Luova ajattelu ja taitava päätöksenteko ovat sukulaisia siinä, että kumpikin niistä edellyttää tiedostamattoman mielen työskentelyä. Ihminen pystyy tietoisesti käsittelemään noin 40 bittiä informaatiota sekunnissa. Tiedostamattomassa mielessä jauhaa kunakin sekuntina kuitenkin vähintään 11.2 miljoonaa bittiä prosessoiva huikea ajattelun apparaatti. Kiire ja stressi ajavat tekemään nopeita päätöksiä. Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon takaa löytyy kuitenkin kaikkien mestariajattelijoiden tuntema salainen ase:
Aika.
Jos ideoita tai päätöksiä pitää synnyttää heti eilen paineen alaisena, jää päätöksenteon käyttöön vain murto-osa koko ajattelun kapasiteetista. Tällöin kaikki ajattelu siivilöidään rääpälemäisen 40 bitin tietoisen mielen läpi, ja on sataprosenttisen varmaa, että valtaosa toimintamahdollisuuksista jää huomaamatta.
Jos sen sijaan otat päätöksenteolle aikaa, siirtyy komento pian tiedostamattomalle mielellesi. Aivokuoresi miljoonien bittien laskentateho alkaa tehdä selvää vaihtoehdoista, ja ennen kuin huomaatkaan, päähäsi pälkähtää oivallus.
Huippukoomikko John Cleese kertoo loistavasta päätöksentekotekniikasta, jolla saat käyttöösi myös tiedostamattoman ajattelun koko kapasiteetin. Ota päätöksenteolle niin paljon aikaa kuin mahdollista. Päätä siis, että teet päätöksen – mutta teet sen vasta sitten kun on aivan pakko. Tutustu päätettävään asiaan liittyviin tekijöihin ja ongelmakohtiin. Anna sitten asian olla. Kun nykyhetken ja päätöksenteon hetken väliin jää riittävästi aikaa, saa tiedostamaton mielesi pureskella ongelmaa rauhassa. Näin käytössäsi on tuhansia kertoja enemmän prosessointivoimaa, kuin jos puristaisit päätöksen kasaan tässä ja nyt.