Filosofian Suurista Kysymyksistä

Kautta ihmiskunnan historian ihmisiä ovat askarruttaneet Suuret Kysymykset. Miksi me olemme täällä? Minkälaisia olentoja me oikeastaan olemme? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä?

Näitä suuria filosofisia kysymyksiä on pohdittu tuhansia vuosia, dokumentoidusti ainakin kaksi ja puoli vuosituhatta antiikin Kreikan ajoista alkaen. Ja vaikka niitä on pohdittu pohtimasta päästyäänkin, askarruttavat ne monien mieltä yhä.

Filosofia on viisauden rakastamista. Sokrateelle se tarkoitti oman ymmärryksen rajallisuuden hoksaamista. Aristoteleelle loppumatonta ja tinkimätöntä etsiväntyötä maailmankaikkeuden ihmeiden äärellä.

Kant halusi osoittaa tiedon rajat, jotta uskolle jäisi tilaa. Ja Wittgenstein katsoi ratkaisseensa filosofian ongelmat lopullisesti loogisella kalkyylillaan. Kunnes itse osoitti teoriansa puutteellisuuden.

Iso osa nykyajan akateemisesta filosofiasta keskittyy Suurten Filosofien ajattelun tulkintaan. Monet yliopistoissa käynnissä olevat tutkimushankkeet tai konferensseissa esiteltävät tutkimuspaperit eivät käsittele niinkään Elämän Tarkoitusta tai Maailmankaikkeuden Perusluonnetta, vaan ehkäpä Augustinuksen käsitystä elämän tarkoituksesta tai Leibnizin näkemystä maailmankaikkeuden perusluonteesta.

Olemassaolevan ajattelun ymmärtäminen on kyllä äärettömän tärkeää. Ilman ajattelumme historian ymmärrystä tekisimme samat virheet yhä uudestaan. Eikä uuden ajattelunkaan synnyttäminen ole kovin helppoa tutustumatta ensin niihin Jättiläisiin, joiden hartioilla seisomme.

Nähdäkseni kyse ei olekaan joko tai -asetelmasta. Kumpaakin tarvitaan: niin ajattelun tulkintaa kuin uutta ajatteluakin.

Suuria Kysymyksiä voisi kuitenkin nähdäkseni kysyä useammin itsekin. Tästä syystä julistimme Filosofian Akatemialla alkuviikosta kirjoituskilpailun. Kilpailu on avoin jokaiselle ajattelusta kiinnostuneelle, koulutustaustaan katsomatta.

Itse asiassa akateemisuus ei ole suinkaan aina ollut edellytys maailmaa muuttaneelle ajattelulle. Kierkegaard teki elämäntyönsä akateemisen maailman laitamilla. Wittgenstein kirjoitti ainoan elämänsä aikana julkaistun filosofisen teoksen nuorena insinöörinä ja rintamamiehenä ensimmäisessä maailmansodassa. Sokrates harjoitti filosofiaansa esittämällä kysymyksen toisensa perään Ateenan toreilla.

Keskeistä kirjoituskilpailussa onkin palava intohimo ajatustyötä ja pohdintaa kohtaan sekä pyrkimys oman ajattelun selkokieliseen ja kiteytettyyn ilmaisuun.

Kirjoituskilpailun teemana on ”Elämän tarkoitus”. Koostamme parhaista esseistä kirjan. Voittaja palkitaan myös rahapalkkiolla.

Tutustu kilpailun ohjeisiin tarkemmin täältä.

6 thoughts on “Filosofian Suurista Kysymyksistä

  1. Nii, en tiedä. Mulle on mussutettu aina tästä samasta, että ensin pitää opetella väitöskirjan verran perusteita ennenkuin ajattelee itse yhtään mitään. Tämä sama niin normielämässä ja -aiheissa ja vaikkapa karatessa.

    Oikein mikään ei tue tuon oikeellisuutta omassa elämässäni. Mun mutsi on proffa, eikä se tehny hänestä sen viisaampaa. Karatet, Krav magat sun muut – vyöarvoja ei jaeta pääasiassa osaamisen perusteella vaan sen, että jaksaa toistaa kunkin kultin rituaaleja ahkerasti. Omalle ajattelulle ei ole sijaa ja osaaminen ei ratkaise.

    Vastaavasti itse jätin kouluni kesken siinä vaiheessa kun olisi ehkä ollut 1-2 vuotta jäljellä, kun olin lukenut kaikki kurssit, jotka minua kiinnosti. Olen havainnut, etteivät koulutetut tohtori ole työssä sen parempia kuin minä. Itseasiassa olen oppinut, etteivät tutkinnot ja lukeneisuus takaa oikein mitään. Tiedän hyvin arvosanoin valmistuneita ihmisiä, jotka eivät opi työtä ollenkaan.

    Niinpä kaikki mitä minä olen tässä elämässä oppinut on sen vastaista, mitä yleisesti ajatellaan. Mielestäni lähes jokainen opinahjo, ryhmä, yhdistys, puolue – kaikki ne ovat vain eräänlaisia kiltoja, joissa palkitaan niiden rituaalien toistamisesta sen sijaan että omalle ajattelulle olisi sijaa.

    Lähes aina omasta ajatuksesta lähinnä rankaistaan. Olennaista on kiltojen dogmien toistaminen vuosisadasta toiseen. En näe, että tiedemaailma olisi tästä mitenkään erityisen puhdas. Pahinta tiedemaailmassa ehkä on sen hierarkisoituminen ja laatikoituminen ja holismille ei jää riittävästi tilaa, jotta voitaisiin oikeasti ymmärtää enemmän.

    Fragmentoitunut, erikoistunut ja spesialisoitunut ajattelu on elämänvastaista, eikä johda oikein mihinkään järkevään. Se johtaa siihen, että kysytään paremminkin miten-kysymyksiä kuin miksi- ja ennenkaikkea mitä-kysymyksiä. Yliopistoista on tullut ja tulossa, kuten Zizek on sanonut, uuskapitalistisen ideologian mukaisesti eksperttien koulutuskeskuksia sen sijaan, että niistä valmistuisi ajattelijoita. Tämä on valtavan vahingollista, mutta valtarakenteen rituaalien säilyttämisen kannalta ensisijaisen tärkeää ; silti ihmisyydelle vihamielistä.

    Mielestäni on opittavissa paljon enemmän istumalla kirjojen parissa, juttelemalla, kaivelemann wikipediaa, katsomalla satoja tunteja youtube- ja ted-videoita kuin istumalla homehtumassa jossakin jonkin tieteenalan luennoilla. Asiat oppii toisaalta myös vain tekemisen kautta.

    Kuulen toki nytkin korvissani sen akateemisen äänen, joka varoittelee siitä että ellei ymmärrä ja osaa perusteita voi mennä pahasti vikaan perusasioissa ja näin varmasti onkin. Kukaan ei silti juuri koskaan varoita siitä, että miten pahasti voi mennä vikaan, kun opettelee väärät perusasiat, mikä mielestäni on normi.

    Kouluissa opitaan istumaan 45 minuuttia hiljaa tuoleissa ja jonottamaan ruokaa sekä ettei oma ajattelu ole sallittua. Yliopistoissa opitaan, että muut tietävät paremmin kuin sinä, mitä sinun pitää opiskella ja miten sinun tulee ajatella. En ole vakuuttunut siitä, että näiden asioiden oppiminen on kenellekään eduksi, jonka pääasiallinen tavoite ei ole vallitsevien hierarkioiden säilyttäminen.

    Koko touhu on monelta osin varsin vailla pohjaa. Joka paikassa haisee vanhan tomu, muttei sillä lailla hyvin kuin mahtavassa kirjastossa, vaan ränsistyneemmin, raunioituneemmin ja siten kuin olettaa saattaa kultistisessa maailmassa, jossa tärkeintä on miellyttää muita ja noudattaa heidän toivomuksiaan sen sijaan, että ajateltaisiin itse ja koetettaisiin rakentaa parempaa maailmaa.

    Viimeisenä ajatukseksi haluaisin jättää lukijalle tämän: ”don’t let your education prevent your learning”.

    • Sir Ken Robinsson puhuu paljon koulutuksesta ja siitä kuinka se voi olla luovuuden pilaaja. Kannattaa tutustua mieheen!

      • Harvoin saa lukea mitään näin fiksua kuin tämä Susannan kommentti! 🙂

  2. mielenkiintoinen kirjoitus!

    Ajatuksissa on voimaa! Tänään ajatuksissa oli jotain mielenkiintoista kun olin kävelemässä sorvin ääreen, mietin että voisiko jokainen ihminen määrittää ja päättää oman työnsä hinnan, olla yrittäjä, oman itsensä herra? Olipa ammattiala mikä tahansa ihminen voisi laskuttaa tehdystä työstä tietyn summan. Laiskana ja mustana päivänä voisi tienata vähemmän kuin aurinkoisena ja kirkkaana. kaikki olisi laskettavissa mitä tekisimme ja rattaat pyörisivät eteen päin

    Olin jo melkein saavuttanut työpaikkani jonka piha oli lumen peittämä ja koskematon kun ajatuksiini tuli vahva tunne yrittäjyydestä ja tämän hetken yrittäjyyskeskustelusta, onko siitä tehty mörkö, musta paholainen joka lymyää pimeässä. Nyt tauolla istuessa mietin mitä olisin tänään tienannut jos olisin itse määrittelemässä palkkaani tehdystä työstä?

    paljon tulee ajatuksia ja mielenvirtaa ajatuksesta joka pulpahti aamulla päähäni. Sellaista se on!

  3. Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Filosofian Suurista Kysymyksistä

  4. Olemassaolon tarkoituksesta ja tarkoituksettomuudesta on uskonnottomana jotenkin absurdia puhua mutta tässä yksi blogini juttu. Pistän sen tähän kun en uudestaan jaksa voileipää keksiä:

    SAARNAAJAN TURHUUDESTA (Hyvää Joulua 2014!)

    Saarnaaja on väärässä. Kaikki ei ole turhaa. Oikeastaan mikään ei ole. Suhteellisinkin ilo voi olla turhuutta vain absoluuttisen valossa ja tätä absoluuttia Saarnaaja juuri yrittää meille myydä. Saarnaaja on enemmänkin turhuudella juoniva jumalan kauppamies kuin vilpitön totuuden puhuja. Usko ”johonkin korkeampaan” kun juuri tekee maallisesta turhaa ja saa ihmisen vaatimaan olemassaololtaan aina vain enemmän. Se tekee meistä pieniä tai paremminkin mittakaavaamme sopimattomia. Sattuma taas on ihmisen mittakaavassa aina kyllin absoluuttista. Ja siksi juuri uskonnottoman on loogisesti mahdotonta ajatella olemassaoloaan tarkoituksettomaksi ja siksi pettyä siihen.

    Paradoksaalisesti eutanasia ja itsemurha paljastavat tylyn voimallisesti Saarnaajan huonon ajattelun. Niitä ei haluta tai tehdä siksi, että olemassaolo sinänsä olisi turhaa tai tarkoituksetonta vaan siksi, ettei ihminen enää koe pääsevänsä osalliseksi olemassaolon suomasta onnesta ja ilosta ja mikä tärkeintä, ettei hän kykene enää jakamaan sitä muiden kanssa.

    Saarnaajaa on luettava kuin aikalaisfilosofia, jota myydään jari tervojen ja sofi oksasten rinnalla jouluksi kotiin. Vapaana historiansa tuottamasta ansiottomasta arvosta. Silloin hänen logiikkansa heikkous paljastuu. Tai paljastumisen kehtaa huomata. Iloitse siis, sinä ihminen.

    (hyvää joulua teillekki!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s