Steve Jobs kertoi elämänkerrassaan jutun neljännen luokan opettajastaan. Jobs oli ala-asteella pahemman luokan häirikkö. Neljännen luokan opettaja tajusi kuitenkin, ettei Jobs ollut pikkugangsteri. Poika oli vain turhautunut, koska hänellä oli tylsää. Opettaja alkoi antaa pikku-Jobsille lisätehtäviä ja niin hän rauhoittui tunneilla. Jobs totesi, että ilman opettajaansa hänestä olisi todennäköisesti tullut taparikollinen.
Gillian Lynne oli puolestaan saanut diagnoosin ylivilkkaudesta. Tyttö ei pärjännyt koulussa, koska hän ei meinannut pysyä tunneilla millään paikoilla. Tytön onneksi hoitava lääkäri vaihtui. Kun uusi lääkäri kutsui tytön äidin luokseen, hän napsautti radion päälle ja poistui huoneesta. Pikku-Gillian ponnahti saman tien pystyyn ja alkoi tanssia. ”Arvon rouva”, sanoi lääkäri, ”tyttärenne ei ole sairas. Tyttärenne on tanssija.” Äiti kiikutti pikkutytön tanssitunneille. Lopulta hänestä tuli maailmankuulu tanssija ja koreografi, jonka kädenjälkeä saadaan ihastella muun muassa menestysmusikaaleissa Cats ja Phantom of the Opera.
Mutta kuinka monelle turhautuneelle tai ylivilkkaalle lapselle käy huonommin kuin Jobsille tai Lynnelle? On ihan päätöntä, että ajattelemme yhä, että tylsistyminen ja turhautuminen ovat osa normaalin ihmisen elämää.
Normaalin elämän ei kuulu olla turhauttavaa.
Steve Jobs, Gillian Lynne ja lukemattomat muut maailman huipputekijät ovat onnekkaita: niitä, joiden ympäristö on tajunnut heidän erityisyytensä. Mutta kuinka monta potentiaalista huippua istuu tällä hetkellä linnassa lusimassa, koska kukaan ei hoksannut antaa vähän enemän tekemistä, vähän enemmän vastusta? Ja vastaavasti, kuinka moni syrjäytyy, kun taitotaso ei yllä Gaussin käyrän keskikohtaan levottomien jalkojen tähden? Tämä on erityisen hälyttävää siksi, että vastaus sekä yli- että alisuorittajille on prikulleen sama: taitotason sovittaminen omaan nykytilaan. Tästä alkaa kasvu, jonka seurauksena niin huiput kuin pahnanpohjimmaiset ampaisevat raketin lailla oman alansa huipuiksi.
Mihaly Csikszentmihalyin tutkimuksissaan löytämä flow-kanava osoittaa sen, että kuka tahansa pystyy kehittymään haluamallaan alalla. Alkuasetelma ei ratkaise lopputulosta: hitaalle oppilaalle vastusta lasketaan, ja nopealle sitä nostetaan. Näin kukaan ei turhaudu, eikä kukaan putoa kelkasta. Ja kun oppilas pääsee flow-kanavaan, kehitys tapahtuu kuin itsestään. Tästä ihmisen hermoston toimintaperusteet pitävät huolen.
Joka ikisellä ihmisellä on jokin sellainen asia, johon hän voi suhtautua intohimoisesti. Harjoittelemalla alaansa flow-kanavassa kuka tahansa pystyy kehittymään oman alansa huipputekijäksi. Tyhmyys tai fiksuus riippuu tarkalleen siitä, pääseekö ihminen toimimaan omalla optimitasollaan. Flow-kanavassa kehitystä tapahtuu. Sen ulkopuolella oppi tyrehtyy.
Ei ole olemassa tyhmiä tai fiksuja ihmisiä – on vain tyhmiä tai fiksuja tapoja toimia. Tylsistyminen ja turhautuminen tönivät ihmisen pois optimitilasta – ja siihen takaisin pääsyyn on yksinkertainen ratkaisu: tekemisen haastavuuden suhteuttaminen todelliseen taitotasoon. Turhautumisen aika on ohi. Ihmisenä olon perustila on flow.
Ajattelun ammattilainen 
Olipa piristävää löytää näin hyvin kirjoitettu blogi kaiken massamuotiblogischeiben joukosta! Kahlasin kaikki postauksesi kerralla läpi. Kirjoitat mielenkiintoisesti ja tekstiesi lukemisesta tulee hyvä fiilis.
Terveisin nimimerkki kauppatieteiden pääsykoekirjat opiskeltu ja nyt alkoi pääainevalinta epäilyttää.
harmaantuvana nörttinä luen näitä läpi ja ei minua vieläkään oma ammatti epäilytä. Mutta lukemalla näitä läpi kylläkin löydän jatkuvasti uusia ideoita ja ajattelun aihetta. Ja pohdin edelleen kuinka yhdistän seuraavaan tutkintoon konetekniikan, hypermedian ja filosofian 🙂
Kiitos että jaksat puhua sen puolesta, että ihmisille annettaisiin tilaa elää ja kasvaa sellaisina kuin ovat elinvoimaa kaventaviin muotteihin tunkemisen sijaan.
Olen samaa mieltä! Kunpa varsinkin lasten kohdalla me aikuiset muistaisimme, että jokaisella lapsella on oma yksilöllinen rytmi ja jokainen on hyvä ja taitava jossakin asiassa. Kun nämä kaksi asiaa yhdistetään, syntyy todennäköisesti flow 🙂
Sama pätee myös meihin aikuisiin – kuinka moni meistä tunnistaa itse oman luontaisen rytminsä? Tutkimisen voi aloittaa vaikkapa oman hengitysrytmin löytämisellä…
En muista kenen naispuoleisen lääkärin tai tutkijan haastattelua luin aikoinaan. Mutta sen muistan, että hän sanoi kaikilla olevan tasavertaiset mahdollisuudet kehittyä huipuksi. Mutta se vaatii pitkää panostamista aihealueeseen.
Mielestäni koululaitoksen pahin ongelma peruskoulusta yliopistoihin on se, että pyritään tasapäistämään. Viimeistään aikuisiässä sen huomaa ettei ajattelua voi tasapäistää eikä edes tutkintoa. Mutta ainakin ajattelun ja tutkinnon tasapäistämiseen ikävän moni koulutus pyrkii tutkintosuunnitelmineen sekä opetusmetodeineen. Jos ei muusta syystä niin tieteellisen tutkimuksen tukemiseksi.
Turhautuminen, tylsistyminen ja pakonsanelemat säännöt ovat aikuisten elämää. Muussa tapauksessa elämästä saattaisi nauttia ja saada jotain ennenkuulumatonta aikaiseksi.
Kari…
P.S. Olipas kitkerä kommentti
Kari,
Lukemieni tutkimusten perusteella olen täysin varma siitä, että kaikilla on mahdollisuus kehittyä huipuiksi. Keskuskysymys onkin, missä itse kunkin *kannattaa* omat intohimonsa huomioiden kehittyä huipuksi. Idols-karsintaan ei kannata lähteä, jollei sydän syki juuri laulamiselle – pelkkä maine ja menestys alkaa pian maistua puulle, jos itse leipätyö ei kannattele.
Ja olen samaa mieltä siitä, että koululaitoksen toimintaperiaate on aika päätön siinä mielessä, että jokainen vedetään samalle viivalle. Koulu toimii kuin vanha anekdootti, jossa apina, käärme ja kirahvi opettelivat puuhun kiipeämistä. Kyllähän sen tietää, kuka siinä pärjää parhaiten – mutta toisilla olisikin aivan muita vahvuuksia. 🙂
Ja lopuksi, mielestäni ei ole pakko olla mitään ”aikuisten elämää” – kuten Mark Twain on sanonut, työ ja leikki ovat kaksi sanaa, jotka kuvaavat samaa asiaa eri olosuhteissa.
Kiitos kaikille innostavista kommenteista!
Päivitysilmoitus: Pieniä ajatuksia vuoden loppuun | Ajattelun ammattilainen
Kari: et ole katkera, meitä on muitakin, jotka uskovat täysin samoin. Itseasiassa tuo oli yksi päämotivaattoreista, kun lähdin yrittäjäksi ja organisaatiocoachiksi. Ei ihmisten pitäisi voida pahoin töissään vaan meidän pitäisi ymmärtää tuoda enemmän leikinomaista asennetta ja positiivista asennetta arkeen.
Lauri: Otahan yhteyttä, kun liikut Helsingissä päin, tavataan kahvilla tai lounaalla ja vaihdetaan ajatuksia!
Päivitysilmoitus: Aikaan saaminen ei ole sidottu aikaan | Ajattelun ammattilainen
Päivitysilmoitus: Oppimisen vallankumous | Ajattelun ammattilainen
Flow-tilasta puhutaan ylipäänsä aivan liian vähän. Miksi? Eivätkö ihmiset pääse siihen normaaliarjessaan, vai mistä oikein kiikastaa? Kuulostaa ikävältä, jos työskennellessään ei pysty hyödyntämään omaa osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla. Flow-tila on olotiloista paitsi tehokkain myös omasta mielestäni ehdottomasti kiehtovin ja myös kehittävin. On harmi, jos työssään ei pääse käsiksi siihen.
Terve. Hienoja tekstejä. Luin myös kirjasi, Tee itsestäsi ajattelunmestari. Tai mestariajattelijako se oli. No kumminkin, jäi mietityttämään, että oletko lukenut
Power of now, läsnäolon voimaa Eckhart Tollelta, joka on syvällinen kuvaus kuvailemastasi flow-tilasta? Jos et niin suosittelen, jos olet niin mitä mieltä olet?