Ajattelulla vauhtia uuteen vuoteen

Käännä elämästäsi esiin kaunis puoli: tähyä siihen, mikä on elämässäsi kaunista ja missä loistat kirkkaimmillasi. Vetovoima ei riipu pärstäkertoimesta. Muista, että stressi on mielikuvituksen tuotetta. Harva muu otus kuin ihminen keksii odottaa niska jäykkänä katon romahtamista, vaikkei nokan edessä tönötä ainuttakaan uhkaa.

Palkintojen tavoittelusta tulee vain paha mieli. Taantumalle näytetäänkin taivaan merkit satsaamalla siihen, mistä me olemme kaikkein eniten innoissamme. Pudotetaan työaikaa ja lisätään sisäisen motivaation määrää.

Leikki on lapsen työtä – mutta niin se on aikuisenkin. Ilman leikkiä elämä muuttuu nopeasti harmaaksi ahertamiseksi. Leikkivä ihminen puolestaan kukoistaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät muutokset tapahdu hetkessä. Luovaan ajatteluun ja mestarilliseen päätöksentekoon paras lääke onkin aika.

Ollaan vielä kiitollisia myös niistä pienistä hetkistä, jotka eteemme sattuvat. Kiitos lämmittää niin kiittäjää kuin kiitettävääkin.

Lämmintä joulua ja valoisaa ja antoisaa uutta vuotta kaikille!

PS. Ajattelun ammattilainen joululomailee. Seuraava kirjoitus ilmestyy maanantaina 7.1.

Mikä ihmistä liikuttaa?

Taloustieteen ja politiikan päätöksenteko perustuu klassiseen ajatukseen siitä, että ihminen pyrkii kohti palkintoja ja välttelee rangaistuksia. Toisin sanoen, ajatellaan, että ihmisen perimmäiset motivaatiotekijät ovat ulkoisia.

Nykytutkimus osoittaa, ettei tämä käsitys pidä alkuunkaan paikkaansa.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset toimivat itse asiassa usein omaa materiaalista etuaan vastaan. Taloustieteelle ja Maslow’n tarvehierarkian kanssa operoineille psykologeille Nelson Mandelan tai Aung San Suu Kyin tapaiset ihmiset ovat täysin käsittämättömiä. Miksi ihmeessä kukaan menisi vankilaan vain omien uskomustensa takia? Siellähän tulee nälkä!

Maslow esitti, että ihminen pyrkii ensin täyttämään perustarpeet kuten nälän ja suvunjatkamisen. Tosi asiassa ihminen ei pyri täyttämään tarpeitaan maslowilaisen tarvehierarkian mukaan. Mutta mikä ihme ihmistä sitten liikuttaa? Tämä oli vielä 1900-luvun puoleen väliin asti mysteeri.

1950-luvulla psykologi Harry Harlow törmäsi erikoiseen ilmiöön. Tehdessään kokeita apinoilla, hän huomasi, että ne puuhastelivat mielellään kokeeseen liittyneen tehtävän parissa ilman minkäänlaista tiedemiesten harjoittamaa houkuttelua tai painostusta. Harlow huomasi, että puuha itsessään oli palkitsevaa apinoille. Hän lanseerasi käsitteen ”sisäinen motivaatio”.

Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että palkinnot ja rangaistukset toimivat kyllä hyvin erittäin yksinkertaisissa ja mekaanisissa tehtävissä, niin kuin tehtaan liukuhihnalla. Mutta jos toiminta on vähänkään monimutkaisempaa – niin kuin se melkein aina on nykyaikaisessa tietotyössä –, toimintakyky kyykkää alta aikayksikön porkkanan ja kepin välissä pyristellessä.

Rochesterin yliopiston psykologian professorit Edward Deci ja Richard Ryan tulivat 1980-luvulla tunnetuiksi sisäisen motivaation systematisoivasta itsemääräytymisteoriastaan. Sen mukaan ihmistä ohjaa kolme tekijää: vapaus, osaamisen tunne ja yhteys toisiin ihmisiin. Kerron näistä lisää keskiviikon blogikirjoituksessa.

Ryan ja Deci ovat tutkineet motivaatiota laajasti. Vuonna 2009 Ryan, Deci ja Christopher Niemiec julkaisivat artikkelin, jossa osoitetaan kuinka vinksallaan ulkoiseen motivaatioon perustuva päätöksenteko oikeasti on.

Tutkimuksessa psykologit haastattelivat suurta koehenkilöjoukkoa. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, arvostivatko he sisäisesti vai ulkoisesti määrittyneitä saavutuksia. Sisäismotivoituneet siis arvostivat vapautta, osaamista ja yhteyttä toisiin. Ulkoismotivoituneet puolestaan arvostivat rahaa ja mainetta.

Niemiec, Ryan ja Deci seurasivat vuoden verran koehenkilöitä. Tämän jälkeen tutkittiin, kuinka moni oli päässyt sisäisesti tai ulkoisesti motivoituihin päämääriinsä. Sisäismotivoituihin päämääriin päässeiden elämänlaatu oli lisääntynyt radikaalisti. Samaten vastaavuus negatiivisten tunteiden, ahdistuksen ja stressin kanssa oli voimakkaasti käänteinen. Sisäinen motivaatio siis lisää merkittävästi hyvinvointia ja vähentää huonovointisuutta.

Ulkoisesti motivoiduihin päämääriin pääseminen ei puolestaan lisännyt koettua hyvinvointia lainkaan. Mutta hulluinta on, että niillä, jotka tosiaan saavuttivat haluamaansa rahaa ja mainetta, huonovointisuus lisääntyi!

Ensi käteen tässä ei näytä olevan mitään järkeä. Palkitseminen ja rankaiseminen ovat pesiytyneet niin syvälle kulttuuriimme, että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Mutta kun pysähdytään miettimään, miten ulkoinen motivaatio ohjaa toimintaa, on vastaus itsestään selvä.

Sanotaan, että haluat tienata €100 000 vuodessa. Se vaatii aika paljon hommaa, esimerkiksi lääkiksen tai oikiksen käymistä. No, kun olet päässyt tavoitteeseesi, seuraava askel on sitten tienata €200 000 tai €500 000. Harmi vaan, että tämä tavoite on edellistä monin verroin työläämpi. Eli vaikka päämäärän tavoittamisesta tuleekin hetkellinen onnen tunteen läikähdys, nousevat stressitasot jo seuraavana päivänä uuden ja entistä haasteellisemman tavoitteen tähden.

Jos ihminen sen sijaan kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä, saavansa itselleen tärkeitä asioita aikaiseksi ja pystyvänsä olemaan merkityksellinen myös toisille ihmisille, hän voi oikeasti hyvin, sama se, mikä pankkitilin saldo on. Todellinen hyvinvointi nousee sisäisestä motivaatiosta.

Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon salainen ase

Luova ajattelu ja taitava päätöksenteko ovat sukulaisia siinä, että kumpikin niistä edellyttää tiedostamattoman mielen työskentelyä. Ihminen pystyy tietoisesti käsittelemään noin 40 bittiä informaatiota sekunnissa. Tiedostamattomassa mielessä jauhaa kunakin sekuntina kuitenkin vähintään 11.2 miljoonaa bittiä prosessoiva huikea ajattelun apparaatti. Kiire ja stressi ajavat tekemään nopeita päätöksiä. Luovan ajattelun ja mestarillisen päätöksenteon takaa löytyy kuitenkin kaikkien mestariajattelijoiden tuntema salainen ase:

Aika.

Jos ideoita tai päätöksiä pitää synnyttää heti eilen paineen alaisena, jää päätöksenteon käyttöön vain murto-osa koko ajattelun kapasiteetista. Tällöin kaikki ajattelu siivilöidään rääpälemäisen 40 bitin tietoisen mielen läpi, ja on sataprosenttisen varmaa, että valtaosa toimintamahdollisuuksista jää huomaamatta.

Jos sen sijaan otat päätöksenteolle aikaa, siirtyy komento pian tiedostamattomalle mielellesi. Aivokuoresi miljoonien bittien laskentateho alkaa tehdä selvää vaihtoehdoista, ja ennen kuin huomaatkaan, päähäsi pälkähtää oivallus.

Huippukoomikko John Cleese kertoo loistavasta päätöksentekotekniikasta, jolla saat käyttöösi myös tiedostamattoman ajattelun koko kapasiteetin. Ota päätöksenteolle niin paljon aikaa kuin mahdollista. Päätä siis, että teet päätöksen – mutta teet sen vasta sitten kun on aivan pakko. Tutustu päätettävään asiaan liittyviin tekijöihin ja ongelmakohtiin. Anna sitten asian olla. Kun nykyhetken ja päätöksenteon hetken väliin jää riittävästi aikaa, saa tiedostamaton mielesi pureskella ongelmaa rauhassa. Näin käytössäsi on tuhansia kertoja enemmän prosessointivoimaa, kuin jos puristaisit päätöksen kasaan tässä ja nyt.

Vähemmän on enemmän – eli mitä roboimuri voi opettaa intuitiosta

Ostimme vajaa kuukausi sitten robotti-imurin. Pitkän kartoituksen perusteella vaikutti siltä, että värkki on oikeasti hintansa väärti. Niinpä suuntasin Stockmannille tarkoituksenani kantaa kotiin uusi lemmikki. Tavaratalossa eteen tuli kuitenkin pulma. Tarjolla kun oli kaksi vaihtoehtoa.

Järki puolsi yhtä, ja intuitio toista.

iRobot Roomba oli yksinkertaisuuden perikuva. Värkissä oli kannessa iso “Clean”-nappi, siinä kaikki. Napista napsauttamalla se alkoi suhata ympäri lattiaa sinne tänne. Myyjän mukaan siivousjälki oli hyvä, vaikkei robo mitenkään järjestelmällisesti lattiaa putsannutkaan. Samsungin Navibot oli noin satasen kalliimpi. Se oli puolestaan ladattu täpötäyteen ominaisuuksia. Värkissä oli jopa sensori, jonka avulla se varmisti, että lattia tulee putsattua viimeistä nurkkaa myöten. Samsungissa oli myös LED-näyttö ja monipuolinen ohjauspaneeli, jonka avulla sen säätöihin pääsi helposti käsiksi.

Järkeni sanoi, että totta kai ostan Samsungin. Mistä minä voin tietää, että Roomban omaperäinen siivousalgoritmi ylipäätään toimii? Ja Samsungissa oli vielä kaksi erillistä puhdistusviuhkaa, kun Roombassa oli vain yksi. Mutta intuitioni puolsi voimakkaasti Roombaa. Se vaan oli niin söpö!

Hollantilaisen psykologian professori Ap Djiksterhuisin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ihminen tekee säännönmukaisesti parempia päätöksiä intuition kuin järjen varassa silloin, kun hän on tutustunut päätöksen aiheeseen perusteellisesti. Intuitiota ja tiedostamatonta mieltä koskevan tutkimuksen pohjalta voikin muodostaa yksinkertaisen ohjenuoran: jos päätös koskee omaa alaasi, tai jos olet hiljattain perehtynyt laajaan tietomäärään, on intuitio lähes aina järkeä parempi päätöksenteon peruste. Niinpä kiikutin Roomban kotiin.

Vasta pari viikkoa myöhemmin tajusin, miksi intuitioni oli osunut oikeaan. Ensinnäkin, koneiden puhdistusjälki ei oikeasti eroa toisistaan: lehtien ja verkkosivustojen vertailuissa kumpikin värkki on suoriutunut tehtävästään erinomaisesti. Yksi tekee sen sensorilla, toinen algoritmilla. Tuloksena on puhdas lattia. Mutta arjen lopputuloksen kannalta värkkien ero on kuin yö ja päivä.

Lattiat tulevat nimittäin puhtaiksi vain, jos joku myös polkaisee roboimurin käyntiin. Kolmea kitisevää lasta ulos kiikuttaessa monimutkaisen käyttöliittymän kanssa operoiminen jää lähinnä ajatuksen asteelle. Useimmiten arjen tuoksinassa ehtiikin vain painaa yhtä nappia. Todellisuudessa imuri, jossa on vain yksi iso “Clean”-nappi tulee käynnistettyä huomattavasti useammin kuin värkki, jonka käyttöliittymä muistuttaa takavuosien VHS-nauhurin ajastamista. Eli vaikka toisessa robossa on ominaisuuksia vaikka muille jakaa, itse apparaatin peruskäyttö muuttuu tavattoman hankalaksi arjen haasteiden keskellä. Joskus vähemmän on enemmän.

Vaikka en osannut vielä Stockmannilla tehdä näin mutkikasta analyysia, oli tiedostamaton mieleni jauhanut kaikista lukemistani roboimureita koskevista arvosteluista ja nettikeskusteluista tällaisen päätelmän valmiiksi, joka ilmeni päätöksentekotilanteessa voimakkaana tuntemuksena yhden valinnan puolesta. Jos siis joudut tekemään päätöksiä aiheesta, jonka tunnet kuin omat taskusi, tai aiheesta johon olet hiljattain perehtynyt intensiivisesti, luota intuitioosi – vaikka järki väittäisikin toista.

Päätöksentekoa vastavirtaan

Tultuaan valituksi presidentiksi, Abraham Lincoln valitsi kabinettiinsa pahimmat poliittiset vastustajansa. Hän tiesi joutuvansa USA:n historian tiukimpaan poliittiseen tilanteeseen: keskelle sisällissotaa. Lincoln ymmärsi, että jos hänen lähipiirinsä koostuu hännystelijöistä, menee hänen jokainen päähänpistonsa läpi sellaisenaan – siis myös huonot ideat. Jos sen sijaan kabinetti koostuu tiukoista vastapelureista, eivät läpi pääse kuin parhaat mahdolliset päätökset.

Lopputulokset puhuvat puolestaan. Lincoln voitti sodan.