Köyhyydestä

Joitakin vuosia sitten vedin esikoistyttöäni pulkassa Huimalasta kotiin. Oli alkukevät, ja lumi oli sulanut sen verran, että sora otti pulkan pohjaan kiinni. Mietin aluksi, että olisi hienoa, jos olisi auto, jolla pääsee kotiin silmänräpäyksessä.

Samalla ajattelin, että minun pitää muistaa tämä hetki tulevaisuuden varalta, jotta en uhraisi onnellisuuttani materiaalisten saavutusten takia. Asuimme silloin pienessä kaksiossa Vantaan perukoilla nelihenkisen perheeni kanssa ja olimme aika onnellisia. Oikeastaan elämä ei ollut silloin sen hullumpaa kuin nykyäänkään.

Minkälaista on oikea köyhyys?

Omakohtaisesti en osaa kysymykseen vastata, koska olen ollut sen verran onnekas, etten koskaan ole ollut köyhä. Toki olen elänyt omat tonnikala-ja-nuudeli -vuoteni, ja downshiftannutkin kerran rajusti, mutta rahattomuus ei ole koskaan saanut minua tuntemaan oloani köyhäksi.

Viime vuosina etenkin länsimaissa on kohkattu paljon suhteellisesta köyhyydestä. Suhteellinen köyhyys aiheuttaa tutkimusten mukaan huonovointisuutta ja yhteiskunnallisia ongelmia. Luulen kuitenkin, että taloudellisilla tekijöillä on ilmiön kannalta paljon vähemmän merkitystä kuin luulisi.

Kolmisen vuotta sitten julkaistiin huikea Christopher Niemiecin, Richard Ryanin ja Edward Decin tekemä tutkimus. Siinä tutkittiin ulkoisten ja sisäisten motivaatiotekijöiden  vaikutusta hyvinvointiin. Ulkoisia tekijöitä arvostavat pitivät rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua tärkeinä. Sisäisiä tekijöitä arvostavat puolestaan pitivät palkitsevaa tekemistä ja arvokkaita ihmissuhteita tärkeinä.

Tulokset olivat huimat. Ne koehenkilöt, jotka arvostivat sisäisiä tekijöitä ja saavuttivat niitä vastaavia tavoitteita voivat merkittävästi paremmin kuin ennen. Eli ihmiset, jotka pystyivät tekemään arjessaan antoisia asioita ja viettämään aikaa tärkeiden ihmisten kanssa voivat hyvin. Sen sijaan ne, jotka arvostivat ulkoisia tekijöitä ja saavuttivat niitä voivat kokeen lopussa huonommin kuin aiemmin.

Juuri niin: ihmiset, jotka arvostivat rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua, ja saavuttivat rahaa, mainetta ja toisten ihmisten ihailua voivat sen seurauksena huonommin.

Hyvinvoinnin ytimessä ei nähdäkseni ole lainkaan se, kuinka paljon rahaa sinulla on, puhumattakaan siitä, kuinka paljon rahaa on naapuriin verrattuna. Huonovointisuutta tällainen ajattelu kuitenkin lisää riippumatta siitä, kuinka paljon rahaa tienaat. Kyseessä on tutkijoiden hyvin tuntema ilmiö nimeltään hedonistinen oravanpyörä: nautintoa aiheuttavaa ainetta kun tarvitaan aina isompi annos.

Nähdäkseni suhteellinen köyhyys perustuu juuri tämäntapaiseen ajatteluun. Jos taloudellinen menestys on hyvinvoinnin mittari, on toisten ihmisten menestys uhka itselle. Mutta jos arjen ytimessä on mielekkäiden asioiden tekeminen ihanien ihmisten kanssa, on yksi lysti paljonko rahaa on pankkitilillä – kunhan se riittää edes pulkan ostamiseen lasten vetämistä varten.

Toinen ongelma on saavutettujen etujen puolustaminen. Tästä seuraa jopa niin käsittämättömiä tapauksia, että ihminen, joka omistaa asunnon ja auton voi pitää itseään köyhänä. Kun on kerran kovalla työllä tienattu oma asunto ja lainakin maksettu, ei ajatus pienempään kämppään muuttamisesta tule kuuloonkaan. Tästä ilmiökentästä esimerkiksi nobelisti Daniel Kahneman on tehnyt paljon tutkimusta.

Köyhyys ei ole tietenkään mikään olematon ongelma. Päin vastoin, meillä Suomessakin on valtavan paljon ihmisiä, jotka kamppailevat ihan oikeasti päivittäisen toimeentulon kanssa. Tällä hetkellä emme osaa vielä pitää riittävän hyvää huolta niistä ihmisistä, jotka eivät itse siihen kykene. Meidän pitäisikin pyrkiä rakentamaan järjestelmiä, jotka eivät syöksisi yhteiskunnan rattaista pudonneita byrokratian pyörteisiin, vaan tukisivat heitä löytämään taas omat voimavaransa. Tai kannattelisivat, jos voimavaroja yksinkertaisesti ei enää ole vaikkapa vammautumisen tai muun seikan takia.

Ihan yhtä polttava inhimillinen ongelma on absoluuttinen köyhyys. Siis se tila, jossa ihminen ei kykene täyttämään edes arjen perustarpeitaan: ruokaa, juomaa ja suojaa. Tässä olemme kuitenkin onneksi tehneet viime vuosina ihan huikeaa edistystä. Absoluuttinen köyhyys on puolitettu viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Maailmanpankki on asettanut tavoitteeksi, että se pyyhitään koko planeetalta vuoteen 2030 mennessä.

Jos absoluuttinen köyhyys vähenee vuosi vuodelta, on entistä tärkeämpää selvittää, mikä tekee ihmisen elämästä oikeasti rikasta. Ja se ei nähdäkseni selviä pankkitilin saldoa tarkastelemalla.

Siinä vaiheessa kun materiaaliset resurssit riittävät perustarpeiden täyttämiseen, sijaitsee todellinen rikkaus jossakin aivan muualla: arjen tekemisessä, ihmissuhteissa, elämän pienissä onnen läikähdyksissä. Materiaalisten resurssien keskeisin hyvinvointitekijä on riittävyys. Se, mikä kullekin riittää on täysin yksilöllistä. Sillä ei ole naapurin menestyksen kanssa mitään tekemistä.

9 thoughts on “Köyhyydestä

  1. Nämä onnellisuuteen liittyvät asiat ovat jotenkin niin outoja kun miettii, että mitä nyt on tieteellisillä tutkimuksilla osoitettu todeksi on ollut tiedossa jo satojen vuosien ajan. Esimerkiksi se, että ajattelu, vapaus valita oma polkunsa ja hyvät ystävyyssuhteet ovat tärkeitä onnellisen elämän kannalta ei poikkea yli 2000 vuotta sitten eläneen Epikuroksen opetuksista.

    Välillä tuntuu, että samaa jauhetaan ja jauhetaan mutta eteenpäin ei päästä.

  2. Sami: kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että 2000 vuotta asiasta jauhaneet ovat olleet aina joitain muita kuin ”kansaa” (tosin toki varmasti ”kansan” keskuudessa saman viisauden sisäistäneitä on ollut). Se miksi näin on, on hyvä kysymys ja siihen on myös löydetty hyviä vastauksia (esim. tässä tapaillaan oikeaan suuntaan http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=0226771253). Herkullinen alleviivaamasi ristiriita kuvaa hienosti ihmisluonnon kaksijakoisuutta ja sitä, että ihmisten käsitys siitä, mikä heitä liikuttaa on usein ristiriidassa todellisuuden kanssa. Jos ihmiset eivät kykene astumaan ulkoisten motivaattoreiden ulkopuolelle (joiden syntymekanismit ovat usein välittömämmin ”biologisia”) ja notkuvat sitä ruokkivassa intuitiivisessa ihmis- ja mielikäsityksessä epäintuitiviisisen todellisemman ihmiskäsityksen sijaan, ne harvat valitut saavat jatkaa saman onnellisuus käsityksen toistoa vielä seuraavat 2000 vuotta… pelkään.

  3. Tästä tuli mieleen Daniel Kahnemanin erottelu kokevaan minuuteen (experiencing self) ja muistavaan minuuteen (remembering self).

    Oisko nyt niin että ne jotka sanoivat arvostavansa ihmissuhteita samaistuvat enemmän kokevan minuuden kokemukseen elämästä. Sen onnellisuus ei nimittäin lisäänny rahamäärän myötä?

  4. Suomessakin on absoluuttista köyhyyttä, vuonna 2013, ihan oikeasti. Perjantaina viimeksi yksi sairaseläkkeellä oleva tuttuni valitti, että loppukuu on elettävä kaapista löytyvillä pussikeitoilla, muuhun ei ole varaa. Keskity siinä sitten henkisiin arvoihin.

    Tilanne on ajautunut tähän siksi, että tutullani on lapsensa yhteishuoltajuus. Ja silloin kun lapsi on hänen luonaan, niin menot ovat aika toisenlaiset kuin yksin eläjällä. Tulot taas eivät samassa suhteessa. Yksin hän rahoillaan kyllä pärjäisi ilman nälkää.

  5. Ongelmana on ennen kaikkea kulttuuri, joka arvottaa ihmisiä pinnan perusteella ja toisaalta vyöryttää köyhillekin kaupallista informaatiota. Markkinointia ja kannustamista statussymbolien kuluttamiseen ei pääse pakoon mihinkään. Keskity siinä sitten henkisiin arvoihin, jos osattomuuden tunne on akuutti ja myös muut ihmiset arvostelevat herkästi koko persoonan muodikkuuden ja kulutustottumusten perusteella. Suhteellinen köyhyys ei ole niinkään tietty varallisuustaso vaan häpeää, osattomuutta ja eristymistä aiheuttava sosiaalinen stigma jonka tuottamiseen osallistuu koko yhteisö.

    Sen sijaan että syyllistäisi huono-osaisia suhteellisen köyhyyden kokemisesta tässä kulttuurissa, tärkeää olisi vaatia parempiosaisilta vähemmän pinnallista arvomaailmaa.

  6. Omat ajatukseni ovat paljolti samansuuntaisia. Nykyistä yleistä ajatus- ja arvomaailmaa vaivaa jonkinlainen henkinen laiskuus. Arvoissa ja tulonjaossa nähdään lähinnä ”nopeaa rahaa”. Se, minkä voi vauhdilla muuttaa euroihin, kuuluu arvotettaviin asioihin. Tulonjakoon kuuluu hyvinvointi vain pinnallisesti; vaikka tämä ei edes kosketa omaa elämääni tällä hetkellä, olen aivan ihmeissäni esim. taloudellisesta välinpitämättömyydestä omaishoitoa kohtaan. Tai siitä, että rahaa katsotaan siilomaisesti; samantekevää, jos kouluista säästetään ja isommilla summilla sitten maksetaan inhimillistä pahoinvointia sosiaali- ja terveyspuolella. Samaa henkistä laiskuutta on tutkimuksessa, jossa usein halutaan käyttää luonnontieteellistä metodiikkaa sen kätevyyden vuoksi, sopi se tutkimukseen tai ei. Nämä aiheet ovat viime aikoina tosiaan vaivanneet minua.

  7. Päivitysilmoitus: Miälenvikast ajatuksen juaksuu | ilman Farmaria

  8. Päivitysilmoitus: Innostustalous: Miten aito intohimo kääntyy fiksuiksi talousluvuiksi? « Ajattelun ammattilainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s