Viime aikoina on taas paukutettu kovaan ääneen ihmisen oikeudesta itsekkyyteen. Erityisesti Björn Wahlroos ihannoi avoimesti yksilön oikeutta toteuttaa itseään muista välittämättä. Peruste on yleensä sama: itsekkyys on olennainen osa jokaisen organismin henkiinjäämistä.
Kyseessä on kuitenkin alkeellinen virhepäätelmä.
Argumentaatioteoriassa tunnetaan klassinen argumenttivirhe, jota nimitetään naturalistiseksi virhepäätelmäksi. Siinä päätellään siitä, miten asiat ovat siihen, miten niiden pitäisi olla. Tyypillisin esimerkki tästä on tukea moraaliargumenttia sillä, mikä on luonnollista. Itsekkyys on luonnollista – siispä se on hyvää. Mutta kun luonnollista on myös nälkäkuolema ja naapuriheimon joukkomurha.
Se, mikä on ihmiselle luonnollista ei ole lainkaan välttämättä ihmiselle hyvää. Tämän saa tuta Nallekin laukoessaan äkkivääriä kommenttejaan. Sitten pitää ihmetellä, miksi media nimittelee ökyksi ja kadulla osoitellaan sormella. Itsekkyys kun ei sosiaalisessa yhteisössä tuota yleensä kovinkaan kauaskantoisia tuloksia. Itse asiassa itsekkyys tuottaa tuloksia vain lyhyellä tähtäimellä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Törmäsin taannoin tutkimukseen, jonka mukaan ihmiset ovat luonnontilassa harjoittaneet hyperseksiä – siis kaikki kaikkien kanssa. Artikkelissa aprikoitiin sitä, että ihmiselle moniavioisuus on luonnollinen tila, ja yksiavioisuus viljelykulttuurin myötä syntynyt epäluonnollinen vääristymä. Moniavioisuus kun mahdollistaa vahvimpien geeniperimän siirtymisen sukupolvelta toiselle.
Ongelmana on, että vahvimpien geeniperimän siirtäminen on hyvä juttu vain silloin kun asustellaan metsän siimeksessä. Siinä vaiheessa, kun kilpakumppanin nenän lyttääminen ei riitä enää tulosten saamiseen, ei vahvuus ole selviytymisen merkityksellisin kriteeri. Darwinkaan ei puhunut vahvimpien eloonjäännistä – vaan sopivimpien. Ja vasta yksiavioisuus takaa sen, että myös hintelät paksurilliset nörtit pääsevät jatkamaan sukuaan. Näin ydinvoimalat saadaan tuottamaan lämpöä, ja kuuraketit ammuttua matkaan. Yksiavioisuus takaa nimittäin lajille paljon alkukantaista moniavioisuutta monipuolisemman osaamiskirjon.
Professori Martin Seligman on tutkimuksissaan löytänyt kolme erilaista onnellisuuden tasoa. Wahlrooslaiset libertaarit operoivat näistä alkeellisimman, hedonistisen tason kanssa. Seuraavalla tasolla ihminen löytää työstään flow-kokemuksia ja työskentelee sisäisesti motivoidun asian parissa – siis ilman tarvetta ulkoisille kannustimille. Mutta kaikkein korkein onnellisuuden taso, on Seligmanin mukaan merkityksellisyys – siis se, että ihminen kykenee palvelemaan flow-tilassa työskennellen koko yhteisön etua.
Itsekkyys voi olla lyhytnäköisesti toimivin ratkaisu luolamiesyhteisössä. Kulttuurievoluutio on kuitenkin painellut kovaa vauhtia biologisen evoluution ohi. Se, mikä on luonnonmukaista ei ole välttämättä hyvää. Parhaat tulokset saamme aikaan silloin, kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen – ja toimivat yhteisen hyvän eteen.
Ajattelun ammattilainen 
Oletko Lauri perehtynyt paljon polarisaation käsitteeseen liittyen onnellisuuteen / merkitykselliseen elämään?
Andy,
En ole ihan varma, mitä tarkoitat tässä yhteydessä polarisaatiolla. Haluaisitko hieman tarkentaa?
Tarkoitin ajatusta siitä, että merkityksellinen elämä voisi löytyä ’janan’ molemmista päistä, eli yhteisön tai itsensä palvelemisesta.
Andy,
Nähdäkseni ihminen voi kokea jotain tällaista ”itsekkäästikin” esimerkiksi työskennellessään flow-tilassa. Jatkuvuutta tähän syntyy kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun flow-tila tuottaa myös muille hyödyllisiä tuloksia. Ongelmana tässä on se, että jos elämä ei suuntaudu itsestä ulospäin, on vain ajan kysymys, ennen kuin itsekkyyden tuottamat lieveilmiöt alkavat peruuttaa sen tuottamaa hyvinvointia.
Toinen tärkeä juttu on myös se, ettei hedonia – flow – merkitys -jatkumo ole oikeastaan jana, vaan kolme eri ulottuvuutta. Hedonian, eli nautinnon, ongelmana on, että siinä toleranssi kasvaa nopeasti. Flow-tilassa työskennellessä voi olla puolestaan, että fyysinen olotila on peräti epämiellyttävä (esimerkiksi räntäsateessa juostessa). Merkityksellisyydestä radikaaleimpia esimerkkejä löytyy esimerkiksi Viktor Franklin keskitysleirikokemuksista, jossa hän pystyi omistamaan elämänsä toisten hyvinvoinnille ja selviytymään sitä kautta – vaikka olosuhteet olivat kaameammat kuin pystymme kuvittelemaan. Eli merkityksellisyyden kokeminen on syvintä hyvinoinnin kokemista, johon ei välttämättä edes liity positiivista kokemusta hedonia- tai flow-akselilla.
Lopuksi, tutkimukset osoittavat aika yksiselitteisesti, että omaan hyvinvointiin perustuva toiminta tuottaa myös merkittävästi lyhytkantoisempaa kokemuksellista hyvinvointia kuin toisten eteen työskenteleminen. Esimerkiksi professori Martin Seligmanin kuuluisassa kokeessa oppilaat tekivät joko jotain nautinnollista (kävivät leffassa, söivät jäätelöä) tai jotain epäitsekästä (auttoivat mummon tien yli, laittoivat rahaa hyväntekeväisyyteen). Tulokset olivat yksiselitteiset: jälkimmäisen ryhmän hyvinvointi nousi huomattavan paljon edellistä enemmän.
Näiden perusteella olisin kyllä taipuvainen väittämään, että aito ja kestävä hyvinvointi löytyy nimenomaan yhteisön ja toisten ihmisten palvelemisesta.
Kiitos hyvin perustellusta vastauksesta!
Oman ajatteluni mullisti ajatus siitä, että merkityksellisyys löytyy, kun palvelee muita enemmän kuin 50 % tai itseään enemmän kuin 95 %. Tässä ajatusmallissa janan toisessa päässä on täydellinen muiden, ja toisessa, täydellinen itsensä palveleminen.
Olennaista on tietoisen valinnan tekeminen ja sen todeksi eläminen. Ennen omassa elämässäni hämmennystä aiheutti toimivien ratkaisujen väliset ristiriidat yrittäessäni etsiä yhtä oikeaa ajatusmallia. Ajatus polarisaatiosta auttoi ymmärtämään epäloogisen käyttäytymisen perustan ja rohkaisi tekemään tietoisen valinnan. Samalla luovuin monista toimintamalleista, tehden tilaa uusille, omaa valintaa tukeville toimintamalleille.
Jokainen kaunis ajatus voidaan vääristää katalissa käsissä:
Gemeinnutz geht vor Eigennutz – ”The common good before the private good”; Rudolf Jung popularized it in his book Der Nationale Sozialismus, 1922, 2nd edition. This became Hitler’s basic stance on the subordination of the economy to the national interest. (6)
https://en.wikipedia.org/wiki/Glossary_of_Nazi_Germany
Onko mahdollista, että eri henkilö tarkastee hedonismi – flow – merkityksellisyys ulottuvuuksia niin eri kulmasta, että oma toiminta näyttäytyykin itselle aivan toisena?
Wahlroosillakin on pohjalla väitöskirja ja useita vuosia ”tieteen parissa” Hankenin kansantaloustieteen professorina. Luulisi tässä olleen taustalla vilpitön kiinnostus (flow) kansatalouden rakenteisiin ja toimintaan, josta puolestaan on syntynyt tietopohja ja maailmakuva siitä, että itsekkäältä näyttävä toiminta luo eniten yhteistä hyvää (merkitys).
Tilanne on se, että oikealta vasemmalle löytyy taaja rintama, joka on sitä mieltä että tää keinottelukapitalismi on saatava kuriin, koska se on äärimmäisen vahingollinen järjestelmä.
Itsekkyyden on oikeutettava itsensä, sillä lähtökohtaisesti se on muille vahingollinen asia. Jos jonkinasteinen itsekkyys on kaikkien hyväksi, fine, keskustellaan asiasta.
Jos ajatellaan taas tätä dystopiakapitalismin itsekkyyttä, niin se ei kerta kaikkiaan vetele, että touhutaan nykyisellä tavalla. Vaikkapa Kreikka: EU-kansalaiset laitetaan maksamaan viulut, pankit vetää rahat välistä ja Kreikka menee silti konkurssiin. Kreikan kansa on kerjuulla. Edunsaajia on aivan liian vähän. Demokratia on kriisissä.
Tekemättä tästä viestistä puhelinluetteloa on pakko sanoa, että nykyinen itsekkyysmalli ei todellakaan tuota yhteistä hyvää ja juuri siksi se on tuomittava.
On aivan eri asia, että joku menestyy omalla työllään kuin se, että keinottelemalle köyhdytetään kokonaisia kansoja. Kreikka on meille tutuin tapaus, muttei todellakaan ainoa. Argentiina tulee heti seuraavaksi mieleen.
Erinomainen puheenvuoro! Paul Krugman totesi 2008 romahduksen jälkeen, että ”olemme aina tienneet että ahneus on moraalisesti väärin, mutta nyt tiedämme, että se on myös huonoa talouspolitiikkaa.”
Katsokaa eriomainen Sony Pictures Classicin Charles Fergusonin dokumentti ”Inside job”.
Tässä lopussa kiinnittyy huomio siihen syvään epäilyksen varjoon, joka liittyy Yhdysvaltojen kykyyn kääntää tämä kehitys. Vaalikampanjassaan Obama puhui voimakkaasti finanssisektorin sääntelystä ja sittenhän palkkasi suuren osan tämän kuplan arkkitehdeistä valtion hommin ja siis näyttää siltä, että meno jatkuu muuttumattomana.
Jos muuten ihan tarkkoja ollaan, kyllä tuosta argumentistasi yksiavioisuuden puolesta löytyy myös selkeitä aukkoja:
1) Geneettisen diversiteetin (tai monipuolisen osaamiskirjon) ottaminen perusarvoksi on ongelmallista. Oletetaan, että koko muu maailman väestö jakautuu itsestään yksiavioisiin pareihin, lukuun ottamatta yhtä miestä ja naista, jotka sattuvat vihaamaan toisiaan. Jos geneettinen diversiteetti olisi arvo sinänsä, pitäisi näiden kahden ilmeisesti siis pariutua keskenään, vaikka mikä olisi, jotta heidän geeniperimänsä ja taitonsa siirtyisivät jälkipolville – tämä tuntuu kuitenkin absurdilta johtopäätökseltä.
2) Jos taas geneettistä diversiteettiä perustellaan siitä syntyvän tieteellisen kehityksen avulla, pitäisi varmaan osoittaa, että tieteellinen kehitys on parantanut ihmiskunnan tilannetta. Tästä joku ”takaisin luontoon” -henkilö voisi olla hyvinkin eri mieltä.
Jos kuitenkin geneettinen diversiteetti ja sen seuraukset oletetaan arvokkaiksi, syntyy uusia ongelmia:
3) Sama argumentti, jonka osoitit moniavioisuutta kohtaan, voidaan kääntää myös yksiavioisuutta vastaan. Yksiavioisuus on toiminut tähän asti ihmiskunnan historiassa, mutta lisääntymiseen liittyvien tieteellisten keksintöjen jälkeen voitaisiin ehkä kysyä, onko se enää tehokkain tapa ajaa geneettistä diversiteettiä.
Ja vaikka unohdettaisiin viimeaikainen tieteellinen kehitys, yksiavioisuuden ”parhaimmuus” geneettisen diversiteetin tuottamisessa voitaisiin silti kiistää.
4) Yksiavioisuushan ei takaa sitä, että jokaisen geeniperimä jatkuu: puolison hedelmättömyys tukkii vahvasti yksilön geeniperimän siirtymisen seuraavalle sukupolvelle.
5) Tarkalleen ottaen yksiavioinen ja moniavioinen yhteiskunta eivät ole ainoita mahdollisia vaihtoehtoja, vaan niiden lisäksi voisi olla jokin kolmas vaihtoehto, joka olisi vielä parempi kyky edistää geneettistä diversiteettiä.
[Tässä muuten hämmentää käsitteiden epäselvyys. Onko tarkoitus argumentoida a) että yksiavioisuuden pitää olla sallittua, b) että useimpien ihmisten pitäisi olla yksiavioisia, c) että sen pitää olla ainoa sallittu avioitumismuoto? Jos c), halutaanko, i) että avioituminen ylipäätään on sallittua vai vahvemmin ii) että jokaisen on pakko avioitua (geneettisen diversiteetin painottaminen näyttäisi johtavan vaihtoehtoon ii), mutta nyt törmätään ongelman 1) kaltaisiin tilanteisiin). Ja tietysti, pitäisikö yksiavioisuuden olla koko elämän kestävää vai sallitaanko ”sarjallinen yksiavioisuus”?]
Kohtaan 5) lisääntyen vielä pari huomiota:
6) Oikeastaan ainoa, mihin argumentti tuntuu riittävän, on siihen, että jokaisella lisääntymiskykyisellä yksilöllä (jopa nörtillä) pitäisi olla (halutessaan?) mahdollisuus siirtää geeniperimänsä tuleville sukupolville. Tähän ei vaadita ainakaan elinikäistä yksiavioisuutta, vaan korkeintaan yksiavioisuutta siihen asti, kunnes jälkikasvua on siunaantunut.
7) Lisäksi, täysin yksiavioisessa yhteiskunnassa yksilö A voi saada jälkeläisiä vain yksilön B kanssa. Geneettistä diversiteettiä lisäisi kuitenkin se, että yksilö A voisi lisääntyä myös yksilön C ja yksilö B yksilön D kanssa. Jos kohdassa 6) mainittu mahdollisuus lisääntyä on jo taattu jokaiselle, pakollinen yksiavioisuus siis heikentäisi geneettisen diversiteetin kasvamista.
Tämä nyt oli lähinnä tällaista paholaisen asianajajana toimista – eettisten/yhteiskunnallisten ratkaisujen perusteleminen kykyjen ja osaamisen maksimoinnilla vain johtaa minusta hyvin outoihin päätelmiin.
Kuulin yhdestä radio-ohjelmasta kun todettiin, että ihmisestä, joka on kokenut vaikeuksia elämässään, voi tulla sekä kykynevä että halukas auttamaan ja tukemaan muita vaikeuksissa olevia. Siinä sitten mietiskelin mahtaisiko herra, entisellä toveri, B.W:lla olla tällaisia edellytyksiä sen kaltaisiin toimiin. Samaten kun jollakin taholla aletaan valmistella koko maankin laajuiseksi tarkoitettua vapaaehtoisten tukiverkostoa hädänalaisille, joita arvellaan olevan tulevaisuudessa entistä enemmään, niin toisaalla pohditaan, miten onnistuisi entistä enemmän keplottelemaan itselleen maallista mammonaa, ja miten sen onnistuisi säilyttämään. Joo, arvatkaa vaan miten näissä eri ryhmissä ihmisestä ja elämästä ajatellaan.