Laita hyvä kiertämään

Ryhmäflow seuraa siitä, kun ryhmä toimii yhteistyössä niin, että jokainen yksilö osallistuu yhdessä tuotetun tuloksen rakentamiseen. Tällöin yhden ihmisen toiminnan tulos on osa toisen ihmisen toimintaprosessia, ja yhteistyöstä muodostuu eräänlainen prosessien verkosto.

Ryhmäflow’hun on mahdollista päästä monin eri tavoin. Kokoamalla oman tiimin, jonka kanssa hiot toimintaprosessit huippuunsa pääset helposti ryhmäflow-tilaan. Samaten etsimällä elämääsi kutsumuksellisia ja innostuneita yhteistyökumppaneita ja työtovereita on helppo synnyttää yhteinen flow.

Helpoin ja yksinkertaisin tapa piristää sekä omaa että lähimmäistesi elämää on kuitenkin laittaa hyvä kiertämään.

Positiivisen psykologian suurnimi Martin Seligmanin järjestämässä kokeessa yksi opiskelijaryhmä sai tehtäväkseen pitää mahdollisimman hauskaa päivän aikana. Heitä kehotettiin käymään huvipuistossa, syömään jäätelöä ja sen sellaista. Toinen ryhmä puolestaan sai tehtäväkseen olla avuksi lähimmäiselle. Heitä pyydettiin siis soittamaan yksin asuvalle isoäidille, auttamaan sokea tien yli ja niin edelleen. Kun Seligman sitten mittasi ryhmien onnellisuutta, tulokset olivat hämmästyttävät: jälkimmäinen ryhmä koki voivansa monin verroin ensimmäistä ryhmää paremmin.

Jos haluat tuottaa sekä itsellesi että läheisellesi helposti hyvän mielen, toimi näin. Mieti kolme sinulle tärkeää ihmistä. Kirjoita sitten ylös kaksi sellaista asiaa kutakin ihmistä kohti, joilla voit piristää heidän päiväänsä seuraavan kuukauden aikana. Piristys voi olla käsin kirjoitettu kirje, kirjalahja tai jopa pelkästään iloinen puhelinsoitto. Pidä vielä huoli siitä, että toteutat suunnittelemasi piristykset. Näin synnytät helposti hyvän mielen vaikka sadepäivänkin tuoksinassa.

Keksimiesi piristysten ei edes tarvitse olla suuren suuria. Aivan pienetkin huomionosoitukset voivat olla toiselle mitä tärkeimpiä, kuten seuraavasta Nalle Puh -katkelmasta käy ilmi:

Nasu: ”Puh?”
Nalle Puh: ”Mitä, Nasu?”
Nasu: ”Ei mitään. Tarkistin vain, että olet siinä.”

6 thoughts on “Laita hyvä kiertämään

  1. Hieno ajatus tuo hyvän kiertämään laittaminen. Olen miettinyt sitä, miten tuosta hyvästä saisi organisaatioon jatkuvan flow´n. Mielessäni olen tullut siihen johtopäätökseen, että siihen tarvitaan jatkuva palveluasenne. Sekä johtajat että muu porukka ovat tulleet organisaatioon palvelemaan jotakin yhteistä päämäärää. Siitä yhteisestä päämäärästä pitäisi osata keskustella jatkuvasti. Johtajilla on siinä näkyvä rooli; he ovat palvelemassa organisaation työntekijöitä järjestämällä heille mahdollisimman hyvät työnteon edellytykset. Palveleva johtaja erottuu ja jää mieleen.

  2. Minusta se on asenne, joka kohdistuu ulospäin eikä sisäänpäin. Toinen ihminen ja hänen onnistumisensa pitäisi olla yhä useammin onnistumisen päämääräänä kuin oma napa…

    • Jani,

      Kiitos kommentistasi. Sikäli kuin Seligmanin laajoihin tutkimuksiin on luottaminen, toisten ihmisten hyväksi toimiminen itselle antoisalla tavalla on kestävin hyvinvoinnin lähde. Tässä siis painotus on sekä toisten palvelemisella että toiminnan sisäismotivoituneisuudella. Jälkimmäinen ehkä joskus unohtuu keskusteltaessa toisten hyväksi toimimisesta.

  3. Hieno käytännön idea…. Kiitos! Jos sonulle sopii kerron sinun löydöstäsi eteenpäin, kerron kyllä että en ole tuota itse keksinyt…Ystävänpäivänä tuota voisi hyvinkin kuuluttaa.. Hyvää Ystävänpäivää huomiselle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s