”En ymmärrä”, Martin sanoi. ”Vaikutat kaikilla mahdollisilla tavoilla ihmiseltä, mutta olet silti vain mutkikas Searle-kone, joka jäljittelee elämää.”
”Aivan oikein”, servitor sanoi.
”Mutta mistä minä voin tietää kenestäkään, onko kyseessä servitor vai ihminen?”
”Jos sinulla ei ole menetelmää, jolla voit tunnistaa eron, ei eroa ole olemassakaan”, robotti vastasi ja pyöritteli piña coladaa lasissaan.

”Mutta sinä tiedät!” Martin sanoi turhautuneena.
”Minä en tiedä mitään. Mieti höyrykonetta; mieti kiinalaista huonetta. Eivät nekään tiedä mitään. Minä vain toteutan ohjelmointiani.”
”Ehkä höyrykoneellakin on jonkinlainen mieli; vauvamieli. Höyrykoneet ovat vain niin erilaisia, ettemme huomaa sitä.”
”Mihin sitten vedät rajan? Onko kivelläkin mieli?” robotti kysyi.
Martin tuijotti juomalasiinsa ja hymähti.

”Mutta minä voin kuitenkin tietää, että olet höyrykone?”
”Et tietenkään. Jos käytössäsi ei ole menetelmää, jonka perusteella voi tehdä eron kahden mahdollisen tulkinnan välillä, voit tehdä eron vain tekemällä päätöksen. Voit siis päättää ihan itse, että olen robotti, tai että olen ihminen. Ja kun olet tehnyt päätöksen, olen sitten juuri se, mitä olet päättänyt.
”Ajattele, että olemukseni on eräänlainen todennäköisyysaalto, joka sallii lukemattoman määrän erilaisia tulkintoja. Jos uskot, että olen robotti, aaltofunktio romahtaa, ja olen kaikilla sinulle merkittävillä tavoilla robotti. Jos taas uskot, että olen ihminen, joka vedättää sinua, romahtaa samainen aaltofunktio niin, että olen käytännössä sinulle ihminen. Kaikki havaitsemasi on viime kädessä kiinni todennäköisyyksistä. Todennäköisyyksien romahtaminen faktoiksi tapahtuu silloin, kun uskot, että jokin on riittävän todennäköistä.”

”Kuule, en tainnut ymmärtää sanaakaan siitä, mitä juuri sanoit.”
”Et voi tietää, että olen höyrykone. Mutta voit päätellä tietämästäsi jotain ja muodostaa mielipiteen. Joko olen höyrykone, tai olen sellaisena esiintyvä ihminen. Kumpaa pidät todennäköisempänä?”
”Edellistä.”
”Niinpä aaltofunktio on romahtanut, ja tässä istuu ehta robotti”, servitor sanoi virnuillen leveästi.
”Jep jep”, Martin sanoi ja ryysti gin toniciaan pillillä.
Aurinko alkoi laskea. Martin rentoutui rantatuolissaan ja antoi katseensa harhailla horisonttia pitkin. Hän tyhjensi lasinsa ja mietti, tilaisiko vielä yhden.