Minulla on tällainen unelma:

Haluaisin, että vuoden 2023 Suomessa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna töihin ja ajatella: ”Jee! Pääsen taas tekemään hienoja juttuja ihanien ihmisten kanssa.”

Tämä ei ole utopiaa. Päin vastoin, kyse on, kuten kollegani Reima Launonen linjaa, eutopiasta. Siis hyvästä tulevaisuudesta, jonka toteuttaminen on täysin mahdollista.

Avainasemassa on innostustalous.

Pahoittelen sanahirviötä, mutta en keksinyt parempaakaan. Innostustalous tarkoittaa sitä, että kansantuotetta eivät aja metsäteollisuus, Nokia tai uudet kaksitoista Roviota. Sen sijaan  talouskasvua ajaa nousuun joka ikisen suomalaisen autenttinen innostus omaa tekemistä kohtaan. Oli kyse sitten maalin sutimisesta seinään, autolla ajamisesta, pelien suunnittelusta tai vaikkapa metrosiivouksesta. Ja kyllä, myös kutsumuksellisia ja työstään nauttivia metrosiivoojia on olemassa.

Mutta mitä hemmetin väliä innostuksella on Suomen tulevaisuudelle? Ei kai sillä nyt voi oikeasti olla väliä kansantalouden kannalta, että ihmisillä on kivaa?

On sillä.

Tässä avainlukuja. Gallupin 140 000 työntekijää käsittäneessä tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden innostus vaikutti selvästi yrityksen tulokseen. Amerikkalaisten bisnesproffien Gretchen Spreitzerin ja Christine Porathin Harvard Business Review’ssa julkaistun loistopaperin mukaan innostuneiden työntekijöiden tuottavuus on 16% muita parempi ja heidän sitoutumisensa työpaikkaansa on 32% parempi. Burn-outia esiintyy hulppeat 125% vähemmän. Siis silkalla innostuksella.

Innostuneet ihmiset ovat luovempia ja oma-aloitteisempia. He sairastavat vähemmän alzheimeria ja muita kognitiivisia sairauksia. He saavat enemmän tulosta aikaan lyhyemmässä ajassa. Laajan tutkimusnäytön valossa ei oikeastan ole mikään ihme, että London School of Economicsin laajassa hyvinvointikatsauksessa työhyvinvointiin ja motivointiin satsatun punnan tuottoaste oli yhdeksänkertainen. Sijoituskohteena työntekijöiden innostus on huippuluokkaa.

Kun käännetään prosentit euroiksi, alkaa talouden tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Jos lasketaan suurin piirtein 20 000 ihmistä työllistävän teollisuusyrityksen kohdalla auki pelkästään 16% tuottavuuskasvu, olettaen että se saataisiin aikaan organisaationlaajuisesti, olisi kyse suurin piirtein 78 miljoonan euron puhtaasta lisätulosta vuodessa. Kyse ei siis ole pelkästä leikkirahasta.

Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen nostetaan oikeassa elämässä strategisen päätöksenteon keskiöön? Todelliset tulokset eivät jää juuri laskelmille kakkoseksi.

Taannoisessa Esa Saarisen juhlaseminaarissa entiset Nokian huippujohtajat alleviivasivat yksi toisensa jälkeen ihmiskeskeisyyden tärkeyttä Nokian 1990-luvun huikeassa menestystarinassa. Sittemmin Nokialta Koneen toimitusjohtajaksi siirtynyt Matti Alahuhta nosti ihmiskeskeisyyden yhtiön ykköstekijäksi. Tämän seurauksena Koneen tulos kasvoi Helsingin sanomien mukaan yli 60 miljoonaa euroa vuodessa – finanssikriisistä huolimatta.

Innostava työ löytyy sieltä, missä intohimo kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, jossa arjen aktiviteetit ovat itsessään palkitsevia ja tuottavat jotakin arvokasta työyhteisölle. Tämän selvittäminen on mahdollista ihan joka ikiselle meistä.

Kriittistä intohimon kohteiden selvittäminen olisi nähdäkseni erityisesti elämän nivelkohdissa oleville 15- ja 18-vuotiaille nuorille, joiden päätökset saattavat muuttaa koko heidän loppuelämänsä.

Jos me kysymme nyt nuoriltamme, mitä he oikeasti haluavat arjessaan tehdä, meillä on vuosikymmenen sisällä kansakunta, jonka bruttokansantuote kumpuaa siitä, että ihmiset tekevät innoissaan juuri sitä mitä haluavat – ja tuottavat sitä kautta yhteiskunnalle jotakin arvokasta.

Jos töitä ei ole, innostuneet nuoret keksivät niitä. Tästä on jo konkreettista näyttöä, niin kuin kesän hittikirja Taivas ja helvetti, ja kirjan ajatuksia käytäntöön vienyt PopUpCompany osoittavat.

Suomen PISA-tulokset ovat saaneet maailman kääntämään katseensa meidän pientä viiden ja puolen miljoon porukkaamme kohti. Samaten huikea peliosaamisemme on saanut johtavat talouslehdet puhumaan Pohjolan ihmeestä.

Mutta minkälainen majakkamaa Suomi voisi olla, jos saisimme viiden ja puolen miljoonan porukkamme aidosti innostumaan ja sitä kautta veivaamaan kansantuotteen ihan uuteen uskoon? Minkälaisia silmäpareja kohdistuisi siinä vaiheessa kansakuntaamme?

Me tiedämme jo, miten tämä tehdään: tutkimuspapereita innostuksen vaikutuksista on valtavasti. Työkalut ihmisten itsetuntemuksen lisäämiseksi ja innostamiseksi ovat jo olemassa.

Kysymys on enää ihan puhtaasti käytännöllinen: tartutaanko toimeen ja pannaan tuulemaan?

Pohjolan ihme nostaa vasta päätään.

Tehdään nyt Suomesta innostustalouden majakkamaa.