Syrjäymisen ehkäisyä vai hoitoa?

Presidentti Sauli Niinistön syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävä Tavallisia asioita -kampanja on saanut viime päivinä ällistyttävän täystyrmäyksen. Vaikka en yleensä symppaakaan kauheasti oikeistoliberaalia sankariajattelua, on tämä kritiikki nähdäkseni tavattoman ongelmallista. Huomasin jopa kenties elämäni ensimmäistä kertaa olevani Matti Apusen kanssa prikulleen samaa mieltä.

Syrjäytymisen ehkäisy nousee nimittäin juuri pienistä tavallisista teoista.

Huolimatta siitä, että työryhmän ehdotus sortuu paikka paikoin banaaliuteen, on ajatus nähdäkseni prikulleen oikea: syrjäytymistä ehkäistään nimenomaan niin, että pidämme toinen toisistamme huolta ihan tavallisessa arjessa. Ja tässä voimme joka ikinen vaikuttaa juuri nyt tekemällä hyviä asioita toisillemme.

Syrjäytymisen ehkäiseminen ei myöskään sulje millään tavalla pois syrjäytymisen hoitoa. On totta, että esimerkiksi mielenterveyshoito vaatii pikaista taloudellista piristysruisketta. Samaten alkoholiongelmien tai muiden riippuvuussuhteiden kanssa painiville pitäisi saada lisää apua – ja avun edellyttämiä resursseja. Tämä vaatii myös poliittista tahtoa. Mutta syrjäytymisen hoito on kuitenkin vain oireen hoitoa.

Oireen syyt ovat nähdäkseni syvemmällä. Syyt ovat poliittisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia – sekä sosiaalisia. Ja tähän viimeiseen naulaan voimme osua vaikka saman tien. Jos jokainen meistä tavallisista ihmisistä tekisi jotakin ihan pientä läheistemme eteen, seuraisi näistä pienistä teoista merkittävä tulevaisuuden syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus. Kaunis sana saattaisi lykätä pulloon tarttumista. Pieni tsemppi voisi kannustaa pääsykokeisiin lukemista. Kerrotaan tämä viidellä miljoonalla, niin tulokset alkavat varmasti kantaa kauas.

Se, että ryhdymme tekemään näitä pieniä tekoja ei myöskään millään tavalla estä meitä samalla laittamasta painetta poliittiseen päätyyn niin, että päätöksenteko muuttuisi fiksummaksi. Tätä vyyhteä ei ratkaista yhdessä yössä sen enempää kabineteissa kuin kaakaota juomallakaan. Tarvitaan lisää keskustelua ja lisää yhdessä ajattelua. Tarvitsemme ilman muuta lisää resursseja pahimpiin kipupisteisiin. Mutta tekemällä pieniä tekoja arjessa pystymme myös aivan konkreettisesti nostamaan toistemme elämänlaatua.

Mielestäni meidän pitäisi satsata toisistamme huolehtimiseen ennen kuin tilanne kärjistyy niiden kohdalla, joille voi käydä heikosti. Samalla pitäisi myös pitää huoli siitä, että ne, jotka ovat jo rakoihin pudonneet nostetaan yhdessä tuumin takaisin tolpilleen. Syrjäytymisen ehkäiseminen ei estä syrjäytymisen hoitamista.

20 thoughts on “Syrjäymisen ehkäisyä vai hoitoa?

  1. ”[s]yrjäytymistä ehkäistään nimenomaan niin, että pidämme toinen toisistamme huolta ihan tavallisessa arjessa.”

    Oletko varma, ettei syrjäytymistä ehkäise vielä tsemppausta ja hyväntekeväisyyttä paremmin niiden rakenteiden purkaminen, jotka rusentavat osan alleen? Eikö rakojen tukkiminen ole parempaa ehkäisyä kuin töniminen pois rakojen vierestä?

    Rakenteellista ehkäisyä voisi olla vaikkapa tuen lisääminen varhaiseen mielenterveystyöhön ja terveydenhuoltoon, koulujärjestelmän säälimättömän kilpailuasetelman purkaminen ja eri koulujen eriarvoistumisen estäminen. Järkevämmän sosiaaliturvaverkon rakentaminen antaisi myös useammalle tilaa hengittää ja avaisi näköaloja.

    On totta, että voimme vaikuttaa jokainen välittämällä läheisestä enemmän. On kuitenkin myös valitettavan totta, että historiallisesti katsottuna vapaaehtoinen hyväntekeväisyys ei vain tuota hyviä tuloksia. Oikeiston ehdottamat keinot ovat kauniita yksilötasolla, mutta miljoonista ihmisistä puhuttaessa tehottomia.

  2. Timo,

    Tässä on tavattoman ongelmallista se, ettei tämä rakenteet -> syrjäytyminen yhtälö ole ollenkaan niin simppeli kuin annetaan ymmärtää. Toki viime vuosikymmeninä on tehty huonoja ja ahneuden ajamia poliittisia päätöksiä – mutta ihan yhtä paljon merkitystä voi olla yleisemmillä maailman muutoksilla. Miten tehdastyöstä tietotyöhön siirtyminen on vaikuttanut syrjäytymiseen? Globaalit taloudelliset muutokset? Idän nousu merkittäväksi teollisuusvaikuttajaksi? Internet? Näissä suomalaisella poliitikolla on aika tavattoman vähän vaikutusvaltaa.

    Varhainen mielenterveystyö ja terveydenhuolto tarvitsevat mielestäni lisää resursseja, kuten tekstissä linjasin – mutta tässä hoidetaan jo oiretta. Miksi ihmiset ylipäätään tarvitsevat mielenterveyspalveluita tai tulevat sairaiksi? Erityisesti edellisessä tapauksessa on rekkalasteittain tutkimusnäyttöä siitä, että nimenomaan sosiaaliset rakenteet aiheuttavat pahoinvointia. Masennus on esimerkiksi kaikkein tyypillisintä nimenomaan vauraissa maissa. Ja sivumennen sanoen ihan yhtä yleistä rikkaiden keskuudessa kuin köyhienkin. Kuten olen blogissakin monesti kirjoittanut, jatkuva kohkaaminen rahasta kääntää huomion pois pääasiasta: mikä saa ihmiset voimaan hyvin, ja miten saamme tämän aikaiseksi?

    Lopuksi, minusta on todella pelottavaa, että nyt rummutetaan kovaan ääneen tätä ”ei läheisestä huolehtiminen vaikuta kuitenkaan” -mantraa. Mihin ihmeeseen voit perustaa väitteesi siitä, ettei vapaaehtoinen hyväntekeväisyys tuota tuloksia? Jos laitan Kivaan 25 taalan lainan, se tuottaa ihan taatusti tuloksen ainakin juuri sille ihmiselle, jolle laina menee. Ja kun katsotaan vaikkapa juuri Kivan räjähdysmäisesti kasvavaa käyttäjäkuntaa, alkavat vaikutukset olla jo merkittävät. Ihan sama voisi päteä tässäkin.

    Ei hyväntekeväisyys tietenkään vaikuta, jos kukaan ei tee mitään. Mutta olen aivan varma, että jos yleinen ilmapiiri loksahtaisi edes piirun verran välittävämmäksi ja toisista huolehtivaksi, olisivat kerrannaisvaikutukset valtavat.

    • En lainkaan kiistä sitä, etteikö olisi tärkeää kannustaa välittämiseen, ehdottomasti täytyy. Tartuin tuohon sinun ”ehkäistään nimenomaan” pointtiisi, joka implikoi, että Niinistön esittämä keino on juuri se keskeisin tai jopa ainoa keino. Yksilön välittäminen on yksi keino joka kannattaa ehdottomasti käyttää, mutta selvästi parempiakin on.

      Samalla tavoin, kun voi olla tuhoisaa välittämisen väheksyminen (olen pahoillani, jos sellainen tunne sinulle tuli, sitä en tarkoittanut), on myös kovin tuhoisaa nostaa rakenteellisten syiden kanssa kädet ilmaan. Vaikka elämme globaalissa maailmassa, voi hyvällä politiikalla saada huikeita tuloksia aikaan. Ja kun syrjäytymistä on tutkittu yhteiskuntatieteen keinoin viimeiset monta vuosikymmentä, keskeisimmiksi paikoiksi ehkäistä syrjäytymistä ovat osoittautuneet nimenomaan rakenteelliset syyt. Me siis tiedämme mistä syrjäytyminen pääasiassa johtuu, ja tiedämme mihin tällöin kannattaa satsata, jos halutaan saada isoja muutoksia aikaan. Niinistö ryhmineen sivuuttaa iloisesti nämä tutkimukset.

      USA on hyvä esimerkki maasta, jossa tehdään todella paljon hyväntekeväisyyttä, joidenkin tutkimusten mukaan jopa eniten maailmassa. Ihmiset tekevät ihan systemaattisesti todella paljon lähimmäisensä hyväksi. Samalla se on kuitenkin maa, jossa on todella pahat syrjäytymisongelmat. Ongelmat olisivat tietysti vielä paljon pahemmat ilman hyväntekeväisyyttä, mutta ihan merkittävästi paremmat, jos rakenteet eivät syrjäytymistä jatkuvasti tuottaisi.

      Varhainen mielenterveystyö on tärkeää hyvin monesta syystä: pelkkä läheisten välittäminen ei voi poistaa kaikkea masennusta, koska masennus voi johtua vaikkapa läheisen kuolemasta, tai pahasta hormoniepätasapainosta. Kun alkavaa masennusta ei kuitenkaan hoideta ajoissa, niin kuin Suomessa ei tällä hetkellä lähes koskaan tehdä, siitä seuraa todella pahoja ongelmia. Lisäksi terveydenhuolto on tärkeä paikka: jos ylläpidetään ihmisten terveyttä kokonaisvaltaisesti, on sillä varmasti myös aikamoiset vaikutukset jaksamiseen. Koulujärjestelmä tuottaa tällä hetkellä voittajia ja häviäjiä kovan paineen vuoksi, mikä ei missään nimessä ole tarkoituksenmukaista. Muistaakseni 20% koululaisista on tällä hetkellä Suomessa erityisoppilaita ja sitä myötä toisen luokan kansalaisia – normaalin rajat kapenevat jatkuvasti.

      • Timo,

        Ehkä tämä keskustelu on vaan jo polarisoitunut liikaa; mutta tässähän tulee taas tämä väärä dikotomia: joko pidetään huolta tai fiksataan rakenteita. Minusta tärkeää olisi sekä että. Nyt kritiikissä menee lapsi pesuveden mukana: kun siirretään vastuu takaisin poliitikoille ei itse tarvitse tehdä mitään.

        Mitä jos toimisimme niin, että tekisimme ensinnäkin heti jotain jonkun lähimmäisen hyvinvoinnin eteen, ja sitten lähettäisimme vaikka vapaasti valitulle (oikeisto)poliitikolle viestiä siitä, että oikeasti hieno juttu, että kannustatte pitämään toisista huolta. Mutta se on vasta puoli ruokaa. Myös rakenteita täytyy muuttaa.

        Summauksena: Niinistön kamppiksessahan ei ole ainakaan tietääkseni mitään negatiivista argumenttia (tyyliin ”ei muuteta rakenteita”), vaan tämä luetaan siihen mukaan nähdäkseni nimenomaan poliittisesti latautuneen ilmapiirin vuoksi.

        Kun itse tarkastelen tilannetta aika sitoutumatta kumpaankaan ääriajatteluun, se tuntuu vähän hölmöltä. Eihän muutoksia voida saada aikaan, jos heti ensiavauksessa vastaus on, että ei tässä ole mitään järkeä, koska eiväthän nuo mihinkään muutu.

      • ”Tässähän tulee taas se väärä dikotomia”

        Tartun vielä tähän: saat kyllä olla aika ovela, jos edelleen näet tuossa mun kirjoituksessa väärän dikotomian, vaikka niin moneen kertaan toistelin, että molempia tarvitaan mutta toinen on tehokkaampi kuin toinen. Tuossa alkuperäisessä tekstissäsi se juttu, mihin tartuin, oli sinun ”ehkäistään nimenomaan” -pointti. Luepa vielä uudelleen mitä kirjoitit, ja sitten katso kumpi tässä yrittää rummuttaa ja kumpi purkaa väärää dikotomiaa. 🙂

  3. Kampanja kuvaa oikeiston syrjäytymiskäsitystä, samoin kuin käsitystä työttömistä eli ylipäätään kertoo oikeiston ihmiskuvasta, jossa ns. syrjätyminen ja työttömyys, jopa sairaudet, ovat ihmisen itsensä vikaa. Jokainen on oman onnensa seppä. Tämä ajatus ei katoa hurskastelevan ja tekopyhän hyväntekeväisyysajattelun taakse, jota tämä kampanja ajaa. Ja totuus on, että syrjäyttäminen, työttömyys ja köyhyys eivät ole yksilön itsensä vikoja vaan rakenteellisia ongelmia.

    Kaikki nämä moralisoivat kasvatus- ja elämänohjeet toimivat varmasti hyvinvoivan (ylemmän) keskiluokan piirissä, ei niissä sinänsä mitään vikaa ole. Mutta köyhälle, työttömälle, syrjäytetylle, joka on jo pahoissa taloudellisissa ongelmissa, ja jopa kenties mielenterveys- tai päihdeongelmissa, ei riitä moralisoivat neuvot.

    Meillä oli hyvinvointivaltio, joka piti huolta näistä kansalaisistaan, jotka ovat vaarassa joutua, tai jo joutuneet, syrjäytetyiksi. Nyt hyvinvointivaltiosta ollaan muokkaamassa hyväntekeväisyysvaltiota, jossa syrjäytettyjen kohtalo on ihmisten armollisuuden ja anteliaisuuden varassa.

    Samaan aikaan toisaalla: http://ylioppilaslehti.fi/2012/09/ihmisten-aliarvioinnin-suomen-ennatys/ käydään keskustelua siitä, saako hyväntekeväisyydellä tehdä taloudellista voittoa.

    • Henna,

      Kuvaako *kampanja* oikeasti oikeiston käsitystä? Minusta aika iso tästä painolastista tulee ihan muualta kuin itse kampanjasta: aika pahasti tulehtuneesta poliittisesta tilanteesta. Minun mielestäni kampanjan perusajatus on hyvä, ja vaikka toteutus yskii, on sääli, että se on jäänyt poliittisen polarisoitumisen jalkoihin.

      Kuten tekstissä ja yllä olevissa kommenteissa kirjoitin, minusta me tarvitsemme *myös* rakenteisiin kohdistuvaa satsausta, ja olisi upeaa, jos joku nostaisi tämän esiin ampumatta suoraan tai välillisesti *myös* toimivaa ratkaisuehdotusta alas.

  4. Vielä jatkoa: Ei ihmisten autamisessa, ihmisten välisessä solidaarisuudessa, kuten me vasurit sanomme, ei ole mitään väärää. Päinvastoin vasemmistolaisessa maailmankuvassa se on peruslähtökohta, kaveria ei jätetä. Siksi ajamme tasa-arvoista auttamismallia eli hyvinvointiyhteiskuntaa hyväntekeväisyysyhteiskunnan sijaan. Toisten ihmisten auttaminen ei voi olla kiinni henkilökohtaisesta halusta, sattuuko nyt tänään haluamaan lahjoittaa rahaa, ja jos, niin kenelle.

    • Henna,

      Tässä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Minusta oikeistolibertaarien ajama ajatus täysin vapaasta yhteiskunnasta on pöyristyttävä; me tarvitsemme rakenteita, jotka suojaavat ihmisiä esimerkiksi omilta alkukantaisimmilta ja tuhoisimmilta taipumuksiltaan.

      Ja olen myös samaa mieltä siitä, ettei auttaminen voi olla vain mielihalusta kiinni, vaan se pitää piuhoittaa mahdollisimman syvälle yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

  5. Syrjäytymistä ehkäistään sillä, että annetaan kaikille ihmisille oikeus ihmisarvoiseen elämään. Eli taataan perusmahdollisuus sille että pysyy hengissä eikä joudu anelemaan lähes polvillaan eri luukuilta tukea.

    Eli kun menee huonosti, niin pärjääminen pidetään yksinkertaisena. Silloin jää paukkuja siihen, että voi pyrkiä ylöspäin. Mutta jos energia menee siihen, että pysyy hengissä niin on vaikea nähdä valoisaa tulevaisuutta.

    Ja kun perusedellytykset on kunnossa, niin sitten hoidetaan. Eli yhteisö tukee niitä keillä menee huonosti. Eikä niinkuin nykyään, että osaa ihmisistä pidetään käytännössä hengissä vapaaehtoistyöllä.

    Välittäminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on välittää siitä että ihmiset saavat edes arvoistansa tukea yhteiskunnalta ilman että se tuntuu armonpalalta.

    Parantaisen Jari sanoi blogissaan ( http://pollitasta.fi/2012/08/24/sopivatko-menestyjan-neuvot-luusereille/ ), että kysykää kohderyhmältä mitä he haluavat sen sijaan että päätätte arvovaltaisella komitealla sen mitä he haluavat. Eli joskus Apusten yms. kannattaisi kokeilla ihan todellisuudessa miltä tuntuu elää peruspäivärahalla ja kunnallisessa terveydenhuollossa. Ja silloin kun kaikki kaatuu päälle. Se saattaisi avata silmiä niistä perusvaikeuksista.

    Välittäminen on tärkeää, mutta myös se, että ihmiset saavat elämän jota voi elää.

    http://pantterin.blogspot.fi/2012/09/miksi-apusen-matti-pelkaa-pikkutyttoja.html

    • Kari, kiitos oivallisesta kommentista. Tässä osut mielestäni naulan kantaan:

      ”Välittäminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on välittää siitä että ihmiset saavat edes arvoistansa tukea yhteiskunnalta ilman että se tuntuu armonpalalta.”

      Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei tukirakenteita pitäisi piuhoittaa niin, että ne synnyttävät alemmuudentunnetta.

  6. Olen kyllä samaa mieltä Laurin kanssa asiasta, että syrjäytymisen ehkäiseminen on olennaisen tärkeää, ja sitä tehdään nimenomaan arjessa. Kiitos siis hyvästä tekstistä.

    Sinänsä kyllä minusta on äärimmäisen huolestuttavaa, että tällaisia ihan tavallisia asioita täytyy koota yhteen presidentin nimittämän työryhmän taholta. Se kertoo jotain asioiden tilasta. Tämä nimittäin on mielestäni samaa, josta aiemmin on puhuttu nyt ehkä monen korvassa vanhentuneella käsitteellä ”kotikasvatus”. Se on vanha käsite ja sananakin jollain lailla vanhentunut, mutta itse asiassa kätkee sisäänsä paljon viisautta. Toimintatavat kotona ovat alku ja juuri toimintatavoille myös muussa yhteiskunnassa.

    Olisi ollut poliittisesti hyvä veto julkaista samaan hengenvetoon ihan epätavallisia asioita ja kohdistaa huomio nimenomaan myös rakenteisiin ja oireiden hoitoon. Toivon, että tämä piakkoin tapahtuisi. Se toisi nämä ihan tavalliset asiat yhteiskunnan laajuiseen kontekstiin, ja olisi uskottava jatkumo työryhmän työlle ja näyttö näiden ajatusten toteuttamisesta myös laajassa mittakaavassa.

  7. Ehkä tälläisiä ajatuksia syntyy kun asumme isona massana kaupungeissa, missä ei ole enää olemassa pienempien yhteisöjen tapa elää ja auttaa. Kaupunkielämä vieraannuttaa meidät toisistamme ja ”sallii” elää yksin, huomioimatta lähimmäisiä, naapureita jne. Kyläelämisessä on etunsa siellä huolehditaan toisistaan, välitetään ja autetaan. Nämä ovat itsestään selvyyksiä, niitä ei osteta rahalla. Kuinka tämän saisi mukaan myös kaupunki elämään, siinä haastetta.

    • En tiedä, onko ongelma itse asiassa kaupungissa. Monessa maassa kaupungeissa on erittäin tiiviit naapuruusyhteisöt. Miksi ei Suomessa? Minä näen siihen syynä tietynlaisen ”pakkokaupungistumisen”, jossa yhteisöt ovat ikäänkuin pakkoliitännäisiä ja juurettomia. Eivät monet pienempäänkään asuinkuntaan muuttaneet ole kotiutuneet hyvin, koska he ovat niin tyystin juurettomia. Itse kyllä uskon, että tämä työn perässä pakkomuutto on suuri ongelma yhteisöjen kannalta.

  8. Olen aivan samaa mieltä, että syrjäytymistä ehkäistään varmasti myös sillä, että pidämme toinen toisistamme huolta tavallisessa arjessa. Jos me aikuiset ymmärrämme jakaa luontevasti apuamme ja tarvittaessa myös pyytää apua itsellemme, oppivat lapset varmasti saman elämäntyylin. Päivän aikana tulee monta arjen tilannetta, joissa voi tuottaa iloa muille – ja itselleen. Niin ja olla mallina lapsillemme.

  9. Minusta kampanjassa on ongelmallista esim. se, että se koostuu *yksinomaan* joukosta neuvoja, joita ei perustella mitenkään. *Asiantuntijatyöryhmältä* olettaisi jonkinlaista syvempää analyysiä esim. syrjäytymiseen vaikuttavista tekijöistä (tällaisenaan alkaa mietityttää, onko työryhmässä ollut vaikkapa yhtäkään nuorten syrjäytymistä tutkinutta yhteiskuntatieteilijää). Niinistön työryhmää voi verrata vaikkapa vastaavaan presidentti Ahtisaaren työryhmään työttömyysongelman ratkaisemiseksi (jälkimmäinen tuotti varsin konkreettisia ehdotuksia taloudellisista muutoksista).

    Ennen vaaleja Aamulehti kirjoittikin Niinistön ottaneen työryhmäideassaan mallia Ahtisaarelta. Lisäksi Niinistö kommentoi, että työryhmän tehtävänä olisi ”tuottaa ajatuksia ja esityksiä niin päätöksentekijöille kuin myös julkiseen keskusteluun.” (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194716783851/artikkeli/niinisto%20lupaan%20perustaa%20tyoryhman%20nuorten%20hataan.html) Nyt työryhmä ei ole kuitenkaan tuottanut muuta kuin näitä arjen neuvoja, jotka sinällään voivat kyllä olla arvokkaita – tarvitaanhan syrjäytymisen ehkäisemiseen varmasti rakenteellisten muutosten lisäksi myös yksittäisten ihmisten asennemuutoksia ja omaa panosta. Silti työryhmältä olisi (etenkin vaalilupauksen valossa) odottanut enemmänkin.

    Ihan tavallisia asioita -vihkosessa ja sivustossa ilmeisesti kuitenkin on työryhmän koko tulos, tai näin kampanjakoordinaattori on aiheeseen liittyvässä kirjeenvaihdossa antanut ymmärtää. Lisäksi kampanjasivuilla on kieltäydytty julkaisemasta rakenteisiin liittyviä ehdotuksia (tai edes sangen viatonta ehdotusta siitä, että me voisimme äänestää päättäjiä, jotka ovat valmiita lisäämään resursseja syrjäytymisen ehkäisemiseen) sillä perusteella että ”niin lainsäädännölliset, taloudelliset kuin hallinnolliset rakenteet eivät kuulu presidentin toimivaltaan”, aivan kuin se että nämä asiat eivät kuulu presidentin toimivaltaan estäisi työryhmää kommentoimasta niitä (ei se estänyt Ahtisaarenkaan työryhmää).
    (http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/Miksi+ehdotus+ei+kelvannut+presidentin+Tavallisia-kampanjaan/a1347361542967?jako=c0ad052e96bda861fc1ee5c4569c4614&ref=fb-share)

    Suosittelen myös lukemaan seuraavan sunnuntain Hesarissa julkaistun haastattelun, jossa ongelmalähiössä kasvanut, syrjäytymiseltä pelastautunut Jari-Pekka Hietsilta kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä kokemuksistaan sosiaalityöntekijänä. Sisältää varsin käytännönläheisen näkökulman syrjäytymiskeskusteluun ja syrjäytyneiden arkeen (http://www.hs.fi/digilehti/sunnuntai/%C3%84l%C3%A4+j%C3%A4%C3%A4+ostarille+py%C3%B6rim%C3%A4%C3%A4n/a1347678169257?jako=17829c9505ec357fcb8c29499f482785).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s