Tehdäänpä heti kättelyssä yksi asia selväksi: synnynnäistä älykkyyttä ei ole olemassa. Harhakäsitys älykkyyden synnynnäisyydestä dominoi kuitenkin yhteiskuntaamme niin kouluissa kuin työpaikoillakin: on kympin oppilaita ja kutosen oppilaita. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tehty tutkimus niin neurotieteen kuin kognitiivisen psykologiankin aloilla on kuitenkin osoittanut, että äly on opittu taito, siinä missä pyörällä ajaminenkin.
Ihmismieli ei putkahda maailmaan valmiina.
Syntyessään ihminen osaa lähinnä pitää meteliä ja hamuta sapuskaa. Ihmisaivot ovat kuitenkin valtavan muovautuva elin. Aivojen muokkaantuvuutta tutkinut psykiatri Norman Doidge kertoo jopa tapauksesta, jossa tyttö oli syntynyt tyystin ilman vasenta aivopuoliskoa. Oikea puolisko oli pian ottanut vasemman tehtävät hoitaakseen, ja tyttö oli oppinut puhumaan ja järkeilemään – siis käyttämään aivotoimintoja, jotka normaalisti sijaitsevat vasemmalla aivokuorella.
Ihmisen aivot kehittyvät erityisesti kahden periaatteen mukaan: kertauksen ja assosiaation. Kun kertaat jotain asiaa, oli kyse opinkappaleesta tai tennislyönnin harjoitteesta, vahvistat sille keskeisiä hermoverkkoja aivoissasi. Ja kun kertaat kahta asiaa samaan aikaan, vahvistuvat kummatkin verkostot – ja lisäksi vielä liittyvät toisiinsa niin, että yhden toimen tehdessäsi myös toinenkin seuraa automaattisesti. Jos vaikkapa syöt kalakeittoa ja saat sitten vatsataudin, tulee kalakeiton tuoksustakin tulevaisuudessa paha olo.
Älykkyys tarkoittaa sitä, että ihminen kykenee toimimaan jouhevasti ongelmanratkaisutilanteissa. Ja ongelmia oppii ratkaisemaan ongelmia ratkomalla. Älykkyys kehittyy siis sitä mukaa, kun lapsi tai aikuinen harjoittaa päätään joko todellisten ongelmien parissa, tai erilaisten aivoharjoitteiden kuten päässälaskun avulla.
Tästä syystä geenejä paljon isompi tekijä älykkyyden kehittymisessä on ympäristön vaikutus: se, kuinka paljon lapsen mieltä harjoitetaan. Ja sitten kun mukula pärjää hyvin, aletaan myös olettaa, että hän pärjää hyvin – josta seuraa positiivinen kierre, jonka seurauksena lapsi pärjää entistä paremmin. Ja sama toisin päin. Mutta tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.
Ajattelun ammattilainen 
Onko koskaan liian myöhäistä oppia älykkyyttä?
Nimetön,
Kiitos kommentistasi. Luulen, ettei se ole koskaan liian myöhäistä. Tosin soveliaiden harjoitusmenetelmien kirjo voi olla vanhemmiten jossakin määrin suppeampi.
Päivitysilmoitus: Leania ja Toyotaa – laadun lähteillä… | Karin blogi
Tein omaan blogiin melkoisen aasinsillan tähän blogiin, mutta oikeastaan aiheesta. Olen jonkin verran yrittänyt ymmärtää Toyotan tapaa toimia ja niitä asioita tutkiessa tulee aina mieleen, että älykkyyttä voi opettaa.
Ja kun kasvattaa (tai oikeammin ohjaa) omaa lastaan koulutien alussa, niin nykyään yrittää aina opettaa häntä ajattelemaan eikä opeta asioita ulkoa. Eli vaikken itse tunnustaudu välkyksi, niin jostain syystä näen omassa lapsessa yllättävän hyvää ajattelun taitoa. Ja väliin saa kuulla myös todella vaikeita kysymyksiä.
Itse en pidä kirjanoppineita välttämättä älykkäinä vaan hyvämuistisina, mutta niitä ihmisiä pidän älykkäinä jotka tarvittaessa osaavat kyseenalaistaa asiat. Ja siihen kyseenalaistamiseen tarvitaan paljon yleistietoa ja logiikkaa yhdistää eri asioita uudella tavalla. Tuo taitaa kylläkin kuvata enemmän luovuutta kuin älykkyyttä 🙂
Teksti oli jälleen hyvä ja ajatuksia herättävä.
Kari…
Kari,
Kiitos loistokommentistasi! Olen samaa mieltä: kirjaviisaus ei ole vielä älykkyyttä – sitä on vasta kyky soveltaa kirjasta opittua.
Toyotan menetelmät ovat oivallinen mittapuu älykkäälle toiminnalle. Samantapaisia fiksusti mietittyjä prosesseja löytyy myös muualta, esimerkiksi Applelta.
Mielenkiintoinen tosiaankin tämä alykysymys. Helposti uskoo, että ympäristöllä ja vanhemmilla on suuri osuus lapsen älylliseen kehittymiseen. Sellaisia näsäviisaita lapsia ei kuitenkaan vissiin kannattaisi pitää älykkäinä. Toisaalta on aivan varmaa, että alykkyyttä ei kokonaan opita ja jo syntyessään ihmiset ovat pikkuisen toisistaan eroavia myös älyllisten lahjoen suhteen, samoin kuin on olemassa isojalkaisia ja pienijalkaisia tai tuuheatukkaisia ja ohuet hiukset omaavia. Eli rumasti sanottuna joukossa on umpiluupäisiäkin..Jospa hiukan uskoisimme koulujen opettajia, joilla on vuosikymmenten käytännön kokemus tästä ihmislasten ns. älykkyydestä..
Arvon Tammikuu,
Synnynnäisiä eroja toki on. Lähtöasetelma ei kuitenkaan määrää lopputulosta – sen määrää oikeanlainen harjoitus ja asennoituminen.
Käsittelen asiaa tarkemmin tämänpäiväisessä blogikirjoituksessa:
https://ajattelunammattilainen.fi/2011/11/16/alykkyys-kasvaa-positiivisten-odotusten-kautta/
Päivitysilmoitus: Pieniä ajatuksia vuoden loppuun | Ajattelun ammattilainen
Tämä on todella mielenkiintoine aihe. Kun tutkin mensalaisten taustoja, niin moni ilmoittaa että ovat olleet pienestä pitäen kiinnostuneet mensatyppisistä tehtävistä.
Tämän takia siis näyttäisi harjoittelun merkitys korostuvan älykkyydessä.
Sinäkö et kuitenkaan usko, että meillä oli joku geneettinen yläraja mihin voimme kehittyä? (sori pieni töppäys kommentoinnissa.)