Joitakin vuosia sitten vedin esikoistyttöäni pulkassa Huimalasta kotiin. Oli alkukevät, ja lumi oli sulanut sen verran, että sora otti pulkan pohjaan kiinni. Mietin aluksi, että olisi hienoa, jos olisi auto, jolla pääsee kotiin silmänräpäyksessä.

Samalla ajattelin, että minun pitää muistaa tämä hetki tulevaisuuden varalta, jotta en uhraisi onnellisuuttani materiaalisten saavutusten takia. Asuimme silloin pienessä kaksiossa Vantaan perukoilla nelihenkisen perheeni kanssa ja olimme aika onnellisia. Oikeastaan elämä ei ollut silloin sen hullumpaa kuin nykyäänkään.

Minkälaista on oikea köyhyys?

Omakohtaisesti en osaa kysymykseen vastata, koska olen ollut sen verran onnekas, etten koskaan ole ollut köyhä. Toki olen elänyt omat tonnikala-ja-nuudeli -vuoteni, ja downshiftannutkin kerran rajusti, mutta rahattomuus ei ole koskaan saanut minua tuntemaan oloani köyhäksi.

Viime vuosina etenkin länsimaissa on kohkattu paljon suhteellisesta köyhyydestä. Suhteellinen köyhyys aiheuttaa tutkimusten mukaan huonovointisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia. Luulen kuitenkin, että taloudellisilla tekijöillä on ilmiön kannalta paljon vähemmän merkitystä kuin luulisi.

Kolmisen vuotta sitten julkaistiin huikea Christopher Niemiecin, Richard Ryanin ja Edward Decin tekemä tutkimus. Siinä tutkittiin ulkoisten ja sisäisten motivaatiotekijöiden  vaikutusta hyvinvointiin. Ulkoisia tekijöitä arvostavat pitivät rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua tärkeinä. Sisäisiä tekijöitä arvostavat puolestaan pitivät palkitsevaa tekemistä ja arvokkaita ihmissuhteita tärkeinä.

Tulokset olivat huimat. Ne koehenkilöt, jotka arvostivat sisäisiä tekijöitä ja saavuttivat niitä vastaavia tavoitteita voivat merkittävästi paremmin kuin ennen. Eli ihmiset, jotka pystyivät tekemään arjessaan antoisia asioita ja viettämään aikaa tärkeiden ihmisten kanssa voivat hyvin. Sen sijaan ne, jotka arvostivat ulkoisia tekijöitä ja saavuttivat niitä voivat kokeen lopussa huonommin kuin aiemmin.

Juuri niin: ihmiset, jotka arvostivat rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua, ja saavuttivat rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua voivat sen seurauksena huonommin.

Hyvinvoinnin ytimessä ei nähdäkseni ole lainkaan se, kuinka paljon rahaa sinulla on, puhumattakaan siitä, kuinka paljon rahaa on naapuriin verrattuna. Huonovointisuutta tällainen ajattelu kuitenkin lisää riippumatta siitä, kuinka paljon rahaa tienaat. Kyseessä on tutkijoiden hyvin tuntema ilmiö nimeltään hedonistinen oravanpyörä: nautintoa aiheuttavaa ainetta kun tarvitaan aina isompi annos.

Nähdäkseni suhteellinen köyhyys perustuu juuri tämäntapaiseen ajatteluun. Jos taloudellinen menestys on hyvinvoinnin mittari, on toisten ihmisten menestys uhka itselle. Mutta jos arjen ytimessä on mielekkäiden asioiden tekeminen ihanien ihmisten kanssa, on yksi lysti paljonko rahaa on pankkitilillä – kunhan se riittää edes pulkan ostamiseen lasten vetämistä varten.

Toinen ongelma on saavutettujen etujen puolustaminen. Tästä seuraa jopa niin käsittämättömiä tapauksia, että ihminen, joka omistaa asunnon ja auton voi pitää itseään köyhänä. Kun on kerran kovalla työllä tienattu oma asunto ja lainakin maksettu, ei ajatus pienempään kämppään muuttamisesta tule kuuloonkaan. Tästä ilmiökentästä esimerkiksi nobelisti Daniel Kahneman on tehnyt paljon tutkimusta.

Köyhyys ei ole tietenkään mikään olematon ongelma. Päin vastoin, meillä Suomessakin on valtavan paljon ihmisiä, jotka kamppailevat ihan oikeasti päivittäisen toimeentulon kanssa. Tällä hetkellä emme osaa vielä pitää riittävän hyvää huolta niistä ihmisistä, jotka eivät itse siihen kykene. Meidän pitäisikin pyrkiä rakentamaan järjestelmiä, jotka eivät syöksisi yhteiskunnan rattaista pudonneita byrokratian pyörteisiin, vaan tukisivat heitä löytämään taas omat voimavaransa. Tai kannattelisivat, jos voimavaroja yksinkertaisesti ei enää ole vaikkapa vammautumisen tai muun seikan takia.

Ihan yhtä polttava inhimillinen ongelma on absoluuttinen köyhyys. Siis se tila, jossa ihminen ei kykene täyttämään edes arjen perustarpeitaan: ruokaa, juomaa ja suojaa. Tässä olemme kuitenkin onneksi tehneet viime vuosina ihan huikeaa edistystä. Absoluuttinen köyhyys on puolitettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Maailmanpankki on asettanut tavoitteeksi, että se pyyhitään koko planeetalta vuoteen 2030 mennessä.

Jos absoluuttinen köyhyys vähenee vuosi vuodelta, on entistä tärkeämpää selvittää, mikä tekee ihmisen elämästä oikeasti rikasta. Ja se ei nähdäkseni selviä pankkitilin saldoa tarkastelemalla.

Siinä vaiheessa kun materiaaliset resurssit riittävät perustarpeiden täyttämiseen, sijaitsee todellinen rikkaus jossakin aivan muualla: arjen tekemisessä, ihmissuhteissa, elämän pienissä onnen läikähdyksissä. Materiaalisten resurssien keskeisin hyvinvointitekijä on riittävyys. Se, mikä kullekin riittää on täysin yksilöllistä. Sillä ei ole naapurin menestyksen kanssa mitään tekemistä.