Viisivuotias tyttäreni on flow-kanavassa pysyttelyn mestari. Sen lisäksi, että hän osaa uppoutua Aku Ankan lukemisesta balettipiruetteihin oman viretilansa mukaan, hän osaa myös hyödyntää sosiaalista lähiympäristöä flow-tilassa pysyttelemiseen. Toisin sanoen: kun tytöllä on tylsää, hän tulee nykäisemään hihasta ja sanoo “Mulla ei oo mitään tekemistä”. Ja vastaavasti, jos homma ei ota sujuakseen omin voimin, kuuluu lelukasan keskeltä pian: “Isi, tuu auttaan!”
Flow-tila syntyy silloin, kun taidot ja tehtävän vastus ovat tasapainossa.
Hämmästelen kerta toisensa jälkeen sitä, miten luonnollista flow-tilassa pysyttely on lapsille, ja miten nopeasti he reagoivat siihen, jos homma ei suju, tai jos virikkeitä ei ole riittävästi. Samaten on mielestäni ihmeellistä, miten meidät aikuiset on opetettu pois näistä sinänsä hyvin käyttökelpoisista flow-kanavan ylläpidon mekanismeista.
Jos omat voimat eivät nimittäin riitä uusien virikkeiden löytämiseen, on kaverille kilauttaminen oivallinen keino. Samaten työpaikalla Facebook-syövereihin tai miinaharavan pariin sukeltaminen palauttaa harvoin flow-kanavaan, kun taas lisävastuksen hakeminen esimerkiksi kollegalta voisi palauttaa virtaustilan hyvinkin nopeasti.
Sama pätee myös toisin päin. Meidät on opetettu ajattelemaan, että avunpyyntö on merkki omasta osaamisen puutteesta. Tosi asiassa osaaminen syntyy juuri työskentelemällä flow-kanavassa. Sisukas hampaan pureminen ei siis tuota loppujen lopuksi kuin päänsärkyä: hakemalla apua liian haastavaan tehtävään sujuu tehtäväkin sukkelasti.
Sosiaalisen lähipiirin hyödyntäminen on kuitenkin vain yksi menetelmä flow-kanavan ylläpitämiseksi. Flow:n löytämiseksi ja sen ylläpitämiseksi on mahdollista rakentaa rikas työskentely-ympäristö, jonka avulla on mahdollista suunnata oma huomio viretilan ja tehtävän haastavuuden mukaan niin, että tuloksena on jatkuva flow-tila. Näistä menetelmistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.
Ajattelun ammattilainen 
Osuvaa havainnointia ja päätelmää. Oletko miettinyt, mihin flow-tila näyttää vääjäämättömästi katoavan matkalla lapsen maailmasta aikuisuuteen?
Mikko,
Kiitos kommentista! Nähdäkseni meillä on vallalla aika vääristynyt käsitys siitä, mitkä asiat oikeasti vaikuttavat hyvään elämään. Yhteiskunnassa paalutetaan enemmän materiaalisia arvoja, kun hyvinvoinnin ydin on nähdäkseni tekemisessä ja yhteisöllisyydessä. Tekemällä asioita, joista oikeasti välität ja olemalla tällä tavoin hyödyksi muille ollaan nähdäkseni kiinni hyvinvoinnin keskuskysymyksissä.
Tämä kaverilta kysyminen on mielenkiintoinen asia. Aika monella työpaikalla ohjeistetaan kysymään kaverilta kun työ junnaa. Mutta samalla sitten näkee kehonkielestä, että kysyminen ärsyttää vastapuolta ja vastaaminen on väkinäistä. Eli ns. kulttuuri vastaan käytäntö on täysin erilainen.
Itsellä on kaveri joka soittaa aika usein ongelman ilmaantuessa ja hänrä mieluusti neuvookin. Ja kuulemma se on hänelle nopein tapa päästä takaisin työn pariin.
Tästä aiheesta eli flowsta lueskelen mieluusti lisää. Aihepiiri on kiinnostava.
Kari,
Kiitos oivallisesta kommentista! Huomiosi kysymisen luonteesta on oivallinen. Toki kysyessä pitää myös huomioida kollegan sen hetkinen flow. 🙂
Kouluko sen tuhoaa?
Nimetön,
Luulen, että perinteisellä koulumallilla on tässä aika suuri rooli. Jos lapset tottuvat pienestä pitäen ajattelemaan, että arki kuluu merkityksettömien ja turhauttavien askareiden parissa, on selvä, että enemmistö mukautuu tilanteeseen ja ajattelee, että ”tämä nyt vain on tätä”. Jos lapset voisivat sen sijaan keskittyä koulussa omiin kiinnostuksen kohteisiinsa ja sitä kautta kasvaa ja kehittyä, voisi koulukin toimia oivallisena flow-alustana. Onneksi opettajankoulutus kasvaa kovaa vauhtia tähän suuntaan.
Hyvää tekstiä taas, kiitos!
Oivaltavaa tekstiä mielenkiintoisesta ja itselleni ajankohtaisesta aiheesta. Odotan innolla uusia postauksia aiheesta!