5 avainteosta Mozartilta

Taide tarvitsee avaimia. Jos on koko ikänsä kuunnellut vain popmusiikkia, Mozartin kuunteleminen on vähän niin kuin kuuntelisi japania. Kyllähän siinä jokin järki tuntuisi olevan, mutta ei sitä kauhean pitkään jaksa puutumatta kuunnella. Oikeanlainen avainteos voi kuitenkin linkata minkä tahansa musiikillisen kielen omaan elämään ja tunnekokemukseen.

Tässä viisi teosta, jotka toimivat nähdäkseni oivallisina avaimina Mozartin tuotantoon.

1. Sinfonia no. 1: I Molto allegro

Ehkä paljastan tässä musiikillisen sivistymättömyyteni, mutta minusta Mozartin ensimmäisen sinfonian ensimmäinen osa on huikea sävelteos. Tämä ei vähiten johdu siitä, että ihmelapsi kynäili teoksen vasta 7-vuotiaana.

Toki ensimmäinen sinfonia on monella tapaa kulmikas verrattuna myöhempien sinfonoiden eleganssiin, mutta siinä on myöskin jotain raakaa alkuvoimaa, joka tempaisee mukaansa.

2. Pianokonsertto no. 21: II Andante

21. pianokonserton toinen osa toimi minulle avaimena Mozartin maailmaan. Ennen kuin tämä teos kolahti, Mozart oli minulle täyttä hepreaa. ”Elvira Madigan” -nimelläkin tunnettu konserton hidas osa avasi kuitenkin kokonaisen sävelten ihmemaan, joka oli ehtinyt pysyä yli 30 vuotta minulle tuntemattomana.

Pianokonsertto on levytetty lukemattomia kertoja. Mielestäni esimerkiksi Daniel Barenboimin levytys Englannin kamariorkesterin kanssa saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin.

3. Pianokonsertto no. 27: I Allegro

Mozartin viimeisen pianokonserton ensimmäinen osa on varsinainen melodinen taidonnäyte, jossa piano ja orkesterisoittimet keskustelevat riemastuttavasti keskenään läpi koko sävelteoksen. Konsertossa on myös hurjan hienoja yksityiskohtia, kuten pari kertaa esiintyvä huikea alttoviulujen ja sellojen vastakkaisliike viulujen kanssa. Myös tässä teoksessa Barenboimin tulkinta on erinomainen.

4. Sinfonia no. 40: I Molto allegro

Mozartin tunnetuimpiin sävelteoksiin kuuluva 40. sinfonian ensimmäinen osa on läpisoitettu niin taidemusiikkikonserteissa kuin elokuvien taustamusiikkinakin. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Mozart osoitti jälleen ainutlaatuisuutensa säveltäjänä: hän sävelsi sinfoniat 39, 40 ja 41 vain muutaman viikon pituisen ajanjakson aikana.

Tästä kuten yllä mainitusta ensimmäisestä sinfoniastakin on lukuisia erinomaisia levytyksiä. Klassikkona pidetään käsitykseni mukaan yleisesti Karl Böhmin Berliinin filharmonikkojen kanssa Deutsche Grammophonille tekemää levytystä.

5. Serenadi no. 13: II Andante

Myös nimellä ”Eine kleine Nachtmusik” tunnettu teos jousiorkesterille on kenties 40. sinfonian ohella yleisimmin tunnettuja Mozartin teoksia. Ennen kuin aloin ymmärtää Mozartin musiikkia, tämä kappale tuntui minusta lähinnä banaalilta läpikulutettujen teemojensa takia. Tavallaan Mozart kärsii hieman samanlaisista ongelmista kuin vaikkapa J.R.R. Tolkien fantasiakirjallisuudessa: vaikka hänen ideansa ovat olleet aikanaan uraauurtavia, ne on puhkikulutettu ja läpilainattu sellaisessa mittakaavassa, että ne tuntuvat nyt lähinnä itsestään selviltä.

Pieni yösoitto on kuitenkin riemastuttava sarja lyhykäisiä ja nokkelia sävelteoksia, ja voi tuttuutensakin tähden toimia jollekulle oivana avauksena Mozartin sävelkielelle.

Taide tarvitsee avaimia

Minua on aina kiusannut väite siitä, että Mozartin musiikki olisi ollut aikansa populaarimusiikkia. Ensinnäkin, Mozartia soitettiin aikanaan lähinnä Euroopan hoveissa. Kansan parissa raikuivat trubaduurien kansanlaulut nuotion äärellä ja majatalon nurkassa. Toisekseen, minulla kesti todella pitkään tajuta, mikä Mozartissa ylipäätään on niin kiehtovaa. Minusta Mozartin musiikki oli pitkään lähinnä puuduttavaa. Kunnes löysin siihen avaimen.

Taide tarvitsee avaimia.

Populaarikulttuuri perustuu ihmisten yleisesti jakamiin ajatuksiin ja tunteisiin vetoamiseen. Kuten levy-yhtiömoguli Asko Kallonen aikanaan totesi, hyvä biisi liikuttaa joko sydäntä tai takapuolta. Populaarikulttuurista voikin nautiskella yleensä ilman erityistä alan tietämystä. Se menee suoraan sydämeen. Ja ihan niin kuin korkeakulttuurissakin, myös poppispuolelle mahtuu sekä huikeita helmiä ja kakkoslaatuista kuraa. Pop vetoaa syviin tuntemuksiin. Taide edellyttää sen sijaan usein jonkinlaista asiaan vihkiyhtymistä.

Korkeakulttuuria pidetään usein tyhjänpäiväisenä patsasteluna, ja osin syystäkin. Aika iso osa korkeakulttuurista toimii tosiaan lähinnä kulturellin omanarvontunteen pönkittämisenä. Mutta korkeakulttuurin piiristä löytyy myös tajuntaa räjäyttävän syvällisiä teoksia, jotka kiehtovat vuosikausia. Ongelmana on, ettei näitä teoksia yleensä tajua, jollei ymmärrä niiden kieltä.

Mozartin ohella myös kuvataide oli minulle pitkään mysteeri. En voinut tajuta, miten ihmiset jaksavat vaellella tuntikausia taidegallerioissa. Sitten luin viitisen vuotta sitten eräästä kirjasta kuvauksen William Turnerin teoksesta ”Rain, Steam and Speed”. Teksti linkkasi suoraan silloin tekemääni hahmopsykologiasta ammentavaan tutkimukseen. Kaivoin Turnerin maalauksen netistä käsiini ja samassa jokin naksahti päässä.

Myöhemmin Lontoon visiitillä vietin varmaan lähemmäs tunnin National Galleryssa Turnerin mestariteoksen parissa. Teos avasi minulle myös tavan katsoa ja kokea kuvataidetta aivan uudella tavalla. Tämän seurauksena opin myöhemmin ymmärtämään myös esimerkiksi Kandinskya, Magrittea ja van Goghia.

Entäs Mozart sitten? Runsas vuosi sitten päässäni alkoi soida Mozartin 21. pianokonserton toinen osa. Hain kappaleen ensin Spotifysta, sitten iTunesista. Yllätyksekseni ihastuin siihen aivan valtavasti.

Tämä kappale avasi nopeasti koko 21. konserton jujun. Seuraavana loksahti 27. pianokonsertto. Lopulta kuuntelin koko konserttosarjan läpi innosta soikeana. Yksi ainoa kappale riitti muuntamaan aiemmin minulle tyhjänpäiväiseltä tuntuneen musiikin tajuntaa räjäyttäväksi sävelten ilotulitukseksi.

Korkeakulttuuri on usein niin monimutkaista, että sen ymmärtäminen on hieman kuin uuden kielen opettelemista. Ovi uuteen ihmeelliseen maailmaan saattaa kuitenkin aueta yhdellä ainoalla avainteoksella, joka linkkaa ensin omaan kokemusmaailmaasi. Kun saat kiinni siitä, mikä tietyn tyyppisen taiteen juju on, avautuu seuraavaksi sinne kätketty kokonainen ajatusten ja tunteiden satumaa.

Mona Lisaa en tajua vieläkään. Mutta ehkä siihenkin löytyy jonakin päivänä ymmärryksen avain.