Meillä on kaksi voimallista valtavirtakulttuuria, jotka ohjaavat käsitystä yksilöllisyydestä. Erityisesti Amerikassa suosioon on noussut alun perin Kreikasta kumpuava sankarikulttuuri. Sankarikulttuuri korostaa erityisyksilöitä, jotka nousevat ryhmän yläpuolelle. John McClane, Rambo ja Akilleus osoittavat kaikki olevansa ensiluokkaisia kansalaisia tavisten laotessa sotakentillä.
Suomeen on puolestaan juurtunut slaavilaisperäinen ryhmähenki, jonka mukaan ketään ei saisi nostaa ryhmän yläpuolelle. Se tiivistyy lauselmaan: “Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Suomalaisessa kulttuurissa normi on tasapäisyys – ja siitä irti rimpuileminen vaatii vähintään nallewahlroosilaisen egon.
Amerikassa siis pyritään kannustamaan huippujen syntymistä. Suomessa taas halutaan lanata kaikki samalle viivalle. Kumpikaan strategia ei kuitenkaan toimi kovin hyvin. Ensimmäisestä seuraa jyrkkää eriarvoisuutta. Toisesta puolestaan latteaa tasapäisyyttä. Sitä paitsi, on olemassa kolmaskin vaihtoehto. Sivuutetaan sekä eriarvoistaminen että tasapäistäminen.
Joka ikinen ihminen on erityisyksilö.
Kuka tahansa voi päästä omassa intohimossaan flow-kanavaan ja kehittyä alansa huipputekijäksi. Juuri sinun huippukohtasi liittyy kuitenkin ennen kaikkea temperamenttiisi – ei koulutukseesi tai siihen, mitä muut sinulta odottavat. Joitakin temperamentista kumpuava kutsumus ohjaa punaiselle matolle tai hiukkaskiihdyttimen ääreen. Toisille flow-kanava löytyy puolestaan trukin puikoista tai putkia rassaten. Kysymys kuuluukin: kuinka sinusta voi tulla paras mahdollinen sinä?
Me myös tarvitsemme näitä todellisia erityisyksilöitä. Jos putkesi paukahtavat, haluatko, että hommaa hoitaa mieluummin duuniinsa leipääntynyt potentiaalinen rokkitähti, vai putkimiehen hommista intohimoisesti pikkunappulasta unelmoinut ammattilainen?
Jokaisen ihmisen arvo on prikulleen sama. Todellista osaamista ruokkivassa yhteiskunnassa ei ole Gaussin käyrää, eikä tähdenlentoja. Osaavassa yhteiskunnassa jokainen on oman alansa supertähti – oli sitten kyse kvanttifysiikasta tai trukin kuljettamisesta. Jokainen ihminen on erityisyksilö.
Ajattelun ammattilainen 
Kaikkihan me halutaan olla sankareita, mutta kyllä nykyisillä erityisyksilöillä ja koko maapallolla menisi paremmin jos erityisyyden lisäksi osattaisiin myös toimia yhteisen hyvän eteen. Linkin takaa perustelut Esko Kilven sanoin.
http://microsoft.blogit.kauppalehti.fi/blog/26052
Jesse,
Olet tietysti oikeassa: ei pelkkä onnistumiseen kannustaminen riitä, vaan myös yhteisistä asioista tulee pitää huolta. Nähdäkseni tämäkin onnistuisi kuitenkin jouhevammin, jos ihmiset saisivat enimmäkseen keskittyä niihin asioihin, jotka itse kutakin kaikkein voimallisimman kannattelevat.
Suomen hyvät saavutukset kouluopetuksessa perustuvat juuri tuohon, että ketään koulussa ei pyritä latistamaan vaan kaikkia kannustetaan. Erikoislahjakkuudet kyllä pääsevät esille, joten turhaa koohotusta näiden muutaman neron takia pidetään. Ja ovatko nänä edes neroja, ovat vain kotona saaneet hyvät lähtökohdat ja itsevarmuutta.
Ryhmässä työskentelyä pyritään edistämään jä välttämään tasoryhmiä, joissa oppilaat vaan leimaantuvat joko tyhmiksi tai lahjakkaisi. Jokainen ihminen on tosiaankin erityisyksilö! Amerikanmallia ei kannattaisi meillä suosia ollenkaan. Ei täällä ketään latisteta, kukkupuhetta sellainen!
Lämpimät kiitokset Laurille ja nimimerkki Tammikuu44:lle! Hienoa että joku näkee näin paljon vaivaa keskustelun käymiseksi ja ylläpitämiseksi.
Seuraavassa pari sanaa teollisesta yhteiskunnasta tapahtuvan irrottautumisen haasteista.
Osmo A. Wiio sanoi aikoinaan että viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi vahingossa.
Osmon viisautta miettiessäni tajusin että tuossa aiemmassa käytettiin juuri hänen ajalleen ominaista ilmaisua eli ”tasapäistämistä”. Mielestäni se kertoo tavallaan jotain hyvin olennaista. Tuota sanaa ei nimittäin täällä ”siviilissä” ja oikeassa työelämässä enää käytä juuri kukaan. Aloin tavoittaa että tämä keskustelu vastakkainasettelusta yhteisöllisyyden ja yksilön välillä taitaakin pitää sisällään nimenomaan koulun omaa kontekstia. Eli juuri sitä mitä me tavalliset ihmiset emme koulun omien sanojen mukaan edes ymmärrä☺ (No ihan kaikki eivät toki tuota allekirjoita, eihän?) Puhunkin siis seuraavassa puhtaasti työelämän näkökulmasta muutaman vuosikymmenen kokemuksella. Taustani takia olen saanut seurata hyvin läheltä työelämän suurta muutosta lukuisissa digi-ajan sisällöntuotantoon keskittyneissä yrityksissä. Kokemukseni mukaan yhdessä tekeminen on digi-aikana jotain aivan muuta kuin mitä siitä yleisesti vielä kuvitellaan.
Jos vähän tällaisena ulkopuolisena yritän vielä tavoittaa tuota suljettua koulumaailmaanne niin kyse on varmaankin jostain sen kaltaisesta ilmiöstä joka on vielä tuoreessa muistissa peruskoulun alkuvaiheen vuoksi. Itä-Saksan ihanteen mukaiseen yhteisöllisyyteen tähdännyt vaihe, joukko-oppi, sosialismi ja muut pahat voimat taitavat vielä vaikuttaa koulun arjessa ja ajattelussa vaiheena joka nyt tiedetään perin juurin toimimattomaksi? Ehkäpä myös yksilö edustaa tässä ajattelussa vastakkaista vapauden ja toimeliaisuuden ideaalia ja yhteiskuntamme menestyneitä toimitusjohtajia ja taiteilijoita halutaan tarkastella esimerkkeinä tästä yksilökeskeisen ajattelun menestyksestä? Tuohon historian suohon ei kuitenkaan kannata tämän päivän tai ainakaan huomisen työelämää upottaa.
Ainakin kansainvälinen julkinen keskustelu ja yhteisöllisiä ilmiöitä tutkiva tiede vaikkapa Robin Dunbarin, Howard Rheingoldin, Yehud Elkanan, Jeff Jarvisin, Sir Ken Robinsonin tai vaikkapa Clay Shirkyn johdolla näkevät yhteisöllisyyden hyvin erilaisesta viitekehyksestä. Nykyisen työelämän kannalta ei suinkaan ole kyse yksilön ja yhteisöllisyyden vastakkaisuudesta vaan pikemminkin noiden kahden asian yhteensovittamisesta.
Keskeinen huomio lienee se, että eihän kukaan verkkotalouden asiantuntijoista väitä että asiat ovat joko tai. Asiantuntijoiden käsitys yhteisöllisyydestä puhuu nimenomaan erilaisuuden käyttöönon puolesta eikä suinkaan yhteisöllisyyden aiheuttamasta tasapäistämisestä. Kun siis otin alun perin kantaa yhteisöllisyyden puolesta, niin puhuin nimenomaan meneillään olevasta suuresta työelämän murroksesta ja siitä että yhteisöllisiä toimintatapoja pitäisi opettaa lisää ja silloin puhe ei ole varsinaisesti koulun nykyisistä metodeista vaan kokonaan uudesta toimintakentästä jossa koulu etsii selvästi vielä omaa rooliaan. Uskon että tämä kielioppi jota jota vasta hahmotellaan pitää sisällään varsinaisen opettajan aarreaitan kunhan vain hyväksymme että esimerkiksi pelillisyys ja ryhmässä tapahtuva epäformaali oppiminen on osa lastemme todellisuutta ja sen moitivoiva vaikutus on oikein käytettynä huikeasti tehokkaampi kuin monet nykyiset tapamme päntätä muistinvaraista tietoa.
Taitaa olla myös niin että vasta yhteisö tekee yksilön näkyväksi.
Tähän loppuun vielä hyvä linkki siitä miksi erilaiset tavat hahmottaa maailmaa ovat meillä kaikille annettu tekijä eikä suinkaan ongelma.
http://eskokilpi.blogging.fi/2011/11/26/attention-blindness-and-the-social-business/
Päivitysilmoitus: Pieniä ajatuksia vuoden loppuun | Ajattelun ammattilainen
Tässä video asiaan liittyen. Jos ei jaksa katsoa koko videota niin kuuden minuutin kohtaan voi hypätä ja pääsee suoraan yhdessä tekemisen ytimeen. Kaikki tietävät että Marc Zuckerberg loi Facebookin. Vai loiko?
http://www.youtube.com/leweb#p/a/u/2/jxNhc64b_po