Hyvien päätösten tarkistuslista

Miten tehdään hyviä päätöksiä? Olet varmaankin joutunut joskus tilanteeseen, jossa pitäisi tehdä nopea päätös, mutta mikään vaihtoehdoista ei tunnu oikealta. Kun vaihtoehtoja vielä kasaantuu yksi toisensa jälkeen, häämöttää horisontissa Buridanin aasin ansa.

Ranskalaisfilosofi Jean Buridanin mukaan nimetty, alun perin Aristoteleelta peräisin oleva ongelma kuuluu seuraavasti: Aasi asetetaan kahden herkullisen heinäpaalin väliin. Se katsoo aluksi vasemmalle, mutta oikeanpuoleinen heinäpaali näyttää herkullisemmalta. Nyt se kääntyy oikealle syödäkseen, mutta vasemmanpuoleinen heinäkasa on sittenkin herkullisempi. Lopulta aasi seisoo siinä päätään kääntelemässä, kunnes kuolee nälkään.

Ongelmana on: mitkä ovat hyvän päätöksenteon kriteerit?

Nähdäkseni päätöksenteon kultainen sääntö on seuraava: mikä tahansa päätös on parempi kuin ei päätöstä lainkaan. Aggressiivinen odottaminen ei johda minnekään, ja joskus eteenpäin pääsee jopa tekemällä huonoja päätöksiä; kunhan otat opiksesi. Hyviä päätöksiä on myös helppo tehdä, kunhan tietää, mistä ne tunnistaa. Tässä siis yksinkertainen tarkistuslista hyvien päätösten tekemiseksi.

1. Onko se oikein?

Listan ensimmäinen kohta on kompakysymys. Tähän kysymykseen ei nimittäin ole olemassa oikeaa vastausta. Kuka osaa sanoa, mikä on oikein? Ja silti tämä kysymys on kaikkein tärkein.

Kysymällä itseltäsi, toimitko oikein asetat tanakan eettisen tukijalan. Sen varassa pystyt tekemään päätöksen intuitiivisesti niin, että pyrit kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen – et vain oman napasi kannalta. Kysy siis, onko päätöksesi oikein – ja tarkkaile, miltä sydänalassasi tuntuu. Jos kouraisee ikävästi, kannattaa kenties vielä tarkastella vaihtoehtoja. Jos taas sydämen täyttää riemukas flow, anna palaa.

2. Onko se paras vaihtoehto muiden kannalta?

Emme elä koskaan yksin emmekä elä koskaan vain itseämme varten. Vaikka saisit omat asiasi prikulleen järjestykseen, ei hyvinvointi kestä kovinkaan pitkään, jos ympärilläsi on vain itkua ja hampaiden kiristystä. Siksi on syytä kysyä, seuraako päätöksestä muille hyviä asioita. Näin pidät myös oman selustasi kunnossa.

Kyse ei ole mistään new age ”we are the world” -hömpästä, vaan ihan yksinkertaisesta arkisesta tosiseikasta: hyvinvointi lisää hyvinvointia, ja pahoinvointi pahoinvointia. Jos kylvät lähipiiriisi hyvinvointia, voit itsekin paremmin – ja toisin päin. Perustelen tätä vähän yksityiskohtaisemmin ensi viikon blogiteksteissä.

3. Onko se paras vaihtoehto sinun kannaltasi?

Tosiaan: tämä kysymys tulee vasta kolmantena. Oma hyvinvointisi on toki erittäin tärkeää. Mutta fakta on, että perusvaistomme pitävät yleensä huolen siitä, että oma tontti pysyy kunnossa. Toisten varpaille taas on helppo astua tahtomattaankin.

On silti tärkeää pitää huoli myös omasta navasta. Toisten hyväksi toimimisessa piilee nimittäin pieni vaara marttyyrikompleksista: oma elämä alistetaan toisten hyväksi, ja sitten valitetaan koko ajan siitä, kuinka omat asiat ovat huonosti, kun ”noista täytyy pitää koko ajan huolta.” Kun olet varmistunut, että toimit oikein, ja että päätöksestäsi on hyötyä muille, varmista vielä, että se on hyvä päätös myös sinun kannaltasi. Näin varmistat, ettet hukkaa omaa elämääsi toisten pillin mukaan tanssiessa.

4. Rakastanko sitä toimintaa, mitä päätöksestä seuraa?

Elämä ei koostu saavutuksista tai positiivisista vertaisarvioista. Elämä koostuu päivittäisestä arjesta – siis toiminnasta. Meidät on kuitenkin koulittu pikkunappulasta tavoittelemaan palkintoja. Palkinnolla ei kuitenkaan ole tuon taivaallista merkitystä, jos se sitouttaa sinut karvaaseen arkeen.

Uudenkarhea Bemari pihassa ei paljoa lohduta, jos 12-tuntiset päivät kuluvat tyrannipomon ikeessä. Siksi kannattaa huolehtia siitä, että päätöksesi edesauttavat itsessään palkitsevan arkielämän rakentamisessa.

5. Haluaisinko mieluummin tehdä jotakin muuta?

Meille opetettu luterilainen työetiikka on huuhaata: työn ei pitäisi olla koskaan tervanjuontia. Kuten Mark Twain on sanonut, työ ja leikki ovat kaksi sanaa, jotka kuvaavat samaa asiaa eri olosuhteissa. Jos et pidä jostain puuhastelusta, on erinomaisen hyvä syy kysyä, kannattaako sitä tehdä.

Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että kaiken puuhastelun pitäisi olla hedonistista ruusuilla tanssimista. Joskus tärkeiden asioiden eteen pitää nähdä vaivaakin. Mutta jos pyrkimyksesi kumpuaa aidosti kutsumuksestasi ja synnyttää arvomaailmaasi sopivia tuloksia, ovat raskaatkin työvaiheet mielekkäitä.

Jos päätöksestäsi seuraa jotakin sellaista, jota et missään tapauksessa halua tehdä, kannattaa miettiä, voisitko mieluummin tehdä jotakin muuta. Voiko haluamasi tuloksen saada aikaiseksi jollakin toisella tavalla – tai onko tulos ylipäätään tavoittelemisen arvoinen?

Kallista koulutusta

Suuryrityksen kehitysjohtaja innostui uudesta tuotekehityslinjasta niin paljon, että veti rahat pois kymmeniltä käynnissä olevilta projekteilta rahoittaakseen lempilapsensa. Uutta ihmetuotetta hiottiin kaksi vuotta. Pian oli ilmeistä, ettei tuotteesta tule kaupallista ihmettä. Pellepeloton ei kuitenkaan antanut periksi.

Lopulta kehityslinja jouduttiin hyllyttämään: hilavitkutin ei vaan ollut kelvollinen kaupan hyllylle. Rahaa oli palanut kehitystyöhön rekkalasteittain. Yrityksen pörssikurssi sukelsi, ja tappiota syntyi miljoonia.

Muutamaa kuukautta myöhemmin hallitus palaveerasi aiheesta. Eräs hallituksen jäsen kävi läpi asiasta saamaansa asiakirjanippua. Hän kohotti yllättyneenä kulmiaan ja pyysi puheenvuoroa.

”Herra toimitusjohtaja, kuinka voi olla, että tämä tunari, joka maksoi meille miljoonia, on yhä palkkalistoillamme? Ja vieläpä vanhassa työssään?” kysyi miekkonen ihmeissään.

Toimitusjohtaja suoristi puvuntakkiaan ja vastasi tyynesti:

”Olen juuri upottanut miljoonia tämän kaverin kouluttamiseen. Mitä järkeä minun olisi irtisanoa noin kalliisti koulutettu työntekijä?”

Fiktiivisen persialaisnokkelikko Nasruddinin sanotaan sanoneen: ”Hyvät päätökset syntyvät elämänkokemuksesta. Elämänkokemus syntyy huonoista päätöksistä.”

Kuinka selätät lähes jokaisen epäonnistumisen?

Thomas Edisonilta kysyttiin kerran, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja ennen kuin hän viimein sai kehiteltyä toimivan hehkulampun. Edison vastasi: ”En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin, olen onnistuneesti eliminoinut 10 000 toimimatonta tapaa valmistaa hehkulamppu.” Jokainen eliminoitu kehno ratkaisu oli osa sitä kehitysprosessia, jonka tuloksena toimiva lamppu lopulta syttyi.

On vain yksi tapa epäonnistua. Se on jättää yrittämättä.

Onnistua voi vain yrittämällä. Epäonnistumiset voi sen sijaan kääntää hyödyksi matkalla kohti päämäärääsi. Jos menee mönkään, arvioi tilanne ja yritä sitten uudelleen. Jokainen uusi yritys on kokeilu, jolla kartoitat toimivia ratkaisuja. Myös toimimattomien ratkaisujen löytäminen edesauttaa kehitystäsi.

Epäonnistumiset harmittavat kuitenkin niin vietävästi, että toisinaan on vaikeaa löytää jatkamiseen motivaatiota. Tästä syystä olen kehitellyt runsaan vuoden verran metodia ratkaistakseni epäonnistumisen perusongelman: miten epäonnistumiset saa käännettyä voitoksi.

Voit hyödyntää mokasi yhtenä työvaiheena kohti päämäärääsi. Jokaisessa epäonnistumisessa on valtavasti tietopääomaa, jonka voit pienellä tutkiskelulla kääntää uuden onnistumisen siemeneksi. ”Hyvät päätökset syntyvät elämänkokemuksesta. Elämänkokemus syntyy huonoista päätöksistä”, sanoi Nasruddin.

Toimi näin. Kun olet mokannut, ota A4-arkki ja jaa se leveyssuuntaan kahtia. Kirjoita arkin yläosaan seikkaperäinen kuvaus siitä, miten olet mokannut. Pure hammasta, niele ylpeytesi ja lataa paperille kaikki jyrkimmätkin myötähäpeää synnyttävät yksityiskohdat. Tarkastele sitten hetki mokaasi.

Kirjoita seuraavaksi sivun alaosaan kaikki ne ratkaisut, jotka voit seuraavalla kerralla tehdä paremmin. Tunnista virheesi ja muotoile sellaisia konkreettisia toimintakehotuksia, joiden varassa tiedät selviytyväsi tuonnempana vastaavista tilanteista. Näin koulit itsesi tehokkaasti välttämään jo toimimattomiksi havaitut ratkaisut.

Otetaan lopuksi esimerkki. Sanotaan, että meneillään on vuoden haastavin tuotekehitysprojekti. Muksut ovat sairastelleet ja valvottaneet sinua viikkokaupalla. Lopulta stressi ja väsymys purkautuvat ja tuiskahdat aamutuimaan projektipäällikkö Pasille kahvihuoneessa. Välikohtaus tulehduttaa työilmapiirin silmänräpäyksessä. Hyvin alkanut projekti jysähtää kalkkiviivoille kommunikaation painuessa jääkaudelle. Iskeepä kaiken kukkuraksi vieläpä kauhea morkkiskin: ”pitikö taas möläyttää?”

Selätät mokasi seuraavasti. Kirjoita ensin kuvaus tapahtuneesta: ”Olen ollut niin väsynyt, että suusta pääsee sammakoita. Kaiken huippu oli tämänpäiväinen välikohtaus. Menin sanomaan Pasille kaikenlaista ikävää, josta en edes tarkoita ainakaan ihan kaikkea. Nyt Pasi ei edes puhu minulle, ja projektissa kaatuvat seinät päälle.” Pyri vielä mokasi kuvattuasi ymmärtämään sen syyt: ”Väsymys johtuu muksujen sairastelusta, ja sen takia pinna on koko ajan kireällä. Pasi nyt vaan on harvinaisen hankala tyyppi.”

Pidä pieni tauko. Kirjoita sen jälkeen, mitä kaikkea teet ensi kerralla paremmin. Pyri muuntamaan analyysisi konkreettisiksi toimintakehotuksiksi: ”Jos muksut ovat tulevaisuudessa kipeinä tiukan paikan tullen, nukun sen ajan olohuoneen sohvalla, jotta saan kunnolla unta ja jaksan. Pasin kanssa on usein vaikeaa, joten keskityn erityisesti hänen kohdallaan pitämään itse huolen siitä, että kommunikaatiomme sujuu jouhevasti.”

Tällä tavoin ikävä ja työilmapiirin mahdollisesti pysyvästi tulehduttanut välikohtaus kääntyykin voitoksi: opit siitä kaksi tärkeää ja hyödyllistä seikkaa, jotka edesauttavat työskentelyäsi jatkossa. Ensinnäkin, nukkumiseen kannattaa hakea vaikka radikaalejakin ratkaisuja silloin, kun on tiukka paikka töissä. Ja toiseksi, joidenkin ihmisten kanssa kannattaa tehdä enemmän töitä myönteisen sosiaalisen ilmapiirin säilyttämiseksi.

Näin selätät epäonnistumisesi ja muunnat ne hedelmällisiksi oppimiskokemuksiksi. Tällä tavoin et oikeastaan enää voi kuin onnistua.

Näin onnistut aina

Amerikkalaisfilosofi William James totesi aikanaan, että jokaisessa ihmisessä on valtavat määrät käyttämätöntä potentiaalia. Jokaisella ihmisellä on siis kyky tehdä uusia asioita – asioita, joita ei ole ennen osattu tehdä. Uusia asioita ei kuitenkaan voi tehdä tarttumatta toimeen. Harmillisen usein kyky uuteen jääkin pölyttymään käyttämättömänä. Potentiaali ei muutu aktuaaliseksi, todelliseksi.

Ihminen voi saada aikaan uskomattomia asioita. Joka ikistä aikaansaannosta uuden työpaikan saannista hehkulampun keksimiseen luonnehtii kuitenkin yksi yhdistävä piirre. Ainuttakaan aikaansaannosta ei ole saavutettu aloittamatta. Siksi on mielenkiintoista, että ihmiset jättävät niin usein ryhtymättä toimeen. Ryhtymisen pelko johtuu tietysti epäonnistumisen pelosta. Jos et aloita, et joudu pettymään epäonnistuessasi. Tässä kohtaa päättely törmää kuitenkin seinään.

Ainoa varma tapa epäonnistua on olla lainkaan ryhtymättä toimeen.

Koko epäonnistumisen käsitteen soisi heittää menemään kelvottomana. Valtava enemmistö elämässään onnistuneista ihmisistä on onnistunut juuri siksi, etteivät he ole lannistuneet epäonnistumisten edessä. Kirkkaimmat tähdet ovat onnistuneet siksi, että he eivät edes ole voineet epäonnistua. He ovat asennoituneet tekemiseen oikein.

Thomas Edisonilta kysyttiin kerran, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja hehkulampun suunnittelussa ennen kuin viimein tärppäsi. Edison totesi ykskantaan: ”En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin: olen onnistuneesti eliminoinut noin kymmenen tuhatta kelvotonta hehkulampun valmistustapaa.”

Edisonin huomiossa on kyse enemmästä kuin verbaalisesta nokkeluudesta. Siinä on kyse vallankumouksellisesta tavasta suhtautua tekemiseen. Edison lähti ensinnäkin liikkeelle siitä olettamuksesta, että hän onnistuu ennen pitkää. Hän ymmärsi kuitenkin, ettei vallankumouksellinen keksintö syntyisi tuosta noin vaan. Niinpä joka ikinen toimimaton hehkulamppuviritelmä oli eräänlainen pieni onnistuminen: se kavensi sitä mahdollisuuksien avaruutta, josta Edison uskoi toimivan ratkaisun löytyvän. Jokainen toimimaton keksintö oli siis heinänkorsi, joita Edison nosteli heinäsuovasta yksi kerrallaan neulan löytääkseen. Niinpä hän ei todella koskaan epäonnistunut.

Jos et aloita, et voi onnistuakaan. Jos sen sijaan yrität ja erehdyt, voit hyödyntää erehdystäsi oppimiskokemuksena. Näin yksikään erehdys ei tarkoita epäonnistumista. Erehdyksistä tulee ymmärrystäsi lisääviä askeleita matkalla päämäärääsi.

Toimi siis näin: Aseta itsellesi sellainen päämäärä, jonka tavoittelemisen koet itsellesi tärkeäksi. Tartu sitten toimeen ja tee parhaasi saavuttaaksesi päämääräsi. Kun teet virheen, ota virheestä tehot irti. Kirjoita puolisen sivua siitä, minkä virheen olet tehnyt, mitkä syyt siihen johtivat ja mitä olisit voinut tehdä toisin. Niele ylpeytesi ja katso aikaansaamaasi karvaista virheenhirvitystä tuimasti suoraan silmiin. Kirjoita lopuksi vielä, millä tavoin aiot välttää saman virheen vastaisuudessa. Näin olet eliminoinut tehokkaasti yhden toimimattoman hehkulampun matkalla kohti päämäärääsi.

Henry Ford totesi aikanaan näin: ”Jos uskot, että pystyt, tai uskot, että et pysty – olet oikeassa.” Ainoa varma tapa epäonnistua on olla ryhtymättä lainkaan toimeen. Jos sen sijaan tavoittelet unelmaasi päämäärätietoisesti ja otat virheistäsi opiksesi, onnistut lopulta aina.

Erehtymisen jalo taito

”Cuiusvis hominis est errare”, lohkaisi Cicero aikanaan Rooman senaatissa: kuka tahansa voi erehtyä. Ja tosiaan, ei tarvitse paljoa päätään kääntää, kun jo näkee kuinka ihana ihmiskuntamme kompuroi askel kerrallaan eteenpäin. Merkillistä on kuitenkin se, että erehtymistä pidetään pääsääntöisesti jotenkin huonona asiana. Erehtyminen ei nimittäin ole lainkaan niin kurja juttu kuin yleisesti uskotellaan. Päin vastoin: jokainen harha-askel sisältää mahdollisuuden sekä uuden suunnan ottamiseen, että uuden oppimiseen.

Mietipä, minkälaista elämä ilman erehdyksiä olisi. Joka päivä, kun otat ensimmäiset askeleesi kotiovelta, teet sen virheettä. Jokainen askel on onnistunut, virheetön suoritus toisen perään. Jos elämäsi olisi täysin erheitä vailla, olisi se kaikkiaan tällaista puuduttavaa comfort zonessa lillumista. Yksivuotias kuopuksemme otti sen sijaan viime viikolla ensimmäiset askeleensa. Ja nyt vauhtiveikon toheltamisen seuraaminen saa sydämen pakahtumaan hetki toisensa jälkeen. Kuopuksen kompurointi on kaikkea muuta kuin erehtymätöntä. Mutta se jos mikä on flow-kokemista parhaimmillaan!

Jokainen erehdys sisältää uuden taidon siemenen.

Ihmisenä olemiselle on tärkeää kasvaa. Kasvu ja uuden oppiminen ovat inhimillisen hyvinvoinnin elinehto. Ja kasvu on mahdollista ainoastaan erehdysten kautta – siis sen kautta, että joku, minkä olemme havainneet toimivaksi ei enää toimi. Olemme nimittäin sen verran taloudellisia elukoita, että jos joku toimii, me harvoin tieten tahtoen vaivaudumme sitä säätämään.

Flow-kokemuksen kannalta on tärkeää toimia kykyjensä rajoilla. Vain puskemalla rajoja vasten on kasvu mahdollista – sen tietää jokainen, joka on kitkutellut punttisalilla kuukausi toisensa jälkeen liian pienillä painoilla. Ja kun toimitaan rajoilla, joskus keikahdetaan myös rajan yli – siis tehdään virhe. Virheet ovat kuitenkin oivallisia opin paikkoja.

Takavuosina erään suuren amerikkalaisyrityksen ylempi johtaja teki arviointivirheen, joka maksoi yritykselle sata miljoonaa taalaa. Kun toimitusjohtajalta kysyttiin, miten tunari oli yhä töissä, ja vieläpä vanhassa virassaan, johtaja totesi ykskantaan: ”Kuule, olen juuri maksanut sata miljoonaa kaverin kouluttamisesta. Kuka hullu niin arvokkaalle työntekijälle antaisi potkut!”

Useimmiten juuri erehtymisen jälkeen harmittaa niin vietävästi. Mielen synkkyydestä pääsee kuitenkin vikkelästi eroon yksinkertaisella keinolla. Virheistä oppii parhaiten valjastamalla ne aktiivisesti oman kehityksen käyttöön. Kun nyt seuraavan kerran erehdyt, älä jää voivottelemaan epäonnistunutta yritystä. Kirjoita sen sijaan ylös mahdollisimman seikkaperäisesti mitä olit juuri tekemässä, ja mikä meni pieleen.

Yritys ja erehdys on oppimisen perustila, mutta härkäpäinen pään seinään hakkaaminen – yritysten ja erehdysten loppumaton itsepäinen sarja – ei tuota kuin jomottavan otsaluun. Kun sen sijaan purat paperille sen, miksi homma meni puihin, näet jo todennäköisesti, mitä ensi kerralla pitää tehdä paremmin. Ja vaikket heti näkisikään, olet jo tehnyt asialle jotain! Näin olet valjastanut hedelmällisen erehdyksesi oman kasvusi ja kehityksesi käyttöön. Lopulta elämä koostuu ainoastaan onnistumisista ja kasvun mahdollisuuksista. Ja sellainen on aika hyvää elämää.

Lopuksi täytyy vielä sanoa yksi asia. Erehtymisestä voi nimittäin myös tulla tapa. Joskus ihmiset jäävät kiinni sellaisiin toimintatapoihin, joista seuraa pääsääntöisesti epäonnistuminen. Tällöin kannattaa pysähtyä miettimään, miksi huonoon toimintamalliin on sitoutunut. Erehtyminen on valtava inhimillinen voimavara. Mutta englantilaisfilosofi Bertrand Russellia siteeraten: ”Ei koskaan kannata tehdä samaa virhettä kahteen kertaan – valikoima on sen verran runsas.”