Sinipunaista politiikkaa

Albert Einstein totesi kerran, että hän ei voi ymmärtää, miksi älykäs ihminen liittyisi poliittiseen puolueeseen. Värin tunnustaminen rajaa liikaa toiminnan vaihtoehtoja. Yhdelläkään puolueella kun tuskin on kaikki oikeat ratkaisut käsissään.

Omalla kohdallani olen pitkään pohtinut, että tunnustamani poliittinen väri lienee lähinnä violetti. Uskon vakaasti yksilön mahdollisuuksiin toteuttaa itseään – tässä mielessä olen siis ilmiselvä sininen oikeistolainen. Samalla minusta on kuitenkin ensisijaisen tärkeää huolehtia aktiivisesti myös muista ihmistä ja synnyttää sellaisia yhteiskuntarakenteita, joissa huolenpitoa todella tapahtuu. Tässä suhteessa nojaan siis jyrkästi punaiseen vasempaan.

Itse asiassa oikeat ratkaisut löytyvät sekä oikealta että vasemmalta.

Nähdäkseni yhteiskunnalliset ongelmat eivät synny siitä, painottaako ideologia yksilönvapautta vai yhteiskunnan rakenteita. Ongelmat syntyvät siitä, painotetaanko minusta ulospäin suuntautuvaa liikettä – vai ulkoa minuun päin. Eli onko tärkeintä se, miten muut hyötyvät minusta – vai miten minä hyödyn muista. Edellisessä tapauksessa homma toimii, jälkimmäisessä ei – oli ideologia sitten sininen tai punainen.

Vasemmistolainen ajattelutapa toimii loistavasti silloin, kun kysyn, mitä minä voin tehdä, jotta muilla olisi parempi olla. Eli millä tavalla juuri minä pystyn toteuttamaan vaikkapa solidaarisuusaatetta parhaalla mahdollisella tavalla. Siinä vaiheessa kun argumentaatio siirtyy siihen, miten muiden pitäisi olla minua kohtaan solidaarisempia mennään kuitenkin nähdäkseni rytisten metsään. Tästä on usein kyse, kun puhutaan vaikkapa tukien kasvattamisesta tai perustulosta. Taustalla ei ole tarve auttaa toisia – vaan halu saada itse suurempaa opintotukea tai peruspalkkaa.

Sama juttu pätee oikealla. On erinomaista kannustaa ihmisiä yrittämään ja uskomaan itseensä. Mutta siinä vaiheessa kun tätä argumenttia käytetään perustelemaan sitä, että menestyjä ansaitsee rikkautensa, eikä niitä tarvitse muille jaella, mennään taas suoraa päätä pöpelikköön. Yksikään menestyjä ei ole menestynyt yksin, vaan onnistumisen taustalla ovat myös sen mahdollistaneet yhteiskuntarakenteet. Nallellakaan tuskin olisi miljooniaan, jollei joku istuisi päiviään konttorissa hymyilemässä asiakkaille.

On myös tärkeää huomata, kuten vasta julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, ettei kaikilla ole suinkaan samoja avaimia menestykseen. Siksi erityisesti niiden, jotka pärjäävät hyvin elämässään tulisi kiinnittää erityistä huomiota myös hankalammista lähtökohdista ponnistavien hyvinvointiin. Siitä tulee sitä paitsi itsellekin julmetun hyvä olo. Mutta koska miljoonikot tuskin heti ryntäävät jakamaan omaisuudestaan köyhille, ovat esimerkiksi solidaarisuusveron tapaiset aloitteet tärkeitä. Älykäs yhteiskunta synnyttää sellaisia rakenteita, jotka edesauttavat yhteistä hyvää.

Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta kyse ei siis ole oikeastaan siitä, korostetaanko poliittisessa päätöksenteossa yksilön vaikutusmahdollisuuksia vai yhteiskunnan rakenteita. Kyse on ennemminkin siitä, että ymmärrämme olevamme alusta loppuun asti yhteisö – mutta yhteisö, jonka joka ikinen vaikutuspiste on yksilö. Oli väri sitten sininen tai punainen, kiteytyy hyvinvointi nähdäkseni viime kädessä John F. Kennedyn kuuluisaan lauseeseen: ”Älä kysy, mitä maasi voi tehdä sinun puolestasi – vaan mitä sinä voit tehdä maasi puolesta.”

Tähän kysymykseen vastaamalla vastaat myös siihen, miten teet omasta elämästäsi merkityksellisintä. Merkityksellisyys kun kumpuaa siitä, että voit tehdä jotain, jonka arvo ylittää vain oman välittömän hyvinvointisi. Ja kuten lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, näin teet omasta elämästäsi myös onnellisinta – arvokkaana ja kutsumuksellisena yhteisön jäsenenä.

14 thoughts on “Sinipunaista politiikkaa

  1. ”Taustalla ei ole tarve auttaa toisia – vaan halu saada itse suurempaa opintotukea tai peruspalkkaa.”

    On tietysti yhtä monta syytä tukea perustuloa kuin on sen kannattajia, mutta perustulon ei tarvitse kasvattaa kenenkään tukimääriä, jotta siinä olisi järkeä. Perustulo on ratkaisuehdotus, jolla korvataan nykyinen tolkuttoman hankala ja byrokraattinen tukiverkosto, joka on vaikea ymmärtää, saa aikaan kannustinloukkuja, maksaa tolkuttoman paljon ja suorastaan ruokkii työttömyyttä. On vaikea keksiä parempaa keinoa juurruttaa ihmiseen työttömän identiteetti kuin pakottaa hänet kirjoittamaan 20 kertaa peräkkään ”työtön” paperille (nykyään on hieman Kelalla tilanne ymmärtääkseni parantunut varsinkin netissä asioidessa, mutta prosessi on silti sama).

    Tyypilliset syyt vastustaa perustuloa sitä ovat joko oikeistolainen ”ei vastikkeetta voi rahaa saada”, joka ei huomio sitä, että kyllähän nykyäänkin saa vastikkeetta rahaa sossusta tai työkkäristä. Tuo argumentti pitää siis muuttaa muotoon ”ei anelematta ja itseään häpäisemättä vastikkeetta voi rahaa saada”, josta voin olla eri mieltä. Toinen vastalause on sitten se, että perustulo maksaa liikaa, josta päästään kätevästi edellisen postauksesi keskusteluun.

  2. Politiikan tärkein jakolinja ei siis ole vasemmiston ja oikeiston välillä, vaan itsekkään ja yhteishyvään pyrkivän politiikan välillä. Tämä on mielestäni erittäin tärkeä ajatus!

    Demokratia ei mielestäni toimi kovinkaan hyvin, jos se on puhtaasti omaa etuaan ajavien eturyhmien taistelua. Se vaatii myös jonkinlaisen aidon halun edistää yhteistä asiaa ja kaikkien hyvinvointia. Juuri siksi olen pyrkinyt julistamaan yhteenkuuluvuuden tunteen ja uusisänmaallisuuden tärkeydestä.

    Itsekäs vasemmistolaisuus on tällöin sellaista, jossa pyritään vain maksimoimaan oman viiteryhmäni taloudelliset edut muiden kustannuksella. Hyvänä esimerkkinä se, että demarit vesittivät peruspäivärahan tason noston – eli kaikkein heikoimmassa olevien tukijärjestelmän parantamisen – sitomalla sen ansiosidonnaisen nostamiseen. Itsekäs oikeistolaisuus vuorostaan on sellaista, jossa omaa taloudellista etua edistetään lobbaamalla kaikenlaisen verotuksen vähentämistä. Molemmat politiikat ovat paitsi itsekkäitä myös usein omankin ryhmän pitkäaikaisen hyvinvoinnin kannalta vahingollisia.

    P.S. Sinänsä koen tuon Einsteinin lausunnon juuri sellaiseksi älykköjen ylimielisyydeksi, jonka takia monet viisaat ihmiset harvoin vaikuttavat maailman kulkuun (Einstein itse superjulkkiksena lienee saanut äänensä hivenen kuuluviin ilman puoluettakin, mutta tämä ei koske valtaosaa meistä). On niin paljon helpompaa olla yksin oikeassa kuin oikeasti sitoutua toimimaan osana niitä rakenteita, joissa todellisen muutoksen aikaansaaminen on mahdollista.

    • Aivan totta, Frank! Tuo vain oman viiteryhmän edun ajaminen onkin osuvampi esimerkki vasemmistolaisesta itsekkyydestä kuin Laurin käyttämä perustulo.

  3. Hei,

    minusta kannattaisi päästä eroon tuosta suomalaisia voimakkaasti jakavasta yleistävästä ajattelutavasta vasemmisto/oikeisto. Tätä painottaen mennään edelleen ”pöpelikköön”.
    Ei kummankaan yleisperiaatteet ole esittämäsi kaltaisia, eivät ole olleeet enää pitkään! Siksi vasemmisto ei enää voi yksin ratsastaa periaatteillaan, ja aika monipuolueisuudelle alkaakin olla ohitse!

      • Enpä usko, että tässä nyt aivan sitä on tarkoitettu. Vasemmisto-oikeisto asettelu on peruja 1700-luvun lopun Ranskasta uudistusmielisten ja konservatiivien istumapaikkojen mukaan. Suomen suurimmat puolueet ovat myös vanhimpia, 1900-luvun taitteessa ja alussa perustettuja.

        Olen samaa mieltä Nimettömän kanssa, että pöpelikkö on aika lähellä jakoa tehtäessä. Tavallaan ongelmana on, ettei yhteiskunnassa enää ole kovin helposti samastuttavia ryhmiä, koska on keskiluokkaistuttu ja esimerkiksi työelämä on muuttunut valtavasti.

        Jaottelu akselille aatteiden mukaan on äärimmäisen hankalaa erityisesti nykyisin myös siksi, että suomalaiset puolueet muistuttavat niin kovin toisiaan – näkökulma on toki kaikilla omansa, mutta asioista ja jopa niiden hoidosta voidaan olla melko samaa mieltä useammassakin kohdassa. Monien puolueiden poliittinen viesti on joko sekava tai hukassa, toisien vain muuten toteuttamiskelvoton. Hyvä esimerkki on vaikkapa kokoomus, joka selkokielisellä Internet-sivullaan tiivistää oman itsensä edustamaan perinteitä ja yht’aikaisesti uudistamaan. Toinen esimerkki on vaikkapa SDP, jonka kunniakas Forssan ohjelma on kohta kohdalta tullut valmiiksi ja suunta ja projekti on hukassa. Ilkeästi voisi sanoa jopa, että demarit ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi. Keskustalla on omat ongelmansa ja uudemmista puolueista vaikkapa perussuomalaisten vaatimukset kalskahtavat komeilta, mutta usein konkretia puuttuu – samoin käy esimerkiksi vihreille.

        Itse kirjoituksesta pari huomiota: tuskinpa siellä Wahlroosin konttoreissa kukaan hyvää hyvyyttään istuu, palkka se on konttoristillakin. Peruspalkan ongelma on, että se on ehkä esitetty hieman hankalasti ja huonosti: miksi kansalaisuudesta pitäisi maksaa palkkaa? Toisaalta luukulta toiselle kulkeminen työllistää luukkuja ja perustulo voisi tehostaa järjestelmää purkamalla rakenteita. Mene ja tiedä siis.

  4. Mielenkiintoinen ajatus. En vielä ole varma mitä mieltä olisin tästä. Ensimmäisiä mieleen tulevia ajatuksia on ainakin se, että perustulo itseasiassa edistää yleistä hyvää. Ota siitä siis selvää. Toinen on, että yhteiselle hyvälle uhrautuminen voidaan myös valjastaa varsin erilaisille tarkoitusperille ja se oli yksi natsien keskeisistä uskonkappaleista – ”Gemeinnutz geht vor Eigennutz”. Samaten tätä samaa argumenttia myydään USAn (jne) sotilaille, jotka lähtee pommittamaan toisen maan siviiliväestöä. Eli jossain vaiheessa yhteiselle asialle omistautuminen voi mennä niin pitkälle, että sen eteen uhraudutaan sokeasti. Sopivalla propagandalla tähän on päästy ja päästään edelleen. En ehkä edes näe sitä vääräksi, että uhraudutaan asialle, mutta pidän sitä vaarallisena että se tehdään harkitsemattomasti, epäanalyyttisesti. Uhrautuminen on kuitenkin all-in commitmentti ja kun pistää kaikki pelinappulat pottiin on tärkeää tietää mihin ne nappulansa panostaa. Näkisin kuitenkin näin, että katsantokannat eroaa paitsi yksityisen ja yhteisen edun tavoittelussa myös sen suhteen, että minkäkokoiseksi yhteinen mielletään. Niin kauan kuin yhteisen koko ei ole koko maailma, yhteinen asettuu jotakin toista yhteistä vastaan. Näin siis esim. valtiot asettuvat toisiaan vastaan. Toisaalta jos yhteinen mielletään globaaliksi, siinäkin helposti yhteinen asettuu toisia luokkia vastaan. Yleinen hyvä on vaikea käsite, koska lähes jokaiseen tekoon liittyy tahoja joiden oloja se parantaa ja tahoja joiden oloja se heikentää. Toisaalta on olemassa alueita joilla win-win tyyppisiäkin tuloksia voidaan synnyttää – tehdään jotain joka aidosti hyödyttää kaikkia. Perustulo nähdäkseni on suurelta osin tällä alueella. Silloinkin toki voidaan kysyä, että hyötyykö eri tahot eri määriä. Ja nähdäkseni joka tapauksessa se power/income differentiaali on keskeinen muuttuja. On aika merkityksetöntä miten tulonjako tehdään kunhan sen seurauksena on pienet tuloerot, muttei ehkei niin pienet, että se oikeasti vie joidenkin ihmisten halun tehdä asioita. Kysymys on erittäin vaikea, koska pienetkin tuloerot yhdistettynä perimisoikeuteen aiheuttaa power differentiaalin kasvua sukupolvesta toiseen. Joidenkin mielestä se on oikein, että edellisen sukupolven keräämä omaisuus mahdollistaa seuraavan paremmat lähtökohdat, toiset taas on sitä mieltä että se ei perustu mihinkään rationaaliseen oikeutukseen vaan ainoastaan traditioon. Puolustajat argumentoivat sen puolesta, että jos ei jälkeläisilleen voi jättää, se vähentää ihmisten halua tehdä työtä. Mulla ei juuri nyt ole varsinaista lääkettä tähän dilemmaan, mutta epäilen sen vastauksen löytyvän joka tapauksessa lähempää suurempaa tulonjakoa kuin pienempää, siis tasatuloisempaa yhteiskuntaa. Lopulta kuitenkin voidaan kysyä, että onko oman edun puolustaminen aina väärin ja jos ei ole, niin miksi näin. Onko väärin, että ihminen puolustaa omaa oikeuttaa oman työnsä hedelmiin? Onko väärin, jos ihminen puolustaa omaa oikeuttaan ihmisarvoiseen elämään yhteiskunnassa? Sillä on lopulta väliä, että mitä puolustetaan.

  5. En ehkä osaa aukaista omia ajatuksiani tältä saralta, mutta yritän. Politiikalla ja hyvän tekemisellä ei ole mitään yhteistä. Ei koska politiikan tarkoitus on ajaa puolueen etuja. Vaikka sitä kautta saadaan aikaiseksi uudistuksia sekä parannuksia, niin niiden perimmäinen tarkoitus ei ole hyvän saaminen aikaiseksi yhteiskunnalle. Vaan mieluummin maineen saaminen puolueelle niinsanotusti tärkeiden asioiden ajamisella.

    Jos tarkoitus olisi saada aikaa yhteistä hyvää, niin ratkaisumallien pitäisi olla erilaisia. Eli ajattelu lähtisi siitä, että meillä on yhteiskunta, johon kuuluu eriväriä (puoluekannan mukaan) olevia ihmisiä, jotka yhdessä hakevat parasta ratkaisua. Eli sitä josta yhteiskunta hyötyy eikä puolue.

    Tuossa Laurin tekstissä oli tärkeä kohta eli kumpaan suuntaan kuljetaan. Itseä kohti vai poispäin itsestä. Ja poliitikassa suunta on itseensäpäin. Eli haetaan ratkaisuja, joiden takana voidaan seistä niin että oma arvovalta kasvaa. Eli haetaan näyttäviä lausuntoja tai pieniä etuisuuksia, jotka näyttävät hyviltä. Mutta todellisuudessa hyvän tekemisen sijaan tärkein asia on politikointi.

    Jossain suuressa maailmassa on sisäänrakennettu velvollisuus auttaa niitä joiden maailma ei ole niin täydellinen. Ja usein se auttaminen on myös näkymätöntä eli kaikkea ei tehdä julkisesti. Meillä pienessä kotosuomessa ei ole kasvettu vielä niin viisaiksi, että ymmärrettäisiin vallan ja rahan tuovan mukanaan myös vastuuta. Eli sitä, että kaikkien maailma ei ole oikeudenmukainen. Joku kärsii sairauksista, toinen vääristä valinnoista ja kolmas jostain muusta.

    En osaa avata ajatusta kuin muuten, että politiikalla, yhteiskunnalla sekä hyväntekemisellä ei ole mitään yhteistä 🙂

    Kuhan sanoin, Kari…

    • En ihan näin pitkälle kyllä yleistäisi, mutta on sanomassasi totuutta varmasti ainakin joidenkin ihmisten ja tapahtumien kohdalla. Ja riippuu kanssa siitä että mistä kontekstista puhutaan.

  6. Vasemmisto-oikeisto-akselin suurin ongelma nykyisellään on se, että molemmat ovat hyväksyneet lähes järjestään vallitsevan olotilan – on tapahtunut luonnollistumisen harha. Jos ennen vasemmisto pyrki uudenlaiseen yhteiskuntaan, niin nykyään se tyytyy oikeistolaisuuden hegemoniassa vain siloittelemaan kulmia oikeiston maailmassa, jotta kukaan ei kontatessaan löisi päätään pöytään turhan vaarallisesti.

    Yksilön vapauden idea on myös nykyisellään (ja jo aikoja sitten) vääristyneesti yhdistetty oikeistolaisuuteen, koska ei tarvitse luoda kovinkaan pitkää vilkaisua Marxin poliittisiin teksteihin, joissa puhutaan myös vapaudesta olla aamulla metsästäjä ja illalla kriitikko jne – tämä on paljon suurempaa vapautta kuin olla palkkatyössä sidottuna tiettyyn ammattiin tai voida toimia yrittäjänä kapitalismin logiikan mukaisesti.

    Porvariston huoli vastikkeettomasta rahasta perustuu siihen, että se ei ole sidottu pääoman alaisuuteen, joten porvariston pelko perustulosta on heidän näkökulmastaan täysin perusteltua – ei ole kyse kustannuksista vaan yhteiskunnallisesta suhteesta. Esimerkiksi kaikki tällä hetkellä haettavat työttömyystuet lähes järjestään vaativat sitä, että olet hakenut palkkatyötä. Perustulo muuttaisi tilanteen sellaiseksi, että tuloja ei sidottaisi palkkatyöhön enää edes mutkan kautta ja tätä oikeistolainen politiikka ei tätä halua.

    • Musta tämä mainitsemasi luonnollistuminen on murrosprosessissa. Kyllä monet pohtii vanhoja ja uusia vaihtoehtoja ja koettaa niistä keittää jonkun keiton, joka olisi paremman makuinen kuin nykyinen kaalisoppa. Itse pohdin asiaa lähes joka päivä ja suotavaa se on kyllä meille ihan jokaiselle. Missään nimessä en ajattele niin, että nykyinen malli on lopullinen. Sen verran epästabiilista systeemistä on kyse, että johonkin suuntaan se keikahtaa aivan varmasti. Toivottavasti hyvään sellaisaan, huonompiakin vaihtoehtoja on.

  7. Mielenkiintoisia ajatuksia. Totta on, että kun esitetään yhteiskunnallisia ajatuksia ja vaatimuksia, olisi esittäjän hyvä astua hetkeksi ulos itsestään ja omasta nykyisestä tilanteestaan. Esimerkiksi tulonjaossa hyvä järjestelmä on sellainen, joka tuottaa kohtuullisen lopputuloksen jokaiselle yksilölle, ja toimii samalla yhteiskuntaa eteenpäin vievänä voimana.

    Sen sijaan minusta on huono idea olettaa tai edes toivoa, että ihmiset ajattelisivat ”yhteistä parasta” ennen omaa parastaan tehdessään henkilökohtaisia pieniä ja suuria valintojaan. Jos sohvalla makoilusta maksetaan enemmän kuin puhdetyöstä, useimmat jäävät sohvalle vaikka puhdetyöt olisivat yhteiskunnan kannalta hyödyllisiäkin. Järjestelmät on siis rakennettava niin, että ne vaihtoehdot, jotka hyödyttävät yhteiskuntaa, hyödyttävät myös yksilöä.

  8. Ihmisistä saa hämmästyttävää viisautta pumpattua, kunhan vain tuo asiat hieman lähemmäksi omaa napaa. Esim. pyytää oikeistolaista kuvittelemaan, että se tukien varassa rimpuileva sosiaalipummi olisi oma lapsi tai vanhempi – tai vasemmistolaista kuvittelemaan, että se muka virkistäviä kultakylpyjä aamuisin ottava yrittäjäpohatta olisi oma puoliso. Minkälaista politiikkaa nämä tällöin harjoittaisivat?

    Niin kauan, kun asiat pysyvät abstraktilla tasolla ja ”ne toiset” ovat vain seitinohuita karikatyyrejä mielikuvituksemme lähinnä pöytälaatikkoonsa kirjoittamassa näytelmässä, ei voida olettaa että minkäänlaista ymmärrystä syntyy. Saati kuvitella, että tällaisen varjoleikin varassa tehdyt päätökset olisivat kovin kummoisia. Äly elää konkretiasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s