Uusia blogeja

Avasin helmikuun alussa muutaman uuden blogin. Ajattelun ammattilainen toimii yhä pääasiallisena blogosfäärin tukikohtanani. Näissä uusissa blogeissa päästään käsiksi hieman erilaisiin kysymyksiin.

Pilvilammas
pilvilammas.fi

Pilvilammas keskittyy pareidoliana tunnettuun havaintopsykologian ilmiöön. Pareidolia tarkoittaa sitä, että tulkitsemme jonkin havainnon luovalla tavalla “väärin”. Tuttu pareidolian muoto on lampaiden näkeminen pilvissä – tästä siis blogin nimi, Pilvilammas.

Pilvilammas on kuvablogi. Julkaisen siinä lähinnä iPhone-kamerallani ottamiani vastaan tulleita pareidolia-kuvia. Jokainen blogissa julkaistava kuva on nähtävissä mielestäni jollakin mielenkiintoisella uudella tavalla. Esimerkiksi pala kotimme laminaattilattiaa näyttää ihan puun takaa kurkkivalta gorillalta. Ja asfaltilla lojuva värikuula on puolestaan ilmetty Pac Man.

Laajennetun mielen aivoriihi
extendedmind.org

Laajennettu mieli -aivoriihi on ryhmä teknologian ja tieteen osaajia, joita kiinnostaa Andy Clarkin ja David Chalmersin laajennetun mielen hypoteesi. Pyrimme ymmärtämään laajennetun mielen ilmiöitä paremmin, sekä ideoimaan, minkälaista laajennetun mielen teknologiaa olisi mahdollista kehittää.

Laajennettu mieli -aivoriihen blogi ei ole pelkästään oma blogini: blogiin kirjoittavat myös muut aivoriihen jäsenet. Blogin tarkoituksena on myös kytkeä tutkimustyötämme kansainväliseen tutkimuskenttään. Laajennettu mieli on sikäli uudenlainen tutkimusala, että siinä kansanvälistä akateemista keskustelua käydään myös blogien kautta.

Songsworth
songsworth.com

Musiikkiblogi Songsworth on oikeastaan jo vuoden vanha, mutta aktivoitunut taas tänä keväänä. Ehdin pitää taukoa sävellyshommista runsaan vuoden, mutta viime aikoina uusia biisejä on alkanut syntyä, lähinnä iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Julkaisen uusia kappaleita blogissa tasaisen epätasaisesti.

Songsworth-projektissa pääsen puuhastelemaan kahden rakkaan intohimoni kanssa: musiikin ja science fictionin. Uudet kappaleet ovat saaneet vauhtia erityisesti Alastar Reynoldsin ja Dan Simmonsin kirjoista. Jos olet kiinnostunut hankkeen taustoista, tutustu vaikka tähän vuosi sitten julkaistuun haastatteluun.

Mikä kuvassa näkyy?

Psykologit testasivat lasten havaintokykyä. Muksuille näytettiin kuvia linnuista, taloista, autoista, palloista, erilaisista työkaluista ja niin edelleen. Näin kartoitettiin, miten pienet lapset tunnistivat esineitä kuvista.

Kokeeseen osallistunut viisivuotias Juho tunnisti esineet virheettä. Tutkijoiden näyttäessä Juholle auton kuvaa poika kuitenkin mykistyi.

Johtava tutkija kysyi: ”Mikä kuvassa näkyy?”

Poika kurtisti kulmiaan ja mietti kuumeisesti. Lopulta hän sanoi: ”En tiedä.”

Vieressä seissyt pojan äiti hermostui täysin ja tiuskaisi: ”Kyllähän sinä, Juho, nyt tiedät mikä siinä kuvassa on! Älä viitsi pelleillä.”

Lapsi säikähti äidin tunteenpurkausta ja totesi hädissään: ”Mutta kun minä en oikeasti tiedä!”

Kun tutkijat olivat antaneet pojalle vielä hetken miettiä asiaa, he päättivät jatkaa seuraavaan kuvaan. Johtava tutkija totesi väsyneesti: ”Jatketaan. Tässä kuvassa on siis auto.”

Tähän Juho tokaisi tuohtuneena: ”Totta kai siinä on auto! Mutta mistään ei näe, onko se Toyota, Mersu vai Volkkari!”