Tag Archives: nokia

Älykännykkä on nykyaikuisen tutti

26/04/2018

1 kommentti

Aloitin pari viikkoa sitten julman ihmiskokeen itselläni.

Olen jo vuosia käyttänyt lomakännykkänä Nokian minipuhelinta, viimeisimpänä kananpojankeltaista 3110:n uusioversiota. Tunne siitä, että ei ole pakko olla koko ajan vastailemassa sähköposteihin ja pikaviesteihin on euforinen. Viimeisen parin vuoden aikana uudelleenkytkeytyminen kaivamalla iPhone laatikosta on tuntunut joka loman jälkeen raskaammalta. Silti olen ajatellut, että töissä lomakännykkä ei riitä, koska pitää olla aina tavoitettavissa.

Maaliskuussa törmäsi huikeaan Light Phone -konseptiin. Kyseessä on puhelin, johon on jätetty vain välttämätön: puhelin, tekstiviestit, ehkä kartta-applikaatio. Sen tekijät yrittävät rakentaa puhelimen, joka säilyttäisi älylaitteen parhaat puolet ilman sen addiktoivia ominaisuuksia. Ihmelaite ilmestyy kuitenkin vasta ensi vuonna.

Älypuhelimen on addiktoiva sen takia, että se on dopamiinipumppu. Dopamiini on aivojen välittäjäaine, jota erittyy silloin, kun saamme jotakin aikaan. Vähemmän akateemisesti homman voi ilmaista niin kuin pikkuveljeni Paavo: kännykkä on nykyaikuisen tutti.

Joka ikinen punainen pallo, joka ilmestyy puhelimen ruudulle aiheuttaa hyvänolon tunteen. Sen takia me olemme kaikki niin koukussa sähköpostiin ja sosiaaliseen mediaan. Ongelmana on, että jokainen punainen pallo ei tiedä hyvää.

Sanotaan, että olet vaikkapa tosi hyvällä tuulella matkalla kotiin ja ihailet kevätaurinkoa bussin ikkunasta. (Niinhän kaikki tekevät ennemmin kuin räpläävät puhelintaan.) Sitten dopamiinipumppusi sanoo plim! Kaivat räpylän taskusta kuin hypnoosissa ja sydämesi hypähtää: sähköposti-ikonissa on punainen pallo, joka kertoo uudesta viestistä. Sinua on ajateltu! Olet tärkeä!

Sähköpostissa on kuitenkin pommi: loppuviikko menee ylitöiksi tiukan työhaasteen takia. Kevätauringon synnyttämä leppoisa serotoniinipölly on tiessään, sykenopeutesi nousee kattoon ja kroppa pumppaa verenkierron täyteen kortisolia. Toisin sanoen, alkaa ketuttaa. Vaikka ulkona on yhä kaunis kevätaurinko ja laulavat linnut. Pitäisivät turpansa kiinni, joidenkin täytyy tehdä ylitöitä huomenna.

Ajattele, millaista elämä olisi fantasiamaailmassa, jossa plim-ääntä ei olisi koskaan kuulunut. Olisit tsekannut mailit vasta seuraavana aamuna valmiiksi työmoodissa – ja nauttinut edelliseen iltaan saakka raikkaasta kevätpäivästä.

Tässähän nyt ei ole sinänsä mitään uutta: suurin osa nykyihmisistä on koukussa punaisiin palloihin. Syy siihen, että räpellämme sitä 99% ajasta somessa, sähköpostissa ja uutissivustoilla on, että näiden palveluiden aiheuttamilla dopamiinipiikeillä on tavattoman matala kynnys.

Saadaksesi kiksit sähköpostista tai Fesestä, ei tarvitse kuin painaa yhtä nappulaa, punaiset pallot hoitavat loput. Kun taas esimerkiksi oppimisapplikaation tai inspiroivan videon esiin kaivaminen vaatii vaivannäköä, e-kirjan lukemisesta puhumattakaan.

Luettuani Light Phonesta päätin tehdä kokeilun: mitä tapahtuu, jos poistan puhelimestani kaikki matalan kynnyksen dopamiinipumput? Poistin sähköpostin, Facebookin, Twitterin, LinkedIn:in ja kaikki muut nopeita kiksejä antavat applikaatiot.

Viimeisten viikkojen aikana olen havainnoinut kaksi asiaa. Ensinnäkin, niin kuin kuka tahansa narkkari, kaipaan punaisia pallojani. Tästä syystä läppärille pääseminen onkin nykyään monin verroin aiempaa juhlavampaa.

Toinen havainto on saanut minut ajattelemaan koko älypuhelinten mahdollisuusavaruutta ihan uudella tavalla. Minä tarvitsen tuttiani vaikkapa Länsimetroa odotellessa siinä missä kuka tahansa muukin. Jos poistan pahimmat huumeet kapulaltani, voisinko käyttää nämä minuuttibreikit rakentavammin?

Asensin puhelimeni etusivulle Duolingon ja Human Japanesen japanin oppimista varten. Latasin Kindle-applikaatiooni Walt Whitmanin kootut runot. Lopuksi latasin vielä nipun erilaisia fitness-applikaatiota. Tulokset ovat olleet hämmentäviä.

Kyllä, kaipaan yhä tymäkämpiä fiksejä. Mutta kun niitä ei kerta kaikkiaan ole saatavilla, käytän mainitsemiani appeja jatkuvasti päivän mittaan. Aivojen mössöönnyttämisen tai turhien stressipiikkien sijaan japani on alkanut tarttua ihan eri tavalla kuin ennen. Ja jos ei kerta kaikkiaan jaksa opiskella, Whitmanin runot tai Lifesumin käppyröiden tutkiskelu siivittävät mukavasti viisiminuuttisen metroa odotellessa.

Kenties hämmentävintä on, ettei muutos ole vaikuttanut millään tavalla kykyyni käyttää sähköpostia ja somea. Pysyn tasan yhtä hyvin yhteydessä sosiaaliseen verkostooni pöytäkoneen ja läppärin kautta. Myös sähköposti-inboxini pysyy yhä tyhjänä, vaikka tsekkaan mailit vain pari kertaa päivässä.

Älypuhelimet ovat huikea keksintö, mutta niin kuin mikä tahansa uutuusvärkki, niitä voi käyttää sekä hyvään että huonoon. Poistamalla matalan kynnyksen dopamiinipumput on ainakin teoriassa mahdollista keskittää kapulan käyttö asioihin, jotka tekevät hyvää tuottamansa dopamiinitulvan lisäksi.

Tietty parin viikon kokemusten jälkeen on helppoa viisastella, samalla kun akuutti punaisten pallojen ikävä iskee melkein joka päivä.

Mutta ehkäpä älylaite on mahdollista ruuvata hyvää tekeväksi voimaksi nykyihmisen arkeen, vaikka se oikeasti onkin tutti.

Kohti joukkokukoistavaa Suomea

26/05/2014

9 kommenttia

Suomi ja muu maailma ovat ennennäkemättömien haasteiden äärellä. Näyttää siltä, ettei viime vuosina maailmaa koetellut markkinatalouden myllerrys johdukaan vain finanssikriisin aiheuttamista suhdannevaihteluista.

Koko markkinatalouden luonne on menossa uusiksi. Markkinarakenteiden – siis kysynnän ja tarjonnan – muutostahti on kiihtynyt tasaisesti jo vuosisatojen ajan. Nyt vauhti alkaa olla niin nopea, etteivät vanhat toimintatavat enää toimi.

Filosofian Akatemia järjesti viime viikolla yhdessä Varman, Fujitsun, Tekesin ja Sitran kanssa huippuseminaarin nimellä Mass Flourishing Finland. Seminaarin pääpuhujana oli taloustieteen nobelisti Edmund Phelps.

Kutsuvierasjoukko koostui suomalaisista yritysmaailman, politiikan ja startup-kentän ykkösketjun johtajista ja tekijöistä. Halusimme tuoda kerralla käsittelyyn Phelpsin ajatuksen joukkokukoistuksesta. Minkälainen on joukkokukoistava Suomi?

Phelpsin mukaan modernin ajan markkinatalous tarjosi ihmisille hetken aikaa huikeat kukoistuksen mahdollisuudet. Modernin ajan innostus ja pioneerihenki tuottivat myös häikäisevää tuottavuus- ja talouskasvua.

Sitten innostus jäi kuitenkin sosialismin ja korporatismin pihteihin. Näissä ajatussuunnissa kun ajateltiin, että johdolla (joko valtion tai yrityksen) on valmiit vastaukset. Sitten ne pitää vain ”jalkauttaa” tai ”implementoida” oikein.

Kun maailma muuttuu nopeasti, ei valmiita vastauksia kuitenkaan enää ole. Sen sijaan tarvitaan ruohonjuuritason innostusta ja mielenkiintoa. Halua pitää omaa osaamista yllä ja löytää nopeita ja erikoisiakin ratkaisuja kun maailma yllättää.

Jos yrityksemme eivät pysty palauttamaan tällaista dynamismia – innostuksesta kumpuavaa liikevoimaa – näemme pian yhä useampia Kodakin tai Nokian tapaisia romahduksia.

Ihmistä ohjaavat psykologiset perustarpeet vapaus, virtaus ja vastuu. Kun nämä tarpeet tyydyttyvät, ihminen voi hyvin. Jos eivät, ihminen ahdistuu ja stressaantuu.

Psykologisten perustarpeiden ja niistä seuraavan sisäisen motivaation vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain hyvinvointiin. Sisäisen motivaation tuottavuusvaikutukset ovat myös hurjat, kuten hiljattain Filosofian Akatemian Frank Martelan ja Karoliina Jarengon Tulevaisuusvaliokunnalle tekemässä selvityksessä käy ilmi. Innostus ja sisäinen motivaatio voivat johtaa jopa satoja kertoja suurempaan tuottavuuteen.

Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa joukkokukoistavaa yhteiskuntaa. Meillä on huippuluokan koulutusosaamista ja hyvät materiaaliset resurssit. Lisäksi suomalainen ei levittele käsiään vaan tarttuu sisukkaasti toimeen.

Tarvitsemme nyt sormella osoittelun sijaan konkreettisia toimenpiteitä. Niitä tarvitaan niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasollakin. Ei riitä, että käsketään kansaa kantamaan vastuunsa. Myös työnantajien tulee mahdollistaa innostava työ. Samaten työnantajilta vaatiminen ei riitä, jollei lainsäädäntö tule vastaan. Kaikissa kolmessa vaikutuspisteessä täytyy saada tapahtumaan samaan aikaan.

Kukaan ei tiedä, miten joukkokukoistava yhteiskunta pitää rakentaa. Mutta voimme silti alkaa tehdä heti asioita, jotka johtavat vapauden, virtauksen ja vastuun lisäämiseen niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Tästä syystä viime viikon seminaari on vasta lähtölaukaus kohti suomalaista joukkokukoistusta. Seuraavaksi muotoilemme seminaaripuheenvuorojen ja sen tiimoilta käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotuksen 20 käytännön askeleesta kohti joukkokukoistavaa Suomea.

Jotta tämä yhteinen projekti ei jäisi vain filosofinplanttujen tai huippupäättäjien yksinoikeudeksi, jaamme myös piakkoin ehdotuksemme sekä seminaarivideot verkossa kaikkien suomalaisten kommentoitavaksi. Kun kommenttikierros on valmis, julkaisemme ehdotukset syksyn alussa. Sitten on aika tarttua toimeen.

Meillä on unelma siitä, että vuonna 2023 Suomi olisi sellainen maa, jossa on normaalia herätä maanantaiaamuna innostuneena töihin.

Että vuonna 2023 Suomessa olisi maailman paras työelämä, ja päättäjät Washingtonista Pekingiin tulisivat ihmettelemään, mitä täällä tehdään oikein. Vähän samaan tapaan kuin jo nyt tapahtuu koulu- ja peliosaamisemme kanssa.

Tämä on unelma, joka ei ole pelkästään tavoittelemisen arvoinen, vaan voi myös olla ainoa tapa selviytyä tulevasta talousrakenteiden myllerryksestä.

Tämä on myös unelma, joka on täysin toteutettavissa.

Ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi olla globaali suunnannäyttäjä ihmiskeskeiselle talouskasvulle.

Tehdään yhdessä Suomesta joukkokukoistuksen majakkamaa!

Tehdään Suomesta innostustalouden majakkamaa

28/08/2013

23 kommenttia

Minulla on tällainen unelma:

Haluaisin, että vuoden 2023 Suomessa olisi normaalia herätä maanantaiaamuna töihin ja ajatella: ”Jee! Pääsen taas tekemään hienoja juttuja ihanien ihmisten kanssa.”

Tämä ei ole utopiaa. Päin vastoin, kyse on, kuten kollegani Reima Launonen linjaa, eutopiasta. Siis hyvästä tulevaisuudesta, jonka toteuttaminen on täysin mahdollista.

Avainasemassa on innostustalous.

Pahoittelen sanahirviötä, mutta en keksinyt parempaakaan. Innostustalous tarkoittaa sitä, että kansantuotetta eivät aja metsäteollisuus, Nokia tai uudet kaksitoista Roviota. Sen sijaan  talouskasvua ajaa nousuun joka ikisen suomalaisen autenttinen innostus omaa tekemistä kohtaan. Oli kyse sitten maalin sutimisesta seinään, autolla ajamisesta, pelien suunnittelusta tai vaikkapa metrosiivouksesta. Ja kyllä, myös kutsumuksellisia ja työstään nauttivia metrosiivoojia on olemassa.

Mutta mitä hemmetin väliä innostuksella on Suomen tulevaisuudelle? Ei kai sillä nyt voi oikeasti olla väliä kansantalouden kannalta, että ihmisillä on kivaa?

On sillä.

Tässä avainlukuja. Gallupin 140 000 työntekijää käsittäneessä tutkimuksessa kävi ilmi, että työntekijöiden innostus vaikutti selvästi yrityksen tulokseen. Amerikkalaisten bisnesproffien Gretchen Spreitzerin ja Christine Porathin Harvard Business Review’ssa julkaistun loistopaperin mukaan innostuneiden työntekijöiden tuottavuus on 16% muita parempi ja heidän sitoutumisensa työpaikkaansa on 32% parempi. Burn-outia esiintyy hulppeat 125% vähemmän. Siis silkalla innostuksella.

Innostuneet ihmiset ovat luovempia ja oma-aloitteisempia. He sairastavat vähemmän alzheimeria ja muita kognitiivisia sairauksia. He saavat enemmän tulosta aikaan lyhyemmässä ajassa. Laajan tutkimusnäytön valossa ei oikeastan ole mikään ihme, että London School of Economicsin laajassa hyvinvointikatsauksessa työhyvinvointiin ja motivointiin satsatun punnan tuottoaste oli yhdeksänkertainen. Sijoituskohteena työntekijöiden innostus on huippuluokkaa.

Kun käännetään prosentit euroiksi, alkaa talouden tulevaisuuskin näyttää kirkkaammalta. Jos lasketaan suurin piirtein 20 000 ihmistä työllistävän teollisuusyrityksen kohdalla auki pelkästään 16% tuottavuuskasvu, olettaen että se saataisiin aikaan organisaationlaajuisesti, olisi kyse suurin piirtein 78 miljoonan euron puhtaasta lisätulosta vuodessa. Kyse ei siis ole pelkästä leikkirahasta.

Mutta mitä tapahtuu, kun ihminen nostetaan oikeassa elämässä strategisen päätöksenteon keskiöön? Todelliset tulokset eivät jää juuri laskelmille kakkoseksi.

Taannoisessa Esa Saarisen juhlaseminaarissa entiset Nokian huippujohtajat alleviivasivat yksi toisensa jälkeen ihmiskeskeisyyden tärkeyttä Nokian 1990-luvun huikeassa menestystarinassa. Sittemmin Nokialta Koneen toimitusjohtajaksi siirtynyt Matti Alahuhta nosti ihmiskeskeisyyden yhtiön ykköstekijäksi. Tämän seurauksena Koneen tulos kasvoi Helsingin sanomien mukaan yli 60 miljoonaa euroa vuodessa – finanssikriisistä huolimatta.

Innostava työ löytyy sieltä, missä intohimo kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, jossa arjen aktiviteetit ovat itsessään palkitsevia ja tuottavat jotakin arvokasta työyhteisölle. Tämän selvittäminen on mahdollista ihan joka ikiselle meistä.

Kriittistä intohimon kohteiden selvittäminen olisi nähdäkseni erityisesti elämän nivelkohdissa oleville 15- ja 18-vuotiaille nuorille, joiden päätökset saattavat muuttaa koko heidän loppuelämänsä.

Jos me kysymme nyt nuoriltamme, mitä he oikeasti haluavat arjessaan tehdä, meillä on vuosikymmenen sisällä kansakunta, jonka bruttokansantuote kumpuaa siitä, että ihmiset tekevät innoissaan juuri sitä mitä haluavat – ja tuottavat sitä kautta yhteiskunnalle jotakin arvokasta.

Jos töitä ei ole, innostuneet nuoret keksivät niitä. Tästä on jo konkreettista näyttöä, niin kuin kesän hittikirja Taivas ja helvetti, ja kirjan ajatuksia käytäntöön vienyt PopUpCompany osoittavat.

Suomen PISA-tulokset ovat saaneet maailman kääntämään katseensa meidän pientä viiden ja puolen miljoon porukkaamme kohti. Samaten huikea peliosaamisemme on saanut johtavat talouslehdet puhumaan Pohjolan ihmeestä.

Mutta minkälainen majakkamaa Suomi voisi olla, jos saisimme viiden ja puolen miljoonan porukkamme aidosti innostumaan ja sitä kautta veivaamaan kansantuotteen ihan uuteen uskoon? Minkälaisia silmäpareja kohdistuisi siinä vaiheessa kansakuntaamme?

Me tiedämme jo, miten tämä tehdään: tutkimuspapereita innostuksen vaikutuksista on valtavasti. Työkalut ihmisten itsetuntemuksen lisäämiseksi ja innostamiseksi ovat jo olemassa.

Kysymys on enää ihan puhtaasti käytännöllinen: tartutaanko toimeen ja pannaan tuulemaan?

Pohjolan ihme nostaa vasta päätään.

Tehdään nyt Suomesta innostustalouden majakkamaa.

Paha, paha Omena

08/10/2011

22 kommenttia

Steve Jobs kuoli viime viikolla. Ei kestänyt montaakaan tuntia, kun korppikotkat jo löysivät haaskan. Samalla kun verkko täyttyi surunvalittelusta, säntäsivät bloggaajat ja toimittajat nostamaan esiin myös Applen “pimeän puolen”.

Suosituin argumentti on väittää, että Apple riistää kiinalaisia työntekijöitä Foxconn-tuotantolaitoksessaan, jossa työläiset ovat päätyneet jopa itsemurhaan epäinhimillisten olosuhteiden takia. Tämä argumentti on tosi: Foxconnissa työolosuhteet ovat tutkimusten mukaan kaameat. Samalla se on kuitenkin myös täyttä hölynpölyä.

Ensinnäkin, Foxconn ei ole Applen tuotantolaitos. Se on monikansallinen yritys, jolle ovat Applen ohella ulkoistaneet tuotantonsa myös muiden ohella Microsoft, Nintendo, Intel, Amazon – ja Nokia. Toisekseen, kun katsotaan Foxconnin itsemurhatilastoja, ne ovat itse asiassa pienemmät kuin Kiinan valtaväestön. Kyse on samasta ilmiöstä, kuin “pedofiilipappien” tapauksessa: kun tarkastellaan pientä otosta ilman suhdelukua suurempaan väestöön, näyttävät siinä tapahtuvat poikkeamat korostuvan.

Mutta kolmanneksi – ja tämä kohta on nähdäkseni tärkein – tämä argumentaatio sivuuttaa kokonaan tosiseikan, josta eivät ole vastuussa vain suuryritykset, vaan joka ikinen meistä.

Länsimainen kulttuuri perustuu yhä orjatyölle.

Joka ikinen yritys, joka on ulkoistanut tuotantonsa itään perustuu käytännössä ihan samanlaiseen toimintamalliin, kuin se, johon turvautui Afrikan tulokkaita puuvillaplantaaseillaan riistänyt etelävaltiolaisen ketku. Ja käytännössä tämä tarkoittaa joka ikistä yritystä, joka tuottaa mitään fyysisiä tuotteita. Jopa lempilenkkarivalmistajani Karhu siirsi taannoin tuotantonsa Virosta Kiinaan.

Idässä työolosuhteet ovat pitkälti samanlaiset kuin 1800-luvun orjilla. Me olemmekin kätevästi ulkoistaneet koko orjuuden, jotta se ei rumentaisi meidän omaa maisemaamme. Kun se tapahtuu jossain kaukana, sitä ei tarvitse ajatella.

Mutta Apple-argumentaatiolla on vielä pimeämpi puoli kuin se, että menestyjää nyt pitää vaan päästä tavalla tai toisella nokkimaan. Suurin ongelma tässä on se, että kun lehdet kirjoittavat siitä, miten elektroniikkajätti riistää työläisiään, me saamme kätevästi syyllisen. Kun voimme ajatella, että “kyllähän Applen pitäisi tehdä asialle jotain”, meidän ei tarvitse. Kun voimme osoittaa jotakuta sormella, meidän ei tarvitse enää tuntea tunnontuskia kaukoidän riistämisestä.

Tosi asiassa joka ikinen meistä on syyllinen Foxconnin tapahtumiin. Vaikka et omistaisi ainuttakaan elektronista härpäkettä, elät kuitenkin kulttuurissa, jonka koko infrastruktuuri perustuu näille rakenteille. Pakoon pääsee vain tekemällä Linkolat: muuttamalla metsän keskelle ja kaatamalla ja keräämällä oman lounaansa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tästä asiasta pitäisi puhua – ja etenkin, etteikö sille pitäisi tehdä jotain. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei meidän kannata haaskata aikaa syyllisten etsimiseen. Ennemminkin meidän kannattaa pysähtyä miettimään, mitä me voisimme tehdä, jotta Foxconnin ja muiden idän tuotantolaitosten olosuhteita saataisiin kohenemaan.

Erityisesti meidän kannattaisi miettiä, olisimmeko sittenkin valmiit maksamaan iPhonestamme tuhatkunta euroa – tai Nokian peruskännykästä pari sataa. 1990-luvun lopussa Apple oli viimeisiä amerikkalaisia elektroniikkavalmistajia, jotka siirsivät tuotantonsa USA:sta itään. Eettiset ja laadulliset standardit eivät kestäneet siinä vaiheessa, kun hintatasollaan itsensä marginaaliin ajanut yritys oli menossa konkurssiin.

Missä lymyää uusi vihainen lintu?

04/05/2011

4 kommenttia

Minua on ihmetyttänyt viime aikoina talouslehdistöön pesiytynyt vihaisen linnun metsästys. Samalla kun into Nokiaa ja jättiyrityksiä kohtaan on laantunut, on huomio siirtynyt kansainvälistä suursuosiota nauttivan Rovion menestystarinaan. Siinä missä takavuosina jahdattiin uutta Nokiaa, on talousgurujen tähtäimessä nyt seuraava Angry Birds.

Tämä on erityisesti harmillista siksi, että rahavirrat suunnataan juuri tällaisten menestystarinoiden mukaan. Tosi asiassa menestys ei kumpua formaatista – ei sen enempää kännykkäjätiksi päivittyneestä kumisaapastehtaasta, kuin hupiprojektista kansainväliseksi sukseeksi ponnahtaneesta pelipajastakaan. Elinkelpoisia kopioita mahtuu maailmaan yksi, enimmillään kaksi, kuten Al Ries opasti takavuosien loistoteoksessaan Focus. Uudet läpimurrot kumpuavat aidosta innostuksesta, osaamisesta ja, kuten Edison aikanaan teroitti, kovasta työstä.

Nähdäkseni suomalaisen innovaatiopolitiikan tulisikin päivittyä hakemaan ennen kaikkea kutsumuksellisesti ja rakkaudella omaan työhönsä suhtautuvia uusia tekijöitä. Sen sijaan, että rahahanat avataan aina uusimman villityksen mukaan, olisi hyvä, että tukea suunnattaisiin ennen kaikkea innostuksen ja osaamisen mukaan.

Angry Birds yllätti suomalaisen bisneskentän täysin puun takaa. Uusi vihainen lintu löytyy tuskin pelipajasta. Se löytyy yhtä yllättävän nurkan takaa, jostain, missä joku värkkää lähes koko valveillaoloaikansa rakastamansa asian parissa – oli sitten kyse 3D-printtereistä tai paperilennokeista. Läpimurto ei synny formaatteja kopioimalla. Läpimurto syntyy intohimosta.

Optimisti työnhaussa

18/02/2011

13 kommenttia

Pasi ja Pena työskentelivät Nokialla ohjelmistoinsinööreinä. Kuinka ollakaan, he saivat vihiä siitä, että Google oli aikeissa rekrytoida uuden ohjelmistoinsinöörin Pasin ja Penan unelmatyöpaikkaan. Pasi ja Pena olivat molemmat alansa huippuja – CV:n perusteella eroa heidän välilleen oli mahdotonta tehdä. Pasi oli kuitenkin parantumaton optimisti – Pena puolestaan piinkova pessimisti.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Pasi ja Pena suorivat teknoalan verkostoitumistilaisuuteen. Kuinka ollakaan, Googlen henkilöstöpomo notkui baaritiskillä itsekseen martinia siemailemassa. Pasi katsoi elämänsä tilaisuuden tulleen: nyt jos koskaan oli mahdollisuus päästä unelman syrjään kiinni!

Pasi suori lyhintä reittiä Google-pomon pakeille ja piti lyhyen mutta napakan esittelypuheenvuoron, johon hän tiivisti sekä halukkuutensa päästä työhaastatteluun että oman kiistattoman osaamisensa. Hieman pöllämystyneenä Google-pomo kaivoi povitaskustaan käyntikortin ja pyysi Pasia sopimaan ajan työhaastattelulle pikimmiten maanantaiaamuna. Pasi poistui hyvillä mielin verkostoitumistilaisuudesta.

Hetkeä myöhemmin Pena saapui paikalle. Kun hän huomasi Google-pomon baaritiskillä, hänen sydämensä hypähti. Tässä oli tilaisuus, jota hän oli odottanut! Samassa Penan pessimismi otti kuitenkin vallan. ”Ei minun kannata sille mennä höpöttelemään”, tuumi Pena ja suori tiehensä. ”Ei se minua kuitenkaan palkkaa.”

5 syytä siihen, miksi Nokian ja Microsoftin liitto voi oikeasti toimia

14/02/2011

13 kommenttia

Teknologian maailma on sitten ihmeellinen. Aina kun kentällä tapahtuu jokin merkittävä käänne, on enemmistön ensimmäinen reaktio jyrkän negatiivinen. iPhonen ja iPadin ensijulkistuksessa nettifoorumit täyttyivät toinen toistaan varmemmista ennustuksista siitä, kuinka tällaisella härpäkkeellä ei voi olla mitään tulevaisuutta. Toisin kävi.

Sama ilmiö käynnistyi perjantaiaamuna, kun Nokia julkisti ennakoidun yhteistyönsä Microsoftin kanssa. Kahdesta rumasta naakasta ei tule joutsenta, ovat kärkkäimmät rientäneet julistamaan.

On valtavan helppoa sanoa uudesta asiasta, mitä se ei ole. Paljon vaikeampaa on nähdä sen tarjoamat uudet mahdollisuudet. Nähdäkseni Nokian ja Microsoftin avioliitto ei petaa pelkkää perheriitaa. Tässä viisi syytä, miksi näin voi käydä.

1. Stephen Elop on (ehkä) oikeasti hyvä johtaja

Nokian kokoisessa talossa on elintärkeää, että puikoissa on ihminen, joka ymmärtää ihmisiä – ei vain teknologiaa. Elopin synnyttämä ensivaikutelma on ollut hurjan positiivinen niin mediassa, kuin talon sisälläkin. Monien nokialaisten aiempi murheen alho on vaihtunut taianomaisesti optimistiseen tulevaisuususkoon, kun toimitusjohtaja vastailee kiireidensä keskellä alaistensa sähköpostiin, ja laskeutuu jalustaltaan tunnustaen Obama-tyyliin, että hänellä ei ole – vielä – kaikkia ratkaisuja omissa käsissään. Tämä täytyy siis ratkoa yhdessä tuumin.

Elop on nopeasti synnyttänyt vaikutelman helposti lähestyttävästä ja ihmisläheisestä johtajasta. Ja se jos jokin on, mitä Nokia on pitkään kaivannut. Sihteeriarmadan suojiin linnoittuneista johtajista käyttöliittymiin, jotka vaativat vähintään diplomi-insinöörin tutkinnon, Nokia ei tosiaankaan ole synnyttänyt mielikuvaa yrityksestä, joka yhdistää ihmisiä. Aika näyttää, mutta Elop saattaa hyvinkin olla se muuttuja, joka kääntää kelkan Keilaniemen konkareiden hyväksi.

2. Microsoftin orastavat oivalluksen tuulet

Microsoft ja oivaltaminen eivät ole mielleyhtymä, joka putkahtaisi ensimmäisenä mieleen. Päin vastoin, Redmondin teknokeisarit ovat vuodesta toiseen puurtaneet samaa varmaksi havaittua ja markkinajohtajuuden turvin suojattua latua. Uusia läpimurtoja ei Windowsin ja Wordin suojissa operoivalta koljatilta juuri nähty.

Paitsi nyt. Jotain talossa on täytynyt tapahtua, jotta markkinoille on saatu tuotettua Kinectin kaltainen läpimurtotuote. Todellisuutta ja videopeliä videokameroin yhdistävä Xbox-pelikonsolin jatke on pelaamiselle samanlainen loikka, kuin Nintendon Wii oli muutama vuosi sitten. Kinectin nerokkuus valaa uskoa siihen, että kenties Bill Gatesin haamu alkaa jo hellittää, ja Microsoftilla aletaan vihdoinkin uskaltaa tuottaa jotakin kokonaan uutta.

3. Nokian rautaosaaminen

Myönnettävä se on: iPhone nyt vaan on turkasen huono puhelin. Verrattuna mihin tahansa Nokian räpylään, Applen ihmepuhelimen äänenlaatu ja signaalin vahvuus ovat surkeita. Omppu katkoo puheluja harva se päivä, ja olipa viimeisimpään malliin lisätty vielä ”kuolemanote”, jolla puhelut saa varmasti katkaistua pitämällä puhelinta normaalisti kädessään. Tunnustan tämän siis intohimoisena iPhone-fanaatikkona, joka ei (ainakaan vielä) vaihtaisi omaa Omppuaan muuhun kapulaan.

iPhonessa on osuttu kymppiin siinä asiassa joka viime kädessä ratkaisee: käytettävyydessä. Siitä huolimatta Nokia pesee Applen ja muut konkarit mennen tullen raudan laadussa. Saapastehtaan ongelmana onkin viime vuosina ollut liika usko raudan ylivertaisuuteen. Harva ihminen ostaa kuitenkaan käyttöesinettä sen sisuskalujen takia, vaan sen käytettävyyden takia. Mutta jos Nokian rautaan saadaan vihdoinkin ujutettua järkevä ja toimiva käyttöjärjestelmä, voisi raudan lujuus kääntyä taas kilpailueduksi.

4. Windows Phone 7

Microsoftin käyttöliittymät ovat sanalla sanoen kaameita. Windowsin epävarmuus, tietoturvaongelmat, ja yleinen epäloogisuus ovat kerrassaan käsittämättömiä verrattuna Mac:in eleganssiin. Sama epäsuhta on vallinnut myös puhelinpuolella. Paitsi nyt.

Päivittyessään versioon 7, Windows-puhelimelle on tapahtunut jotakin ihmeellistä. En tosin ole vielä päässyt moista kapulaa hypistelemään, mutta arvioiden ja nettivideoiden perusteella kyseessä ei ole ainakaan mikään kännykkään tuikattu Windows XP.

Tällä hetkellä lähes kaikki markkinoilla olevat älypuhelimet ajavat enemmän tai vähemmän hiilikopioita Applen iOS-käyttöjärjestelmästä. Jopa Android, joka on ihan oikeasti toimiva käyttöliittymä, on kuitenkin pohjimmiltaan tuunattu versio Applen oivalluksista.

Tästä syystä olinkin vallan vaikuttunut siitä, että Windows Phonessa tätä iPhone-tuntua ei ole juuri lainkaan. Olen aivan varma siitä, että jos joku haluaa laittaa Applelle hanttiin, se onnistuu vain löytämällä ihan uusi tulokulma käyttöliittymän ja ekosysteemin suunnitteluun. Onko Windows Phonen tiili-liittymä juuri se juttu? En tiedä. Mutta ainakin se kertoo rohkeudesta kokeilla jotakin aivan uutta. Ja jos joku haluaa Applen haastaa, on rohkeus avainasemassa.

5. Kriisin tunnustaminen

Vaikuttavassa puheessaan vuodelta 2005 Steve Jobs totesi, että parasta, mitä hänelle on tapahtunut, oli saada potkut Applelta 1980-luvun puolessa välissä. Sen sijaan, että hän olisi joutunut toimimaan menestyjän raskaan viitan taakan alla, Jobs pystyi nyt aloittamaan puhtaalta pöydältä. Seurauksena hän perusti Pixarin ja NeXT:n. Ensimmäisestä tuli maailman menestynein animaatiostudio. Jälkimmäinen pelasti Applen vuosituhannen taitteessa konkurssilta.

Nokialla ei mene hyvin. Markkinajohtajana mediassa pullistelu ei johda kuin väistämättömään syöksykierteeseen, kuten esimerkiksi Jim Collins on tutkimuksissaan osoittanut. Tunnustamalla kriisin, hyväksymällä altavastaajan aseman ja ottamalla taas tulokkaan tuoreen otteluasennon, Nokia ja Microsoft saattavat kuin saattavatkin olla se yhdistelmä, joka yllättää markkinat. Kuka tietää – ehkä parista naakasta löytyykin joutsenelle vastusta.