Psykologit testasivat lasten havaintokykyä. Muksuille näytettiin kuvia linnuista, taloista, autoista, palloista, erilaisista työkaluista ja niin edelleen. Näin kartoitettiin, miten pienet lapset tunnistivat esineitä kuvista.
Kokeeseen osallistunut viisivuotias Juho tunnisti esineet virheettä. Tutkijoiden näyttäessä Juholle auton kuvaa poika kuitenkin mykistyi.
Johtava tutkija kysyi: ”Mikä kuvassa näkyy?”
Poika kurtisti kulmiaan ja mietti kuumeisesti. Lopulta hän sanoi: ”En tiedä.”
Vieressä seissyt pojan äiti hermostui täysin ja tiuskaisi: ”Kyllähän sinä, Juho, nyt tiedät mikä siinä kuvassa on! Älä viitsi pelleillä.”
Lapsi säikähti äidin tunteenpurkausta ja totesi hädissään: ”Mutta kun minä en oikeasti tiedä!”
Kun tutkijat olivat antaneet pojalle vielä hetken miettiä asiaa, he päättivät jatkaa seuraavaan kuvaan. Johtava tutkija totesi väsyneesti: ”Jatketaan. Tässä kuvassa on siis auto.”
Tähän Juho tokaisi tuohtuneena: ”Totta kai siinä on auto! Mutta mistään ei näe, onko se Toyota, Mersu vai Volkkari!”
Juho raukka, aikuisten rakastavassa hoivassa. Hehän tarkoittavat vain hyvää. Huh, huh.
Hahaa! Onko se niin, että kun ihmisen ajatteluntaito kehittyy ja tietovarastot täydentyvät, tullaan sokeaksi yksinkertaisille vastauksille? Keep It Simple Stupid 🙂
Hanna, Kati,
Kiitos kommenteista! Omat ennakko-oletukset voivat tosiaan rajata aika paljon mahdollisuuksia; lapsilla tätä ongelmaa ei usein ole, koska he eivät ole vielä ehtineet rajata omaa kokemusmaailmaansa ennakko-olettamilla.