Tag Archives: raha

Köyhyys ei parane rahalla

28/06/2015

18 kommenttia

Hesarissa oli taas juttu köyhyydestä. Olen hämmästellyt sitä, eikö Suomesta tosiaan löydy oikeasti köyhiä ihmisiä, kun media ja sosiaalinen media villiintyvät näistä ”onhan tämä kolmio meille kahdelle vähän iso” jutuista tämän tästä.

Ulkomaiset ystäväni ovat alati äimän käkenä kuullessaan, että Suomessa voidaan pitää köyhänä ihmistä, jolla on oma talo ja auto, niin kuin taannoin julkaistussa Suomen kuvalehden jutussa. Samaten on aika hämmentävää, että äiti kokee mokanneensa, kun lapsilla ”ei ole omakotitaloa eikä purjevenettä”.

Siinä vaiheessa jos köyhyyden piina on se, että pitää pystyä kuluttamaan samanverran kuin tuo toinenkin, ollaan aikamoisessa suossa. Tällainen köyhyys kun ei parane rahalla. Jos tukia nostetaan tässä kohtaa, voi aina muuttaa isompaan kämppään tai ostaa tuoreemman telkkarin. Ja sitten taas päivitellään kun rahaa ei ole.

Köyhyyspuhe syyllistyy normatiiviseen virhepäätelmään. Siitä, että status merkkaa suomalaisille ei seuraa, että sen pitäisi merkata. Ihminen voi olla täysin onnellinen ilman juuri mitään länsimaisia etuuksia, jos hän kokee elämänsä mielekkääksi. Samaten ihminen voi olla ihan yhtä ahdistunut kuin köyhiksi leimatut ja samaan aikaan rikas kuin Kroisos.

Nyt en tarkoita alkuunkaan sitä, että köyhillä olisi asennevamma. Näissä ihmisissä ei itsessään ole mitään vikaa. Kyse on ennen kaikkea yhteiskuntarakenteistamme ja keskustelukulttuuristamme juontuvasta ongelmasta. Kyse on siitä, että ihmisiltä riistetään toivo tulevasta.

Carol Dweck on tunnistanut kaksi tapaa suhtautua toimintaan: fiksatun asenteen ja kasvun asenteen. Jos asenne on fiksattu, ”minä olen köyhä”, on ihan turha yrittää etsiä ulospääsyä. Tällöin myös saavutetuista eduista luopuminen on nöyryyttävää: se syöksee entistä syvempään koetun köyhyyden kuiluun.

Kasvun asenne puolestaan lähtee siitä, että aina on mahdollisuus kehittyä. Että aina on jotain, mitä voidaan tehdä uudella tavalla tai paremmin. Tällöin kulujen pudottaminen ei ole pelottavaa, koska sillä saa vauhtia seuraavaan siirtoon. Thomas Edison myi aikanaan asuntonsa ja muutti labransa yläkertaan kun rahoituspohja petti.

Ihminen voi kuitenkaan harvoin päättää itse, kummalla tavalla asennoituu. Asenteisiin vaikuttavat oma henkilöhistoria, sosiaalinen lähipiiri, yhteiskuntarakenteet sekä ylläpitämämme keskustelukulttuuri.

Siinä vaiheessa kun ihminen ei ole enää nälkärajalla, ei hän tarvitse ensisijaisesti enää euroja, vaan liikevoimaa elämään. Tämän liikevoiman me kuitenkin riistämme köyhiksi itsensä kokevilta siinä vaiheessa kun sanomme, ettei heidän elämänsä ole tarpeeksi hyvää liian vanhan telkkarin tai liian harvojen Lintsikäyntien takia.

Ratkaisu suomalaiseen köyhyyteen ei löydy tukia lisäämällä, vaan siitä, että nykyiset pöljät rakenteet rempataan sellaiseen kuntoon että ne oikeasti toimivat. Köyhyyspäivittelyn sijaan me tarvitsemme kannustavaa ja tukevaa keskustelukulttuuria. Vinoutuneiden työmarkkinarakenteiden sijaan me tarvitsemme lisää liikkuvuutta ja parempaa työn ja tekijän kohdentamista. Ja kyllä aika alkaa olla ihan kypsä sille, että saisimme pystyyn riittävän yksinkertaiset ja helppokäyttöiset sosiaalitukijärjestelmät, jotka eivät nöyryytä ihmistä.

Suomalainen köyhyys ei parane rahalla. Se paranee rakentamalla jokaiselle suomalaiselle tulevaisuus.

Köyhältä puuttuu tulevaisuus

05/06/2014

6 kommenttia

Emilia Kukkalan toukokuun lopussa julkaistu erinomainen kirjoitus kiinnittää huomion siihen, miten köyhyys lukitsee ihmisen loputtomaan toivottomuuden kierteeseen. Köyhän näkökulma elämään on erilainen kuin keskiluokkaisen, varakkaasta puhumattakaan.

Tutkitusti köyhyys vähentää ihmisen kykyä tehdä päätöksiä ja toimia oma-aloitteisesti. Niin kuin Jani Kaaro Hesarissa toteaa, köyhyys on aivoja syövä loinen.

Tästä syystä oikeistoretoriikassa tyypillinen köyhien syyllistäminen ajelee rytisten metsään. Köyhän mahdollisuudet toimia kun ovat ihan eri tavalla rajalliset kuin varakkaan kauppiksen kasvatin.

Ihmiset eivät ole koneita. Jos köyhyyden poistamiseen riittäisi vain painaa aivoista löytyvää touhukkuuden start-nappia, joka ikinen meistä tekisi sen saman tien kotona surkuttelun sijaan.

Mutta kuka oikeastaan on köyhä?

1990-luvun loppupuolella elelin Helsingissä Oulusta vastamuuttaneena opiskelijapoikana. Erään kerran tilin saldo oli jälleen nollilla. Onneksi yhdeksän neliön opiskelija-asunnossani oli kolikkopurkki, josta kaavituilla viidellätoista markalla sain ostettua nurkkakaupasta purkillisen tonnikalaa ja nuudelipaketin. Nälkä lähti, ja muutaman päivän kuluttua opintotukikin lopsahti tilille.

Opiskeluaikoina rahaa ei juuri ollut. TV-ohjelmat tuli katsottua 11 tuuman pienestä putkiräppänästä ja kotitietokoneena toimi vanha Pentium, joka jaksoi juuri ja juuri pyörittää tekstinkäsittelyohjelmaa. Vaatteet löytyivät UFF:ista.

En kuitenkaan koskaan ajatellut olevani köyhä. Minä olin muusikko. Uskoin vakaasti, että jonain päivänä pystyn lyömään läpi musiikintekijänä, niin kuin sitten kävikin. Raha ei ollut yleensä huomioni keskipisteessä, vaikka joskus tili paukahtikin hetkeksi nollille.

Köyhyyden juurisyynä ei ole niinkään rahan puute vaan puute tulevaisuudesta.

Tämä toivottomuus voi hyvin periytyä isältä pojalle.

Jos elämää kannattelee aate tai usko huomiseen, on huomattavasti helpompaa kestää rajallisia materiaalisia puitteita. Kannattelevan aatteen tai tulevaisuususkon löytäminen on kuitenkin vaikeaa niin pitkään kun keskustelu pyörii lähes tauotta rahan ympärillä.

Vähävaraisen ihmisen identiteetti voi olla köyhä tai työtön. Mutta yhtä hyvin rahaton voi ajatella itseään muusikkona, tutkijana, elämäntaiteilijana, koti-isänä tai vaikkapa startup-yrittäjänä.

Maailmanhistoria on täynnä rahattomia mutta intohimoisia onnensa etsijöitä taiteilijoista kultaryntäyksen pioneereihin. Köyhyys identiteettinä ei siis niinkään seuraa rahan puutteesta, vaan toivon puutteesta.

Olen suoraan sanottuna vähän neuvoton sen suhteen, mitä asialle pitäisi tehdä. Tietysti ensinnäkin pitäisi rakentaa sosiaaliturvajärjestelmä, joka turvaisi kaikille tolkullisen taloudellisen perustan elämälle. Mutta se ei vielä riitä.

Meidän pitäisi myös keksiä, miten usko parempaan huomiseen koskisi joka ikistä suomalaista sen sijaan, että se on keskimäärin vain varakkaampien etuoikeus.

Sanon keskimäärin, koska aina rahakaan ei poista köyhyyttä.

Saksan rikkaimpiin kuulunut pankkiiri Adolf Merckle menetti pörssikeinottelussa kolmanneksen omaisuudestaan. Mercklen nettovarallisuus kutistui vaivaiseen kahdeksaan miljardiin euroon. Hän ei kestänyt menetystään vaan heittäytyi junan alle ja kuoli.

Myös rikas voi olla köyhä.

It’s not all about the money, dum dum dada dum dum

17/09/2013

2 kommenttia

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina erinomainen juttu nykykapitalismin perusajatuksesta: voiton tavoittelusta. Suomessahan asian kanssa on menty niin pitkälle, että voitontavoittelu on kirjailtu ihan lakiin asti. Osakeyhtiölain viidenteen pykälään nakuteltu ohjelmanjulistus ohjaa yrityksen pyrkimään lisäämään omistajiensa vaurautta. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeen omistajille.

Kuten Hesarin jutussa kerrottiin, pykälän alkuperä juontaa 1950-luvun Chicagoon, erityisesti taloustieteilijä Milton Friedmaniin. Chicagon koulukunnasta innoituksensa saaneiden taloustieteilijöiden perusteesi oli, että yritys, joka tavoittelee useampaa kuin yhtä asiaa ei tavoittele yhtikäs mitään. Ensi silmäyksellä ihan fiksun kuuloinen idea.

Yrityksen pitäisi tuottaa voittoa omistajille ennemmin kuin johdolle, koska muuten johto käärisi rahat taskuunsa. Asiakas ei voi olla pääroolissa, koska silloin hinnat pitäisi pudottaa pohjalukemiin.

Työntekijät – herra paratkoon – nyt eivät missään tapauksessa voi olla keskeinen juttu yrityksen johtamiselle. Silloinhan joka ikiselle Tanelille etsittäisiin suojatyöpaikka kynsin hampain. Kehitys jysähtäisi paikalleen.

Näin siis omistajien voitto on ihanan elegantti ja selkeä tavoite, johon jokaisen yrityksen pitäisi pyrkiä.

Järkeily tuntuu pistämättömältä. Siinä on kuitenkin yksi julkilausumaton olettama, jonka kyseenalaistaminen pistää Chicagon korttitalon humisemaan tuulessa. Ikään kuin yrityksen menestyksessä olisi kysymys pelkästä rahasta.

2009 julkaistussa Harvard Business Review’n huippuartikkelissa selvitettiin, mistä tulos syntyy. Siis se osakkeenomistajien tavoittelema voitto.

No, eihän tulos tupsahda mistään taivaasta lahjana, josta voidaan maksaa bonukset pois ja jakaa loput osinkoina. Tulos on aina jokin osuus yrityksen liikevaihdosta. Liikevaihto puolestaan tulee asiakkaalta. Mutta miksi asiakas tuotteesta tai palvelusta maksaa? Siksi että se on halvempi kuin kilpailijalla? Höpsis.

Asiakastyytyväisyys nousee ihan muista tekijöistä kuin hinnasta. Kuten HBR-artikkelissa osoitetaan, sen ytimessä on ostetun tavaran tai palvelun koettu arvo. Ihmisethän maksavat ihan tolkuttomia summia jostain maaliroiskeesta kankaalla. Tuskin motivaationa on se, että viereisessä huutokaupassa on toisen taiteilijan teos tarjolla vielä tyyriimpään hintaan.

Itse asiassa ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä saadessaan maksaa arvostamastaan tuotteesta paljon. Miten muuten Applen tai Mercedeksen tapaiset luksusbrändit pysyisivät pystyssä kun kilpailijat polkevat hintoja? Tai miten Stockmann jauhaa satoja miljoonia HOK-Elantoa suurempaa liikevaihtoa, vaikka liiketiloja on vain murto-osa?

Asiakastyytyväisyys nousee siitä, että ihminen arvostaa ostamaansa tuotetta. Ja ihminen on siitä outo otus, että saa kiksejä päästessään myös osoittamaan arvostustaan mielestään hienoja asioita kohtaan. Esimerkiksi latomalla pätäkkää pöytään.

Mutta henkilöstötyytyväisyys on vielä asiakastyytyväisyyttäkin mielenkiintoisempi juttu. Kyllä, jos firma tuottaa markkinoiden ainoat maidot, se on ihan yksi lysti minkälaiset hapannaamat sitä valmistavat tai tarjoilevat. Kauppa käy kyllä, kunhan tarjonta kohtaa kysynnän. Mutta auta armias kun markkinoille tuleekin kilpailija. Tällöin se firma, joka tuottaa asiakkaalle jotain ekstraa jää voittajaksi.

Tässä avainasemassa on – yllätys yllätys – henkilöstötyytyväisyys. Tätä löydöstä tukevat lukemattomat viime vuosina parrasvaloihin nousseet hämmästyttävät yritysmenestykset Southwest Airlinesista Zapposiin, Koneesta Futuriceen. Esimerkiksi miljardiyritykseksi kasvaneen Zappos-verkkokenkäkaupan ykkösarvo on työntekijöiden onnellisuus.

Työhönsä leipiintynyt ei jaksa innostua venymään kauhean pitkälle tuottamaan huipputuotteita, huippuluokan asiakaskohtaamisesta nyt puhumattakaan. Sen sijaan työstään pitävä, ammattiylpeyttä tunteva ja innostunut huipputekijä vääntää tehdaspajassa jokaisen tuotteen viimeisen päälle, tai kohtaa asiakkaan konttorissa hymyssä suin. Ei siksi, että siitä saa bonuksen. Vaan siksi, että se on kivaa.

Kun asiakas sitten kokee tuotteesta tai palvelusta voimakkaita tunteita, hän tulee asiakkaaksi toisenkin kerran. Kuka ties suosittelee vielä kavereilleen.

Yksisilmäisesti voiton tekemiseen keskittyvä yritys on aika pian pulassa, jollei se huomioi niitä tekijöitä, joista voitto syntyy. Ne ovat asiakas, tuote ja viime kädessä henkilöstö.

Näistä kaikkein keskeisin on se, jota voiton tavoittelussa yleensä kohdellaan kaikkein pahiten kaltoin: ne ihmiset, jotka yrityksen viime kädessä muodostavat. Siis työntekijät.

Tulos syntyy liikevaihdosta. Liikevaihto tulee asiakkaalta. Asiakas asioi, jos on tyytyväinen. Asiakas on tyytyväinen, jos tuote pelaa kuin häkä, tai asiakaskohtaaminen jättää lämmön sydämeen. Ja tätä taikatemppua on aika hankala pyöräyttää ilman sitä, että tuotteesta tai asiakaskohtaamisesta vastaava ihminen voi hyvin.

Omituista kyllä, mutta nyt näyttäisi siis siltä, että menestyksekkään osakeyhtiön tärkein tehtävä on itse asiassa henkilöstön hyvinvoinnin lisääminen.

Ainakin sillä tavalla tehdään tolkuttoman hyvää bisnestä.

Raha ratkaisee

03/06/2013

3 kommenttia

Esikoistyttöni luki pari päivää sitten Aku Ankan taskukirjaa nimeltä Raha ratkaisee. Sarjakuvaa hetken selailtuani mieleeni juolahti ajatus siitä, että yhteiskuntaamme on pesiytynyt jotenkin tavattoman epäterve tapa suhtautua rahaan.

Ensinnäkin, oli kuinka hippi tahansa, olisi tärkeää tiedostaa, että rahalla on aika tärkeä rooli länsimaisen markkinataloudessa elävän ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että rahattomuus aiheuttaa onnettomuutta ja huonovointisuutta. Eikä se ole mikään ihme: jos ei pysty maksamaan vuokraa tai ostamaan tarvitsemaansa, on selvää, että stressikierrokset nousevat.

Mutta minusta tuntuu, että yhteiskuntaamme on pesiytynyt koko joukko Aku Ankkoja ja Roope Ankkoja. Ja kumpaakin suhtautumistapaa rahaan ohjaa sama asia: pelko. Koska rahattomuus on niin pelottava asia, siihen pitää suhtautua asianmukaisella vakavuudella.

Aku Ankat polttavat kaiken rahan, joka käsiin päätyy, ja sitten päästään taas tuttuun ja turvalliseen ahdistumisen moodiin. Ei tästä taaskaan tule mitään, ja tottahan toki Hannu Hanhi pokkaa taas palkinnon, koska sillä käy aina niin hyvä tuuri.

Roope Ankat taas haalivat kaiken rahan, joka käsiin päätyy – ja säilövät sen rahasäiliöönsä. Sitten jännitetään, milloin Karhukopla tulee kylään, Milla Magia kärkkyy ensilanttia tai Kulta-Into Pii yrittää viimeisintä yritysvaltaustaan.

Pelko ohjaa siis joko käyttämään resurssin tai haalimaan sitä sairaalloisesti. Pelko on kuitenkin aika hankala aisapari rahalle.

Okei. Rahattomuus tekee onnettomaksi. Mutta tekeekö raha sitten onnelliseksi? Ilmeisesti ei. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät raharikkaat ole juuri sen onnellisempia kuin kohtuullisesti toimeen tulevat. Itse asiassa, rahan tienaaminen tekee elämän pienistä onnen hetkistä vähemän merkityksellistä. Ja rahan tavoittelu se vasta hankala juttu onkin: se ei lisää onnellisuutta millään tavalla, ja vieläpä lisää huonovointisuutta. Onnellisuuden ratkaiseviin tekijöihin ei siis kuulu tilipussin saldo.

Kenties tarvitsisimmekin Akujen ja Roopejen sijaan enemmän Richard Bransoneita. Ja en nyt tarkoita sitä, että meillä kaikilla pitäisi olla 4.6 miljardin taalan nettovarallisuus.

Loistokirjassaan Screw It Let’s Do It Branson, Britannian rikkaimpiin kuuluva yrittäjä, linjaa suhdettaan rahaan. Hän toteaa, ettei ole koskaan ylenkatsonut rahaa. Mutta hän ei ole myöskään koskaan pitänyt sitä pääasiana. Sen sijaan Branson on aina pyrkinyt miettimään, mitä haluaa tehdä, ja miten sillä voi tehdä muille hyvää. Koko Bransonin Virgin-imperiumin motto onkin: ”Have fun, do good – and the money will follow.”

Bransonille raha on resurssi – jotain, mitä tarvitaan jotta voi tehdä hienoja juttuja. Niin kuin julkaista Mike Oldfieldin ja Sex Pistolsin levyjä, perustaa asiakasystävällisen lentoyhtiön – tai nyt, viimeisimpänä, lennättää ihmisiä Maapallon kiertoradalle. Kaikki tämä olisi markkinataloudessa koko lailla konstikasta, jos rahaa ei olisi riittävästi.

Ja tässä onkin avainsana: riittävyys. Raha on resurssi, jonka hyvinvoinnin kannalta keskeisin kriteeri on se, että sitä on tarpeeksi. Ja kuinka paljon on tarpeeksi riippuu siitä, mitä oikeasti haluat kaikkein eniten tehdä.

Frederick Herzberg vertaa rahaa hygieniaan. Jos on yön painajaisten jäljiltä hiestä märkä, on ihanaa käydä aamulla suihkussa. Ja olisi kurjaa joutua lähtemään töihin hiestä nahkeana. Mutta kuka hullu käy aamusuihkussa kahdesti tai kolmesti – ihan vain varmuuden vuoksi?

Raha ei siis ole pääasia – mutta se on silti tärkeä juttu. Se on se polttovoima, jolla saadaan asioita aikaiseksi. Mutta rahalla on todellista painoarvoa hyvinvoinnin kannalta vasta siinä vaiheessa, kun tiedät, minkälaisia asioita oikeasti haluat tehdä. Vasta silloin tiedät, missä oma herzbergiläinen hygieniapisteesi on. Siis kuinka paljon rahaa oikeasti tarvitset.

Aku ja Roope ovatkin pohjimmiltaan yhtä onnettomia, vaikka toisella ei ole mitään ja toinen on maailman rikkain ankka. Kumpikaan ei ole pysähtynyt kysymään, mitä oikeasti haluaa elämällään tehdä. Ja sen tähden kummallakin on akuutti rahaongelma.

Kyllä: raha ratkaisee. Se ratkaisee sen, saadaanko tuloksia aikaan markkinatalouden ajamassa yhteiskunnassa. Raha on kuitenkin tärkeä vain välineenä. Ja jokaisen välineen lopullisen arvon määrää se, mihin sitä käytetään. Onnellisuuden kannalta ratkaisevaa ei siis ole ensi sijassa raha, vaan se, mitä jokainen meistä haluaa kaikkein eniten tehdä.

Ja sen selvittäminen ei muuten maksa yhtikäs mitään.

Menetetty miljardi

27/04/2012

3 kommenttia

Finanssikriisissä monelle miljonäärille kävi köpelösti. Miljoonia pörssiromahduksessa menettäneet pankkiirit valittivat kilpaa kovaa kohtaloaan äänekkäästi. Saksan rikkaimpiin kuulunut miljardööri Adolf Merckle heittäytyi jopa junan alle, kun ei kyennyt kestämään menetystään – vaikka tilillä oli vielä miljardi poikineen.

Myös Richard Bransonille kävi finanssikriisissä hullusti. Hänen miljardiomaisuutensa puolittui osakekurssien romahdettua. Eräässä haastattelussa Bransonilta kysyttiin, miltä tuntui menettä miljardeja. ”Eipä tuo haittaa”, brittieksentrikko vastasi kepeästi. ”Eiköhän minulla ole ihan riittävästi.”

Jos raha on pääasia, on jokainen menetetty euro katastrofi. Jos raha on vain väline, ei rahakasan koolla ole väliä, kunhan se riittää.

Kuinka paljon on riittävästi?

23/04/2012

42 kommenttia

Olin muutama vuosi sitten valtavan ilahtunut, kun poliittisen keskustelun painopiste siirtyi hetkeksi onnellisuuteen. Minusta on ihan älyvapaata, että lähes koko poliittinen keskustelu pyörii rahan ympärillä. Rahalla kun on loppujen lopuksi vain välillinen merkitys ihmisten hyvinvoinnille.

Rahaa pitää olla riittävästi – ei yhtään sen enempää.

Koko kohkaaminen tuloeroista ja rahan jakautumisesta johtaa poliittisen päätöksenteon sivuraiteelle. Keskustelu suhteellisesta köyhyydestä ja tuloeroista on ihan päätön, koska juuri tämä keskustelu antaa näille ilmiöille ylipäätään käyttövoimaa. Jos keskittyisimme siihen, miten ihmiset voivat hyvin, ei tuloeroilla olisi pätkän vertaa merkitystä – kunhan kaikilla olisi riittävät resurssit.

Ja esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla on. Vaikka ”miljoona suomalaista elää köyhyydessä”, koskee näistä absoluuttinen köyhyys vain mikroskooppista murto-osaa. Toisin sanoen, joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään. Ongelmana on, että kun resursseja vertaillaan naapurin resursseihin, häämöttää hyvä elämä poissaolollaan.

Kirjassaan Screw It, Let’s Do It Richard Branson, Englannin neljänneksi rikkain mies, totesi, ettei hän ole koskaan tehnyt päätöksiä vain rahan takia. Hänelle raha on resurssi – jotain, jolla saadaan asioita aikaan. Niin pitkään kun keskustelu pyörii resurssin haalimisen ympärillä, ei kenelläkään ole aikaa pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan halutaan saada aikaan. Siis miksi sitä rahaa pitää ylipäätään haalia. Tuloksena on stevejobsien ja richardbransonien sijaan esimerkiksi viime aikoina nähtyjä päättömiä hallituspalkkioiden ylilyöntejä.

Rahalla ei ole arvoa muutoin kuin siinä, mitä sillä voidaan saada aikaan. Jos ihmisellä ei ole käsitystä siitä, mitä hän haluaa saada aikaan, ei mikään raha riitä. Naapurilla on aina isompi auto tai taulutelevisio. Tai yhteiskunnan toisessa päässä ökyrikkaita kismittää, kun omat bonukset eivät ole golfkaverin kanssa samaa tasoa. Jos ihminen sen sijaan tietää, mitä hän haluaa, ei rahaa tarvita kuin riittävästi. Se on jokaiselle eri määrä, ja niin tulee ollakin. Mutta jos ihminen saa tehdä päivät sitä, mitä rakastaa, mitä väliä sillä on, minkä kokoinen auto naapurilla on? Kunhan oma on oikean kokoinen.

Oikeasti, rahalla on valtavan paljon vähemmän väliä hyvinvoinnin kannalta kuin nykykeskustelu antaa ymmärtää. Paljon keskeisempi kysymys on, mitä ihminen voi tehdä voidakseen hyvin. Ja tähän riittävä rahamäärä on se, mikä riittää – ei yhtään enempää tai vähempää. Rahan haaliminen ei johda hyvinvointiin. Kuten kreikkalaisfilosofi Epikuros aikanaan totesi, ihmiselle, jolle riittävästi on liian vähän, ei mikään ole riittävästi.

Miten ansaitset elantosi sillä, mitä juuri sinä haluat tehdä?

14/09/2011

8 kommenttia

Maanantain blogikirjoituksessa esittelin harjoituksen nimeltä kutsumuskartta. Sen avulla voit selvittää itsellesi nopeasti, mihin juuri sinä haluat päiväsi käyttää. Työ vie kolmanneksen aikuiselämästäsi. Sitä ei kannata käyttää turhauttavaan puuhasteluun vain rahaa ansaitakseen.

Mutta jos et ole miljoonaperijä, pitää rahaa kuitenkin ansaita.

Miten se siis onnistuu kutsumuksellisesti? Tässä muutama idea. Ensinnäkin käymällä läpi kutsumuskarttaasi voit kartoittaa erilaisia ammatteja, joissa pääsisit tekemään sinulle kutsumuksellisia asioita. Jos pidät vaikkapa tietokoneiden parissa hääräämisestä ja ratsastamisesta, voi leipätyö löytyä kumman tahansa toimen piiristä.

Tietokoneinsinööri ehtii ratsastaa vapaa-ajallaan. Ja hummien parissa hääräävä renki tai talliemäntä taas voi ruuvata viikonloppuisin turboahdettuun pelikoneeseen uuden tymäkän näytönohjaimen. Yksi toimi tuo rahaa, toinen jää harrastukseksi. Pääasia on, että pystyt kutsumuskarttasi avulla tuottamaan riittävästi resursseja, että pystyt tekemään niitä asioita, jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Yhdistelemällä erilaisia kutsumuksellisia toimia on mahdollisuuksia käytännössä rajattomasti.

Joskus unelma-ammatti ei kuitenkaan pompsahda esiin heti kutsumuskarttaa silmäilemällä. Tällöin kannattaa käyttää esimerkiksi jotain luovuustekniikkaa. Tee kutsumuskartastasi miellekartta: kirjoita erilaiset intohimoiset toimesi paperille ja yhdistele ne viivoilla toisiinsa. Mitkä toimet tukevat toisiaan? Mitkä ovat kokonaan erillisiä.

Hyödyntämällä lateraalista ajattelua voit puolestaan kääntää ennakko-oletuksesi nurin niskoin. Mitä ratsastaminen oikeastaan tarkoittaa? Voisiko saman ilon saada traktorin ratissa? Ja onko tietokoneiden parissa hääräily juuri se juttu – vai pidätkö nimenomaan elektroniikkalaitteiden sisuskalujen koluamisesta? Kyseenalaistamalla lähtökohtiasi ja ravistelemalla ajatuksiasi, saat pian avattua aivan uudenlaisia väyliä. Mahdollisuudet vain kasvavat entisestään.

Pelkkä kutsumuksen kartoittaminen ei kuitenkaan riitä. On myös tärkeää tietää, mitä mahdollisuuksia todellisuudessa on. Siksi kannattaa seurata tarjolla olevia työpaikkoja ja tarkastella, miten kutsumuskarttasi sopisi niihin. Älä hermostu työhakemusten muodollisista vaatimuksista: jos et ole hakemassa valtion virastoon töihin, voi monessa työpaikassa käydä niin, että paikan saa ilman muodollista pätevyyttäkin, jos osoitat kykeneväsi hyvin pestin hoitoon.

Seuraa myös omiin mielenkiinnon kohteisiisi linkkaavien yritysten toimintaa. Jos törmäät firmaan, joka saa sydämesi hypähtämään, älä odota avointa pestiä. Soita henkilöstöpomolle ja kysy, voisitko tulla esittäytymään. Älä unohda kertoa, että kyse on unelmaduunistasi.

Selvitä myös, mitkä ovat oikeasti toimivia työnhakustrategioita. Viime viikolla linjasin yhden toimivan menetelmän, joka tosin viehättänee lähinnä voimakkaasti ulospäin suuntautuneita uraohjuksia. Toimivia työnhakumenetelmiä on kuitenkin lukematon määrä. Fakta on, että esimerkiksi akateemisilla aloilla työtä saa harvoin vain CV:tä lähettämällä. Kysele sen sijaan työnhaussa usein onnistuneilta tuttaviltasi, mitä he ovat tehneet. Selvitä, mikä oikeasti toimii, ja muotoile sitten työnhakustrategiasi sen mukaan, oli alasi sitten kovakuoriaistutkimus tai putkiremppaaminen.

Lopuksi, kaikille meille ei ole olemassa valmiina soveliasta jopia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tässä kohtaa pitäisi heittää pyyhe kehään. Vaihtoehtoavaruus kasvaa äärettömäksi siinä vaiheessa, kun mukaan tuodaan yrittäjyys.

Toiminimen perustaminen maksaa muutaman kympin. Kun mietit, mitä osaat ja mistä olet innoissasi, ja ideoit sen jälkeen, miten voisit olla aidosti hyödyksi toisille ihmisille, ei uuden bisneskonseptin kehittämisessä pitkään nokka tuhise. Tutustumalla esimerkiksi tuotteistamiseen, eli siihen, miten saat mahdollisimman selkeästi viestitettyä muille mitä osaat, ja markkinointiin, eli siihen, miten saat ylipäätään tiedon itsestäsi maailmalle, on konsepti valmis. Ja jos oma temperamenttisi saa karvat nousemaan pystyyn ajatuksesta, että soittelisit ventovieraille ja tyrkyttäisit omaa osaamistasi, pistä putiikki pystyyn markkinointihenkisen tuttavasi kanssa.

Aristoteleen sanotaan sanoneen, että kutsumuksesi löytyy sieltä, missä taitosi kohtaavat maailman tarpeet. Nykyaikainen lahjakkuustutkimus tietää kertoa, että taidot kehittyvät runsaan harjoituksen kautta – ja harjoitusmäärille keskeisintä on puolestaan innostus.

Innostus perustuu intohimoon. Selvittämällä sen, mitä haluat tehdä intohimoisesti, harjoittelemalla ja käyttämällä vielä tovin sen selvittämiseen, mitä muut oikeasti tarvitsevat, on kutsumuksellisen työn löytäminen vain ajan kysymys. Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.

Älä tee työtä rahasta

12/09/2011

17 kommenttia

Työnteko, jonka ainoa motivaatio on ulkoinen – raha, maine, yhteiskunnallinen asema – on yksi pahimpia elämänlaatua nakertavia seikkoja ihmisen elämässä. Työtä ei yksinkertaisesti kannata tehdä vain rahan ansaitsemisen takia. Mahdollisten ansaintamallien valikoima on sen verran runsas.

Ongelmana tässä on kuitenkin se, että mistä ihmeestä sisäisesti motivoidun, eli kutsumuksellisen työn sitten löytää. Tosiasia on, että harva meistä tuntee tarjolla olevia työmahdollisuuksia niin perinpohjaisesti, että osaisi lotota sieltä juuri sen, mikä omaan temperamenttiin parhaiten sopii. Onpa vieläpä niin, että harvat edes tietävät, mikä se oma temperamentti on – saatika sitten, mitä elämältään haluavat. Tässä on siis kaksi ongelmaa. Kumpaankin on kuitenkin olemassa ratkaisuja.

Älä tee työtä rahasta – vaan ansaitse rahaa siitä, mitä haluat tehdä.

Ensin täytyy siis selvittää, mitä haluat tehdä. Tässä avuksi on kutsumuskartta. Kutsumuskartta tehdään näin: ota A4-kokoinen paperi. Etsi rauhallinen paikka ja kirjoita sitten paperille kaikki sellainen tekeminen, josta pidät. Kirjoita vaikkapa “lukeminen”, “kirjoittaminen”, “autolla ajaminen”, “tenniksen pelaaminen”, “puun sahaaminen” ja niin edelleen. Kirjoita ylös vain sellaisia asioita, joiden tekemisestä nautit niiden itsensä vuoksi – ei niitä, joista saa parhaan palkan, tai joista äitikin tykkää.

Pyri täyttämään koko A4-arkki, jatka parhaassa tapauksessa paperin toiselle puolelle. Pisteytä sitten jokainen askare antamalla sille arvosana yhdestä kolmeen. Kolmosen saavat ne puuhat, joita saat jo nyt tehdä sydämesi kyllyydestä. Kakkosen saavat toimet, joiden parissa askaroisit mieluusti enemmän, jos aika tai raha vain riittäisi. Ja ykkösen saavat hommat, joita et kerta kaikkiaan pääse juuri nyt tekemään tarpeeksi. Kutsumuskartta kertoo sinulle, kuka sinä oikeasti olet: mitä sinä tekisit, jos kukaan tai mikään ei rajoittaisi sinun elämääsi.

Seuraava askel on ottaa selville, miten voisit oman kutsumuskarttasi toimien avulla synnyttää tilanteen, jossa joka ikinen kohta listalla saisi arvosanakseen kolmosen. Tässä kohtaa on hämmästyttävää huomata, kuinka laaja valinta-avaruus aukenee. Pelkän tutkinnon perusteella tapahtuva työnhaku rajaa mahdollisuudet kouralliseen jopeja. Kutsumuskartan pohjalta voit muokata työhön ja harrastuksiisi suuntautuvia toimiasi mielesi mukaan.

Lukemisesta, autoilusta ja esiintymisestä nauttiva henkilö voisi suuntautua autoilua harrastavaksi opettajaksi. Tällöin kutsumuskartan lukeminen ja esiintyminen linkkaisivat leipätyöhön, ja niistä saatavan rahan avulla olisi mahdollista rahoittaa autoiluharrastus. Prikulleen sama ihminen voisi kuitenkin myös suunnata rekkakuskiksi. Venäjän tullijonossa olisi sitten aikaa lueskella Karamazovin veljeksiä, ja viikonloppuvapailla ehtisi vielä osallistua harrastelijateatteriinkin. Jos pelkästään kolmella toimella on jo mahdollista avata valinta-avaruutta näin, mitä sitten, kun olet täyttänyt kokonaisen A4-arkin? Mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat.

Kun olet selvittänyt, mitä juuri sinä oikeasti haluat, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen: miten rakennat sellaisen ansaintamallin, jossa oma kutsumuksellinen toimintasi tuottaa riittävästi resursseja, jotta voit tehdä juuri sitä, mitä haluat. Mutta tästä lisää keskiviikon kirjoituksessa.

Kutsumus ja rahan ansaitseminen eivät sulje toisiaan pois

10/08/2011

9 kommenttia

Sain kimmokkeen tähän blogipostauksen Marko Suomen mainiosta analyysistä mielekkyyden ja kaupallisuuden suhteesta. Tekstissä Marko pohtii, voiko mielekäs työ olla sellaista, jota tehdään rahasta. Nähdäkseni mielekäs työ ei ole ristiriidassa tienaamisen kanssa – ja hämmentävää kyllä, myös itsessään epämielekäs toiminta muuttuu mielekkääksi, kun se linkkaa tärkeisiin päämääriin.

Kulttuuriimme on pesiytynyt outo myytti siitä, että työ, jota tehdään rahasta on vähempiarvoista, kuin työ, jota tehdään ilman palkkiota. Tämä johtuu tietysti siitä, että suurin osa työstä tehdään juuri palkkion toivossa. Tällöin huomio kohdistuu siihen, miten tienataan mahdollisimman iso porkkana – ei siihen, miten tehdään parasta työn laatua. Työ muuttuu siis instrumentiksi palkinnon – palkan, maineen, sosiaalisen aseman – saavuttamiseksi. Tällöin seurauksena on juuri Markon tunnistama erityisesti viihdebisnekselle tyypillinen ilmiö: laskelmointi menee laadun edelle.

Rahan ansaitseminen ei ole kuitenkaan oikeasti ristiriidassa kutsumuksellisen työn kanssa.

Silloin jos työtä tehdään rahan takia, menevät toiminta ja instrumentti keskenään sekaisin: työstä tulee instrumentti, jolla tienataan rahaa. Oikeasti asian pitäisi olla juuri toisin päin: raha on instrumentti, jonka avulla voi tehdä töitä. Juju on siinä, että sisäisesti motivoitu eli kutsumuksellinen tekeminen pitää asettaa etusijalle. Aristotelesta mukaillen voi esittää maksiimin: ”kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaavat maailman tarpeet”. Aluksi täytyy siis tunnistaa, esimerkiksi kutsumuskartan avulla, mikä on juuri sinulle mielekästä tekemistä. Mutta tämä oman intohimon löytäminen on vasta puoli ruokaa.

Kolikon kääntöpuolena on vielä keksiä, miten intohimoinen toimintasi kohtaa maailman tarpeet. Kysymys on siis siitä, miten voit yhdistellä erilaisia kutsumuksellisia toiminnan muotojasi niin, että olet aidosti toisille hyödyksi ja pystyt tienaamaan siitä elinkeinosi. Kutsumuksellinen toiminta ja rahan ansaitseminen pitää siis irrottaa kahdeksi erilliseksi toiminnan muodoksi. Kutsumus on se, mikä motivoi ylipäätään toimimaan. Elinkeino on instrumentti ensimmäisen mahdollistamiseksi. Näiden kahden ei tarvitse suinkaan langeta kokonaan yhteen: riittää, että niillä on riittävän suuri leikkauspinta. Kyse on siis siilikonseptista.

Se, että pystyt elämään kutsumuksellista elämää ei tietenkään tarkoita, että joka ikinen toimesi olisi itsessään kutsumuksellinen. Myös kutsumuksen mahdollistavat instrumentit ovat tärkeitä. Jos vatsa kurnii, eikä sängystä jaksa kömpiä ylös, on mikä tahansa toiminta vaikeaa, oli se sitten kutsumuksellista tai ei. Keskeisen osan toiminnasta pitää kuitenkin koostua kutsumuksellisesta toiminnasta. Muutoin päädytään tilanteeseen, jota Dalai Laman nimiin pantu Facebook-meemi kuvaa osuvasti:

Ihminen ihmetyttää minua, sillä hän uhraa terveytensä tienatakseen rahaa. Sitten hän uhraa rahaa palauttaakseen terveytensä. Ja sitten hän on niin ahdistunut tulevaisuudesta, ettei nauti nykyhetkestä: tuloksena hän ei elä nykyhetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää, niin kuin ei koskaan kuolisi – ja kuolee niin, ettei ole koskaan elänyt.

Kaksi asiaa ovat ratkaisevia: ensinnäkin, että teet enimmäkseen sitä, mikä on sinulle aidosti kutsumuksellista, ja toisekseen, että siitä on muille aidosti hyötyä. Jos joudut tekemään tämän aikaansaamiseksi jotain muutakin, muuttuu myös instrumentti merkitykselliseksi – kunhan instrumentista ei tule pääasia. Tekemisen merkityksellisyys syntyy siitä, kun tienaat elantosi siitä, missä intohimosi kohtaavat maailman tarpeet.

Tehdään Nallesta onnellinen

20/09/2010

22 kommenttia

Nallella on paha olla. Suomalainen verotus vie jatkuvasti isomman siivun pankkigurun megaomaisuudesta, ja sekös kismittää. Mediassa taas kohkataan  jatkuvasti tuloerojen kasvusta. Ihmiset ovat käärmeissään, kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Todellinen ongelma ei ole kuitenkaan tuloerojen kasvu. Todellinen ongelma on se, että ihmisillä on paha olla. Jos olemme kiinnostuneet hyvinvoinnista, on rahan ympärillä pyörivä nykykeskustelu asemoitu täysin väärin.

Rahalla on nimittäin länsimaissa vain marginaalinen vaikutus onnellisuuteen.

Amerikkalaisten keskitulot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan. Talouskasvulla ei ole kuitenkaan ollut enää yli viiteenkymmeneen vuoteen vaikutusta ihmisten hyvinvointiin. Rahattomuus tuo kyllä onnettomuutta. Mutta kun rahaa on riittävästi perustarpeiden säännölliseen täyttämiseen, ei raha enää lisää onnellisuutta. Kuluttaminen yli tarpeen kun synnyttää vain krapulan.

Onneksi viimeaikainen keskustelu on alkanut viimein suuntautua oikeaan suuntaan. Jos kerran halutaan olla onnellisia, keskitytään sitten onnellisuuteen. Mitä väliä on bruttokansantuotteella tai tuloeroilla, jos ihmisillä on oikeasti hyvä olla?

Rikkaus ei synnytä hyvinvointia. Tuloerot vaikuttavat kuitenkin hyvinvointiin toisella tavalla. Rikkailla ihmisillä ei ole nimittäin vain rahaa. Heillä on myös vaikutusvaltaa. Siksi onkin koko lailla iso ongelma, että meillä on niin paljon onnettomia rikkaita. Roopeankka-polot istuvat rahakirstuillaan peläten, että voro tulee ja vie. Tämä heijastuu puolestaan yhteiskunnan päätöksenteossa aivan huipulle asti.

Kenties ratkaisu yhteiskunnan kahtiajakoon löytyisikin satsaamalla ihmisten onnellisuuteen, rikkaat mukaan lukien. Tehdään yhdessä tuumin Nallesta onnellinen mies. Ehkä talousguru kumppaneineen alkaisikin silloin käyttää vaikutusvaltaansa oikeasti toisten ihmisten hyväksi, kuten lukemattomat onnelliset raharikkaat filantroopit David Packardista Richard Bransoniin ovat tehneet.

Näkymätön käsi on puhdasta huuhaata: raha ei valu itsekseen rikkailta köyhille. Mutta hyvinvoiva ihminen haluaa luonnostaan auttaa myös vähempiosaisia. Tehdään siis rikkaista onnellisia. Siinä olisi näkyvää kättä kerrakseen.