Category Archives: Lahjakkuus

”Tyttärenne on tanssija”

13/08/2010

18 kommenttia

Gillian Lynne oli 1930-luvulla nuori koulutyttö. Hän ei malttanut pysyä aloillaan oppitunneilla, vaan aiheutti milloin minkäkinlaista häiriötä. Lopulta tyttö diagnosoitiin ylivilkkaaksi; nykyaikana diagnoosi olisi todennäköisesti ADHD.

Kerran Gilliania hoitanut lääkäri keskusteli Gillianin ja tämän äidin kanssa hoitosuunnitelmista. Jonkin ajan päästä lääkäri pyysi Gilliania odottamaan odotushuoneessa, koska hän halusi jutella äidin kanssa kahden kesken. Samalla hän napsautti vaivihkaa odotushuoneen radion päälle.

Lääkäri jätti vastaanottohuoneen oven raolleen ja kehotti äitiä katsomaan. Heti kun aikuiset olivat poistuneet huoneesta, pikku-Gillian ponkaisi pystyyn ja alkoi tanssia enkelimäisesti musiikin tahtiin.

Lääkäri totesi: ”Hyvä rouva, tyttärenne ei ole sairas. Tyttärenne on tanssija.”

Äiti kiikutti pikku-Gillianin tanssikouluun. Myöhemmin Gillian muisteli lämmöllä ensimmäistä tanssituntiaan. Hän totesi olleensa häkeltynyt siitä, että koko huone oli täynnä aivan samanlaisia lapsia kuin hän itse: kukaan muukaan ei malttanut pysyä aloillaan.

Gillian valmistui tanssikoulusta, pääsi Royal Ballet Companyn tanssijaksi ja tapasi Andrew Lloyd Webberin. 1980-luvulla Gillian Lynne suunnitteli koreografiat kaikkien aikojen menestyneimpiin musikaaleihin Cats ja Phantom of the Opera.

5 luovan ajattelun peruspilaria

04/08/2010

1 kommentti

Usein ajatellaan, että luovuus on harvojen nerojen etuoikeus. Kun oma ajattelu urautuu arkirutiinien myötä, on sisäistä MacGyveriä vaikea ravistella hereille. Tosiasiassa luovuus on taito siinä, missä pyörällä ajaminenkin. Ja luovuuden taidon oppii niin kuin minkä tahansa muunkin taidon: harjoittelemalla.

Toinen luovuuteen liitetty myytti on, että luovuus edellyttäisi kaaosta. Tosiasiassa luovassa ajattelussa on nähtävissä selkeää rakenteellisuutta – tosin aidosti luova ihminen osaa myös tarvittaessa rikkoa tätä rakennetta.

Luova prosessi liikkuu hajottavasta toiminnasta kohti kokoavaa toimintaa. Usein luovina pidetään ihmisiä, jotka toimivat hajottavasti: tällaiset ihmiset keksivät koko ajan paljon uutta. Mutta todelliselta luovalta nokkelikolta edellytetään sekä kykyä uuden keksimiseen että olennaisen tiivistämiseen.

Seuraavassa esittelen viisi luovan ajattelun peruspilaria. Ne etenevät asteittain hajottavista työvaiheista kokoaviin. Opettelemalla nämä viisi askelta pystyt helposti hyödyntämään tarvitessasi luovaa kyvykkyyttäsi.

1. Kerää

Yksi luovan työn perusongelmista on valkoisen paperin kammo. Vaikka pitäisi synnyttää uutta, ei runosuoni alakaan pulputtaa. Kukko kun ei käskien laula. Apu valkoisen paperin kammoon löytyy keräämisestä. Lähes joka ikinen ihmiskunnan tuntema luova nero on kerännyt ideansa ja inspiraationlähteensä talteen. Wittgenstein tuhersi Tractatus-teoksensa synnyttäneet muistiinpanot maailmansodan tuiskeessa rintamalla, ja Edisonille kertyi hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja. Keräämällä ideat ja inspiraationlähteet synnytät pian ideahautomon, jonka avulla pääset heti vauhtiin, kun pitää synnyttää uutta.

2. Valikoi

Kun alat kerätä materiaalia, on sitä pian niin paljon, että hyvät ideat hukkuvat helposti runsauden sekaan. Tällöin on hyvä osata valikoida nopeasti jyvät akanoista. Erityisen tehokasta on vaihdella niin sanottua dialektista ja dialogista menetelmää. Dialektisuus perustuu vastakkainasetteluun: tämä on parempi kuin tuo, mutta huonompi kuin tämä. Tarkastelemalla keräämääsi materiaalia dialektisesti asetat sen paremmuusjärjestykseen. Lopuksi kuorit kerman päältä ja tartut toimeen. Dialogisuus puolestaan perustuu yhteen sovittamiseen. Dialogisesti tarkastelet keräämääsi materiaalia sen valossa, mikä sopii yhteen minkäkin kanssa. Näin synnytät uusia assosiaatioita, ja aiemmin vähäpätöinenkin idea saattaakin osoittautua uuden työsi kulmakiveksi.

3. Luonnostele

Luonnostelu on luovan työn ensirakkaus. Luonnostelussa nimittäin tapaat luovan työsi tuloksen ensimmäistä kertaa. Siksi suurin osa luovasta työstä tapahtuukin usein juuri tässä vaiheessa. Esimerkiksi amatööritaiteilijat eivät yleensä juuri muuta tee, kuin luonnostele: kankaalle synnytetään ensimmäinen mielikuva, ja sen hiominenkin jätetään puolitiehen. Luonnostellessa synnytät ensimmäisen version teoksestasi, mutta on hyvä pitää mielessä, että kyse on vielä luonnoksesta. Hahmottelu kannattaa siis pitää vielä hyvin karkeana, ja keskittyminen suurissa linjoissa. Yksityiskohtien aika on vasta jalostaessa.

4. Jalosta

Jalostamisvaiheessa on aika synnyttää lopullista jälkeä. Tässä olennaista on keskittyä yksityiskohtien hiomiseen. Jalostaessa on hyvä muistaa muutama luovan työn perussääntö. Ensinnäkin, kuten Albert Einstein on todennut, kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti, kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisemmin. Jos työssäsi on siis jotain turhaa, jätä se pois. Voit siirtää turhat ideat idea-arkistoosi myöhempää käyttöä varten. Editoi siis veitsellä, ennemmin kuin pensselillä: jalostamisvaiheessa kannattaa aina ennemmin poistaa, kuin lisätä. Toisekseen, luovan työn elintärkeä ohjenuora on: kill your darlings. Jos toistamiseen jäät taputtelemaan itseäsi selkään nokkelasta oivalluksesta, poista se. Luova työ ei ole vain kokoelma nokkelia oivalluksia. Luova työ on tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen elementti tukee toistaan. Jos yksi yksityiskohta vie jatkuvasti huomion pois kokonaisuudesta, ei kokonaisuus ole vielä tasapainossa.

5. Viimeistele

Luova työ on kokonaisuus, jossa jokainen yksityiskohta tukee toistaan. Tästä syystä viimeisteleminen on niin tärkeä työvaihe. Viimeistelyvaiheessa otat etäisyyttä työhösi, jotta pystyt tarkastelemaan sitä kokonaisuutena. Saatuasi työsi valmiiksi, nuku ainakin yö tai pari, tai vaikkapa viikko, ennen kuin todella hyväksyt sen valmiiksi. Palaa nyt työn pariin ja tarkastele sitä kokonaisuutena. Puhutteleeko se sinua sellaisena kuin se on, vai puuttuuko siitä jotain – tai viekö jokin yksityiskohta yhä huomion pois kokonaisuudesta? Lopuksi voit vielä tehdä loppusilauksen – pienen muutoksen, jolla annat itsellesi luvan lopettaa työn loputtoman hiomisen. Kuten Leonardo da Vinci on sanonut: ”Taideteos ei ole koskaan valmis. Vain lopulta hylätty.”

Lisää vinkkejä luovan työn siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian Luovan työn oppaasta. Lataa se maksutta täältä.

5 yksinkertaista askelta hyvään elämään

23/06/2010

13 kommenttia

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon onnellisuudesta ja hyvinvoinnista. Nähdäkseni yksi merkittävimpiä hyvinvoinnin edistäjiä on kutsumuksellinen toiminta: kun arkesi täyttyy askareista, jotka palkitsevat itsessään, on elämä täyttä ja tyydyttävää. Seuraavassa muutamia yksinkertaisia askeleita kohti kutsumuksellista ja rikasta elämää.

1. Tee kaikkea

Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä. Paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea. Kyse on hieman samanlaisesta ilmiöstä kuin luovassa ideoinnissa: kukaan ei saa hyvää ideaa käskettäessä. Mutta kun ideamylly jyrähtää käyntiin, on hyvä idea helppo poimia ideatulvan keskeltä. Puhtaalta pöydältä on samoin vaikeaa sanoa, missä oma kutsumuksesi lymyilee. Mutta kun olet kokeillut riittävästi kaikenlaista, pystyt tunnistamaan, mitkä kokemistasi asioista ovat todella rikastaneet elämääsi, mitkä ovat olleet pinnallisella tavalla hauskoja ja mitkä vain turhauttavia.

2. Selvitä, mikä rikastaa elämääsi

Kun olet kokeillut yhtä sun toista, pyri ymmärtämään, mitkä askareet rikastavat elämääsi aidosti. Keskeistä on keskittyä tekemiseen. Usein pyrimme ulkoisen paineen vuoksi saavuttamaan abstrakteja päämääriä kuten mainetta tai mammonaa. Tyypillinen kysymys onkin: ”Mikä sinusta tulee isona?” Unohdamme kuitenkin miettiä, mitä palkinnontavoittelu tarkoittaa arkielämän kannalta. Olennaisempaa onkin nähdäkseni kysyä: ”Mitä haluat tehdä ajallasi isona?”  Todellinen hyvinvointi kumpuaa toimivasta arjesta – ja arki koostuu siitä, mitä teemme. Tässä avuksi voi olla esimerkiksi ydintoimilistan tekeminen. Kun tiedät, mitä haluat tehdä, on oman kutsumuksen löytäminen helppoa.

3. Harjoittele

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Jokainen maailman huipputekijä on harjoitellut poikkeuksetta omaa alaansa keskittyneesti 10 000 tuntia. 10 000 tuntia on sellainen kasa aikaa, ettei sitä kannata heittää hukkaan. Se tarkoittaa kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan – viikonloput ja lomat mukaan lukien. Jos harjoittelu on tervanjuontia, ei ajatus kymppitonnin kellottamisesta oikein innosta. Kun toimintasi sen sijaan kannattelee elämääsi luonnostaan, käytät harjaantumiseen aivan itsestään vuosikaupalla aikaa – etkä edes huomaa ajan kulua. Harjaantumalla taitavaksi itsellesi palkitsevalla alalla et vain tee jotain, mitä rakastat – teet sen myös erinomaisen hyvin. Näin voit olla myös muille aidosti hyödyksi.

4. Keksi, miten voit olla muille hyödyksi

Aristoteleen mukaan kutsumuksesi on siellä, missä taitosi kohtaavat maailman tarpeet. Kun olet selvittänyt, mikä kannattelee elämääsi, selvitä seuraavaksi, mitä muut tarvitsevat. Keskustele ihmisten kanssa heidän omista mielenkiinnon kohteistaan ja pyri kuuntelemaan aktiivisesti toisten ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä. Seuraa aktiivisesti mediakenttää ja pyri kiinnittämään huomiota siihen, minkälaiset tarpeet tai toiveet nousevat usein esiin. Kun sitten keksit, miten oma osaamisesi vastaa johonkin tällaiseen tarpeeseen, voit puuhastella kutsumuksesi parissa päivät pitkät: tällöin olet löytänyt siilikonseptisi. Jos ratkaiset toisen ihmisen todellisen ongelman, on hän usein valmis maksamaan ajastasi jonkinlaisen korvauksen. Kun tuotat arvoa toisille ihmisille, kykenet myös ansaitsemaan elantosi tekemällä sitä, mitä rakastat eniten.

5. Keskity siihen, mitä teet

Kun olet löytänyt siilikonseptisi, pane itsesi täysillä likoon. Tee keskittyneesti sitä, mitä rakastat ja pyri eliminoimaan sellaiset seikat, jotka eivät tue kutsumustasi täysin. Tämä ei suinkaan tarkoita, että elämän tulisi olla tylsää puurtamista – myös laadukkaalla viihteellä ja ihan puhtaalla laiskottelullakin on tärkeä rooli hyvässä elämässä. Mutta kun tiedät, mitä haluat oikeasti tehdä, opit pian tunnistamaan, mitkä viihteen tai vapaa-ajan muodot todella palkitsevat sinua. Lopulta mielesi virtaa koko päivän flow-tilassa, eikä aivoja edes tarvitse heittää narikkaan. Kun teet sitä mitä rakastat niin, että olet samalla arvokas oman yhteisösi jäsen, on hyvä olla aamusta iltaan.

Älä odota eläkkeelle, vaan tartu toimeen nyt. Lisää vinkkejä onnellisuuden edistämiseen löydät Filosofian Akatemian Onnellisuus-oppaasta. Lataa se maksutta tästä.

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee heinäkuun yli. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy maanantaina 2.8.

Aurinkoista ja onnellista kesää kaikille!

Mikä on oikea vastaus?

18/06/2010

5 kommenttia

Insinöörioppilailta kysyttiin kokeessa, miten pilvenpiirtäjän korkeus määritellään barometrin avulla.* Eräs nokkelikko vastasi seuraavaa: sidotaan barometriin naru ja lasketaan barometri pilvenpiirtäjän katolta alas. Korkeus selviää ynnäämällä narun ja barometrin pituus. Oppilaan koevastaus hylättiin.

Oppilas valitti päätöksestä: vastaushan oli kiistatta oikein. Koska vastaus ei kuitenkaan osoittanut fysiikan periaatteiden tuntemusta, päätti lautakunta antaa oppilaalle kuusi minuuttia aikaa esittää vastaus, jolla osoittaa fysiikan tuntemusta.

Istunnossa insinöörioppilas istui hiljaa otsa kurtussa viisi minuuttia. Kun häntä muistutettiin ajan kulusta, hän totesi: ”Minun pitäisi päättää useista vaihtoehdoista sopivin.” Lopulta hän sanoi:

”Barometrin voisi viedä pilvenpiirtäjän katolle ja pudottaa alas. Mittaamalla putoamiseen käytetty aika voidaan rakennuksen korkeus selvittää kaavalla H = 0.5g * t^2. Ikävää barometrin kannalta, tosin.”

”Jos aurinko paistaa, voidaan mitata barometrin varjon pituus ja pilvenpiirtäjän varjon pituus. Mittaamalla vielä barometrin pituus voidaan pilvenpiirtäjän pituus laskea aritmeettisesti.”

”Erittäin tieteellinen vastaus löytyisi sitomalla barometriin pieni narunpätkä ja heiluttamalla sitä ensin maan tasalla ja sitten pilvenpiirtäjän katolla. Pilvenpiirtäjän korkeus selviää kaavalla T = 2 pii neliöjuuri(l/g).”

”Helpointa olisi tietysti mennä pilvenpiirtäjän kellariin, koputtaa talonmiehen ovea ja sanoa: ’Haluatko hienon barometrin? Saat sen, jos kerrot rakennuksen korkeuden.'”

* ”Oikea” vastaus on mitata ilmanpaine maan tasalla ja pilvenpiirtäjän katolla ja laskea rakennuksen korkeus paine-eron perusteella.

Siili, kettu ja siilikonsepti: Mistä tiedän, mitä minun pitää tehdä?

31/05/2010

21 kommenttia

Ikiaikainen inhimillinen mysteeri kuuluu näin: ”Mistä tiedän, mitä minun pitää tehdä?” Isaiah Berlin esittää esseessään ”The Hedgehog and the Fox”, että ihmisiä on kahdenlaisia. On siilejä, ja on kettuja. Jaottelu perustuu kreikkalaisrunoilija Arkhilokhoksen toteamaan: ”Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.”

Kettua nälättää ja se vaanii siiliä. Se keksii toinen toistaan nokkelampia juonia siilin pään menoksi. Se piiloutuu puskaan ja hyökkää – mutta siili kääriytyykin piikkipalloksi. Se vaanii kalliolla ja hyppää – mutta siili kääriytyykin piikkipalloksi. Se raahaa pieniä marjoja polulle siilin syötäviksi ja kaivaa kuopan, jossa odottaa. Siilin siinä marjoja mutustaessa kettu ponkaisee kimppuun – mutta siili kääriytyykin piikkipalloksi.

Nykyaikana valtava enemmistö meistä on kettuja: osaamme yhtä sun toista, mutta emme ole mestareita missään. Lisäksi iso osa hääräämisestämme perustuu ulkoa tuleviin paineisiin ja vaatimuksiin. Tällöin kettuus edesauttaa omaa hyvinvointiamme vain välivaiheena kohti omaa siilikonseptia.

Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua. Paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea.

Jos et tiedä, mitä tarkkaan haluat, kokeile kaikenlaista. Mutta kun alat saada kiinni siitä, mitkä asiat ajavat juuri sinun elämääsi eteenpäin, laita itsesi juuri niihin likoon. Tässä auttaa siilikonsepti.

Jim Collins esittelee siilikonseptin periaatteet kirjassaan Good to Great. Siilikonseptisi sijaitsee kolmen tärkeän osa-alueen risteyskohdassa. Ensinnäkin, se on jotain, jossa olet taitava. Toisekseen, se on jotain, josta on hyötyä muille. Aristoteleen sanotaan sanoneen näin: ”Kutsumuksesi on siellä, missä taitosi kohtaavat maailman tarpeet.” Kolmanneksi, se on jotain, jota haluat tehdä intohimoisesti. Näistä kolmas on ehdottomasti tärkein.

Jos tunnistat oman intohimosi kohteen, olet jo puolimatkassa kohti siilikonseptia. Kun tiedät, mitä haluat, ja teet sitä päivittäin, tulee siilikonseptin viimeisestä osasta itse asiassa ensimmäisen perusta. Kun teet jotakin intohimoisesti vuodesta toiseen, harjaannut siinä väistämättä lopulta riittävän taitavaksi.

Anders Ericssonin 1993 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että joka ikinen maailman huipulla hääräävä tieteilijä, taiteilija tai urheilija oli harjoitellut vähintään 10 000 tuntia. Näin Aristoteleen lausahdus muuntuu maksiimiksi: ”Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.”

Kun tiedät, mitä haluat tehdä, ja olet tehnyt sitä riittävän pitkään, tarvitsee sinun vielä keksiä yksi asia: mitä hyötyä osaamisestasi on muille. Kun osaamisesi täyttää todellisen tarpeen, löydät automaattisesti paikan yhteiskunnassamme ja saat palkkaa siitä, mitä haluat tehdä kaikkein eniten maailmassa.

Tässä avuksi on ennen kaikkea avoimuus ja uteliaisuus. Pidä silmällä, mistä muut ihmiset ovat kiinnostuneita. Tee muistiinpanoja, lue laajalti kirjallisuutta ja pistä merkille sellaiset ammatinvalinnat, jotka istuvat intohimosi kanssa yksiin. Ja jos unelma-ammattiasi ei ole vielä olemassa, voit kartoittaa mahdollisuuksiasi esimerkiksi yrittäjänä. Ammatillinen valinta-avaruus on loppumaton. Kun pidät silmäsi auki, löydät ennen pitkää varmasti sen työn, jossa pääset toteuttamaan siilikonseptiasi – kunhan ensin tiedät, mikä sinua ajaa eteenpäin.

Kun löydät siilikonseptisi, teet päivittäin vain sellaisia asioita, jotka palkitsevat ja jotka kumpuavat omasta ytimestäsi. Siilikonseptisi onkin yksi onnellisen elämän keskeisiä kulmakiviä.

PS. Filosofian Akatemian LEINO – Onnellisuus ja merkitys -kesäseminaarin ilmoittautuminen päättyy tänään. Ilmoittaudu seminaariin osoitteessa kesaseminaari@filosofianakatemia.fi. Lataa esite ja lisätietoja täältä.

3 onnistujan ydintaitoa

28/05/2010

2 kommenttia

Vaimoni kävi keväällä erikoisella joogatunnilla. Joogaohjaaja oli esittänyt tunnin aluksi haasteen. Hän totesi, että aika harva joogaajista varmaankaan uskoi pystyvänsä seisomaan käsillään ilman tukea tasan tunnin kuluttua. Aika harva uskoi. Kuinka ollakaan, tunnin kuluttua lähes koko joogaluokka seisoi kuitenkin käsillään ilman tukea, vaimoni mukaan lukien.

Joogagurun mukaan onnistuminen edellytti kolme asiaa. Esittelen seuraavassa nämä kolme onnistujan ydintaitoa.

1. Attitude: asenne

On vain yksi tapa epäonnistua: se on olla yrittämättä. Yksi tärkeimpiä onnistumisen ydintaidoista on asennoitua toimintaan oikein. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toimeen ryhtyessäsi oletat onnistuvasi ennen pitkää. Se ei tarkoita, että sinun tulisi onnistua ensimmäisellä yrittämällä. Mutta se tarkoittaa, että sitoudut yrittämään sinnikkäästi kunnes onnistut. Asenteen tueksi kannattaakin opetella jokin metodi, jolla muunnat epäonnistumiset osaksi onnistumisprosessia.

Joogatunnilla asenne kumpusi gurun asettamasta haasteesta. Se ravisti joogaajat hereille pyrkimään aktiivisesti kohti aluksi mahdottomalta vaikuttanutta päämäärää.

2. Alignment: menetelmä

Pelkällä yrittämisellä ei saada vielä ihmeitä aikaan. Onnistumiseen tarvitaan myös toimiva menetelmä. Joogatunnilla menetelmä löytyi gurulta. Hän oli vuosien harjoittelun tuloksena oppinut tehokkaan menetelmän käsilläseisontaan. Hän oli myös harjaantunut opettaja, joka osasi jakaa oman osaamisensa toisten kanssa.

Joskus toimiva menetelmä löytyy elämällä: yrityksen ja erehdyksen kautta. Usein pyörää ei kuitenkaan kannata keksiä uudestaan. Perehtymällä esimerkiksi innostavaan kirjallisuuteen löydät toimivia ja käytössä koeteltuja menetelmiä, jotka voit ottaa heti käyttöösi.

3. Action: toiminta

Et  onnistu, ellet tartu toimeen. Sinun on itse tehtävä se työ, josta onnistuminen seuraa.

Joskus on kuitenkin vaikeaa saada itseäsi liikkeelle. Voi olla, että olet päättänyt juosta puolimaratonin. Kalliit uudenkarheat Karhut odottavat eteisessä, ja verkosta ladattu huippuvalmentajan suunnittelema juoksuohjelma on printattu ja laitettu sinitarralla seinälle. Mutta lenkille päätät aina lähteä huomenna. Ainoa tapa rikkoa viivästelyn syöksykierre on tehdä päätös. Toiminta tapahtuu aina nyt – ei huomenna tai viikon päästä.

Kun löydät itsellesi sopivan päämäärän, asennoidut siihen oikein, harjoittelet tarvittavat menetelmät ja tartut toimeen et voi lopulta kuin onnistua.

5 kirjaa, jotka muuttavat elämääsi

24/05/2010

7 kommenttia

Oma-apu eli self-help -kirjallisuus on tulvillaan käärmeöljykauppiaita, jotka lupaavat valheellisesti nopeita ja helppoja ratkaisuja ikiaikaisiin elämänongelmiin. Koko kirjallisuudenlaji on tästä syystä leimaantunut hömpäksi. Kuten Seth Godin on todennut, kirja, joka epäonnistuu pyrkiessään muuttamaan sinua saa oma-apuleiman. Jos kirja taas onnistuu pyrkimyksessään, nimike muuttuu oma-avusta loistokirjaksi, jota et lakkaa suosittelemasta lähimmäisillesi. Ero ei siis ole kirjailijan pyrkimyksessä, vaan siinä, miten hyvin hän onnistuu päämäärässään. Parhaat oma-apukirjat käsittelevät todellisia elämänongelmia ja tarjoavat niihin toimivia ratkaisuja. Ohessa viisi loistokirjaa, joihin tutustuminen muuttaa takuulla elämääsi.

1. Stephen R. Covey: 7 Habits of Highly Effective People

Coveyn uraauurtava teos linjaa kestävän ja syvällisen elämän peruspilarit. Covey kehottaa ottamaan vastuuta omista teoistasi, pitämään päämääräsi mielessä ja pyrkimään aina kaikille parhaaseen lopputulokseen. Emme häärää täällä yksin – siksi ainoastaan sinun etuasi palveleva lopputulos tuottaa harvoin kestävää hyvinvointia. Ottamalla vastuuta omasta elämästäsi ja pyrkimällä kaikkien hyvinvointiin kaikki voittavat.

2. David Allen: Getting Things Done

Uraauurtava ajanhallintaeepos, joka kääntää koko ajankäytön hallinnoinnin ajattelutavan nurin niskoin. Allen kehottaa käyttämään kalenteria vain kiinteästi aikaan sidottuihin tehtäviin kuten tapaamisiin. Muut tehtävät pilkotaan pieniksi osiksi ja järjestetään niin, että ne tulevat varmasti hoidettua ajallaan. Allen tarjoaa myös monipuolisia neuvoja tehokkaiden arkistojärjestelmien rakentamiseksi. Allenin kirjan lukemalla pystyt pitämään mielesi kirkkaana ja keskittymään täysipainoisesti kulloinkin käsillä olevaan tehtävään ilman, että muut toimesi tai pöytääsi peittävä paperivuori kuormittaisivat työmuistiasi.

3. Michael Michalko: Thinkertoys

Michalkon fantastinen luovuustekniikkaopas esittelee toinen toistaan käyttökelpoisempia menetelmiä ideoiden synnyttämiseen ja niiden käsittelemiseen. Michalko keskittyy kirjassa fiksusti sekä lineaariseen eli analyyttiseen ajatteluun, että intuitiiviseen ajatteluun. Huomiota saavat niin erilaiset aivomyrskytekniikat kuin rentoutuminen ja keskittyminenkin. Michalkon kirja tarjoaa kattavan valikoiman erinomaisia luovuustekniikoita.

4. Edward de Bono: Lateral Thinking

Jokaisen ongelmia elämässään kohtaavan ehdoton perustaito on lateraalinen ajattelu. Yleensä ajattelumme seuraa entuudestaan tuttuja ja toimiviksi osoittautuneita uria. Koska elämä heittää kuitenkin aina uudenlaisia haasteita vastaan, eivät vanhat mallit monesti toimi. Tällöin onkin hyvä kyetä ketterästi muuttamaan suuntaa ja muokkaamaan omia lähtökohtia. Teoksessaan lateraaliajattelun käsitteen keksinyt de Bono esittelee erilaisia tapoja ajatella lateraalisesti, sekä perustelee hyvin, miksi lateraalinen ajattelu toimii.

5. Juhana Torkki: Puhevalta

Ei riitä, että vain keksit hyviä ideoita. Ne pitää pystyä myös jakamaan toisten kanssa niin, että tulet ymmärretyksi. Tässä auttavat retoriikan työkalut. On hämmentävää, että aika moni retoriikan oppikirja jättää hyödyntämättä omia oppejaan: moni retoriikan opas on nimittäin puisevan tylsä. Torkin loistoteos ei syyllisty tähän helmasyntiin. Se on rikkaalla kielellä kirjoitettu ja viihdyttävä teos, josta saat kattavan käsityksen retoriikan tehokeinoista.

5 tehokasta tapaa huoltaa mieltäsi

07/04/2010

4 kommenttia

Ihmisen mieli on luonteeltaan pitkälti samanlainen kuin ruumiinosatkin. Kun ruokit mieltäsi ja treenaat sitä riittävän säännöllisesti, juoksee ajatus ketterästi, eivätkä ikäviä ajatuksia synnyttävät mietemadot pääse mekastamaan ajukopassasi. Jos mieltä taas ei treenaa ja huolla, pääsee se surkastumaan siinä, missä liikkumaton lihaskin. Seuraavassa viisi tehokasta tapaa pitää huolta mielestäsi.

1. Ajattele, mitä ajattelet

”Tunne itsesi” oli yksi Delfoin Apollon temppelin sisäänkäynnin yhteyteen kirjoitetuista ohjenuorista, jonka myös filosofi Sokrates omaksui motokseen. Aika moni ihminen elää koko elämänsä pysähtymättä hetkeksikään miettimään, mitä kaikkea päässä liikkuu. Oman ajattelusi tutkiskelu paljastaa aina uusia puolia omasta mielestäsi. Vasta kun tiedät, mitä päässäsi liikkuu, voit ylipäätään tietoisesti vaikuttaa siihen.

Mieti siis säännöllisesti, mitä ajattelet, ja ennen kaikkea miksi ajattelet mitä ajattelet. Monet kielteiset ajatukset saavat syntynsä stressin tai väsymyksen takia. Ne onkin helppo kampittaa heti kun hoksaat, että kyse onkin vain väsyneestä ajatuksesta. Leimaamalla ajatuksia pystyt ohjaamaan aiemmin elämääsi hallinnutta ajattelua itsellesi mieluisalla tavalla. Itsesi tuntemalla saat myös ajatuksistasi irti aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

2. Työstä uskomuksiasi

”Olet, mitä toistuvasti teet. Erinomaisuus on siis pohjimmiltaan vain tapa”, totesi Stageiran vanha kettu Aristoteles. Myös uskomukset ovat tapoja: valmiiksi standardoituja ajatteluprosesseja, joita sovellamme aina tarvittaessa. Jos uskot, että onnistut aina kun yrität, suuntaat toimintasi aktiivisesti kohti uusia haasteita. Jos taas toistat mielessäsi: ”ei siitä kuitenkaan mitään tule”, jätät haasteet helposti väliin. Vaikutukset näkyvät suoraan elämässäsi.

Kun tutkit ajatuksiasi, tutki myös uskomuksiasi. Pidä kiinni sellaisista uskomuksista, jotka todella palvelevat elämäsi tarkoituksia ja päämääriä. Pyri eroon uskomuksista, jotka vain tuottavat päänvaivaa. Uskomuksen selättäminen ei ole helppoa – vaikeusaste on samaa luokkaa tupakoinnin lopettamisen kanssa. Mutta kun kerran saat pessimistisen uskomuksen tai luulotautisen olettaman kitkettyä päästäsi, nousee elämänlaatusi siinä määrin kohisten, että suorastaan ihmettelet, miksi et jo aikoja sitten käynyt kielteiseen uskomukseesi käsiksi. Uskomusten kyseenalaistamisessa pääset alkuun esimerkiksi lateraalisen ajattelun keinoin.

3. Ota aikaa itsellesi

Päivämme täyttyvät yhä enemmän erilaisista aktiviteeteista ja sosiaalisissa verkostoissa hääräämisestä. Nähdäkseni tämä ei ole ollenkaan niin paha asia kuin synkimmät dystoopikot maalailevat. Ongelmalliseksi Facebook-addiktio muuttuu vasta siinä vaiheessa, kun aikasi ei enää riitä lainkaan itsellesi. Siksi onkin tärkeää pystyä viettämään ajoittain hetkinen yksin ajatustesi kanssa.

Tutkimusten mukaan meditaatio nostaa viretilaa, vähentää masennusta ja parantaa jopa fyysistä terveyttä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse vääntää itseäsi jooga-asanaan saadaksesi hitaan ajan hyödyt käyttöön. Riittää, että omistat pari kertaa viikossa puolisen tuntia sille, että et tee yhtikäs mitään.

Istu vaikka muutamana iltana viikossa teekupponen tai viinilasi kädessä mukavassa nojatuolissa puolisen tuntia ja anna ajatuksen juosta. Huomaat eron jo nukkumaan käydessäsi: kun ajattelun valtateiltä on saatu kaaharit kuljetettua talleihinsa, tulee unikin vilkkaasti.

4. Pidä mielesi liikkeessä

90-vuotiaan isotätini pää leikkaa yhä kuin 70 vuotta sittenkin. Syy tähän on yksinkertainen: aika ajoin hän kaivaa esiin lukion matematiikan oppikirjan ja vetreyttää ajukoppaansa toisen asteen yhtälöillä ja logaritmeilla. Aivot ovat niin kuin mikä tahansa muukin elin: jos niitä treenaa, ne tulevat vetreämmiksi. Jos niillä taas ei tee mitään, ne surkastuvat niin, että lopulta niillä ei voi tehdä juuri mitään.

Harjoita siis mieltäsi itse parhaaksi katsomalla tavalla: tee laskutehtäviä, ristisanoja, sudokuja, ratko arvoituksia, lue salapoliisijännäreitä tai harjoita ihan puhdasta aivojumppaa. Viimeksi mainittu onnistuu leppoisasti esimerkiksi Lumosityn aivotreenin avulla.

5. Harjoittele uusia taitoja

Myös ajatukset ovat pohjimmiltaan tapoja: ajatus on prosessi, joka tuottaa luotettavasti jonkin ennalta määritellyn lopputuloksen. Tavat ovat kuin taitoja: ne kehittyvät kertauksen kautta ja surkastuvat, jos niitä ei käytä. Kuten jo yllä mainitsin, on hyvä pitää huoli siitä, että uskomuksesi palvelevat itsellesi tärkeitä tarkoitusperiä. Lisäksi aivosi suorastaan huutavat riemusta, kun annat niille lahjaksi uusia taitoja.

Huhu vanhan koiran oppimattomuudesta on kukkupuhetta. Vanhemmiten ihmiset oppivat vähemmän siitä yksinkertaisesta syystä, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän hän kokee tarkoituksenmukaiseksi oppia uusia asioita. Ja ihminen ei opi, ellei hän halua oppia.

Mieti siis, millä uusilla taidoilla voit parantaa omaa ja lähimmäistesi elämänlaatua. Auttaisiko uuden kielen oppiminen, kannattaisiko laskupäätä petrata omaksumalla vaikkapa pätkä pitkää matematiikkaa – tai olisiko pianonsoittotaito tai kyky kirjoittaa romanttisia novelleja juuri sinulle mieluinen? Opit minkä tahansa taidon, kunhan olet aidosti motivoitunut sen oppimaan, aloitat riittävän alhaiselta tasolta ja harjoittelet riittävän säännöllisesti, vaikeustasoa hiljalleen nostaen. Ja kun opettelet uuden taidon, pysyy mielesikin liikkeessä kuin varkain – ja maailmasi suorastaan kasvaa sitä mukaa, kun pystyt tekemään enemmän!

Mitä on laatu?

17/03/2010

3 kommenttia

Aiemmassa blogikirjoituksessa kehotin panostamaan laatuun. Laadukkaat tavarat mahdollistavat jouhevan toiminnan ja laadukas taide, musiikki ja muu luova työ siivittää myös omat ajatukseesi korkeaan lentoon. Mutta mitä on tuo mystinen laatu?

Laatu tarkoittaa jotakin itsessään ainutkertaisen arvokasta.

Kun puhutaan ihmisen kädenjäljestä, laadukas työ – oli se sitten käyttöesine tai taideteos – on ammattimaisen työn tulos, jossa tekijän intohimo työtään kohtaan on kohottanut juuri oikeat nyanssit ja yksityiskohdat polttopisteeseen. Laatu ei siis ole sama asia kuin kestävyys, tasokkuus tai design-arvojen täyttäminen. Laadukas käyttöesine on toki usein kestävä ja tasokas – mutta laatu on jotakin, joka ylittää nämä maalliset arvot.

Laatu seuraa nähdäkseni tekijän taidosta ja intohimosta. Esineitä, teoksia ja miksei vaikkapa teatteriesityksiä arvioidessa voidaankin jakaa työn tuloksen taso neljään luokkaan.

Jos tekijällä ei ole sen enempää taitoa kuin intohimoakaan, on tuloksena rihkamaa tai tyhjänpäiväistä suhaamista. Kaukoidän tienvarret ovat täynnänsä roinaa, jonka tekijää ei ole siivittänyt sen enempää käsityöläisen omanarvontunto kuin intohimokaan. Motiivina on puhtaasti raha ja toimeentulo, ja tulokset puhuvat puolestaan. Samaten firman pikkujouluihin puolipakolla kyhätty mukahauska harrastelijateatterifiasko jää suhaamisen tasolle.

Jos tekijällä puolestaan on taitoa, muttei intohimoa, on tuloksena tasokas ja kestävä tuote, joka tekee sen, minkä lupaa, herättämättä samalla suuria tunteita. Tasokkaita ammattimiehen tuotoksia ovat esimerkiksi japanilaisautot tai valtavirran popmusiikki. Ammattituottaja vääntää studiossa soundit kohdalleen ja lähettää kuusinumeroisen laskun.

Jos tekijä taas on intohimon vallassa, mutta ei ole vielä opetellut riittävää taitoa, on kyseessä amatöörin tuotos. Vaikka esimerkiksi kolmevuotias tyttäreni maalaa omasta mielestäni maailman hienoimpia tauluja luovan intohimon puuskassa, en silti varaa vielä seinätilaa MoMA:sta.

Mutta jos tekijällä on sekä riittävä ammattitaito, että polttava intohimo tekemistään kohtaan, on tulos aidosti laadukas. Tästä on kyse silloin, kun Heath Ledger astuu ruutuun elokuvassa The Dark Knight, vangiten katsojan otteeseensa ensimmäisestä kuvasta ja jättäen huippulahjakkaat kanssanäyttelijänsä auttamatta varjoonsa loppuelokuvan ajan. Tästä on kyse, kun Glenn Gould soittaa jokaisen pianistinalun loppuun saakka kuluttamia Bachin inventioita niin, että musiikkiin paneutumaton amatöörikin hiljenee soittoa kuullessaan.

Tästä on kyse, kun Leonardo maalaa Viimeisen ehtoollisensa tai William Turner Rain Steam and Speedinsä. Tästä on kyse silloin kun Shakespeare kirjoittaa Hamletinsa ja Homeros Odysseiansa. Ja tästä on kyse, rohkenisin väittää, kun Apple marssittaa markkinoille uuden puhelimen tai kannettavan tietokoneen, kun Mercedes esittelee uuden E-sarjalaisen tai kun Eero Aarnio suunnittelee pallotuolinsa.

Laatu tarkoittaa sitä, että jokin esine, asia tai tapahtuma palvelee tarkoitustaan lähes täysin jäännöksettä, käyttäjänsä ja tarkkailijansa ihastuksesta mykistäen. Ihmistyössä laatu seuraa siitä, että ihminen toimii koko osaamisensa äärirajoilla, tuottaen flow-tilassa jotain niin ainutlaatuista ja koskettavaa, ettei sellaista voi kuvitella kenenkään muun koskaan toiste tuottavan. Laatu seuraa oman kutsumuksen täydellisestä täyttämisestä. Panostamalla laatuun jaamme toisten kutsumuksen täyttymyksen ja saamme siitä samalla pontta myös omalle hyvinvoinnillemme.

Mistä sitten tunnistaa laadun? Se onkin ihan oma kysymyksensä.

Keksijäneron salainen ase

15/03/2010

4 kommenttia

Leonardo da Vinci oli epäilemättä yksi kaikkien aikojen suurimmista neroista. Renessanssin pellepeloton oli tiettävästi alansa huippu niin keksijänä, anatomina, taidemaalarina, kuvanveistäjänä kuin muusikkona ja seremoniamestarinakin. On hämmästyttävää, että niin paljon lahjakkuutta siunaantui yhdelle erityisyksilölle.

Aika moni ajattelee luullakseni, että Leonardolla on täytynyt olla erityislaatuinen geeniperimä. Tosiasiassa keksijänero oli aatelismiehen ja palvelustytön avioton lapsi; suvussa ei tiettävästi ollut merkittävää aiempaa erityislahjakkuutta. Leonardo oli kuitenkin pohjattoman kiinnostunut kaikesta jo pojanklopista lähtien. Hän harjaantui moniosaajaksi siksi, että jokainen vastaantuleva haaste kietoi hänet pauloihinsa.

Intohimonsa vuoksi Leonardo vietti vuosikaudet maalarimestari Verrocchion oppipoikana viimeistellen mestarin teoksia kellon ympäri, seurasi ihmisiä ja luontokappaleita luonnoslehtiö kädessään ympäri Firenzeä, paneutui anatomiaan viettämällä päiväkausia tutkimalla ihmisruumiita Milanon ja Rooman sairaaloissa ja täytti muistikirjansa mitä mielikuvituksellisimmilla luonnoksilla erilaisista mekaanisista laitteista.

Intohimonsa ansioista Leonardo harjaantui kuin huomaamattaan huippuosaajaksi kaikilla niillä aloilla, jotka häntä sattuivat kiinnostamaan. Ja kun keksijänerolla oli siunaantunut kiinnostuksen kohteita tavattoman monta, oli legenda viimeistelyä vaille valmis.

Yksin kiinnostus ja harjoitus eivät kuitenkaan tee vielä neroa. Löydökset ja oivallukset pitää vielä kyetä jäsentämään käyttökelpoisiksi kokonaisuuksiksi. Koska ihmisen, neronkin, työmuistiin mahtuu kerrallaan vain noin seitsemän yksikköä, eikä pitkäkestoisen muistiin pääsystä ole aina takeita, tarvitaan mutkikkaiden kokonaisuuksien hahmottamiseksi apuväline.

Käytännössä historian joka ikinen keksijänero onkin turvautunut yksinkertaiseen apuvälineeseen, jonka avulla oivallukset ovat jäsentyneet ja kiteytyneet historiallisiksi läpimurroiksi Sforzan hevosesta hehkulamppuun.

Keksijänero arkistoi oivalluksensa.

Useille meistä muistiinpanojen tekeminen muistuttaa mieleen koulussa tai yliopistossa opettajan painostuksesta tapahtuneen tajunnanvirran taltioinnin. Puisevan luennoitsijan papatuksen dokumentointi on kaukana haltioituneesta inspiraatiosta. Siksipä moni vieraantuukin muistiinpanojen tekemisestä. Päivittäin vastaan tulee kuitenkin roppakaupalla hyviä ideoita, jotka lepattavat tiehensä, jollemme nappaa niitä heti talteen.

Pitämällä mukana muistikirjaa varmistat, että saat kaverisi nasevan letkautuksen varmasti talteen, pyydystät metron penkillä lojuneesta lehdestä mehevän sitaatin, tai taltioit junaa kiinni juostessa päähäsi pälkähtäneen kuningasajatuksen myöhempää käyttöä varten. Erityisesti luovalla alalla työskenteleville muistikirja on kullanarvoinen jo ihan mielenrauhankin takia. Kuten säveltäjäsuuruus Hector Berlioz totesi: ”Jokainen säveltäjä tietää sen tuskan ja epätoivon, joka syntyy idean unohtamisesta silloin kun sitä ei ole ehtinyt kirjoittaa ylös.”

Kun muistiinpanoja alkaa kertyä enemmän, katoavat loistoideat kuitenkin keskinkertaisten joukkoon. Inspiraatiota kaivatessa sekalaisia lippulappusia täynnänsä pursuava laatikko ei houkuttele luokseen. Tästä syystä muistiinpanot kannattaa myös arkistoida niin, että löydät aina halutessasi tarvitsemasi. Jos muistiinpanoja on muutamia kymmeniä, riittää yksi kansio. Jos niitä on satoja, tarvitset jo useamman eri aihealueen mukaan nimetyn mapin.

Kun muistiinpanoja alkaa kertyä tuhansia, tarvitset monimutkaisemman arkistointijärjestelmän. Thomas Edison jätti jälkeensä hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja; tiettävästi hän pääsi silti käsiksi mihin tahansa muistiinpanoon enimmillään viidessä minuutissa. Jos haluat päästä näppärästi käsiksi haluamaasi tuhansienkin muistiinpanojen joukosta, voit tutustua esimerkiksi Filosofian Akatemian Laajennetun mielen oppaassa esiteltyyn neliulotteiseen muistiinpanojärjestelmään.

Keksijäneron salainen ase on idea-arkisto. Pidä siis mukanasi aina kirjasta, johon merkitset ideat heti kun ne yllättävät, ja jota käytät ajattelusi jatkeena silloin kun jalostat ideoitasi eteenpäin. Kun vielä arkistoit säännöllisesti oivalluksesi aihealueiden mukaan, keräät varsinaisen ideoiden aarreaitan ennen kuin huomaatkaan.