäiseen lauseeseen, jonka mukaan ”elämme ihmiskunnan historian turvallisinta ja yltäkylläisintä aikaa”. Tekstin linjakkuudelle olisi ollut eduksi puhua ihan vain rehdisti itsestään eli periaatteella vaikka ”elän omasta mielestäni elämäni turvallisinta ja yltäkylläisintä aikaa”. Aikaa jossa parin psykologin mukaankin pitää osata ja mm verkottua. Toisena vaihtoehtona voisi mielestäni olla se, että itse jatkaisi ensilauseensa ristiriidan jäsentelyä. Missä ja millaisten uhkien ja turvattomuuksien keskellä kanssaihmiset, so. ihmiskunta ylipäätään, parhaillaan elävät? Mihin heitä kuolee niin sakiaan? Millaisiin kuoleman syihin heitä menehtyy ja valitettavan usein muutenkin kuin vanhuuttaan? Voisiko olla esimerkiksi niin, toki voimakkaan pelkistetysti, että nyt me lännessä elämme verraten turvallisesti ja yliyltäkylläisyydessä (=toki oma suomalainen yhteiskuntammekin on voimakkaasti eriarvoistunut sitten 1990-alun laman); mutta, että ne toiset vaikkapa etelässä ja jossain muuallakin elävät oman verraten lyhyen ja monesti vielä turvattoman väkivaltaisen elämänsä aliyltäkylläisyydessä. Väittääkö blokkaaja etteivät ne parhaillaan nälkää näkevät, massakuolevat ja esimerkiksi syyrialaiset parhaillaan ”ihmisoikeusloukatut”, so. tapetut, jne ole osa ihmiskuntaa? Voiko bloggaaja heille edelleen väittää, että älä huoli ”elät elämämme/elämäsi turvallisinta ja yltäkylläisintä aikaa”? Lopuksi. Länsimaisen individualisti nk. moraalisubjektinkin on tarpeen hahmottaa maailmansa todellisuutta myös pitkällä aikajänteellä ja globaalisti. Tästä näkökulmasta mielestäni on tarpeen varautua siihenkin ettei meidänkään turvallisuutemme ja hyvinvointimme ole sellaista, jonka voimme ottaa nk. annettuna ja päämme pensaaseen työntäen tai omaan napaamme tuijottaen.
Ristiriitaisuus syntyy varmaan siitä, ettei alkulauseessa määritellä tarkemmin, keitä ”me” ovat. Luin sen kyllä itse yltäkylläiseksi suomalaisuudeksi, vaikka sekin toki eriarvoista on. Minusta tekstissä on hyvä pääpointti. Kieltämättä tietty määrä pelkoa varmasti myös ylläpitää elämää. Voisiko pääpointin tiivistää jollain tavoin ihmisen turvallisuushakuisuuteen varautumismielessä ja siihen, missä määrin varautuminen erilaisiin uhkakuviin on tarpeen ja onko, ja missä määrin tällaisten uhkakuvien on tarpeen lietsoa pelkoa. Niillä monilla yltäkylläisillä suomalaisilla.
”ovat autenttiset ihmissuhteet myös se kaikkein vankin turva”
Ja mitäs sitten kun ihmiset pettävät ja jättävät? Kaikki toivo mennyt, junan alle vaan? Itse suosin ajatusta ettei kannata kiintyä eikä luottaa mihinkään, silloin minkään menettäminen ei satuta. Se, että osaa nauttia asioista vaikka tiedostaa niiden väliaikaisuuden, onkin sitten kokonaan toinen projekti.
Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Mistä turvallisuus syntyy?
Päivitysilmoitus: Cheekiä pelottaa « Ajattelun ammattilainen