Ajattelun työkalut auttavat kirkastamaan mielen toimintaa ja rakentamaan parempaa elämää

Miksi heräät keskellä yötä pohtimaan huomisia työtehtäviä tai maailman myllerryksiä? Minkä takia elämä tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta vaikka päällisin puolin kaikki on hyvin? Miksi päähän pälkähtävää loisto-oivallusta ei muista enää viiden minuutin kuluttua?

Meille opetettu käsitys ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä on täyttä huuhaata. Siitä huolimatta yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme perustuvat ajatukseen siitä, että ihminen toimii aina rationaalisesti ja omaa etuaan seuraten. Tosi asiassa mielen toiminta on piirun mutkikkaampaa.

Viime vuosikymmeninä tehty ajattelua ja mielen toimintaa koskeva tutkimus kertoo yksiselitteisesti, että ihmisen rationaalinen päätöksentekokyky on itse asiassa hyvin rajallista. Jo 1950-luvulla George Miller osoitti, että ihminen kykenee tietoisesti pitämään mielessään kerrallaan vain noin 5–9 asiaa. Tosi asiassa Millerinkin käsitys oli ylioptimistinen. Nykytutkimuksen mukaan ihminen kykenee pitämään mielessään kerrallaan vain noin 4–7 merkitysyksikköä.

Missä siis ihmismielen suuruus piilee?

Psykologi ja emeritusprofessori Keith Stanovich lanseerasi 1970-luvulla sittemin vakiokäsitteiksi muodostuneen ihmismielen erottelun kahteen systeemiin. Systeemi 2 on tämä rationaalisuuden ja tietoisuuden tyyssija. Mutta ihmismielen kauneus – ja ajoittain myös kauheus – piilee tiedostamattomassa Systeemi 1:ssä.

Tieteellisesti näkemykset näiden systeemien tarkasta yleisluonteesta vaihtelevat tutkijasta riippuen, mutta karkeasti voi sanoa, että Systeemi 2 käsittelee asiat sarjassa muutama kerrallaan, hyödyntäen erilaisia algoritmejä ja loogisia rakenteita. Systeemi 1 sen sijaan käsittelee valtavan määrän informaatiota kerrallaan hyödyntäen toistojen ja oppimisen kautta syntyneitä tunnistusmekanismeja eli heuristiikkoja. Kun olet kerran syönyt vatsatautisena kalakeittoa, keiton hajukin saa voimaan pahoin. Samaten systeemi-ykköseen perustuu myös pianistin soittotaito, puhekyky tai vaikkapa mahdolllisuus kävelemiseen, puhelimessa puhumiseen ja kännykän räpeltämiseen samaan aikaan.

Ihmismielen kahtiajakoisuus selittää myös monet arjen mysteereistä.

Miksi heräämme keskellä yötä pohtimaan työasioita? Miksi hoitamattomat asiat stressaavat? Mistä luovat oivallukset pulpahtavat mieleen? Miksi nykyaikainen tietotyö kuormittaa niin paljon että iltaisin on pää ihan piipussa? Kaikissa näistä ilmiöistä on kyse siitä, että mielemme rakenteet on optimoitu evoluution kautta luonnontilaan, mutta elämme maailmassa, joka ei juurikaan luolaihmisten aikaa enää muistuta.

Jokainen teko alkaa ajatuksesta ja hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua.

Ihmismielen todellisen rakenteen ja sen toimintaperiaatteiden ymmärtäminen auttaa meitä myös kehittämään ajattelutaitojamme kirkkaammiksi ja oivaltavammiksi. Ajattelu on taitolaji ja kuten mitä tahansa taitoa, myös ajattelutaitoa on mahdollista harjoituttaa ja kehittää. Seurauksena saamme enemmän aikaiseksi, elämä tuntuu mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta – ja ehkä tämän tästä myös mielemme syövereistä pulpahtavat yöherätykset muuttuvat harvemmiksi.

Valmensin ajattelun taitoja Filosofian Akatemialla aktiivisesti 2009–2014. Viime vuosina aloin tehdä yksittäisiä ajatteluvalmennuksia nykyisessä työssäni Aalto-yliopistolla ja huomasin, että ajattelutekniikat ovat yhä keskeisessä roolissa työn ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Tästä innostuin kehittämään opiskelijoillemme kurssin nimeltä Thinking Tools, jonka ensimmäinen opetuskausi päättyi muutama päivä sitten. Kurssisisältöjä kehitellessäni tajusin myös, että ne voisivat yhä toimia hyvin valmennuskokonaisuuksina – ehkä jopa akuutimmin nyt kuin kymmenen vuotta sitten, huomioiden minkälaisessa myllerryksessä maailma juuri nyt on. Siitä innostuin sitten muokkaamaan kursisisällöt myös valmennuksiksi. Voit tutustua niihin lähemmin osoitteessa www.ajatteluntyokalut.fi.

Lopuksi vielä yksi ajattelutekniikka, joka on ainakin itselleni ollut kullanarvoinen viimeisten parin vuoden maailman myllerryksiä ihmetellessäni.

Menetelmä on peräisin parin vuosituhannen takaisilta stoalaisilta.

Stoalainen hallinnan kolmikanta auttaa ymmärtämään, mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Kun maailma tuntuu hullulta, auttaa ajattelun kirkastamisessa jakaa havaitsemasi ilmiöt kolmeen luokkaan. Ota vaikkapa A4-paperi ja kirjoita siihen kolme pääotsikkoa:

  • Mihin en voi vaikuttaa;
  • Mihin voin vaikuttaa;
  • Mitä voin hallita.

Esimerkiksi korona tai Ukrainan sota ovat ensimmäisen kategorian heiniä. Voit stressata niistä maailman turut, mutta tämä stressi ei lopulta palvele mitään tarkoitusta. Yöheräilysi ei edistä pandemian tai sodan päättymistä, vaikka tekisit mitä. Stressireaktiot eivät kuitenkaan kaikkoa käskemällä. Ainoa tapa saada mieli kirkastumaan on antaa sille muuta tekemistä. Tässä stoalaisten kaksi muuta kategoriaa auttavat ohjaamaan ajatteluasi sinne, missä sillä on oikeasti vaikutusta.

Työtavoitteesi tai vaikka tennisottelu kaverin kanssa kuuluvat kakkoskategoriaan. Voit vaikuttaa niihin tekemällä parhaasi tai treenaamalla ahkerasti, mutta voi silti olla, että projekti menee mönkään tai kaveri voittaa. Ymmärtämällä, missä oma toimintasi vaikuttaa onnistumiseen, mutta myös sattumalla ja tilannetekijöillä on tärkeä rooli, opit nopeasti selättämään pieleen menneen projektin tai neljännen hävityn tennismatsin synnyttämän turhautumisen. (Tähän on muuten yksi toinenkin siisti konsti, mutta kirjoittelen siitä lisää lähiviikkoina.)

Kaikkein parhaiten ajatteluasi terävöittävät viimeisen kategorian asiat, eli ne aktiviteetit, joiden tapahtumisen voit päättää itse juuri nyt. Se, että istut alas harjoittelemaan; vedät lenkkarit jalkaan ja suorit ovesta ulos; tartut uuteen kirjaan tai kaivat esiin kiinnostavan Youtube-videon; tai vaikkapa lahjoitat kympin maailman hulluuksissa auttavien järjestöjen keräykseen. Näissä asioissa pystyt tarttumaan heti toimeen. Monet hallitsemistasi aktiviteeteista myös lisäävät pikku hiljaa osaamistasi, kyvykkyyttäsi ja hyvinvointiasi ja sitä kautta myös parantavat onnistumismahdollisuuksiasi kakkoskategoriassa.

Keskittymällä kahteen viimeiseen kategoriaan kohdistat ajatuksesi sinne, missä niillä on vaikutusta. Kuka tietää, ehkä omilla toimillamme voimme myös pienin askelin edistää maailmaakin kohti parempaa.

Kun ymmärrämme, miten mieli toimii ja miten voimme omilla aktiviteeteillamme kehittää ajatteluamme, sovitamme luola-ajan aivomme sopimaan paremmin nykymaailman mullistuksiin niin arjessa kuin planeetan laajuisestikin.

Hyvä elämä seuraa taitavaa ajattelua. Tutustu ajattelun työkaluihin täällä: www.ajatteluntyokalut.fi.

Somelynkkaukset perustuvat täysin vinksahtaneeseen ihmiskuvaan

Sosiaalisen median nykyinen irvikuva näytti jälleen voimansa tässä oululaisen Riikka Moilasen tapauksessa. Näitä kohuja on kiusallista seurata, koska ne perustuvat täysin vinksahtaneeseen ihmiskuvaan. Ongelma on yhtäältä ymmärtämättömyys siitä, miten ihmismieli toimii, toisaalta eettinen.

Ajatus siitä, että ihminen pystyy kontrolloimaan kaikkea sanomaansa ja tekemäänsä on nykypsykologian tutkimuksen valossa kestämätön. Ihmismieli jakaantuu karkeasti ottaen kahteen hyvin erilaiseen yksikköön: tietoiseen ja tiedostamattomaan. Tietoisen mielen kyky vaikuttaa ajatteluun on huomattavan paljon arkikäsitystä rajallisempi. Esimerkiksi Daniel Kahnemanilta, Jonathan Evansilta tai Keith Stanovichilta löytyy mittava määrä tutkimuksia, jotka osoittavat, ettei kukaan meistä ole omien ajatustensa valtias.

Ihminen ei suinkaan valitse itse jokaista ajatustaan, sanaansa ja tekoaan. Jos valitsisi, kukaan meistä ei ikinä menettäisi malttiaan, kiroilisi, söisi liikaa suklaata tai puhuisi sivu suunsa. Tosi asiassa sitä tekevät ihan kaikki. Väsyneenä tai stressaantuneena tietoisen ajattelun kontrolli heikkenee entisestään, ja suusta pääsee sammakoita. Kyse on ihan normaalista inhimillisestä ilmiöstä.

Kun yksittäinen lause tai jopa sana irrotetaan asiayhteydestä, jaetaan riittävän monta kertaa ja liitetään erilaisilla assosiaatioharjoitteilla negatiivisiin mielleyhtymiin (”poliitikot ovat sellaisia”, ”johtajat totta kai ajattelevat näin”, ”puhui mitä salaa ajatteli” ja niin edelleen) syntyy täysin todellisuudesta irrotettu mielikuva ihmishirviöstä. Todellisuudessa kyseessä on ihan samanlainen ihminen kuin se ruudun takana tapittava.

Sosiaalisen median kohdalla ymmärtämättömyyden nykypsykologian perusteista vielä ymmärtää. Klikkihakuinen media sen sijaan vahvistaa nykyään ilmiötä entisestään. Ylen verkkosivun etusivulla on tätä kirjoittaessani juttu, jossa toimittaja on pyytänyt päihdeongelmaisilta vastineita ”oululaisen kaupunginvaltuutetun ihmisroska-kommentteihin”. Anteeksi nyt vain, mutta mistä ihmeen ”kommenteista” tässä on kyse? Kysymys ei ole kommenteista – tai edes yksikössä ”kommentista” – vaan surkeasta sanavalinnasta, jota sammakon suustaan päästänyt on välittömästi pyytänyt anteeksi.

No se psykologiasta. Isompi haaste on eettinen. Nämä kohut perustuvat nimittäin lähes poikkeuksetta kummalliseen uuspuritanistiseen ajatukseen siitä, että hyvä ihminen ei tee virheitä. Ihan joka ikinen ihminen kuitenkin mokaa joskus. Sanoo väärän sanan, käyttäytyy tyhmästi, juo liikaa bileissä. Se on ihan normaalia ihmiselämää. Tämän takia peruskristillinen anteeksipyytämisen ja -antamisen periaate on ihan älyttömän tärkeä. Ainostaan tiedostamalla oman törttöilynsä ja pyytämällä sitä anteeksi on mahdollista kasvaa ja kehittyä. Uuspuritanismi ohjaa sen sijaan piilottamaan omat mokansa. Ei tarvitse kuin vilkaista historiaa tai maailmamme puritanistisia kulttuureita nähdäkseen minkälaisia painekattiloita siitä syntyy.

Nyt tämä alati poteroituva yhteiskunta on jakautumassa niin, että yhtäältä äänessä ovat populistiset öyhöttäjät, jotka voivat sanoa ihan mitä tahansa. Jostain kumman syystä populistit pääsevät sanomistaan pääsääntöisesti kuin koira veräjästä, koska oma porukka hurraa taustalla. Samaan aikaan liberaalileiri näyttää menneen paniikkiin. Seurauksena on tämä uuspuritanismin aalto, jossa meteli saadaan aikaiseksi milloin mistäkin intiaanihatusta.

Ihmisellä pitää olla ihan reilusti lupa mokata ja pyytää anteeksi ilman, että tarvitsee pelätä salamapotkuja tai totaalista julkista häpeärangaistusta. Muussa tapauksessa kukaan viitteellisestikään järkevä ihminen ei kohta uskalla sanoa tai tehdä mitään siinä pelossa, että joku jossain vetää herneen nenään.

Olen aika neuvoton siitä, mitä tälle asialle voi tehdä. Syypää kun ei ole kukaan yksittäinen ihminen tai edes ihmisjoukko, vaan kyse on aika tyypillisten psykologisten vinoumien vahvistumisesta sosiaalisen median kaikukammioissa. (Tarkkaan ottaen kyse on nähdäkseni cocktailista, jossa yhdistyvät negatiivinen ajatusvinouma, argumentaatiovirhe nimeltä haloefekti sekä sosiaalisen median luontainen informaatiokato, mutta tämän avaaminen vaatisi ihan oman postauksen.)

Ehkä tästä pitäisi kuitenkin käydä jotain vähän sivistyneempää keskustelua myös langoilla? Muuten kohta äänessä ovat enää öyhöttäjät ja lynkkaajat – ja muut meistä laskevat päiviä siihen, milloin Elon Muskin ensimmäinen lento Marsiin lähtee.