Kaikki yhden – vai yksi kaikkien puolesta?

Viime aikoina on taas paukutettu kovaan ääneen ihmisen oikeudesta itsekkyyteen. Erityisesti Björn Wahlroos ihannoi avoimesti yksilön oikeutta toteuttaa itseään muista välittämättä. Peruste on yleensä sama: itsekkyys on olennainen osa jokaisen organismin henkiinjäämistä.

Kyseessä on kuitenkin alkeellinen virhepäätelmä.

Argumentaatioteoriassa tunnetaan klassinen argumenttivirhe, jota nimitetään naturalistiseksi virhepäätelmäksi. Siinä päätellään siitä, miten asiat ovat siihen, miten niiden pitäisi olla. Tyypillisin esimerkki tästä on tukea moraaliargumenttia sillä, mikä on luonnollista. Itsekkyys on luonnollista – siispä se on hyvää. Mutta kun luonnollista on myös nälkäkuolema ja naapuriheimon joukkomurha.

Se, mikä on ihmiselle luonnollista ei ole lainkaan välttämättä ihmiselle hyvää. Tämän saa tuta Nallekin laukoessaan äkkivääriä kommenttejaan. Sitten pitää ihmetellä, miksi media nimittelee ökyksi ja kadulla osoitellaan sormella. Itsekkyys kun ei sosiaalisessa yhteisössä tuota yleensä kovinkaan kauaskantoisia tuloksia. Itse asiassa itsekkyys tuottaa tuloksia vain lyhyellä tähtäimellä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Törmäsin taannoin tutkimukseen, jonka mukaan ihmiset ovat luonnontilassa harjoittaneet hyperseksiä – siis kaikki kaikkien kanssa. Artikkelissa aprikoitiin sitä, että ihmiselle moniavioisuus on luonnollinen tila, ja yksiavioisuus viljelykulttuurin myötä syntynyt epäluonnollinen vääristymä. Moniavioisuus kun mahdollistaa vahvimpien geeniperimän siirtymisen sukupolvelta toiselle.

Ongelmana on, että vahvimpien geeniperimän siirtäminen on hyvä juttu vain silloin kun asustellaan metsän siimeksessä. Siinä vaiheessa, kun kilpakumppanin nenän lyttääminen ei riitä enää tulosten saamiseen, ei vahvuus ole selviytymisen merkityksellisin kriteeri. Darwinkaan ei puhunut vahvimpien eloonjäännistä – vaan sopivimpien. Ja vasta yksiavioisuus takaa sen, että myös hintelät paksurilliset nörtit pääsevät jatkamaan sukuaan. Näin ydinvoimalat saadaan tuottamaan lämpöä, ja kuuraketit ammuttua matkaan. Yksiavioisuus takaa nimittäin lajille paljon alkukantaista moniavioisuutta monipuolisemman osaamiskirjon.

Professori Martin Seligman on tutkimuksissaan löytänyt kolme erilaista onnellisuuden tasoa. Wahlrooslaiset libertaarit operoivat näistä alkeellisimman, hedonistisen tason kanssa. Seuraavalla tasolla ihminen löytää työstään flow-kokemuksia ja työskentelee sisäisesti motivoidun asian parissa – siis ilman tarvetta ulkoisille kannustimille. Mutta kaikkein korkein onnellisuuden taso, on Seligmanin mukaan merkityksellisyys – siis se, että ihminen kykenee palvelemaan flow-tilassa työskennellen koko yhteisön etua.

Itsekkyys voi olla lyhytnäköisesti toimivin ratkaisu luolamiesyhteisössä. Kulttuurievoluutio on kuitenkin painellut kovaa vauhtia biologisen evoluution ohi. Se, mikä on luonnonmukaista ei ole välttämättä hyvää. Parhaat tulokset saamme aikaan silloin, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen – ja toimivat yhteisen hyvän eteen.