Taloustieteen ja politiikan päätöksenteko perustuu klassiseen ajatukseen siitä, että ihminen pyrkii kohti palkintoja ja välttelee rangaistuksia. Toisin sanoen, ajatellaan, että ihmisen perimmäiset motivaatiotekijät ovat ulkoisia.

Nykytutkimus osoittaa, ettei tämä käsitys pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset toimivat itse asiassa usein omaa materiaalista etuaan vastaan. Taloustieteelle ja Maslow’n tarvehierarkian kanssa operoineille psykologeille Nelson Mandelan tai Aung San Suu Kyin tapaiset ihmiset ovat täysin käsittämättömiä. Miksi ihmeessä kukaan menisi vankilaan vain omien uskomustensa takia? Siellähän tulee nälkä!

Maslow esitti, että ihminen pyrkii ensin täyttämään perustarpeet kuten nälän ja suvunjatkamisen. Tosi asiassa ihminen ei pyri täyttämään tarpeitaan maslowilaisen tarvehierarkian mukaan. Mutta mikä ihme ihmistä sitten liikuttaa? Tämä oli vielä 1900-luvun puoleen väliin asti mysteeri.

1950-luvulla psykologi Harry Harlow törmäsi erikoiseen ilmiöön. Tehdessään kokeita apinoilla, hän huomasi, että ne puuhastelivat mielellään kokeeseen liittyneen tehtävän parissa ilman minkäänlaista tiedemiesten harjoittamaa houkuttelua tai painostusta. Harlow huomasi, että puuha itsessään oli palkitsevaa apinoille. Hän lanseerasi käsitteen ”sisäinen motivaatio”.

Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että palkinnot ja rangaistukset toimivat kyllä hyvin erittäin yksinkertaisissa ja mekaanisissa tehtävissä, niin kuin tehtaan liukuhihnalla. Mutta jos toiminta on vähänkään monimutkaisempaa – niin kuin se melkein aina on nykyaikaisessa tietotyössä –, toimintakyky kyykkää alta aikayksikön porkkanan ja kepin välissä pyristellessä.

Rochesterin yliopiston psykologian professorit Edward Deci ja Richard Ryan tulivat 1980-luvulla tunnetuiksi sisäisen motivaation systematisoivasta itsemääräytymisteoriastaan. Sen mukaan ihmistä ohjaa kolme tekijää: vapaus, osaamisen tunne ja yhteys toisiin ihmisiin. Kerron näistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Ryan ja Deci ovat tutkineet motivaatiota laajasti. Vuonna 2009 Ryan, Deci ja Christopher Niemiec julkaisivat artikkelin, jossa osoitetaan kuinka vinksallaan ulkoiseen motivaatioon perustuva päätöksenteko oikeasti on.

Tutkimuksessa psykologit haastattelivat suurta koehenkilöjoukkoa. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, arvostivatko he sisäisesti vai ulkoisesti määrittyneitä saavutuksia. Sisäismotivoituneet siis arvostivat vapautta, osaamista ja yhteyttä toisiin. Ulkoismotivoituneet puolestaan arvostivat rahaa ja mainetta.

Niemiec, Ryan ja Deci seurasivat vuoden verran koehenkilöitä. Tämän jälkeen tutkittiin, kuinka moni oli päässyt sisäisesti tai ulkoisesti motivoituihin päämääriinsä. Sisäismotivoituihin päämääriin päässeiden elämänlaatu oli lisääntynyt radikaalisti. Samaten vastaavuus negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja stressin kanssa oli voimakkaasti käänteinen. Sisäinen motivaatio siis lisää merkittävästi hyvinvointia ja vähentää huonovointisuutta.

Ulkoisesti motivoiduihin päämääriin pääseminen ei puolestaan lisännyt koettua hyvinvointia lainkaan. Mutta hulluinta on, että niillä, jotka tosiaan saavuttivat haluamaansa rahaa ja mainetta, huonovointisuus lisääntyi!

Ensi käteen tässä ei näytä olevan mitään järkeä. Palkitseminen ja rankaiseminen ovat pesiytyneet niin syvälle kulttuuriimme, että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Mutta kun pysähdytään miettimään, miten ulkoinen motivaatio ohjaa toimintaa, on vastaus itsestään selvä.

Sanotaan, että haluat tienata €100 000 vuodessa. Se vaatii aika paljon hommaa, esimerkiksi lääkiksen tai oikiksen käymistä. No, kun olet päässyt tavoitteeseesi, seuraava askel on sitten tienata €200 000 tai €500 000. Harmi vaan, että tämä tavoite on edellistä monin verroin työläämpi. Eli vaikka päämäärän tavoittamisesta tuleekin hetkellinen onnen tunteen läikähdys, nousevat stressitasot jo seuraavana päivänä uuden ja entistä haasteellisemman tavoitteen tähden.

Jos ihminen sen sijaan kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, saavansa itselleen tärkeitä asioita aikaiseksi ja pystyvänsä olemaan merkityksellinen myös toisille ihmisille, hän voi oikeasti hyvin, sama se, mikä pankkitilin saldo on. Todellinen hyvinvointi nousee sisäisestä motivaatiosta.