Mitä positiivinen ajattelu oikein on?

Luin hiljattain Richard Bandlerin kirjoittaman ”neurolingvistisen ohjelmoinnin”, NLP:n, käsikirjan. NLP on maailmalla suosiota saanut ja kritisoitu oma-apumenetelmä. Bandler ei juuri vaivaudu perustelemaan menetelmiään. Sen sijaan hän kritisoi auliisti nykypsykologiaa ja toteaa ykskantaan, että hänen omat menetelmänsä toimivat huolimatta tieteellisen näytön puutteesta; todistusaineistoksi hän tarjoaa kourallisen kepeitä anekdootteja.

Bandlerin NLP putoaakin nähdäkseni jonnekin Tony Robbinsin oma-avun ja Rhonda Byrnen Salaisuus-hutun välimaastoon. Erityisen huolestuttavaa NLP:ssä on sen hyvin Byrnen sukuinen länsimainen materialistinen epäetiikka: “saat sen, mitä sinä haluat!”

Olen viime aikoina kokeillut erilaisia kriittisen ajattelun menetelmiä, ja huomasin lukevani Bandlerin teosta erittäin kriittisesti. Puolessa välissä kirjaa olin jo luovuttamassa. Perusteetta tarjotut toinen toistaan villimmät mielikuvaharjoitukset nostivat lähinnä karvat pystyyn – etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa.

Kriittinen ajattelu on kuitenkin vaarallinen ase.

On niin helppoa tuudittautua esimerkiksi ajattelemaan, että koska Bandlerilla ei ole kunnollista tieteellistä taustaa, koska menetelmät vaikuttavat lähinnä hypnotisoijan kikkailulta, koska Bandler itse näyttää Batman-elokuvien Pingviiniltä, eivät menetelmät voi toimia. Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on, että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.

Niin kuin monessa oma-apumenetelmässä, myös NLP:ssä on nimittäin paljon sellaista, joka toimii. Ihmismieli toimii assosiaatioiden kautta ja Bandlerin kehittämät menetelmät hyödyntävät tätä mielen luonnetta paikoin hyvinkin tehokkaasti. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi pelkotiloista kärsivä ihminen voi löytää helpotusta erilaisista mielikuvaharjoituksista.

Kun pääsin yli kritiikkikeskeisestä lukuasenteestani, kokeilin muutamaa Bandlerin menetelmää, ja sain niillä heti ihan mielenkiintoisia tuloksia aikaiseksi. Eniten riemuitsin kuitenkin siitä, että kun suhtauduin kirjaan ratkaisukeskeisesti, löysin jopa sinänsä epäilyttävästä ja eettisesti paikoin kestämättömästä lähdemateriaalista hyviä ja uudenlaisia toimivia ratkaisuja.

Positiivinen ajattelu ei tarkoita sitä, että hurahdetaan kerran puolessa vuodessa viimeisimpään oma-apuhömppään ja niellään kaikki, mitä syötetään. Positiivinen ajattelu ei tarkoita kyvyttömyyttä erotella jyvät akanoista, toimivaa toimimattomasta.

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan. Jokaisessa menetelmässä on omat ongelmansa, ja vaikka en voi kritiikittä NLP:n puolesta liputtaakaan, on siinäkin osasia, joista voi oikeasti olla hyötyä.

Lukemalla teosta yksisilmäisen kriittisesti, pyrkimällä osoittamaan, miksi se ei toimi, ei jää enää paukkuja sen tunnistamiseen, mikä toimii. On valtavan helppoa sanoa, mitä jokin ei ole. Positiivisen näkökulman rakentaminen on monin verroin työläämpää. Keskittymällä siihen, mikä toimii, voi kuitenkin jopa materialistisesta oma-apuhömpästä löytää uusia ja mielenkiintoisia ajatuksia ja menetelmiä.