Tag Archives: älykkyys

Mikä on fiksuinta, mitä voit sanoa tilanteessa kuin tilanteessa?

10/10/2012

4 kommenttia

Erityisesti akateemiseen maailmaan on pesiytynyt harhakäsitys siitä, että viljelemällä konstikkaita sanoja syntyy fiksu vaikutelma. Kuten tutkimukset osoittavat, tämä ei pidä paikkaansa: sanahirviöt vain karkoittavat ihmiset alta aikayksikön. Fiksua ja iskevää puhetta voi kyllä harjoitella monella tavalla Ciceron kaavasta klassikkokirjallisuuden lukemiseen. On kuitenkin tapa puhua, jolla synnytät fiksun vaikutelman tilanteessa kuin tilanteessa:

Ole hiljaa.

Fiksuin vaikutelma ei synny sellaisesta ihmisestä, joka lataa suut ja korvat täyteen omaa erinomaisuuttaan. Kaikkein eniten arvostamme sellaista ihmistä jolla on sosiaalista pelisilmää – ja joka osaa ennen kaikkea kuunnella. Fiksuin puhe tehdäänkin siis korvilla, ei suulla.

Antiikin filosofi Sokratesta pidettiin Ateenan fiksuimpana miehenä. Ateenan Paarmaksikin kutsuttu nokkelikko ei kuitenkaan ollut niinkään tunnettu nokkelista sutkautuksistaan, vaan terävistä kysymyksistään. Sokrates oli älynnyt, että paras vaikutelma syntyy keskustelussa silloin, kun on itse pääasiassa hiljaa – ja antaa keskustelukumppanin vastailla toinen toistaan pistävämpiin kysymyksiin.

Meillä on myös taipumus hypätä johtopäätöksiin. Tämä perustuu ihan mielemme primitiivisiin rakenteisiin, kuten nobelisti Daniel Kahneman osoittaa loistokirjassaan Thinking, Fast and Slow. Tästä syystä usein etenkin tiukan paikan tullen kannattaa pitää suu supussa ja yrittää kerätä mahdollisimman paljon tietoa keskustelukumppanilta, ennen kuin ehdotat itse jotain uutta. Fiksuus ei siis tarkoita nähdäkseni kykyä ladata ulkomuistista puolikasta sanakirjaa. Se tarkoittaa sitä, että saat aikaan hedelmällisiä uusia tuloksia yksin ja yhdessä toisten kanssa. Usein tämä edellyttää enemmän kuuntelua kuin puhumista.

Niin kuin Abraham Lincoln kerran sanoi, on parempi olla hiljaa ja vaikuttaa hölmöltä – kuin avata suu ja poistaa viimeisinkin epäilys.

Harjoitus tekee mestarin

23/01/2012

9 kommenttia

Lahjakkuus määrittyy tarkalleen sen nojalla, mitä pystyt tekemään – ja tekemään opit harjoittelemalla. Tätä käsitystä tukevat myös lukuisat aivan viime vuosina saadut tutkimustulokset. Esimerkiksi korkeaa älykkyyttä edustavan Mensa-järjestön Mensa Research Journal -lehdessä julkaistiin hiljattain tutkimus, jonka mukaan harjoittelemalla on mahdollista kasvattaa merkittävästi sekä visuaalista älykkyyttä että työmuistin kokoa. Älykkääksi oppii siis harjoittelemalla.

Harjoittelu ei kuitenkaan tarkoita mitä vaan sutimista. Aika moni orastava maratoonari on juossut polvensa rikki kahdessa kuukaudessa ja jättänyt treenit siihen. Jos harjoittelun vaatimustaso ylittää reippaasti nykyisen taitotason, ei harjoittelusta tule mitään: tuloksena on turhautuminen. Olennaista tehokkaan harjoittelun kannalta onkin aloittaa riittävän kevyesti ja nostaa vastusta pikku hiljaa.

Maratonille mielivä voi ponkaista sohvalta aluksi kävelylenkeille joka toinen päivä ja aloittaa lenkkeilyn muutaman viikon kuluttua, kun jäsenet ovat tottuneet liikuntaan. Pianistin urasta haaveileva voi taas aloittaa asteikkoharjoittelusta ja etydeistä. Minuuttivalssiin kannattaa tarttua vasta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen. Samalla tavoin analyyttisen älyn partaveitseksi oppii aloittamalla yksinkertaisista logiikan harjoituksista. Predikaattilogiikan ja joukko-opin koukeroihin kannattaa perehtyä sitten, kun lauselogiikan perusteet ovat hallussa. Keskeistä on, että aloitat harjoittelun siltä tasolta, millä juuri nyt pystyt toimimaan. Vastusta kannattaa nostaa sitä mukaa, kun taidot karttuvat.

[…]

Joka ikinen huipputasolla hääräävä superlahjakkuus on harjoitellut vähintään kymmenen tuhatta tuntia. Se tarkoittaa siis vähintään kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan! Se on aika paljon hääräämistä yhden asian parissa. Tällä hetkellä keskimääräinen länsimainen ihminen käyttää tämän verran aikaa päivittäin lähinnä televisiota katsellen.

Tästä syystä kutsumus on niin tärkeä juttu osaamisen kannalta. Se, mikä meissä on synnynnäistä on nimittäin temperamentti: ihmisen yksilöllinen tapa reagoida asioihin. Jokainen ihminen on jo syntyessään yksilöllinen ja tämä yksilöllisyys määrää hyvin varhaisessa vaiheessa kiinnostuksen kohteemme. Temperamentti ei määrää millään muotoa sitä, mitä voit tehdä. Mutta se sanelee pitkälti sen, mitä haluat tehdä.

Jokaisella meistä on jokin intohimo, tiesimme sitä tai emme. Joko pystyt selvittämään sen kutsumuskartan avulla – tai sitten sinun täytyy kokeilla kaikenlaista, jotta saat selville, mikä on juuri se juttu, jolle sydämesi sykkii. Mikä parasta, oman intohimon parissa harjoitteleminen on kaukana oppimastamme ajatuksesta harjoittelusta puurtamisena. Intohimo kannattelee toimintaa niin, että harjoitustunnit tulevat nakutettua kasaan kuin itsestään!

Mieti siis, mitä sinä haluat oikeasti tehdä. Ja kun keksit sen, ala harjoitella – mutta aloita riittävän kevyesti, jottei orastava matkasi kohti tähtihetkeäsi juutu alkumetreille.

Teksti on ote huomenna julkaistavasta esikoisteoksestani Tee itsestäsi mestariajattelija (ss. 201–203). Esittelen kirjan sisältöä tarkemmin keskiviikon blogikirjoituksessa.

6 tapaa kehittää älyä nopeasti

18/11/2011

11 kommenttia

Älykkyys kasvaa oikeanlaisten harjoitteiden avulla. Tässä kuusi helppoa ja hauskaa tapaa kehittää älyä nopeasti ja tehokkaasti.

1. Yhteen- ja vähennyslaskut

Laskemalla yksinkertaisia laskutehtäviä – siis ihan perus yhteen- ja vähennyslaskuja – kehität tehokkaasti analyyttistä ajattelua. Tässä voit käyttää apuna vaikka loistavaa Brain Tuner -harjoitetta.

2. Matematiikka

Myös muut matemaattiset harjoitukset rakentavat uudenlaisia ongelmanratkaisu- ja hahmotusmalleja. Syvemmälle matematiikan syövereihin pääset tuossa tuokiossa loistavan Khan Academyn avulla.

3. Arvoitukset

Arvoitusten ratkaiseminen kehittää sekä kielitaitoa että lateraalisen ajattelun taitoa. Ratkomalla arvoituksia opit kyseenalaistamaan lähtökohtiasi ja rikkomaan parkkiintuneita ajatusmalleja. Aloita vaikka täältä.

4. Loogiset pähkinät

Loogiset pähkinät kehittävät erityisesti analyyttista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Loogisten pähkinöiden klassikoita ovat Raymond Smullyanin ritari-ja-kelmi -arvoitukset. Tutustu niihin täällä.

5. Sanaristikot

Ratkomalla sanaristikoita kehität sanavarastoasi ja ongelmanratkaisutaitoa. Älä epäröi aluksi googlata oikeita sanoja, mutta heti kun homma luistaa omaan tahtiin, anna palaa. Sanaristikoita löytyy esimerkiksi joka ikisen osuuskauppalehden lopusta. Kaupasta saa myös ihan omia ristikkolehtiä.

6. Aivojumppa

Aivotoimintaa voi kehittää myös monipuolisten harjoitteiden avulla. Monet aivojumpat ovat ongelmallisia, koska ne kehittävät taitavaksi vain itse jumpassa. Stanfordin yliopistossa kehitetyllä Lumosity-sivustolla on kuitenkin osoitettu lukuisissa tutkimuksissa olevan sen sijaan kauaskantoisempia vaikutuksia. Tutustu Lumosityyn täällä.

Älykkyys kasvaa positiivisten odotusten kautta

16/11/2011

5 kommenttia

Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ihmiset, jotka olettavat älykkyyden olevan lukittu ominaisuus lannistuvat vastoinkäymisten edessä. Sen sijaan ihmiset, jotka uskovat pystyvänsä kehittymään älykkäämmiksi kokevat vastoinkäymiset oppimiskysymyksinä. Kun menee mönkään, kehitykseen uskova ihminen kysyy, miten hän voi oppia mokistaan – ja näin kehittyy edelleen. Omasta asenteesta tulee siis itseään toteuttava profetia.

Oma asenteesi määrää sen, mihin pystyt.

Tässä ei ole kyse mistään uudesta jutusta. Jo 1960-luvulla Robert Rosenthal järjesti kuuluisan kokeen, joka osoitti, kuinka valtava vaikutus ennakko-oletuksilla on onnistumiselle. Lukukauden alussa alakoulun opettajille kerrottiin, että luokassa on muutamia oppilaita, jotka olivat osoittaneet erityistä lahjakkuutta, ja joiden oletettiin kehittyvän nopeammin kuin muiden.

Kun oppilaat testattiin myöhemmin, kävi ilmi, että oli tapahtunut juuri niin kuin tutkijat olivat olettaneet: lahjakkaimmaksi nimetty osa luokasta oli kehittynyt selvästi muita oppilaita nopeammin. Ainoa ongelma oli, että tämän porukan lähtöasetelmilla ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä asian kanssa: niin sanotut “lahjakkaat” oppilaat oli valittu kirjaimellisesti hatusta vetämällä. Heidän joukossaan oli niin kympin oppilaita kuin toistaitoisia tunareitakin. Kun oppilaita pidettiin lahjakkaina, nousivat he kuitenkin lähtöasetelmasta riippumatta luokan kärkeen.

Kun opettaja olettaa oppilaan olevan lahjakas, hän tekee myös itse enemmän työtä oppilaan oppimisen eteen. Jos “kympin oppilas” ei meinaa tajuta matemaattista ongelmaa, opettajalla on matala kynnys käyttää enemmän paukkuja sen selittämiseen: oppilaanhan kuuluu tajuta ongelma. Ja kun oppilas alkaa saada tuloksia aikaan, nousee oppimismotivaatiokin. “Matemaattisesti lahjattoman” kohdalla opettaja taas luovuttaa helposti: “ei se sitä kuitenkaan tajua.”

Omalla ja ympäristön odotuksilla on valtava vaikutus siihen, miten taitavaksi ihminen kehittyy. Onneksi tässä myös oma vaikutusvalta on suunnaton. Ymmärtämällä, että pää kehittyy harjoituksen kautta, pystyt kehittymään vaikka kuinka suureksi älyn jättiläiseksi, riippumatta siitä, mitä mieltä matikan maikka sattui peruskoulussa olemaan. Tarvitset vain oikeanlaisen tavan harjoitella ja riittävän säännöllisen harjoitustahdin. Taannoin erään amerikkalaisen peruskoulun viidennen luokan opettaja otti käyttöön uraauurtavan Khan Academy -verkkopalvelun. Muutaman kuukauden kuluttua aiemmin kerto- ja jakolaskujen kanssa kamppailleet oppilaat ratkoivat lukiotasoisia käänteistrigonomerian ongelmia.

Oikeanlaisella harjoituksella ja asennoitumalla asiaan positiivisesti pääset vaikka yhteenlaskuvaikeuksista differentiaalikalkyylin suvereeniksi taitajaksi. Kuten Henry Ford aikanaan sanoi, jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.

Älykkyys on taito, ja sen voi oppia

14/11/2011

10 kommenttia

Tehdäänpä heti kättelyssä yksi asia selväksi: synnynnäistä älykkyyttä ei ole olemassa. Harhakäsitys älykkyyden synnynnäisyydestä dominoi kuitenkin yhteiskuntaamme niin kouluissa kuin työpaikoillakin: on kympin oppilaita ja kutosen oppilaita. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tehty tutkimus niin neurotieteen kuin kognitiivisen psykologiankin aloilla on kuitenkin osoittanut, että äly on opittu taito, siinä missä pyörällä ajaminenkin.

Ihmismieli ei putkahda maailmaan valmiina.

Syntyessään ihminen osaa lähinnä pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Ihmisaivot ovat kuitenkin valtavan muovautuva elin. Aivojen muokkaantuvuutta tutkinut psykiatri Norman Doidge kertoo jopa tapauksesta, jossa tyttö oli syntynyt tyystin ilman vasenta aivopuoliskoa. Oikea puolisko oli pian ottanut vasemman tehtävät hoitaakseen, ja tyttö oli oppinut puhumaan ja järkeilemään – siis käyttämään aivotoimintoja, jotka normaalisti sijaitsevat vasemmalla aivokuorella.

Ihmisen aivot kehittyvät erityisesti kahden periaatteen mukaan: kertauksen ja assosiaation. Kun kertaat jotain asiaa, oli kyse opinkappaleesta tai tennislyönnin harjoitteesta, vahvistat sille keskeisiä hermoverkkoja aivoissasi. Ja kun kertaat kahta asiaa samaan aikaan, vahvistuvat kummatkin verkostot – ja lisäksi vielä liittyvät toisiinsa niin, että yhden toimen tehdessäsi myös toinenkin seuraa automaattisesti. Jos vaikkapa syöt kalakeittoa ja saat sitten vatsataudin, tulee kalakeiton tuoksustakin tulevaisuudessa paha olo.

Älykkyys tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee toimimaan jouhevasti ongelmanratkaisutilanteissa. Ja ongelmia oppii ratkaisemaan ongelmia ratkomalla. Älykkyys kehittyy siis sitä mukaa, kun lapsi tai aikuinen harjoittaa päätään joko todellisten ongelmien parissa, tai erilaisten aivoharjoitteiden kuten päässälaskun avulla.

Tästä syystä geenejä paljon isompi tekijä älykkyyden kehittymisessä on ympäristön vaikutus: se, kuinka paljon lapsen mieltä harjoitetaan. Ja sitten kun mukula pärjää hyvin, aletaan myös olettaa, että hän pärjää hyvin – josta seuraa positiivinen kierre, jonka seurauksena lapsi pärjää entistä paremmin. Ja sama toisin päin. Mutta tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.

Älykkyys riippuu jalan koosta

18/03/2011

1 kommentti

Takavuosina eräs antropologiryhmä teki kenttätutkimuksissaan hämmästyttävän löydöksen.* Tiedemiehet tutkivat alkuasukasheimon ongelmanratkaisukyvyn suhdetta erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Pian kävi ilmi, että heimon keskuudessa vallitsi hämmästyttävä vastaavuussuhde:

Heimolaisten keskuudessa jalan koko vaihteli suorassa suhteessa älykkyyteen. Mitä isompi jalka, sitä paremmin heimolainen ratkoi ongelmia.

Tiedemiehet olivat löydöksistä hämmästyksissään. Miten nyt jalan koolla voi olla näin selvä vaikutus älykkyyteen? Asiaa aikansa tutkittuaan tiedemiehet löysivät ihmeelliselle ilmiölle selityksen. Koehenkilöihin kuului kaikenikäisiä heimolaisia. Myös pieniä lapsia.

* Tarina on mukailtu klassisesta arvoituksesta. Minulla ei ole aavistustakaan sen todellisuuspohjasta.

Odessan Sherlock

17/12/2010

Jätä kommentti

Odessalainen tutkija hyppäsi Moskovan-junaan.* Seuraavalla asemalla hänen viereensä istahti nuori mies. Tutkija tarkasteli miekkosta ja päätteli nopeasti, ettei tämä näyttänyt maanviljelijältä. Sen perusteella juutalaistaustainen tutkija oivalsi, että miehen täytyi olla peräisin samalta juutalaisalueelta, josta hän itsekin oli kotoisin – muut kaupunkilaiset olivat maanviljelijöitä.

Juutalaiset tarvitsivat kuitenkin eritysluvan päästäkseen Moskovaan, ja tutkija oli tietääkseen ainoa, jolla tuo etuoikeus tällä hetkellä oli. Mies ei siis voinut olla matkalla Moskovaan. Juuri ennen Moskovaa sijaitsi kuitenkin pieni Samvetin kylä, johon lupaa ei tarvittu. Mies oli siis epäilemättä matkalla tapaamaan jotakin Samvetin juutalaisperheistä.

Samvetissa asui vain kaksi juutalaisperhettä: Bernsteinit ja Steinbergit. Bernsteinit olivat täydellisen epäsosiaalisia, joten ainoa mahdollisuus oli, että miekkonen oli matkalla tapaamaan Steinbergejä. Mutta miksi?

Steinbergeillä on kaksi tytärtä. Ehkäpä mies on siis jomman kumman tyttären aviomies. Sarahin mies oli mukava lääkäri Budapestista. Esther oli puolestaan naimisissa iäkkään liikemiehen kanssa. Miekkonen oli siis Sarahin aviomies, nimeltään Alexander Cohen, tutkija muisteli.

Koska Budapestissa vallitsivat voimakkaat juutalaisvastaiset liikkeet, ei mies todennäköisesti käyttänyt kuitenkaan enää syntymänimeään. Hän oli varmaankin siis muuttanut juutalaistaustaisen nimensä unkarilaiseen muotoon ”Kovatch”.

Tässä vaiheessa tutkija kääntyi nuorukaisen puoleen ja kysyi:
”Kuinka voitte, tohtori Kovatch?”
”Vallan mainiosti”, vastasi miekkonen säpsähtäen. ”Mutta kuinka ihmeessä te tiedätte nimeni?”
”No”, sanoi tutkija, ”sehän nyt on aivan itsestään selvää!”

*Kiitokset isälleni Timolle hauskasta anekdootista, jonka pohjalta kertomus on mukailtu.

Mikä maksaa?

01/10/2010

Jätä kommentti

Penan kotitalon lämminvesivaraaja oli rikki.* Päiväkaupalla värkin kanssa painittuaan Pena päätti soittaa paikalle ammattimiehen. Laitekorjaaja tuli seuraavana päivänä paikan päälle. Hän vilkaisi apparaattia ja kopautti sen kylkeä jakoavaimella. Värkki heräsi henkiin.

Laitekorjaaja kirjoitti tehdystä työstä sadan euron laskun. Pena oli järkyttynyt: ei kai hän nyt maksa satasta yhdestä jakoavaimen kopauksesta.

”Et sinä maksa kopauksesta”, sanoi korjausmies. ”Maksat kaikista niistä vuosista, joiden aikana olen hankkinut ammattitaitoni, jotta tiedän, mihin kopauttaa.”

* Tarina on peräisin Richard Wisemanin oivallisesta kirjasta 59 Seconds.

Mikä kuvassa näkyy?

17/09/2010

3 kommenttia

Psykologit testasivat lasten havaintokykyä. Muksuille näytettiin kuvia linnuista, taloista, autoista, palloista, erilaisista työkaluista ja niin edelleen. Näin kartoitettiin, miten pienet lapset tunnistivat esineitä kuvista.

Kokeeseen osallistunut viisivuotias Juho tunnisti esineet virheettä. Tutkijoiden näyttäessä Juholle auton kuvaa poika kuitenkin mykistyi.

Johtava tutkija kysyi: ”Mikä kuvassa näkyy?”

Poika kurtisti kulmiaan ja mietti kuumeisesti. Lopulta hän sanoi: ”En tiedä.”

Vieressä seissyt pojan äiti hermostui täysin ja tiuskaisi: ”Kyllähän sinä, Juho, nyt tiedät mikä siinä kuvassa on! Älä viitsi pelleillä.”

Lapsi säikähti äidin tunteenpurkausta ja totesi hädissään: ”Mutta kun minä en oikeasti tiedä!”

Kun tutkijat olivat antaneet pojalle vielä hetken miettiä asiaa, he päättivät jatkaa seuraavaan kuvaan. Johtava tutkija totesi väsyneesti: ”Jatketaan. Tässä kuvassa on siis auto.”

Tähän Juho tokaisi tuohtuneena: ”Totta kai siinä on auto! Mutta mistään ei näe, onko se Toyota, Mersu vai Volkkari!”

Mitä ominaisuudet oikeastaan ovat?

15/09/2010

6 kommenttia

Meillä vallitsee yhä aristoteelis-skolastinen käsitys siitä, että ihmisillä on joukko erilaisia ominaisuuksia, jotka määrittelevät sen, minkälainen ihminen on. Yksi on pitkä, toinen vahva ja kolmas punatukkainen. Samalla tavoin on tapana ajatella, että on olemassa lahjakkaita, älykkäitä ja luovia ihmisiä, niin kuin on häiriintyneitä, keskittymiskyvyttömiä ja tyhmiäkin ihmisiä.

Ongelmana tässä on, ettei ominaisuuksia ole olemassa. Yksikään mainitsemistani ominaisuuksista ei nimittäin koske puhtaasti sitä yksilöä, jolle ominaisuus suodaan. Kuten Beau Lotto osoittaa loistovideossaan, kokemus väristä on aina kontekstisidonnainen: täplän väri määräytyy suhteessa siihen, mitä muita täpliä sen lähellä on. Sama pätee myös muihin ominaisuuksiin.

Ominaisuudet ovat suhteita.

Joka ikinen ominaisuus määräytyy aina suhteessa sekä toisiin ihmisiin, että toiminnan ympäristöön. Miten määrittelemme, kuka on vahva? Seiskaluokkalainen painonnostoa harrastava Tomppa saattaa olla varsinainen teräsmies verrattuna luokkakavereihin. Venäläisen jättiläispainija Alexander Karelinin rinnalla taas jopa Arnold Schwarzenegger on höyhensarjalainen.

Flow-teorian isä, amerikanunkarilainen Mihaly Csikszentmihalyi havaitsi puolestaan luovuutta tutkiessaan, ettei luovuutta voi irrottaa ominaisuutena luovaa työtä arvioivasta yhteisöstä. Mitään luovuusgeeniä ei ole olemassa: luova yksilö on sellainen, jota pidetään luovana. Suhteessa nyky-yhteiskuntaan, Vincent van Gogh on yksi kaikkien aikojen suurimpia luovia neroja. Suhteessa omaan aikaansa, hän oli tyhjänpäiväinen tuhertelija.

Samaten älykkyys määrittyy viime kädessä suhteessa ympäristöön – sanoivat Stanford-Binet -asteikon puolustajat mitä tahansa. Miljardööri ja filantrooppi Richard Branson oli lapsena vakuuttunut lukihäiriönsä vuoksi olevansa tyhmä kun saapas. Koulussa hänen toimintatapansa kun ei tuottanut juurikaan mielekkäitä tuloksia. Branson ymmärsi kuitenkin ihmisten päälle. Jätettyään koulun kesken hän kylvikin bisnesimperiuminsa siemenet muutamassa vuodessa vinyylilevyjä kaupitellen.

Kokeissa säännönmukaisesti reputtavaa koltiaista pidetään helposti tyhmänä. Tuskin kukaan erehtyisi kuitenkaan enää väittämään, että Bransonilta puuttuisi hoksottimia. Päin vastoin, kymmeniä menestyneitä maailmanluokan yrityksiä rakentanutta visionääriä pidetään yleisesti yhtenä maailman merkittävimmistä elossa olevista bisnesneroista.

Synnynnäistä lahjakkuutta, luovuutta tai älykkyyttä, sen enempää kuin levottomuutta tai keskittymiskyvyttömyyttäkään ei ole olemassa. Ominaisuudet nousevat aina esiin suhteessa siihen ympäristöön, jossa ihmisen tuottamia tuloksia arvioidaan.

Viisas ihminen on sellainen, joka tekee viisaita asioita. Häirikkö taas tunnistetaan siitä, että hän tekee häiritseviä asioita. Bisnesviisaus voi olla kuitenkin jopa haitaksi luokkahuoneessa. Levottomat jalat taas saattavat tehdä mestarillisen tanssijan.

Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta kuin H.C. Andersenin klassikkosadussa. Ankanpoikasten joukossa joutsen on tosiaan ruma konkelo. Mutta päästessään omiensa joukkoon – päästessään toteuttamaan kutsumustaan ja toimimaan temperamenttinsa mukaisesti – se nousee uljaaseen lentoon valkeana kaunottarena.