Tag Archives: sokrates

Filosofian Suurista Kysymyksistä

20/11/2013

6 kommenttia

Kautta ihmiskunnan historian ihmisiä ovat askarruttaneet Suuret Kysymykset. Miksi me olemme täällä? Minkälaisia olentoja me oikeastaan olemme? Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä?

Näitä suuria filosofisia kysymyksiä on pohdittu tuhansia vuosia, dokumentoidusti ainakin kaksi ja puoli vuosituhatta antiikin Kreikan ajoista alkaen. Ja vaikka niitä on pohdittu pohtimasta päästyäänkin, askarruttavat ne monien mieltä yhä.

Filosofia on viisauden rakastamista. Sokrateelle se tarkoitti oman ymmärryksen rajallisuuden hoksaamista. Aristoteleelle loppumatonta ja tinkimätöntä etsiväntyötä maailmankaikkeuden ihmeiden äärellä.

Kant halusi osoittaa tiedon rajat, jotta uskolle jäisi tilaa. Ja Wittgenstein katsoi ratkaisseensa filosofian ongelmat lopullisesti loogisella kalkyylillaan. Kunnes itse osoitti teoriansa puutteellisuuden.

Iso osa nykyajan akateemisesta filosofiasta keskittyy Suurten Filosofien ajattelun tulkintaan. Monet yliopistoissa käynnissä olevat tutkimushankkeet tai konferensseissa esiteltävät tutkimuspaperit eivät käsittele niinkään Elämän Tarkoitusta tai Maailmankaikkeuden Perusluonnetta, vaan ehkäpä Augustinuksen käsitystä elämän tarkoituksesta tai Leibnizin näkemystä maailmankaikkeuden perusluonteesta.

Olemassaolevan ajattelun ymmärtäminen on kyllä äärettömän tärkeää. Ilman ajattelumme historian ymmärrystä tekisimme samat virheet yhä uudestaan. Eikä uuden ajattelunkaan synnyttäminen ole kovin helppoa tutustumatta ensin niihin Jättiläisiin, joiden hartioilla seisomme.

Nähdäkseni kyse ei olekaan joko tai -asetelmasta. Kumpaakin tarvitaan: niin ajattelun tulkintaa kuin uutta ajatteluakin.

Suuria Kysymyksiä voisi kuitenkin nähdäkseni kysyä useammin itsekin. Tästä syystä julistimme Filosofian Akatemialla alkuviikosta kirjoituskilpailun. Kilpailu on avoin jokaiselle ajattelusta kiinnostuneelle, koulutustaustaan katsomatta.

Itse asiassa akateemisuus ei ole suinkaan aina ollut edellytys maailmaa muuttaneelle ajattelulle. Kierkegaard teki elämäntyönsä akateemisen maailman laitamilla. Wittgenstein kirjoitti ainoan elämänsä aikana julkaistun filosofisen teoksen nuorena insinöörinä ja rintamamiehenä ensimmäisessä maailmansodassa. Sokrates harjoitti filosofiaansa esittämällä kysymyksen toisensa perään Ateenan toreilla.

Keskeistä kirjoituskilpailussa onkin palava intohimo ajatustyötä ja pohdintaa kohtaan sekä pyrkimys oman ajattelun selkokieliseen ja kiteytettyyn ilmaisuun.

Kirjoituskilpailun teemana on ”Elämän tarkoitus”. Koostamme parhaista esseistä kirjan. Voittaja palkitaan myös rahapalkkiolla.

Tutustu kilpailun ohjeisiin tarkemmin täältä.

Minä mitään mistään tiedä

09/11/2012

13 kommenttia

20-vuotiaana olin maailman fiksuin mies. Vastaus ongelmaan kuin ongelmaan tuli suoraan turkin hihasta. Mikään haaste ei ollut liian suuri ylitettäväksi. Kun tarkastelin jotain ongelmaa, ei kestänyt aikaakaan, kun ratkaisuehdotus oli jo näköpiirissä.

On harmillista, että ihminen tyhmenee radikaalisti vanhetessaan. Mitä enemmän asioihin paneutuu ja niistä ottaa selvää, sitä selvemmäksi oma tietämättömyys käy. Mitä enemmän opettelee, sitä enemmän löytää uutta opittavaa, syvennettävää ja ymmärrettävää.

Etenkin lukeminen tyhmentää: mitä enemmän luen, sitä paremmin tajuan, kuinka vähän tajuan mistään mitään. Onneksi lukeminen on sentään mukavaa. Onpahan siitä jotakin iloa.

Kai sitä täytyy olla jonkinlainen intellektuaalinen masokisti, että tätä hommaa jaksaa silti tehdä. Tätä vauhtia lienen viimeistään viisikymppisenä degeneroitunut takaisin pikkuvauvan tasolle.

Antiikin Sokrates eli 70-vuotiaaksi. Elämänsä aikana hänkin teki lopulta vain yhden merkittävän löydöksen, joi myrkkymaljan ja kuoli pois. Vanhan Sokrateen pitkän pohdiskelun lopputulosta mukaillen: ”Minä mitään mistään tiedä.”

5 filosofista esikuvaa

30/03/2011

2 kommenttia

Juuso Palander kirjoitti hiljattain hienon kirjoituksen esikuvien tärkeydestä. Pyörää ei kannata keksiä kahdesti – jonkun jälkiviisaus voi olla sinun viisauttasi. Jos haluat synnyttää jotakin aidosti uutta ja arvokasta, kannattaa miettiä, ketkä ovat jo saaneet aikaan sellaista, jota juuri sinä arvostat – ja hakea näiltä esikuvilta innostusta myös omaan työhösi. Nämä ovat ne jättiläiset, joiden harteilta juuri sinä ponnistat. Tässä esittelen viisi omaan ajatteluuni merkittävimmin vaikuttanutta filosofia.

1. Clarence Irving Lewis

C.I. Lewis on väitöskirjani keskushahmo. Löytäessäni Lewisin filosofian, säästin varovasti arvioiden kymmenen vuotta raakaa tutkimustyötä. Lewisin ajatuksissa oli kiteytetty ja systematisoitu valmiiksi käsittämätön määrä sellaisia tutkimuslinjoja, joita olin vasta alkanut hahmotella kun aloin kirjoittaa väitöskirjaani.

Lewis on antanut minulle erityisesti tietoteoreettisen kivijalan. Toisin sanoen olen oppinut Lewisia tutkimalla hahmottamaan paremmin, mitä tietäminen ja ymmärtäminen tarkoittaa. Lewis ammentaa Kantilta tietoteoreettisen perustansa, sivistäen sitä pragmatistisesti niin, ettei mikään yksittäinen tietoteoreettinen järjestelmä ole se ainoa oikea. Jos olet kiinnostunut filosofisista peruskysymyksistä, suosittelen ehdottomasti tutustumista Lewisin ajatteluun.

2. Ludwig Wittgenstein

Wittgenstein oli puolestaan graduni sankari. Wittgensteinin ajattelu on kiehtonut lukemattomia filosofeja, ja valittiinpa hänet hiljattain 1900-luvun merkittävimmäksi filosofiksikin. Eikä ihme: Wittgenstein kiteytti kolme filosofiansuuntaa – ja tuhosi kaksi.

Itselleni Wittgensteinin filosofiassa tärkeintä on ollut Tractatus logico-philosophicus -teoksen pykälä 6.54: niin sanottu tikapuuvertaus. Siinä itävaltalaisnokkelikko tiivistää mielestäni koko filosofian ytimen. Sanat ovat vain tikapuita, jotka johdattelevat ymmärryksen äärelle. Ja kun ymmärrys on viimein saavutettu, voidaan tikapuut heittää pois.

3. Willard van Orman Quine

Quine on väitöskirjani antagonisti, vastustaja. Siinä, missä puolustan Lewisin tietoteoriaa, asemoin sen tietyiltä osin Quinen ajattelua vastaan. Vaikka olenkin filosofisista keskuskysymyksistä jossakin määrin eri mieltä Quinen kanssa, ihailen silti Harvardin filosofineroa suuresti: Quinen teräviä ja tarkkaälyisiä kirjoituksia on aina valtavan riemastuttavaa lukea.

Quine muistuttaa minua siitä, että vaikka olisin täysin eri mieltä joistakin fundamentaalisista kysymyksistä, voin silti arvostaa toisen valtavan syvällistä filosofista ymmärtämystä. Quinen ajattelu on ihastuttavan tarkkarajaista ja hiottua, huolimatta sen tietyistä ongelmakohdista silloin kun sitä tarkastellaan lewislaisesta näkökulmasta.

4. Søren Kierkegaard

Kierkegaardiin tutustuin pitkälti Wittgensteinin kautta. Siinä missä Wittgenstein on analyyttinen ja käsitteellisesti tarkkarajainen, heiluu Kierkegaard peräti postmodernin rajoilla – vaikka hän edelsikin tätä ajatussuuntaa ainakin puolisen vuosisataa.

Kierkegaard käsittelee niin fundamentaalisia elämänkysymyksiä, että yksin niiden pukeminen kielelliseen muotoon on jo jonkinmoinen saavutus. Ei siis mikään ihme, että hän päätyykin lopulta syleilemään paradoksia, ristiriitaa. Ei elämä putoa pohjimmiltaan näppäriin luokituksiin – vaikka luokituksilla voi jotain virkaa ollakin.

5. Sokrates

Sokrates edustaa filosofin arkkityyppiä, ja olisi omituista, jos häntä ei löytyisi jollakin tavalla joka ikisen filosofin sankareiden listalta. Sokrateen ytimen muodostavat itsetuntemus, peräänantamattomuus ja loppumaton uteliaisuus maailman eteen heittämiä kysymyksiä kohtaan.

Mielenkiintoisimmat filosofiset lauseet päättyvät kysymysmerkkiin – ja Sokrates, jos kuka, ymmärsi tämän perin pohjin. Vastaaminen on mielettömän palkitsevaa ja hienoa, mutta vielä hienompaa on osata kysyä oikeat kysymykset. Viisain ei ole se, joka tietää eniten. Viisain on se, joka ymmärtää, että riippumatta siitä, kuinka paljon jo tiedämme, olemme vasta ottaneet aivan ensimmäiset askeleet tutkimusmatkallamme.

Tiedätkö oikeasti sen, mitä tiedät?

27/09/2010

10 kommenttia

Tieto on jännä juttu. Luulin pitkään tietäväni kaikenlaista. Ateenan viisaimmaksi mieheksi tituleerattu Sokrates opasti kuitenkin, että viisas on se, joka tietää, ettei tiedä. Sokrateen oivallus ei suinkaan kerro filosofilegendan nöyryydestä. Sokrates uskoi itsekin olevansa aikansa viisain ajattelija. Sokrateen toteamus kertoo ennemminkin tiedon luonteesta, jonka filosofisuuruus ymmärsi vallan hyvin.

Tiedät oikeasti vain murto-osan siitä, mitä luulet tietäväsi.

Allison Gopnik kysyi UC Berkeleyn kehityspsykologian luennolla, kuinka moni opiskelijoista tietää, miten vetoketju toimii. Lähes kaikki viittasivat. Sen jälkeen hän kysyi, kuka voisi selittää, miten se toimii. Yleisöstä ei löytynyt yhtään henkilöä, joka olisi kyennyt siihen. Toki moni osaa sanoa jotain sen suuntaista, että hakaset yhdistyvät toisiinsa ja niin edelleen. Mutta miten ihmeessä se värkki oikeasti toimii?

Usein oletamme tietävämme, miten jokin asia toimii, kun osaamme kysyttäessä muodostaa jonkinlaisen vastauksen. Varsinaisesta toimintaperiaatteesta meillä ei kuitenkaan ole välttämättä tuon taivaallistakaan aavistusta. Emme vain tajua sitä, koska emme koskaan joudu testaamaan tietämystämme.

Miten vetoketju siis toimii? Tai miten helikopteri pysyy ilmassa? Miten painovoima toimii? Kaikki nämä vaikuttavat ensi kädessä varsin yksinkertaisilta ja helpoilta kysymyksiltä. Vetoketjuhan nyt sulkee takin, kun sen vetää ylös. Helikopterin lavat taas pyörivät ympyrää, ja pitävät värkin ilmassa. Ja painovoimahan nyt on itsestään selvä: maa vetää kamaa puoleensa. Mutta miksi?

Suurin osa siitä, mitä luulemme tietävämme, on itse asiassa vain itsestäänselvyyksien toteamista. Itse toimintaperiaatteesta meillä ei ole usein aavistustakaan. Vetoketjun keksiminen oli fantastinen läpimurto vaateteollisuudelle – harva osaisi vieläkään lonkalta rakentaa oman vetoketjun. Kokeile vaikka. Helikopterin toimintaperiaatteen ymmärtäminen edellyttää puolestaan valtavan monimutkaisen aerodynamiikan teorian tuntemusta. Pyörivät lavat näkee pikkulapsikin. Mutta miten saat värkin pysymään ilmassa niin, ettei se ala kieppua ympäriinsä tai ettei se putoa heti maahan? Ja painovoiman perimmäisestä luonteesta ei edes Stephen Hawkingilla ole kuin häilyviä etiäisiä.

Mitä me sitten tiedämme? Tiedämme paljon arkipäiväisiä asioita. Tässä ruudulla on tekstiä. Joku on kirjoittanut tämän tekstin. Jääkaapissa on maitoa, tai sitten ei. Ja niin edelleen. Mutta vaikka tiedämme yhtä sun toista, tiedämme kuitenkin aivan tavattoman vähän. Jopa viisaimmat meistä.

Siksi viisain on se, joka tietää, ettei tiedä.

5 tehokasta tapaa huoltaa mieltäsi

07/04/2010

4 kommenttia

Ihmisen mieli on luonteeltaan pitkälti samanlainen kuin ruumiinosatkin. Kun ruokit mieltäsi ja treenaat sitä riittävän säännöllisesti, juoksee ajatus ketterästi, eivätkä ikäviä ajatuksia synnyttävät mietemadot pääse mekastamaan ajukopassasi. Jos mieltä taas ei treenaa ja huolla, pääsee se surkastumaan siinä, missä liikkumaton lihaskin. Seuraavassa viisi tehokasta tapaa pitää huolta mielestäsi.

1. Ajattele, mitä ajattelet

”Tunne itsesi” oli yksi Delfoin Apollon temppelin sisäänkäynnin yhteyteen kirjoitetuista ohjenuorista, jonka myös filosofi Sokrates omaksui motokseen. Aika moni ihminen elää koko elämänsä pysähtymättä hetkeksikään miettimään, mitä kaikkea päässä liikkuu. Oman ajattelusi tutkiskelu paljastaa aina uusia puolia omasta mielestäsi. Vasta kun tiedät, mitä päässäsi liikkuu, voit ylipäätään tietoisesti vaikuttaa siihen.

Mieti siis säännöllisesti, mitä ajattelet, ja ennen kaikkea miksi ajattelet mitä ajattelet. Monet kielteiset ajatukset saavat syntynsä stressin tai väsymyksen takia. Ne onkin helppo kampittaa heti kun hoksaat, että kyse onkin vain väsyneestä ajatuksesta. Leimaamalla ajatuksia pystyt ohjaamaan aiemmin elämääsi hallinnutta ajattelua itsellesi mieluisalla tavalla. Itsesi tuntemalla saat myös ajatuksistasi irti aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

2. Työstä uskomuksiasi

”Olet, mitä toistuvasti teet. Erinomaisuus on siis pohjimmiltaan vain tapa”, totesi Stageiran vanha kettu Aristoteles. Myös uskomukset ovat tapoja: valmiiksi standardoituja ajatteluprosesseja, joita sovellamme aina tarvittaessa. Jos uskot, että onnistut aina kun yrität, suuntaat toimintasi aktiivisesti kohti uusia haasteita. Jos taas toistat mielessäsi: ”ei siitä kuitenkaan mitään tule”, jätät haasteet helposti väliin. Vaikutukset näkyvät suoraan elämässäsi.

Kun tutkit ajatuksiasi, tutki myös uskomuksiasi. Pidä kiinni sellaisista uskomuksista, jotka todella palvelevat elämäsi tarkoituksia ja päämääriä. Pyri eroon uskomuksista, jotka vain tuottavat päänvaivaa. Uskomuksen selättäminen ei ole helppoa – vaikeusaste on samaa luokkaa tupakoinnin lopettamisen kanssa. Mutta kun kerran saat pessimistisen uskomuksen tai luulotautisen olettaman kitkettyä päästäsi, nousee elämänlaatusi siinä määrin kohisten, että suorastaan ihmettelet, miksi et jo aikoja sitten käynyt kielteiseen uskomukseesi käsiksi. Uskomusten kyseenalaistamisessa pääset alkuun esimerkiksi lateraalisen ajattelun keinoin.

3. Ota aikaa itsellesi

Päivämme täyttyvät yhä enemmän erilaisista aktiviteeteista ja sosiaalisissa verkostoissa hääräämisestä. Nähdäkseni tämä ei ole ollenkaan niin paha asia kuin synkimmät dystoopikot maalailevat. Ongelmalliseksi Facebook-addiktio muuttuu vasta siinä vaiheessa, kun aikasi ei enää riitä lainkaan itsellesi. Siksi onkin tärkeää pystyä viettämään ajoittain hetkinen yksin ajatustesi kanssa.

Tutkimusten mukaan meditaatio nostaa viretilaa, vähentää masennusta ja parantaa jopa fyysistä terveyttä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse vääntää itseäsi jooga-asanaan saadaksesi hitaan ajan hyödyt käyttöön. Riittää, että omistat pari kertaa viikossa puolisen tuntia sille, että et tee yhtikäs mitään.

Istu vaikka muutamana iltana viikossa teekupponen tai viinilasi kädessä mukavassa nojatuolissa puolisen tuntia ja anna ajatuksen juosta. Huomaat eron jo nukkumaan käydessäsi: kun ajattelun valtateiltä on saatu kaaharit kuljetettua talleihinsa, tulee unikin vilkkaasti.

4. Pidä mielesi liikkeessä

90-vuotiaan isotätini pää leikkaa yhä kuin 70 vuotta sittenkin. Syy tähän on yksinkertainen: aika ajoin hän kaivaa esiin lukion matematiikan oppikirjan ja vetreyttää ajukoppaansa toisen asteen yhtälöillä ja logaritmeilla. Aivot ovat niin kuin mikä tahansa muukin elin: jos niitä treenaa, ne tulevat vetreämmiksi. Jos niillä taas ei tee mitään, ne surkastuvat niin, että lopulta niillä ei voi tehdä juuri mitään.

Harjoita siis mieltäsi itse parhaaksi katsomalla tavalla: tee laskutehtäviä, ristisanoja, sudokuja, ratko arvoituksia, lue salapoliisijännäreitä tai harjoita ihan puhdasta aivojumppaa. Viimeksi mainittu onnistuu leppoisasti esimerkiksi Lumosityn aivotreenin avulla.

5. Harjoittele uusia taitoja

Myös ajatukset ovat pohjimmiltaan tapoja: ajatus on prosessi, joka tuottaa luotettavasti jonkin ennalta määritellyn lopputuloksen. Tavat ovat kuin taitoja: ne kehittyvät kertauksen kautta ja surkastuvat, jos niitä ei käytä. Kuten jo yllä mainitsin, on hyvä pitää huoli siitä, että uskomuksesi palvelevat itsellesi tärkeitä tarkoitusperiä. Lisäksi aivosi suorastaan huutavat riemusta, kun annat niille lahjaksi uusia taitoja.

Huhu vanhan koiran oppimattomuudesta on kukkupuhetta. Vanhemmiten ihmiset oppivat vähemmän siitä yksinkertaisesta syystä, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän hän kokee tarkoituksenmukaiseksi oppia uusia asioita. Ja ihminen ei opi, ellei hän halua oppia.

Mieti siis, millä uusilla taidoilla voit parantaa omaa ja lähimmäistesi elämänlaatua. Auttaisiko uuden kielen oppiminen, kannattaisiko laskupäätä petrata omaksumalla vaikkapa pätkä pitkää matematiikkaa – tai olisiko pianonsoittotaito tai kyky kirjoittaa romanttisia novelleja juuri sinulle mieluinen? Opit minkä tahansa taidon, kunhan olet aidosti motivoitunut sen oppimaan, aloitat riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelet riittävän säännöllisesti, vaikeustasoa hiljalleen nostaen. Ja kun opettelet uuden taidon, pysyy mielesikin liikkeessä kuin varkain – ja maailmasi suorastaan kasvaa sitä mukaa, kun pystyt tekemään enemmän!