Kiire asuu korvien välissä

Vuosi sitten syksyn alkaessa päätin lakata pitämästä kiirettä. Minua oli alkanut turhauttaa jatkuva höseltäminen ja sen todisteleminen toisille. Kiireestä oli tullut kunniamerkki, joka piti muistaa tasaisin väliajoin esitellä työtovereille.

”Onko kiirettä?”
”Kysy vaan! Kalenteri on ihan täyteen ammuttu melkein jouluun asti!”

Kiireen kesyttäminen ei tarkoita sitä, että olisin ruvennut zen-munkiksi. Minusta on kiva tehdä asioita kivojen ihmisten kanssa. Mutta projektien synnyttämä surina korvien välissä ei ollut kauhean mukavaa.

Loppujen lopuksi ratkaisu oli tavattoman yksinkertainen. Olet sitä, mitä syöt. Ja olet myös sitä, mitä sanot. Jatkuva kiireen vakuuttelu vastaantuleville ihmisille synnytti omassakin päässäni käsityksen siitä, että kyllä nyt on kuule ihan hirveä hösis päällä. Sen seurauksena omat adrenaliini- ja kortisolitasot pysyivät korkealla, pitäen koko ajan pienessä stressitilassa.

Ratkaisun puolikas oli siis lakata jatkuvasti vakuuttamasta omasta kiireellisyydestä. Kai sitä täytyy ihmisarvo olla, vaikkei olisikaan koko ajan kauheasti höseltämässä.

Toinen avain löytyi Tony Schwartzin loistokirjasta Be Excellent at Anything. Sen nimi on tauko.

Buukkasin jokaiselle arkipäivälle tunnin pituisen tauon. Toki monet tauot joutuivat palaverien hotkaisemiksi. Silti joka viikko päivänä tai parina oli tunti aikaa nostaa jalat pystyyn, juoda kuppi kahvia ja ihmetellä maailman menoa.

Ja siinä kohtaa on aika vaikea enää myydä itselleen ajatusta kiireestä. Vaikka olisi minkälaisen pyörremyrskyn silmässä, tunti vapaata aikaa keskellä päivää kesyttää kiireen kuin kiireen.

Kun tekeminen on kivaa ja sopivasti jaksotettu – ja kun jatkuvasta kiirehokemasta oppii eroon – on itse asiassa aika leppoisaa, vaikka puuhaisikin monenlaista.

Kiire ei asu kalenterissa, ei liioin kollegassa. Se asuu korvien välissä.

14 thoughts on “Kiire asuu korvien välissä

  1. Päivitysilmoitus: Kiire asuu korvien välissä – Ajattelun ammattilainen | Sekalaista höpinää

  2. Kiitos. Kiire asuu korvien välissä. Näin juuri. Pidin viime viikolla työyhteisövalmennusta, jossa puhuttiin mm. ihmisten niin monesti käyttämästä toteamuksesta ”Mun pitäisi…mutta kun ei ole aikaa.” Totesimme lopulta, että ”ei ole aikaa”-uskomus on aika lamauttava jos sen antaa hallita elämää. Kannattaa siis luopua siitä. Itse olen korvannut sen uskomuksella ”aikaa on riittävästi kaikkeen merkitykselliseen”.

  3. Haluaisin nähdä sen sairaanhoitajan, bussikuskin tai kaupankassan joka lähtee tunnin tauolle kesken jännittävistä ja kiinnostavista projekteista koostuvan työpäivän. Voisi lopputili tipahtaa käteen aika nopeasti.
    Mahdollisuus hallita aikataulujaan on etuoikeus.

  4. Kiire asuu korvien välissä – kyllä. Olen myös höseltänyt ja siitä seurasi se, että päivän päätteeksi olin ihan puhki. Nyt teen asioita, mutta asia kerrallaan. Keskityn vain juuri tähän hetkeen – en elä seuraavassa tunnissa. Kun ajattelee tekemättömiä töitä, kiire tulee korvien väliin, mutta kun tekee rauhassa ( ei tarkoita hitaasti tai laiskasti) asian kerrallaa, saa tehtyä paljon ja palkintona on hyvä mieli ja joskus jopa levännyt kroppa. Ja jos ei ehdi, on tehnyt kuitenkin parhaansa sille päivälle ja huominenhan on sitten asia ihan erikseen. Ylikierrokset aiheuttavat stressiä, joka on näkymätön vihollinen terveydellemme – liikaa on liikaa – kohtuus kaikessa.

  5. Saaran kanssa samoilla linjoilla. Tässä ajatellaan taas kerran kuinka työtä on vain se toimistossa näyttöpäätteen takana tapahtuva toiminta. Eipä omassa työssä uskalla pitää edes vartin hengähdystaukoa, siinä pomolla jo puhelin soi kiivaasti, asiakkaiden valittaessa kuinka duunarit vain seisoskelee.

    • Saara, Moppimaisteri,

      Eikö juuri tästä syystä ole tärkeää, että aiheesta puhutaan? Tutkimukset osoittavat aika aukottomasti, että tauon pitäminen nostaa tuottavuutta niin tietotyössä kuin suorittavassakin työssä. Iso ongelma on, että harvalla organisaatiolla on tätä tutkimustietoa käytössään.

      Sairaanhoitaja tai kaupan kassa hoitaa duuninsa aivan varmasti kymmenen kertaa paremmin jos työpäivän aikana saa riittävästi lepoa. Sama pätee myös tehdastyöhön, siivoojan duuniin ja niin edelleen.

      Nähdäkseni nykyiset työtavat voivat kyllä uudistua, kun asiasta keskustellaan riittävästi.

      • Olen Laurin kanssa samaa mieltä siitä, että työtavat voivat uudistua keskustelemalla, mutta ymmärrän hyvin myös Saaran ja moppipmaisterin huolen ja tuskan. Kiire on hankala syy-seuraus-suhteiden vyyhti.

        Rakentava keskustelu vaatii avoimuutta, luottamusta, aikaa ja avarakatseisuutta. Kaikilla työpaikoilta näitä asioita ei valitettavasti löydy – ei ainakaan vielä – ja tämän takia rakentava keskustelu on vaikeaa ja kuluttavaa. Valitettavan usein työntekijän yritys keskustella rakentavasti kiireestä tulkitaan joko laiskuudeksi, kyvyttömyydeksi sopeutua, heikoksi työmotivaatioksi tai suoranaiseksi johdon vastustamiseksi. Näin siitä huolimatta, että riittävä lepo ja riittävä määrä ”tyhjää” työpäivässä tutkitusti parantaa työtehoa ja saavutettuja lopputuloksia.

        Olen itse hieman erimieltä siitä, etteikö tutkimus tietoa olisi tarjolla. On sitä. Se ei vaan useinkaan käytännössä tavoita niitä, jotka sen pitäisi tavoittaa. Lisäksi kaikki johtavassa asemassa olevat eivät jaksa tai ennätä tutustua tutkimustietoon riittävässä määrin vaan toimivat ennemmin mututiedon pohjalta. Tämän lisäksi ihmiset eivätkä yleisesti ottaen ole erityisen innokkaita muuttamaan pinttyneitä ajattelutapojaan radikaalisti tutkimusten takia. Sehän tarkoittaisi sitä, että he ovat olleet väärässä – niin asia usein koetaan. Väärässä oleminen sattuu ja siksi oman ajattelu tavan muuttaminen vaatii luonteenlujuutta ja nöyryyttä. (Itse törmään usein siihen, että ajatuksiani tyrmätään eikä keskustelua synny, koska ihmiset eivät halua että kukaan opettaa heille sellaisia asioita, joista he jo kokevat tietävänsä riittävästi täysin riippumatta siitä tietävätkö vai eivät. Suomalaiset ovat varsin varmoja siitä, että tietävät mitä on ahkeruus, tehokuus ja laiskuus. Lisäksi suomalaisessa työkulttuurissa pomon statukseen kuuluu se, että hän tietää enemmän kuin alaiset, jolloin se, että pomolle tyrkyttyy tietoa, mitä hän ei tiedä on kolaus hänen statusta kohtaan. Tämä voi tuottaa tarpeettomia vastakkain asetteluja.)

        Edelleen: Mututiedon pohjalta intuitiivisesti tuntuu järkevältä varmistaa, että työntekijä tekee mahdollisimman suuren osan työajastaan sellaista työtä ”mikä näyttää ulkoapäin katsoen tuottavalta” ja että hänellä on tyhjää mahdollisimman vähän kalenterissaan tai muuta ”ei tuottavaa”. Asiaa ei lainkaan paranna, että jotkut vanhat tutkimukset ja anekdootit (esim. Parkinsonin laki: ”työ täyttää sille varatun ajan”) vastaavat heidän intuitiotaan taukojen merkityksettömyydestä ja tarpeettomuudesta. Tämä kaikki tietty ei estä pitämästä taukoja, mutta tapaa tehdä niiden pitämisestä sosiaalisesti kiusallista.

        **

        Lisäksi korostaisin, että kiireen kanssa eläminen on myös korvien välissä oleva asia ja osaltaan omien ajattelutottumusten tuotetta, kuten Lauri hyvin yllä olevassa tekstissä tuo ilmi.

        Itse näen sen kuitenkin perustavampana asiana. Meille ei ole vain ”kiire”, vaan tyypillisesti ”kiire koska”. Uusi suhtautumistapa ”kiire”-osaan ei riitä, vaan meidän pitää myös suhtautua uudella tavalla myös ”koska”-osaan. Yllättäen sairaanhoitajan ”kiire, koska potilaat pitää hoitaa” muuttuu paljon suuremmaksi ja tuottaa kysymyksen ”miten sama potilaat voisi hoitaa ilman kiirettä?” ”Miten työ pitää suunnitella?”

      • Kyllä tutkimustietoa on vaikka kuinka, myös käytössään, ei vaan ole korvien välissä 🙂 Johto näkee asian eri tavalla, ja nykyään on tapana, että 1 ihminen tekee vähintään 1,5 – 2 ihmisen työt. 🙂 Vähintään. Yleensä myös lähijohdon tehtävät jossain määrin.Ja tämä samalla liksalla ja tuntimäärällä.

  6. Ja myös arjessa 🙂
    Nykyihmisen arki on niin täynnä monenlaista tehtävää ja velvollisuutta, että jos haluaa sen kunnialla hoitaa / lapsille tarvittava aika ja huomio suoda, 24 h ei riitä. Sen vuoksihan moni on nykyään uupunut ja nukkuu liian vähän tunteja.

    Nimimerkki, hyvin yleistä kaveripiirissä

  7. Totta. Eikä mikään ole yhtä pysyvää kuin tilapäinen.

    Mihin ihminen voisi elämän sylistä pudota? Ei voi. Tunnetta hallinnan illuusiosta kannattaisi sen sijaan höllentää. Opitaan vaalimaan muutoksen mahdollistamaa ainutlaatuisuutta jokaisen hetken ja päivän ja vuosienkin osalta. Ei edes yritetä valaa elämäämme tai sen raameja betoniksi. Pieni pysähtyminen kannattaa aina.

  8. Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Kiire asuu korvien välissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s