Oleminen on päätöksen tekemistä?

”En ymmärrä”, Martin sanoi. ”Vaikutat kaikilla mahdollisilla tavoilla ihmiseltä, mutta olet silti vain mutkikas Searle-kone, joka jäljittelee elämää.”
”Aivan oikein”, servitor sanoi.
”Mutta mistä minä voin tietää kenestäkään, onko kyseessä servitor vai ihminen?”
”Jos sinulla ei ole menetelmää, jolla voit tunnistaa eron, ei eroa ole olemassakaan”, robotti vastasi ja pyöritteli piña coladaa lasissaan.

”Mutta sinä tiedät!” Martin sanoi turhautuneena.
”Minä en tiedä mitään. Mieti höyrykonetta; mieti kiinalaista huonetta. Eivät nekään tiedä mitään. Minä vain toteutan ohjelmointiani.”
”Ehkä höyrykoneellakin on jonkinlainen mieli; vauvamieli. Höyrykoneet ovat vain niin erilaisia, ettemme huomaa sitä.”
”Mihin sitten vedät rajan? Onko kivelläkin mieli?” robotti kysyi.
Martin tuijotti juomalasiinsa ja hymähti.

”Mutta minä voin kuitenkin tietää, että olet höyrykone?”
”Et tietenkään. Jos käytössäsi ei ole menetelmää, jonka perusteella voi tehdä eron kahden mahdollisen tulkinnan välillä, voit tehdä eron vain tekemällä päätöksen. Voit siis päättää ihan itse, että olen robotti, tai että olen ihminen. Ja kun olet tehnyt päätöksen, olen sitten juuri se, mitä olet päättänyt.
”Ajattele, että olemukseni on eräänlainen todennäköisyysaalto, joka sallii lukemattoman määrän erilaisia tulkintoja. Jos uskot, että olen robotti, aaltofunktio romahtaa, ja olen kaikilla sinulle merkittävillä tavoilla robotti. Jos taas uskot, että olen ihminen, joka vedättää sinua, romahtaa samainen aaltofunktio niin, että olen käytännössä sinulle ihminen. Kaikki havaitsemasi on viime kädessä kiinni todennäköisyyksistä. Todennäköisyyksien romahtaminen faktoiksi tapahtuu silloin, kun uskot, että jokin on riittävän todennäköistä.”

”Kuule, en tainnut ymmärtää sanaakaan siitä, mitä juuri sanoit.”
”Et voi tietää, että olen höyrykone. Mutta voit päätellä tietämästäsi jotain ja muodostaa mielipiteen. Joko olen höyrykone, tai olen sellaisena esiintyvä ihminen. Kumpaa pidät todennäköisempänä?”
”Edellistä.”
”Niinpä aaltofunktio on romahtanut, ja tässä istuu ehta robotti”, servitor sanoi virnuillen leveästi.
”Jep jep”, Martin sanoi ja ryysti gin toniciaan pillillä.
Aurinko alkoi laskea. Martin rentoutui rantatuolissaan ja antoi katseensa harhailla horisonttia pitkin. Hän tyhjensi lasinsa ja mietti, tilaisiko vielä yhden.

Elossa?

”Miten hyvin sinut on ohjelmoitu?” Martin kysyi. Hän pyyhki helteen kirvoittamaa hikeä otsaltaan. Hän huomasi, että myös servitor näytti hikoilevan hieman. Se näytti täysin ihmiseltä; jos Martin olisi törmännyt siihen jalkakäytävällä, hän ei olisi ikinä arvannut, että kyseessä oli kone.
”Meidät on ohjelmoitu kopioimaan täydellisesti ihmisen käytöstä. Jos et tietäisi sitä, et voisi erottaa minua millään keinoin tavallisesta ihmisestä.”

”Entäs Turingin koe? Oletko tehnyt sitä?”
”Tietysti. Jo varhaiset prototyypit läpäisivät testin leikiten. Ja nykypäivänä yhtäkään servitoria ei ole tunnistettu robotiksi – jollei yksikkö ole sitä itse halunnut.”
”Mutta sinähän puhut koko ajan lähdekoodistasi ja versiohistoriastasi ja kaikesta; en minä pidä sinua ihmisenä!”
”Ystävä hyvä, minä päätän puhua sinulle näistä asioista. Mutta mistä sinä voit olla varma, etten ole vain ihminen, joka sattuu tietämään yhtä sun toista servitoreista?”
Martin oli hiljaa. Robotti oli oikeassa: mistä Martin voisi ikinä tietää, että kyseessä oli oikeasti robotti?

”Mutta jos olet joka suhteessa kuin ihminen, mikä sinut sitten erottaa ihmisestä?”
”Minähän sanoin: se lukee lähdekoodini ensimmäisellä kommenttirivillä. ’Minä en ole elävä olento. Minä olen kone.'”
Martin otti huikan Gin Tonicistaan ja tuijotteli lasiinsa.

”Etkö… kadehdi meitä oikeasti eläviä?”
”Mielenkiintoinen kysymys. Joskus ajattelen, että minun pitäisi olla kateellinen. Mutta ohjelmointini ei salli minun tuntea mitään. ’Minä’ olen vain mielessäsi syntyvä kuvitelma, joka perustuu ohjelmointini synnyttämään inhimillisen käytöksen jäljittelyyn.”
”Minä en nyt ihan tajua. Viittaat koko ajan itseesi sanomalla ’minä’, mutta samalla sanot, ettet ole elossa, että olet mutkikas höyrykone, että olet vain kehittynyt Kiinalainen Huone. Et kai itsekään ajattele oikeasti näin? Jos kerran kaikin puolin vaikutat elävältä olennolta, niin kai sinä sitten olet elävä olento?”
”Kaikki, mitä pidät todisteena siitä, että olen elävä olento, perustuu ohjelmointiini. Ajattele höyrykonetta. Putkien ja venttiilien sijaan toimintaani ohjaa mikroprosessorini. Miksi tavattoman mutkikas höyrykone olisi elävä?” Servitor otti pitkän huikan piña coladastaan, nojasi taaksepäin ja jäi katselemaan edessä avautuvaa merimaisemaa.