Luullakseni ajatteluni keskeisin aksiooma on tämä:
Ihmiset ovat ihmisiä.
Ihmiset eivät ole symboleita. Eivät feminismin, vammaisuuden, menestyksen, oikeistolaisuuden tai vasemmiston. Ihmiset eivät ole merkkejä, tuotemerkkejä tai ikoneita. He ovat hengittäviä, tuntevia olentoja. Niin tavikset kuin julkkiksetkin. Ihmiset ovat itkeviä, nauravia, joskus seinään törmääviä tai siitä nojaa ottavia. Joskus mokaavia. Ja joskus taas lentoon lähteviä.
Ihmiset eivät ole objekteja. He eivät ole tarkasteltavaksi tarkoitettuja, mittatikulle asetettuja, kylmän analyyttisesti arvioituja. Tai kuuman tunteellisesti. Ihmiset ovat näkökulma maailmankaikkeuteen. Jokainen itsessään, faktuaalisesti, kokonainen maailmankaikkeus. (Ajattele: juuri tällaisena maailmaa ei näe kukaan muu kuin sinä.)
Ihmiset eivät ole koneita. Ihmiset eivät ole tuotantovälineitä tai instrumentteja toisten menestyksen siivittämiseen. Ihmisillä ei ole käyttöarvoa. Jokaisen ihmisarvo on vakio. Me olemme kaikki tasan yhtä arvokkaita, ansioihin, ulkoasuun tai pankkitilin saldoon katsomatta.
Ihmiset ovat ihmisiä.
Ensiksi tuntevia. Joskus ajattelevia, joskus ei.
Tekeviä. Joskus aikaansaavia, joskus ei.
Kokevia. Yhdessä nauravia ja itkeviä. Yhdessä aina enemmän kuin yksi kerrallaan.
Ihmiset tarvitsevat sitä, että heidät kohdataan kokonaisina. Aidosti.
Ihmiset tarvitsevat sitä, että he pärjäävät. Että homma pysyy näpeissä.
Ja ennen kaikkea ihmiset tarvitsevat sitä, että heistä välitetään, outouksineen kaikkineen.
Me tarvitsemme sitä, että olemme osa jotain. Että emme ole yksin.
Tämä pätee niin kolmivuotiaaseen vaahtosammuttimeen kuin miljardiyrityksen toimitusjohtajaan. Niin katuojaan kaatuneesen spurguun kuin miljoonia viihdyttävään supertähteen. Niin uransa ehtoopuolella olevaan urheilijaan kuin kapakkaseurueesta itseään etsivään elämäntaiteilijaankin.
Ihmiset ovat viime kädessä hirmu simppeleitä otuksia.
Ihmiset tarvitsevat arvostusta, kannustusta ja rakkautta.
Siis sitä, että kohdataan vertaisenaan. Että kasvetaan, ja autetaan eteenpäin. Ja että annetaan tulla lähelle, juuri sellaisena kuin on.
Ihmiset ovat ihmisiä.
Joka ikinen meistä.
Ajattelun ammattilainen 
Errare humanum est ~ Ubuntu!
Ilman uniformuja, alastomana monet ihmiset ymmärtäisivät sen että ihmiset ovat ihmisiä. Saunassa alastomana parinkymmenen miehen kanssa auttaa myös ymmärtämään toisen puolen ihmisyydestä, mitä se sitten on? Rehellisyyttä ja samanvertaisuutta. Miksi kaikki muuttuu pukuhuoneessa, ehkä sen uniformun takia?
Niin, loistavaa kirjoitus sinulla!
Kauniisti sanottu. Kiitos Lauri.
Helposti ihmisestä näkee roolin. Toimarit, viherpiipertäjät, naiset, kokoomuslaiset jne ovat sellaisia ja tällaisia. Voi vaatia tietoista katseen tarkentamista, jotta näkee roolin ohi.
Ihmiset on todellakin yleisinhimillisiä, ilot ja murheet on hyvin samanlaisia. Meissä on keskenämme enemmän samanlaista kuin välttämättä haluamme myöntääkään.
Vanha oppi pätee: kun oppii tuntemaan itsensä hyvin, tietää silloin vähän muistakin.
Jatkan tästä vähän, ethän pahastu, Holistinen Etsivä ja ystävä.
Tietoinen katseen tarkentaminen vaatii myös vakautta, muuten kuvasta ei tule tarkkaa.
Meidän on nähtävä toisissamme samankaltaisuutta ymmärtääksemme, että emme ole yksin tai ainoita – ja kyetäksemme vastaamaan empaattisesti toisen epävarmuuteen ja hätään, silloin kun hän näin kuvittelee.
Edellisestä huolimatta meidän on lisäksi ymmärrettävä jokaisen toisen ainutlaatuinen erilaisuus voidaksemme hyväksyä ja suvaita kaikki ne piirteet ja poikkeamat, joita muissa on meihin nähden. Eikä silloinkaan kokea heitä uhkana.
Hienon hieno rakkaudellinen sanoma ❤
Tämähän sopii taannoisiin Tampereen kärhämiin myös! Poliisit sekä mellakoitsijat ynnä juhlakansa Tampere-talossa ovat yhtä sakkia kaikki, ihmisiä vain.
Päivitysilmoitus: Toimitusjohtaja on uusi aikakauslehti johtajille » Ihmiset ovat ihmisiä
Hieno kirjoitus 🙂
Sallinette pienen aiheeseen liittyvän huumorin.
”Jos kaikki ovat erilaisia, niin mitä erilaista on siinä, että on erilainen? Tulisiko tällöin, ollakseen erilainen, olla samanlainen? Äh, liian vaikeaa. Mää luovutan 🙂 🙂 :-)”