Uusi oppiminen

Toissa kesänä silloin kolmivuotias poikani pelaili sohvalla innostuneena iPadilla. Menin uteliaana katsomaan, mistä on kysymys. Olin ällistynyt, kun tajusin, että poika ratkoo yhtälöitä, joissa oli kolme tai neljä muuttujaa. Tämä tapahtui pelaamalla Dragon Box -nimistä oppimispeliä.

Tulevaisuusvaliokunta julkaisi puolitoista viikkoa sitten raportin nimeltä Uusi oppiminen. Kirjassa käsitellään sitä, millä tavoin koulutusta kannattaisi kehittää eteenpäin. Kirjoittamani osio käsittelee pelioppimista.

Fakta on, että nykyisellä muutostahdilla vanha peruskoulumalli on tulossa tien päähän. Jo nyt ala-asteen opettajilla on ongelmia sen kanssa, että liki puolet ekaluokkalaisista osaavat jo lukea. Yksi keskeisimmistä oppiaineista on siis jo hallussa. Mitä ihmettä koltiaiset sitten koulussa tekisivät?

Nyt tilanne on se, että kolmivuotiaat ratkovat yhtälöitä, nelivuotiaat kirjoittavat ohjelmakoodia ja kuusivuotiaat tekevät uskomattomia akrobaattitemppuja. Kaikki tämä ilman Pohjois-Korean mallia: taustalla on ennen kaikkea lasten oma innostus ja oppimisen ilo.

Oppiminen on yksi huikeimpia kokemuksiamme. Samalla opimme kuitenkin tavattoman yksilöllisesti. Yksi innostuu matematiikasta, toiselle kiipeilyleikit ovat innostavin juttu. Ihmiset oppivat myös eri asioita eri ikäisinä. On ihan älytön ajatus, että lapsia koulutetaan vuosikursseittain. Ei kai aikuisiakaan arvioida sen mukaan, kuinka hyvin osaa ranskaa 24-vuotiaana tai differentiaaliyhtälöitä 52-vuotiaana?

Olemme tilanteessa, jossa tiedämme ensinnäkin, ettei pulpettiriveissä puuduttavien luentojen kuuntelu johda oppimiseen. Toiseksi, tiedämme, mikä johtaa: aito innostus joko innostuneen opettajan, kiinnostavan oppiaineen tai lennokkaan esitystavan kautta. Esimerkiksi leikkien, pelien tai vaikkapa Olipa kerran… elämä -tyyppisten videoiden avulla.

Kolmanneksi, olemme tilanteessa, jossa meidän on pakko katsoa tosiasioita silmiin. Meidän pitää pystyä uudistamaan koulujärjestelmäämme niin, että se aidosti huomioi yksilölliset kiinnostuksen kohteet ja kannustaa toisiin vertailun sijasta henkilökohtaiseen kehitykseen. Muutoin meillä ammottaa pian tuloerojakin kaameampi luokkarailo niiden välillä, jotka tämän annin vanhemmiltaan saavat – ja niiden, jotka eivät.

Kykymme toimia tulevaisuuden alati nopeammin muuttuvassa maailmassa riippuu kyvystämme oppia uutta. Tätä silmällä pitäen oppijärjestelmiä pitäisi kehittää niin, etteivät ne vieraannuta oppimisesta.

Onneksi tällaisia järjestelmiä on olemassa. Montessori-pedagogiikka, pelioppiminen, osallistavat opetusmenetelmät, innostavat oppimisympäristöt ja henkilökohtaisen kehityksen seuranta ovat kaikki jo käytössä siellä täällä ympäri maailmaa.

Uusi oppiminen on jo täällä, mutta se ei ole vielä jakaantunut riittävän laajalle.

Nyt on korkea aika alkaa jakaa sitä.

Laskutaitoa lohikäärmelaatikosta

Oppimispelit mullistavat nähdäkseni oppimisen tulevaisuuden. Kun lapset (ja  aikuisetkin) voivat kokeilla vapaasti erilaisia oppimispelejä omaan tahtiinsa, ovat tulokset päätähuimaavia. Oppi hulahtaa tabletilta päähän ennen kuin ehtii sanoa ”kissa”. Ja pelaamalla oppiminen on sitä paitsi kivaa.

Pelioppimisen ongelmana on, että oppimispelien nykytarjonta on ihan tajuttoman epätasaista.

Suurin osa oppimispeleistä on aika keskinkertaista kuraa. Mutta mukaan mahtuu onneksi myös joitakin loistavia oppimisen mestarinäytteitä. Monesta olen kirjoittanut blogissa jo aiemminkin.

Oppimispelien joukosta löytyy yksi peli, joka ylittää muun tarjonnan mennen tullen: Dragon Box. Hiljattain myös suomenkieliseksi käännetty norjalais-ranskalainen oppimispelihitti ei pyri yhtään vähempään, kuin opettamaan alakouluikäisille yhtälöiden ratkaisua, algebraa. Omista koltiaisistani päätellen peli tekee hurjan tehokasta työtä.

Viime kesänä kiinnostuin eräänä päivänä katsomaan, mitä silloin kolmivuotias poikani puuhasteli sohvalla iPadilla. Hän pelaili Dragon Box -pelin vaativampia tasoja läpi tuosta vain. Lähemmällä tarkastelulla huomasin, että peli oli edennyt alkutasojen pörröisistä otuksista ja söpöistä laatikoista vaivihkaa nykytilanteeseen: ruudulla oli ihan normaaleja yhtälöitä, joissa oli kolme tai neljä muuttujaa.

Siis tähän tapaan: 2/x + d/e = b/x.

Kolmevuotiaalta pojaltani meni tällaisen yhtälön ratkaisemiseen ehkä parisenkymmentä sekuntia: peli oli opettanut pörröisten otusten avulla yhtälöiden ratkaisun perusmekaniikan, ja nyt se oli kolmivuotiaalle päivänselvää.

Oppimispelit ovat vasta ihan alkutaipaleella, mutta Dragon Box ja muutamat muut huippuluokan pelit osoittavat, että pelioppiminen voi mullistaa kokonaan sen, miten opimme uutta. Ja erityisesti miten lapsemme oppivat. Jo nyt ei ole mitenkään tavatonta, että koulun aloittavat nappulat lukevat, kirjoittavat ja tekevät peruslaskutoimituksia sujuvasti. Kun Dragon Box saa seuraajia, on ihan mahdollista, että kymmenen vuoden päästä alakouluikäiset mukulat ratkovat yhtälöitä, tutkivat kvanttifysiikkaa tai vaikkapa ihmisen biologiaa – jos se heitä oikeasti kiinnostaa.

Pelioppiminen on vasta alkumetreillään, mutta Dragon Box antaa jo nyt viitteitä siitä, kuinka hurjia mahdollisuuksia tällä alueella on tarjottavanaan. Tutustu peliin täältä.