Kohti joukkokukoistavaa Suomea

Suomi ja muu maailma ovat ennennäkemättömien haasteiden äärellä. Näyttää siltä, ettei viime vuosina maailmaa koetellut markkinatalouden myllerrys johdukaan vain finanssikriisin aiheuttamista suhdannevaihteluista.

Koko markkinatalouden luonne on menossa uusiksi. Markkinarakenteiden – siis kysynnän ja tarjonnan – muutostahti on kiihtynyt tasaisesti jo vuosisatojen ajan. Nyt vauhti alkaa olla niin nopea, etteivät vanhat toimintatavat enää toimi.

Filosofian Akatemia järjesti viime viikolla yhdessä Varman, Fujitsun, Tekesin ja Sitran kanssa huippuseminaarin nimellä Mass Flourishing Finland. Seminaarin pääpuhujana oli taloustieteen nobelisti Edmund Phelps.

Kutsuvierasjoukko koostui suomalaisista yritysmaailman, politiikan ja startup-kentän ykkösketjun johtajista ja tekijöistä. Halusimme tuoda kerralla käsittelyyn Phelpsin ajatuksen joukkokukoistuksesta. Minkälainen on joukkokukoistava Suomi?

Phelpsin mukaan modernin ajan markkinatalous tarjosi ihmisille hetken aikaa huikeat kukoistuksen mahdollisuudet. Modernin ajan innostus ja pioneerihenki tuottivat myös häikäisevää tuottavuus- ja talouskasvua.

Sitten innostus jäi kuitenkin sosialismin ja korporatismin pihteihin. Näissä ajatussuunnissa kun ajateltiin, että johdolla (joko valtion tai yrityksen) on valmiit vastaukset. Sitten ne pitää vain ”jalkauttaa” tai ”implementoida” oikein.

Kun maailma muuttuu nopeasti, ei valmiita vastauksia kuitenkaan enää ole. Sen sijaan tarvitaan ruohonjuuritason innostusta ja mielenkiintoa. Halua pitää omaa osaamista yllä ja löytää nopeita ja erikoisiakin ratkaisuja kun maailma yllättää.

Jos yrityksemme eivät pysty palauttamaan tällaista dynamismia – innostuksesta kumpuavaa liikevoimaa – näemme pian yhä useampia Kodakin tai Nokian tapaisia romahduksia.

Ihmistä ohjaavat psykologiset perustarpeet vapaus, virtaus ja vastuu. Kun nämä tarpeet tyydyttyvät, ihminen voi hyvin. Jos eivät, ihminen ahdistuu ja stressaantuu.

Psykologisten perustarpeiden ja niistä seuraavan sisäisen motivaation vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain hyvinvointiin. Sisäisen motivaation tuottavuusvaikutukset ovat myös hurjat, kuten hiljattain Filosofian Akatemian Frank Martelan ja Karoliina Jarengon Tulevaisuusvaliokunnalle tekemässä selvityksessä käy ilmi. Innostus ja sisäinen motivaatio voivat johtaa jopa satoja kertoja suurempaan tuottavuuteen.

Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus rakentaa joukkokukoistavaa yhteiskuntaa. Meillä on huippuluokan koulutusosaamista ja hyvät materiaaliset resurssit. Lisäksi suomalainen ei levittele käsiään vaan tarttuu sisukkaasti toimeen.

Tarvitsemme nyt sormella osoittelun sijaan konkreettisia toimenpiteitä. Niitä tarvitaan niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskuntatasollakin. Ei riitä, että käsketään kansaa kantamaan vastuunsa. Myös työnantajien tulee mahdollistaa innostava työ. Samaten työnantajilta vaatiminen ei riitä, jollei lainsäädäntö tule vastaan. Kaikissa kolmessa vaikutuspisteessä täytyy saada tapahtumaan samaan aikaan.

Kukaan ei tiedä, miten joukkokukoistava yhteiskunta pitää rakentaa. Mutta voimme silti alkaa tehdä heti asioita, jotka johtavat vapauden, virtauksen ja vastuun lisäämiseen niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin tasolla.

Tästä syystä viime viikon seminaari on vasta lähtölaukaus kohti suomalaista joukkokukoistusta. Seuraavaksi muotoilemme seminaaripuheenvuorojen ja sen tiimoilta käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotuksen 20 käytännön askeleesta kohti joukkokukoistavaa Suomea.

Jotta tämä yhteinen projekti ei jäisi vain filosofinplanttujen tai huippupäättäjien yksinoikeudeksi, jaamme myös piakkoin ehdotuksemme sekä seminaarivideot verkossa kaikkien suomalaisten kommentoitavaksi. Kun kommenttikierros on valmis, julkaisemme ehdotukset syksyn alussa. Sitten on aika tarttua toimeen.

Meillä on unelma siitä, että vuonna 2023 Suomi olisi sellainen maa, jossa on normaalia herätä maanantaiaamuna innostuneena töihin.

Että vuonna 2023 Suomessa olisi maailman paras työelämä, ja päättäjät Washingtonista Pekingiin tulisivat ihmettelemään, mitä täällä tehdään oikein. Vähän samaan tapaan kuin jo nyt tapahtuu koulu- ja peliosaamisemme kanssa.

Tämä on unelma, joka ei ole pelkästään tavoittelemisen arvoinen, vaan voi myös olla ainoa tapa selviytyä tulevasta talousrakenteiden myllerryksestä.

Tämä on myös unelma, joka on täysin toteutettavissa.

Ei ole mitään syytä, miksei Suomi voisi olla globaali suunnannäyttäjä ihmiskeskeiselle talouskasvulle.

Tehdään yhdessä Suomesta joukkokukoistuksen majakkamaa!

Uusi oppiminen

Toissa kesänä silloin kolmivuotias poikani pelaili sohvalla innostuneena iPadilla. Menin uteliaana katsomaan, mistä on kysymys. Olin ällistynyt, kun tajusin, että poika ratkoo yhtälöitä, joissa oli kolme tai neljä muuttujaa. Tämä tapahtui pelaamalla Dragon Box -nimistä oppimispeliä.

Tulevaisuusvaliokunta julkaisi puolitoista viikkoa sitten raportin nimeltä Uusi oppiminen. Kirjassa käsitellään sitä, millä tavoin koulutusta kannattaisi kehittää eteenpäin. Kirjoittamani osio käsittelee pelioppimista.

Fakta on, että nykyisellä muutostahdilla vanha peruskoulumalli on tulossa tien päähän. Jo nyt ala-asteen opettajilla on ongelmia sen kanssa, että liki puolet ekaluokkalaisista osaavat jo lukea. Yksi keskeisimmistä oppiaineista on siis jo hallussa. Mitä ihmettä koltiaiset sitten koulussa tekisivät?

Nyt tilanne on se, että kolmivuotiaat ratkovat yhtälöitä, nelivuotiaat kirjoittavat ohjelmakoodia ja kuusivuotiaat tekevät uskomattomia akrobaattitemppuja. Kaikki tämä ilman Pohjois-Korean mallia: taustalla on ennen kaikkea lasten oma innostus ja oppimisen ilo.

Oppiminen on yksi huikeimpia kokemuksiamme. Samalla opimme kuitenkin tavattoman yksilöllisesti. Yksi innostuu matematiikasta, toiselle kiipeilyleikit ovat innostavin juttu. Ihmiset oppivat myös eri asioita eri ikäisinä. On ihan älytön ajatus, että lapsia koulutetaan vuosikursseittain. Ei kai aikuisiakaan arvioida sen mukaan, kuinka hyvin osaa ranskaa 24-vuotiaana tai differentiaaliyhtälöitä 52-vuotiaana?

Olemme tilanteessa, jossa tiedämme ensinnäkin, ettei pulpettiriveissä puuduttavien luentojen kuuntelu johda oppimiseen. Toiseksi, tiedämme, mikä johtaa: aito innostus joko innostuneen opettajan, kiinnostavan oppiaineen tai lennokkaan esitystavan kautta. Esimerkiksi leikkien, pelien tai vaikkapa Olipa kerran… elämä -tyyppisten videoiden avulla.

Kolmanneksi, olemme tilanteessa, jossa meidän on pakko katsoa tosiasioita silmiin. Meidän pitää pystyä uudistamaan koulujärjestelmäämme niin, että se aidosti huomioi yksilölliset kiinnostuksen kohteet ja kannustaa toisiin vertailun sijasta henkilökohtaiseen kehitykseen. Muutoin meillä ammottaa pian tuloerojakin kaameampi luokkarailo niiden välillä, jotka tämän annin vanhemmiltaan saavat – ja niiden, jotka eivät.

Kykymme toimia tulevaisuuden alati nopeammin muuttuvassa maailmassa riippuu kyvystämme oppia uutta. Tätä silmällä pitäen oppijärjestelmiä pitäisi kehittää niin, etteivät ne vieraannuta oppimisesta.

Onneksi tällaisia järjestelmiä on olemassa. Montessori-pedagogiikka, pelioppiminen, osallistavat opetusmenetelmät, innostavat oppimisympäristöt ja henkilökohtaisen kehityksen seuranta ovat kaikki jo käytössä siellä täällä ympäri maailmaa.

Uusi oppiminen on jo täällä, mutta se ei ole vielä jakaantunut riittävän laajalle.

Nyt on korkea aika alkaa jakaa sitä.