Tahdonvoimasta tulee mieleeni pormestari Paul de Reynaud – keskushahmo Lasse Hallströmin elokuvassa Pieni suklaapuoti. Alfred Molinan esittämä pormestari on pienen ja siveän ranskalaiskaupungin pidetty keskushahmo, jonka elämä järkkyy, kun nuori ja viehättävä suklaakauppias Vianne avaa puotinsa kaupunkiin kesken paastonajan. Elokuvan lopussa pormestarin koulittu itsehillintä pettää, ja hän murtautuu suklaapuotiin mässäilläkseen itsensä palloksi puodin antimilla.

Tahdonvoima on iskostunut länsimaiseen kulttuuriin jonkinlaisena ristiriitaisena hyveenä. Yhtäältä tahdon lujuutta on arvostettu antiikin kreikasta asti. Toisaalta sen harjoittaminen tuntuu olevan enemmistölle usein vaikeaa. Monet todellista tahdonvoimaa osoittavat vaikuttavat myös de Reynaudin tapaan tunteensa padonneilta niuhoilta pidättyjiltä.

Aiemmassa blogikirjoituksessa vertasin ajattelua Jackie Chanin kung-fu-akrobatiaan.

Tahdonvoiman heristäminen on hieman kuin yrittäisit pysäyttää satakaksikymmenkiloisen vihaisen korston asettumalla poikittain hänen eteensä.

Jos habaa on riittävästi, homma saattaa onnistuakin. Useimmiten jätin edestä kannattaa kuitenkin suoriutua pika pikaa takavasemmalle. Kuusikymmenkiloisen kiinalaisruipelon ei kannata asettua poikkiteloin parimetrisen vapaapainijan tielle.

Monet mieliteot ovat sellaisia, ettei niiden kynsin hampain kampeamisesta tahdo oikein tulla mitään. Toki ajatusmuskelia voi myös bodata, kuten Molinan pormestari teki elokuvassa: tuijottamalla herkkupalaa tahdonlujuus eittämättä kasvaa. Mutta surullinen fakta on, että jossakin on aina se puntti, joka ei enää nouse. Kertaalleen tyrmätty jätti painelee puhisten punttisalille pumppaamaan rautaa, jotta ensi kohtaamisella lopputulos olisi hänelle mieluisampi. Jackie Chanille on sen sijaan yhdentekevää, vaikka vastustaja nostaisi penkiltä kolmesataa kiloa tai kyykkäisi kuorma-auton. Ajattelu-Chan hyppää ketterästi pois tymäkän ajatuksen edestä, tönäisee sitä kenties hiukkasen oikeaan suuntaan ja saattelee sen takamukseen napsahtavalla terävällä potkulla ovesta ulos.

Ajattelun ammattilainen ei yleensä hakkaa päätään seinään ja pyri vastustamaan omaa ajatteluaan. Hän opettelee ohjailemaan rauhassa ajatukset oikeisiin osoitteisiin. Ajattelun ammattilaisella on toki ripaus tahdonvoimaakin – ei kung-fu-mestarillakaan herneen kokoinen haba ole. Mutta pääasiassa ajattelun ammattilainen pyrkii järjestämään päänsä sisällön tasapainoon ajatuksia ohjailemalla. Tässä, kuten aiemminkin mainitsin, voi muuten myös ympäristöä käyttää hyväkseen, ihan niin kuin kung-fu:ssakin. Palaan piakkoin tähän aiheeseen.

Sillä välin voit miettiä, mitkä ajatukset tuntuvat tällä hetkellä päätyvän vääriin osoitteisiin. Ja tuumaapa, löytyisikö niille joku sellainen aisapari, johon voisit ne naittaa niin, että ne johtaisivatkin hissukseen mieluisampiin lopputuloksiin. Suklaanhimon voi hissukseen naittaa lenkillelähtörituaaliin – sitä voi esimerkiksi käyttää signaalina sille, että on aika vetää verkkarit jalkaan. Lenkille lähtö on raskas prosessi, kun taas verkkarien pukeminen käy käden käänteessä. Ja kun ne verkkarit nyt ovat jo päällä, niin on oikeastaan paljon helpompi lähteä ovesta ulos, kuin vaihtaa lökäpöksyt takaisin. Se tuntuisi aika tyhmältä.

Lopuksi on todettava, että mielitekojen kohdalla ajatusten ohjailu toimittaa usein laastarin virkaa. Jos peukaloon tulee haava viikon välein, on hyvä tutkailla sitä, mikä haavan aiheuttaa – viikoittainen laastarirumba ei ehkäise haavan syntyä. Monet mieliteot ovat signaaleja epäkelvoista toimintamalleista – tässä asiassa Freud oli nähdäkseni pitkälti oikeassa. Mutta ennen kuin mietematojen syntyperään pääsee käsiksi, voi ajatuksia ohjailemalla muokata monet sellaiset ajatukset mieluisammiksi, joiden kampittamiseen olisi ennen vanhaan vaadittu tahdonvoimaa. Näin virtaa jää enemmän myös mietematojen sikiämisen selvittämiseksi.