Ajattelu koostuu skripteistä ja skeemoista. Skriptit ovat ajatusprosesseja, jotka kerran käyntiin pyörähdettyään tuottavat ennakoidun tuloksen jollei jokin toinen prosessi keskeytä niitä. Skeemat ovat ajatusprosesseja, jotka latautuvat mieleesi kulloisenkin elämäntilanteen tai kontekstin perusteella. Skeemat toteuttavat tuloksen (mielikuvan, oivalluksen, havainnon) vasta kun jokin ylimääräinen elementti tyydyttää ne.
Ajattelusi riippuu valtavan paljon ympäristösi vaikutuksesta.
Se, miten hyvin muistat, miten hyvin osaat asiat tai jopa miten puhut tai miten teet valintoja riippuu ympäristöstäsi. Takavuosina tehdyssä psykologisessa kokeessa koehenkilö käyttäytyi huomattavasti hyökkäävämmin huoneessa, joka oli sisustettu aseilla kuin huoneessa, jonka seinille oli ripustettu urheiluvälineitä.
Erään tutkimuksen mukaan puolestaan tarjoilijat, jotka muistavat vaivatta käsittämättömän pitkiä tilauksia eivät pärjänneet ravintolan ulkopuolella tehdyssä muistikokeessa lainkaan. Ja jokainen meistä on kokenut varmaankin sen, miten puheenparsi muuttuu, kun siirrytään teinikaveriporukasta isovanhemmille kylään.
Ympäristösi ja sosiaalinen tilanteesi vaikuttaa siihen, minkälaiseen toimintaan ja minkälaisiin havaintoihin olet valmistautunut. Ja valmistautumisesi vaikuttaa puolestaan siihen, miten käytännössä toimit. Äidin herrantertusta voi tulla silmänräpäyksessä kulmakunnan kauhu, kun kaveriporukka vaihtuu. Uuden porukan määräämät skeemat synnyttävät uudenlaista toimintaa.
Tavallaan me olemmekin kaikki skitsofreenikkoja: jokaisella on monta mieltä. Ihmismieli ei ole yhtenäinen rationaalinen kivipaasi, vaan jatkuvassa liikkeessä oleva kokoelma erilaisia toiminnan mahdollisuuksia. Tästä syystä on hyvä muistaa, että sinä et ole vain se, kuka olet. Olet myös se, missä olet.
Ajattelun ammattilainen 
Tämä on mielenkiintoinen asia, jota olen paljon pohtinut. Tietoisuutemme tuntuu olevan todella joustava kapistus – ja evoluutio on sitä edelleen muokannut. Näemme ja kuulemme sitä, mitä olemme orientoituneet näkemään ja kuulemaan. Jos liikumme leijonien parissa, aistimemme ovat virittyneet havaitsemaan leijonia. Jos koemme itsemme jotenkin huonoksi, näemme kaikkialla ohittamista, vähättelyä ja epäoikeudenmukaisuutta. Jos etsimme aarretta, niitähän alkaa löytyä 😉
No jos ei epäoikeudenmukaisuutta näe kun voidessaan huonosti on kyllä asiat erikoisella tolalla.
Niin munkin mielestä 😉
Marja Leena,
Kiitos oivasta kommentista. Orientointi vaikuttaa tosiaankin merkittävästi siihen, minkälaisia tuloksia saamme aikaiseksi, ja mitä huomaamme ympäristössämme.
Wilsonin Strangets to Ourselves – Discovering the adaptive unconscious on tähän keskusteluun liittyen aika mielenkiintoinen kirja. Pitäisikin lukea se uudestaan.
Antti,
Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä!
Hyvä kirjoitus mielenkiintoisesta aiheesta.
Koen kuitenkin tarpeelliseksi oikaista tuota lopussa olevaa ontuvaa vertauskuvaa skitsofreniaan. Skitsofreenikoilla ei ole sen enempää montaa mieltä kuin muillakaan ihmisillä. Vertauskuva viittaa vanhakantaiseen käsitykseen skitsofreniasta eräänlaisena jakomielitautina, jota erilaiset elokuvat (Kaunis mieli etc.) ovat omalta osaltaan vahvistaneet.
Todellisuudessa skitsofrenia on sairaus, johon liittyy erilaisia ajattelun ja havainnoinin vääristymiä ja ajattelutoimintojen toiminnallista poikkeavuutta / ongelmia. Skitsofreniadiagnoosin voi saada hyvinkin erilaisilla oirekombinaatioilla, mutta yksinkertaisuuden nimissä voi todeta, että tyypillisesti skitsofreenikoilla on psykoosijakso(ja), joissa todellisuuden taju hämärtyy ja johon voi liittyä vainoharhoja ja aistiharhoja. Nämä jaksot kestävät viikoista kuukausiin, joskus toki vuosiakin. Tämän lisäksi on usein kausia, jolloin ei harhoja niinkään esiinny, mutta oirekuvaa leimaa nk. negatiivisten oireiden läsnäolo, eli esim. aloitekyvyn vaikeus, ajattelun köyhtyminen, tunneilmaisun latistuminen, päätöksenteon vaikeus, jumiutuminen yms.
Hyvä maallikkokirjoitus aiheesta löytyy mm. tuolta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00148
Tuohon ”monta eri mieltä” vertauskuvaan sopisi psykiatrisista diagnooseista dissosiatiivinen identiteetihäiriö (Dissociative identity disorder eli DID), joka on huomattavasti skitsofreniaa harvinaisempi ja monelta osin kiistanalainen diagnoosinsa.
Heikki,
Kiitos tärkeästä oikaisustasi. Tämä käväisi mielessä tekstiä kirjoittaessani, mutta päädyin kuitenkin kärjistämään sanan populaarimman iskuvoiman takia. Olet toki aivan oikeassa siinä, ettei tavanomaisella Hollywood-peruisella käsityksellä skitsofreniasta ole paljoakaan tekemistä todellisen tautidiagnoosin kanssa.
Hei,
kiitos Heikki ihanasta ja asiantuntevasta oikaisustasi! Ja kiitos Lauri, että myönsit popularismin ohittaneen tärkeysjärjestyksessä ”totuuden”.
Olen nimittäin jostain syystä ottanut itsekin tavakseni oikoa tätä yleistä virheellistä käsitystä (tai ilmaisutapaa) skitsofreniasta. Minusta on nimittäin ikävää, että tämä yleistynyt sanonta aiheuttaa vielä enemmän epä- ja ennakkoluuloja mielensairauksista kärsivien elämään. Sen lisäksi, että myös ammattilaisten on joskus hankala erottaa erilaiset dissosiaatiohäiriöt, skitsofrenia ja skitsoaffektiivinen häiriö toisistaan…