5 avainteosta Mozartilta

Taide tarvitsee avaimia. Jos on koko ikänsä kuunnellut vain popmusiikkia, Mozartin kuunteleminen on vähän niin kuin kuuntelisi japania. Kyllähän siinä jokin järki tuntuisi olevan, mutta ei sitä kauhean pitkään jaksa puutumatta kuunnella. Oikeanlainen avainteos voi kuitenkin linkata minkä tahansa musiikillisen kielen omaan elämään ja tunnekokemukseen.

Tässä viisi teosta, jotka toimivat nähdäkseni oivallisina avaimina Mozartin tuotantoon.

1. Sinfonia no. 1: I Molto allegro

Ehkä paljastan tässä musiikillisen sivistymättömyyteni, mutta minusta Mozartin ensimmäisen sinfonian ensimmäinen osa on huikea sävelteos. Tämä ei vähiten johdu siitä, että ihmelapsi kynäili teoksen vasta 7-vuotiaana.

Toki ensimmäinen sinfonia on monella tapaa kulmikas verrattuna myöhempien sinfonoiden eleganssiin, mutta siinä on myöskin jotain raakaa alkuvoimaa, joka tempaisee mukaansa.

2. Pianokonsertto no. 21: II Andante

21. pianokonserton toinen osa toimi minulle avaimena Mozartin maailmaan. Ennen kuin tämä teos kolahti, Mozart oli minulle täyttä hepreaa. ”Elvira Madigan” -nimelläkin tunnettu konserton hidas osa avasi kuitenkin kokonaisen sävelten ihmemaan, joka oli ehtinyt pysyä yli 30 vuotta minulle tuntemattomana.

Pianokonsertto on levytetty lukemattomia kertoja. Mielestäni esimerkiksi Daniel Barenboimin levytys Englannin kamariorkesterin kanssa saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin.

3. Pianokonsertto no. 27: I Allegro

Mozartin viimeisen pianokonserton ensimmäinen osa on varsinainen melodinen taidonnäyte, jossa piano ja orkesterisoittimet keskustelevat riemastuttavasti keskenään läpi koko sävelteoksen. Konsertossa on myös hurjan hienoja yksityiskohtia, kuten pari kertaa esiintyvä huikea alttoviulujen ja sellojen vastakkaisliike viulujen kanssa. Myös tässä teoksessa Barenboimin tulkinta on erinomainen.

4. Sinfonia no. 40: I Molto allegro

Mozartin tunnetuimpiin sävelteoksiin kuuluva 40. sinfonian ensimmäinen osa on läpisoitettu niin taidemusiikkikonserteissa kuin elokuvien taustamusiikkinakin. Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa Mozart osoitti jälleen ainutlaatuisuutensa säveltäjänä: hän sävelsi sinfoniat 39, 40 ja 41 vain muutaman viikon pituisen ajanjakson aikana.

Tästä kuten yllä mainitusta ensimmäisestä sinfoniastakin on lukuisia erinomaisia levytyksiä. Klassikkona pidetään käsitykseni mukaan yleisesti Karl Böhmin Berliinin filharmonikkojen kanssa Deutsche Grammophonille tekemää levytystä.

5. Serenadi no. 13: II Andante

Myös nimellä ”Eine kleine Nachtmusik” tunnettu teos jousiorkesterille on kenties 40. sinfonian ohella yleisimmin tunnettuja Mozartin teoksia. Ennen kuin aloin ymmärtää Mozartin musiikkia, tämä kappale tuntui minusta lähinnä banaalilta läpikulutettujen teemojensa takia. Tavallaan Mozart kärsii hieman samanlaisista ongelmista kuin vaikkapa J.R.R. Tolkien fantasiakirjallisuudessa: vaikka hänen ideansa ovat olleet aikanaan uraauurtavia, ne on puhkikulutettu ja läpilainattu sellaisessa mittakaavassa, että ne tuntuvat nyt lähinnä itsestään selviltä.

Pieni yösoitto on kuitenkin riemastuttava sarja lyhykäisiä ja nokkelia sävelteoksia, ja voi tuttuutensakin tähden toimia jollekulle oivana avauksena Mozartin sävelkielelle.

Taide tarvitsee avaimia

Minua on aina kiusannut väite siitä, että Mozartin musiikki olisi ollut aikansa populaarimusiikkia. Ensinnäkin, Mozartia soitettiin aikanaan lähinnä Euroopan hoveissa. Kansan parissa raikuivat trubaduurien kansanlaulut nuotion äärellä ja majatalon nurkassa. Toisekseen, minulla kesti todella pitkään tajuta, mikä Mozartissa ylipäätään on niin kiehtovaa. Minusta Mozartin musiikki oli pitkään lähinnä puuduttavaa. Kunnes löysin siihen avaimen.

Taide tarvitsee avaimia.

Populaarikulttuuri perustuu ihmisten yleisesti jakamiin ajatuksiin ja tunteisiin vetoamiseen. Kuten levy-yhtiömoguli Asko Kallonen aikanaan totesi, hyvä biisi liikuttaa joko sydäntä tai takapuolta. Populaarikulttuurista voikin nautiskella yleensä ilman erityistä alan tietämystä. Se menee suoraan sydämeen. Ja ihan niin kuin korkeakulttuurissakin, myös poppispuolelle mahtuu sekä huikeita helmiä ja kakkoslaatuista kuraa. Pop vetoaa syviin tuntemuksiin. Taide edellyttää sen sijaan usein jonkinlaista asiaan vihkiyhtymistä.

Korkeakulttuuria pidetään usein tyhjänpäiväisenä patsasteluna, ja osin syystäkin. Aika iso osa korkeakulttuurista toimii tosiaan lähinnä kulturellin omanarvontunteen pönkittämisenä. Mutta korkeakulttuurin piiristä löytyy myös tajuntaa räjäyttävän syvällisiä teoksia, jotka kiehtovat vuosikausia. Ongelmana on, ettei näitä teoksia yleensä tajua, jollei ymmärrä niiden kieltä.

Mozartin ohella myös kuvataide oli minulle pitkään mysteeri. En voinut tajuta, miten ihmiset jaksavat vaellella tuntikausia taidegallerioissa. Sitten luin viitisen vuotta sitten eräästä kirjasta kuvauksen William Turnerin teoksesta ”Rain, Steam and Speed”. Teksti linkkasi suoraan silloin tekemääni hahmopsykologiasta ammentavaan tutkimukseen. Kaivoin Turnerin maalauksen netistä käsiini ja samassa jokin naksahti päässä.

Myöhemmin Lontoon visiitillä vietin varmaan lähemmäs tunnin National Galleryssa Turnerin mestariteoksen parissa. Teos avasi minulle myös tavan katsoa ja kokea kuvataidetta aivan uudella tavalla. Tämän seurauksena opin myöhemmin ymmärtämään myös esimerkiksi Kandinskya, Magrittea ja van Goghia.

Entäs Mozart sitten? Runsas vuosi sitten päässäni alkoi soida Mozartin 21. pianokonserton toinen osa. Hain kappaleen ensin Spotifysta, sitten iTunesista. Yllätyksekseni ihastuin siihen aivan valtavasti.

Tämä kappale avasi nopeasti koko 21. konserton jujun. Seuraavana loksahti 27. pianokonsertto. Lopulta kuuntelin koko konserttosarjan läpi innosta soikeana. Yksi ainoa kappale riitti muuntamaan aiemmin minulle tyhjänpäiväiseltä tuntuneen musiikin tajuntaa räjäyttäväksi sävelten ilotulitukseksi.

Korkeakulttuuri on usein niin monimutkaista, että sen ymmärtäminen on hieman kuin uuden kielen opettelemista. Ovi uuteen ihmeelliseen maailmaan saattaa kuitenkin aueta yhdellä ainoalla avainteoksella, joka linkkaa ensin omaan kokemusmaailmaasi. Kun saat kiinni siitä, mikä tietyn tyyppisen taiteen juju on, avautuu seuraavaksi sinne kätketty kokonainen ajatusten ja tunteiden satumaa.

Mona Lisaa en tajua vieläkään. Mutta ehkä siihenkin löytyy jonakin päivänä ymmärryksen avain.

Musiikkitalo, koripallo ja kulttuuriministeri Arhinmäki

Mediassa kohkattiin taas taannoin tästä yläkulttuuri vastaan alakulttuuri -asetelmasta. Tällä kertaa ukkosenjohtimena toimi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka on julkisesti asettunut nuorisokulttuurin puolestapuhujaksi. Arhinmäki kävi kesällä elämänsä ensimmäistä kertaa oopperassa, ja kotona stereoissa soi hip hop. Ja nyt – herranjestas! – arvon kulttuurikiho kehtasi vielä jättää uuden ja uljaan musiikkitalon avajaiset väliin koripallo-ottelun takia. On mielenkiintoista, että huolimatta asetelman väsyneisyydestä tämä nokkapokka leimahtaa aina tapetille yhä uudestaan.

Kuulkaas nyt kulttuuriväki: taide ei ole, eikä koskaan ole ollut yksi ja vain yksi asia.

Ei kulttuuri ole vain oopperaa ja balettia – mutta ei se ole hiphopia ja koripalloakaan. Kulttuuri ja taide eivät rajoitu yhteen yhdessä sovittuun karsinaan, määräsivät siitä sitten yhteiskunnan eliitti tai lippis väärin päin yön pimeydessä hääräävät katutaiteilijat. Kulttuuri seuraa siitä, että ihmiset pyrkivät ilmaisemaan itseään jollakin tavalla – ja kehittyvät siinä riittävän taitaviksi koskettaakseen myös jotakuta muuta kuin itseään.

On ihan älytöntä, että kulttuuria arvostellaan sen mukaan, kuka siitä tykkää, tai minkälaiset soinnut tai värit ovat sallittuja ja arvostettuja. Sen sijaan kulttuuria tulisi arvioida sen laadun mukaan. Tasokasta kulttuuria kun löytyy ihan joka ikisestä karsinasta – ja niin löytyy toisarvoista kuraakin. Siis ihan oikeasti: myös orkesterille on kirjoitettu vaikka minkälaista kakkoslaatuista diibadaabaa. Ja helmiä irtoaa ihan samalla tavoin katutaiteesta kuin taidekoulut käyneen taiteilijan pensselistäkin.

Girl Talk tai DJ Shadow kykenevät heristämään asiaan vihkiytyneestä ihan samanlaisia vilunväreitä kuin Wagner tai Debussy musiikkitalon kausikorttilaisista. Ja Banksy tai Shepard Fairey taikovat ihan yhtä värikylläisiä ja ikimuistoisia taideteoksia kuin Kandinsky tai Vermeerkin. Kyse on siitä, että nämä nerot ovat vihkiytyneet omaan ja rakkaaseen alaansa ja harjaantuneet siinä huipuiksi, oppien samalla puhumaan oman yleisönsä kielellä.

Mutta pommi on tässä: kulttuuriväen – niin hiphopparien kuin sibisläistenkään – ei tulisi edes yrittää arvioida kulttuuria, jonka kieltä he eivät ymmärrä. Arvioinnin valta pitäisi jättää kutakin alaa aidosti tuntevalle. Ei ikänsä ainoastaan viulua vinguttanut voi tajuta, miksi Girl Talkin röyhkeästi pöllimät Lady Gaga -samplet ovat siisti juttu. Eikä pikkuvekarasta kulmaklubilla peppua keikuttanut teini osaa asiaan vihkiytymättä selittää, miksi Mozartin pianokonserton alttoviululle kirjoitettu teemavariaatio on hurjan upea.

Totta kai hip hop kuulostaa kaamealta kolinalta ihmiselle, jonka korva on herkistynyt poimimaan musiikista jousisoittimien ja puupuhallinten nokkelia vastakkainasetteluita. Ja vastaavasti suoraan sydämeen iskevää biittiä arvostavalle taidemusiikin hipsuttelu on kerrassaan järkyttävää elitististä pihinää. Kulttuurin ymmärrys vaatii kulttuurin tuntemusta – ja kulttuureita on tuolla aika monenlaisia.

Kulttuuri seuraa siitä, että ihmiset ilmaisevat itseään laadukkaasti. Kulttuurin ymmärtäminen seuraa kulttuurin tuntemuksesta. Ja ihan niin kuin laadukkaan kulttuurin tuottaminen vaatii harjaantumista alalle, vaatii sitä myös laadukkaan kulttuurin ymmärtäminen – riippumatta siitä, tapahtuvatko oppitunnit Töölönkadun musiikkiluokassa vai öisen junavarikon pimeydessä.

Panosta laatuun

Hyvinvoinnin kannalta on olennaista huolehtia siitä, että käytössäsi on ainoastaan se, mitä oikeasti tarvitset. Jokainen omistamasi esine sisältää kehotuksen toimintaan ja toimii näin mahdollisena stressin aiheuttajana. Ylimääräistä stressiä ei kannata kasata itselleen turhan päiten. Siksi turhasta krääsästä kannattaakin hankkiutua eroon. Olennaiseen keskittymisen lisäksi on tärkeää panostaa laatuun.

Pelkimmillään laatu tarkoittaa sitä, että saat aikaiseksi haluamiasi tuloksia ilman lieveilmiöitä.

Laadukas auto on sellainen, joka kuljettaa sinut töihin ja takaisin haluamaasi vauhtia ilman, että sitä täytyy käyttää huollossa kerran kuukaudessa. Laadukas vaate pitää tuulen ja tuiskun ulkona eikä repeä kappaleiksi heti kun yksivuotias päättää pitää sitä kiipeilytelineenä – tai näyttää turkasen hyvältä eikä päädy UFF:n keltaiseen laatikkoon heti ensimmäisten iltamien jälkeen. Laadukas ruoka taas on maukasta ja pitää nälän loitolla starttaamatta samalla suolistobakteerien diskobileitä. Laatu tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että esine tai asia tekee hyvin sen, mitä lupaa laukeamatta välillä.

Kun puhutaan esteettisistä arvoista – siis kauneudesta – muuttuu laatu konstikkaammaksi kysymykseksi. Miksi esimerkiksi William Turnerin Rain Steam and Speed on laadukas mestariteos, mutta paikallisen baskeri kallellaan tuhertavan tulevaisuuden suuruuden suurteos ei? Nähdäkseni kyse on kahden asian funktiosta.

Laatu seuraa intohimosta ja taidosta. Laatu edellyttää taitoa, sillä vasta riittävän taitava tekijä kykenee tuottamaan todelliseksi toimivan ja tarkoituksenmukaisen esineen tai teoksen. Taito yksin riittää kuitenkin vain ammattimaiseen lopputulokseen. Todellinen ainutkertainen laatu edellyttää intohimoa, sillä vasta työtään rakastava laittaa itsensä kokonaan likoon mitään säästelemättä. Vasta intohimoisesti työhönsä suhtautuva tekijä kykenee intuitiivisesti tunnistamaan ja huomioimaan kaikki ne tuhannet tärkeät yksityiskohdat, jotka nostattavat ammattilaisen kädenjäljen mestariteokseksi.

Käyttöesineiden kohdalla laatuun panostamisen arvo on itsestään selvä. Kun käytettävät esineet tekevät hyvin sen minkä lupaavat, eivätkä hajoa vähän väliä, saat jouhevammin aikaiseksi tuloksia. Taideteosten kohdalla tilanne on mutkikkaampi. Ympäristömme vaikuttaa jatkuvasti ajatteluumme ja sitä kautta hyvinvointiimme. Rohkenisin väittää, että laatu synnyttää lisää laatua. Laadukas teos seinällä tai huippumuusikon suoritus kotistereoista siivittää ajatukset sellaisiin korkeuksiin, joihin keskinkertainen teos ei niitä jaksa lennättää.

Kun valitset kotiisi ja työpaikallesi laadukkaita huonekaluja, koriste-esineitä ja taideteoksia synnytät ympäristön, joka nostaa omaa ajatteluasi entistä laadukkaammaksi. Panosta siis laatuun.