Suomalainen koulu myllertää muutoksen kourissa. Muutospaine heijastuu myös koulun ympärillä käytävään keskusteluun. Viime vuosina koulukeskustelu on ollut ihastuttavan tulevaisuuspainotteista ja asiakeskeistä. Viime aikoina olen kuitenkin havainnut huolestuttavan trendin, jossa esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluista tuttu poteroituminen vahvistusvinoumineen on hiipinyt koulukeskusteluun. Napit vastakkain ovat ”vanhan koulun” ystävät sekä ”muutosintoilijat”.

Edellistä leiriä edustavat muun muassa vihaiset emeritusprofessorit, joiden eläkepäivät näyttävät vierähtävän kaikkea uudelta haiskahtavaa vastaan taistellessa. Onkin syytä kysyä, onko eläkeproffa oikeassa: oliko ennen tosiaan paremmin? Pitäisikö meidän uudistusvimman sijaan palata entisaikojen kouluun? Onhan meillä sentään PISA-tulokset ja maailmanmaine näyttönä suomalaisen koulun huikeasta tasosta.

Elämme hämmästyttävää post-intelligenttia aikakautta, jossa älyllisyys ja sivistyneisyys koetaan monissa piireissä avoimesti huonona juttuna. Nykyviestinnässä mielipiteen arvo on jopa suurempi kuin faktan. Tilastoilla ei ole väliä, ja asia on miten on, koska se ”koetaan niin”.

Syypäätä voidaan hakea lehdistöstä, televisiosta tai vaikka tietokonepeleistä. On ihan totta, että esimerkiksi medialla on tässä suuri rooli, jos kohta lehtitaloja suurempi syypää lienee sääntelemätön markkinatalous: sitä myydään mikä myy. Koska emme ole valmiit tinkimään sananvapauden ideaalistamme, tulemme näkemään yliampuvia lööppejä myös jatkossa.

Nykyajan henki on kuitenkin nähdäkseni seurausta myös entisaikojen koulusta. Koulun päätehtävä on kasvatuksellinen ja sivistyksellinen. Jos valtavat massat niin Suomessa, Englannissa, USA:ssa kuin muissakin läntisissä maissa ovat hurahtanteet post-intelligenttiin populismiin, on tässä kasvatuksessa ja sivistyksessä mennyt jotakin pieleen.

Käsitykseni on, ettei vanha koulu ole kyennyt tekemään sivistyksestä riittävän kiinnostavaa, jotta enemmistöä kiinnostaisi itseään sivistää. Kun maailmanhistorian klassikoiden sijaan päntätään ablatiiveja, kun luonnossa rymyämisen sijaan luetaan mäyrän ruokintarytmeistä – ja kun telkkarista ja sittemmin kännykästä löytyy tuhat kertaa koukuttavampaa matskua, ei ole ihme, jos yleissivistys sukeltaa. Koulu ei ole katsonut asiakseen kilpailla muun maailman hömpötysten kanssa. Nyt korjaamme tämän asenteen hedelmiä.

Jos haluamme kamppailla post-intelligentin maailman sivistyskatoa vastaan, ei riitä, että valitamme siitä, että iltapäivälehdet ovat kritiikittömiä tai että nuoret pelaavat mobiilipelejä. Sen sijaan meidän täytyy ponnistella sen eteen, että osaisimme sivistää ja kasvattaa niin, että se kiinnostaisi yhtä paljon – tai enemmän! – kuin iltapäivälehdet ja mobiilipelit.

Me kaikki tiedämme että tämä on mahdollista. Jokaisella meistä on ollut kouluaikoina ainakin yksi opettaja, jonka tunnit tempaisivat mukaansa ja joiden opetukseen olisi voinut uppoutua viikkokausiksi. (Minulla se oli lukion psykologian opettaja Jussi Oikarainen, kiitos Jussi! Ilman sinua en olisi tässä.)

Kyse ei siis ole uusimpien trendivimpainten käyttöönotosta, vaan siitä, että oppiminen tapahtuu niin, että se on aidosti kiinnostavaa. Ja tässä nykytilannetta seuraillessani on koululla nähdäkseni kasvun paikka, sanoi vihainen emeritusprofessori mitä tahansa.

Onneksi kasvun askelia ollaan jo ottamassa. Uusi opetussuunnitelmamme on ilmiökeskeisyyksineen ylivoimaisesti paras, mitä olen maailmalla nähnyt. Opettajakunnan enemmistö on tarmokkaasti ja toiveikkaasti tarttumassa haasteeseen ja tulee näyttämään tulevaisuudelle, mistä suomalainen koulu on tehty. Äänekäs vähemmistö panee vielä hetken hanttiin, mutta luullakseni se ei tule pysäyttämään muutosta, jonka seurauksena suomalaisesta koulusta tulee pian uuden ajan sivistyksen tyyssija, josta jokainen saa perhetaustastaan riippumatta avaimet hyvään elämään.

Kukaan meistä ei tiedä, minkälainen tulevaisuuden koulun pitäisi tarkkaan ottaen olla. Kukaan meistä ei tiedä myöskään, minkälaisessa maailmassa tulevaisuudessa elämme, virtuaalitodellisuuksineen ja Pokémoneineen. Rohkenisin kuitenkin väittää, että jos emme pistä post-intelligentille trendille kampoihin, tulevaisuuden maailma ei ole sellainen, jossa on hyvä elää.

Vanha maailma meni jo. Nyt on aika tarttua toimeen ja rakentaa tulevaisuuden koulu, jossa sivistys on niin mukaansatempaavaa, etteivät tulevat sukupolvet voi sitä vastustaa.