”Cuiusvis hominis est errare”, lohkaisi Cicero aikanaan Rooman senaatissa: kuka tahansa voi erehtyä. Ja tosiaan, ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun jo näkee kuinka ihana ihmiskuntamme kompuroi askel kerrallaan eteenpäin. Merkillistä on kuitenkin se, että erehtymistä pidetään pääsääntöisesti jotenkin huonona asiana. Erehtyminen ei nimittäin ole lainkaan niin kurja juttu kuin yleisesti uskotellaan. Päin vastoin: jokainen harha-askel sisältää mahdollisuuden sekä uuden suunnan ottamiseen, että uuden oppimiseen.

Mietipä, minkälaista elämä ilman erehdyksiä olisi. Joka päivä, kun otat ensimmäiset askeleesi kotiovelta, teet sen virheettä. Jokainen askel on onnistunut, virheetön suoritus toisen perään. Jos elämäsi olisi täysin erheitä vailla, olisi se kaikkiaan tällaista puuduttavaa comfort zonessa lillumista. Yksivuotias kuopuksemme otti sen sijaan viime viikolla ensimmäiset askeleensa. Ja nyt vauhtiveikon toheltamisen seuraaminen saa sydämen pakahtumaan hetki toisensa jälkeen. Kuopuksen kompurointi on kaikkea muuta kuin erehtymätöntä. Mutta se jos mikä on flow-kokemista parhaimmillaan!

Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.

Ihmisenä olemiselle on tärkeää kasvaa. Kasvu ja uuden oppiminen ovat inhimillisen hyvinvoinnin elinehto. Ja kasvu on mahdollista ainoastaan erehdysten kautta – siis sen kautta, että joku, minkä olemme havainneet toimivaksi ei enää toimi. Olemme nimittäin sen verran taloudellisia elukoita, että jos joku toimii, me harvoin tieten tahtoen vaivaudumme sitä säätämään.

Flow-kokemuksen kannalta on tärkeää toimia kykyjensä rajoilla. Vain puskemalla rajoja vasten on kasvu mahdollista – sen tietää jokainen, joka on kitkutellut punttisalilla kuukausi toisensa jälkeen liian pienillä painoilla. Ja kun toimitaan rajoilla, joskus keikahdetaan myös rajan yli – siis tehdään virhe. Virheet ovat kuitenkin oivallisia opin paikkoja.

Takavuosina erään suuren amerikkalaisyrityksen ylempi johtaja teki arviointivirheen, joka maksoi yritykselle sata miljoonaa taalaa. Kun toimitusjohtajalta kysyttiin, miten tunari oli yhä töissä, ja vieläpä vanhassa virassaan, johtaja totesi ykskantaan: ”Kuule, olen juuri maksanut sata miljoonaa kaverin kouluttamisesta. Kuka hullu niin arvokkaalle työntekijälle antaisi potkut!”

Useimmiten juuri erehtymisen jälkeen harmittaa niin vietävästi. Mielen synkkyydestä pääsee kuitenkin vikkelästi eroon yksinkertaisella keinolla. Virheistä oppii parhaiten valjastamalla ne aktiivisesti oman kehityksen käyttöön. Kun nyt seuraavan kerran erehdyt, älä jää voivottelemaan epäonnistunutta yritystä. Kirjoita sen sijaan ylös mahdollisimman seikkaperäisesti mitä olit juuri tekemässä, ja mikä meni pieleen.

Yritys ja erehdys on oppimisen perustila, mutta härkäpäinen pään seinään hakkaaminen – yritysten ja erehdysten loppumaton itsepäinen sarja – ei tuota kuin jomottavan otsaluun. Kun sen sijaan purat paperille sen, miksi homma meni puihin, näet jo todennäköisesti, mitä ensi kerralla pitää tehdä paremmin. Ja vaikket heti näkisikään, olet jo tehnyt asialle jotain! Näin olet valjastanut hedelmällisen erehdyksesi oman kasvusi ja kehityksesi käyttöön. Lopulta elämä koostuu ainoastaan onnistumisista ja kasvun mahdollisuuksista. Ja sellainen on aika hyvää elämää.

Lopuksi täytyy vielä sanoa yksi asia. Erehtymisestä voi nimittäin myös tulla tapa. Joskus ihmiset jäävät kiinni sellaisiin toimintatapoihin, joista seuraa pääsääntöisesti epäonnistuminen. Tällöin kannattaa pysähtyä miettimään, miksi huonoon toimintamalliin on sitoutunut. Erehtyminen on valtava inhimillinen voimavara. Mutta englantilaisfilosofi Bertrand Russellia siteeraten: ”Ei koskaan kannata tehdä samaa virhettä kahteen kertaan – valikoima on sen verran runsas.”