Kuten Einstein opetti, aika kulkee eri vauhtia eri paikoissa. Mutta aika kulkee eri vauhtia myös suhteessa meihin itseemme. Nykyaikana päivämme koostuvat yhä enemmän nopeasta ajasta – toimet seuraavat toisiaan sarjatulella niin, ettemme ehdi välissä edes hengähtää. Nukkumaankin mennään pulssin ollessa yhä satasen paremmalla puolella. Sitten ihmetellään, kun uni ei tule ennen kuin popsii Tenoxin.

Hidas aika puolestaan on eräänlainen mörkö, jota vältetään henkeen ja vereen kyllästymisen pelossa. Ajatus siitä, että pitäisi istua tunti aloillaan tekemättä mitään tuntuu ahdistavalta. Ja samalla kun yhteiskunta on tarjonnut meille upeat mahdollisuudet puhua ilmaiseksi Skypellä toiselle puolelle planeettaa, on kommunikaatioteknologia sitonut meidät myös jatkuvan tavoitettavuuden liekaan. Kännykän pitäisi olla päällä yöpöydälläkin siltä varalta, että jollakin sattuu olemaan tähdellistä asiaa vaikkapa smurffeista.

Teoksessaan Tyranny of the Moment norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen kritisoi nopeatempoista elämäntapaa ja peräänkuuluttaa lisää hidasta aikaa. Vaikka olenkin pääsääntöisesti suuri toiminnan ystävä, on myös hidas aika mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että esimerkiksi meditaatio lisää merkittävästi ihmisen hyvinvointia. Rauhoittuminen ja mietiskely eivät ainoastaan lisää hyvinvointia, vaan myös keskittävät ja selkiinnyttävät ajattelua. Zen-munkiksi ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä. Riittää, että rauhoitat omille ajatuksillesi hetken ainakin muutamana iltana viikossa.

Hidas aika tarkoittaa tässä aikaa, jona emme pyri aktiivisesti tekemään mitään.

En siis tarkoita hitaalla ajalla sitä puisevalla luennolla tai hammaslääkärin odotushuoneessa matelevaa sekuntiviisaria. Toki sellainenkin aika on hidasta, mutta vähän väärällä tavalla. Se hidas aika, josta tässä puhun tarkoittaa aikaa, jonka varaat itsellesi – aikaa, jona annat itsellesi oikeuden tarkoituksella olla tekemättä mitään.

Koeta esimerkiksi ottaa itsellesi puoli tuntia hidasta aikaa kahtena iltana viikossa. Kaada itsellesi lasi hyvää viiniä tai keitä kuppi yrttiteetä ja istahda mukavaan nojatuoliin. Tarkkaile mitä pääsi sisällä liikkuu. Huomiokanavasi ovat todennäköisesti täynnä kaikenlaista päivän mittaan kertynyttä säpätystä. Mielessä risteilevät ajatukset ovat kuin mielen seitsenkaistaista valtatietä ylinopeutta kaasuttelevat urheiluautot. Ja ainoa tapa saada kaahaavat ajatusautot rauhoittumaan on antaa niiden rauhassa löytää tiensä kotiin saakka niin, että saat ne parkkeerattua muistisi autotalliin.

Hidas aika ei synnytä uutta toimintaa samalla tavalla kuin nopea aika, jossa vastaan tulevat virikkeet käynnistävät yhä uusia ajatusprosesseja. Toki hitaalla ajalla saattaa oivalluskin yllättää. Tätä varten kannatta pitää kynä ja paperia käsillä, jotta innokas ajatus saadaan näppärästi parkkeerattua tuonnempaa tarkastelua varten. Kun uutta sisältöä ei haalita kynsin hampain, alkavat mielen huomiokanavat hiljalleen rauhoittua, kun ajatusten teiden ritarit kurvaavat parkkiin autotalleihinsa.

Mietiskely on myös hyvä tapa tutustua itseensä. Harva meistä miettii paljoakaan sitä, mitä miettii – olemme usein aivan liian kiireisiä pysähtyäksemme tuumaamaan, että miksiköhän tällainenkin ajatus on oikeastaan päähän pesiytynyt. Hitaalla ajalla myös oma ajatusmaailma tulee tutuksi. Pitkällä tähtäimellä on helpompaa tehdä myös sellaisia muutoksia, jotka nostavat elämänlaatuasi. Ota siis selko omista ajatuksistasi ja varaa itsellesi jo tänä iltana hetki hidasta aikaa.