Otsikko lienee hieman provokatiivinen, mutta se on totta. Tarkastellaanpa asiaa näin: jos joku osaa vastata aina nopeasti oikein esimerkiksi hankaliin matemaattisiin kysymyksiin, onko hän silloin fiksu? Tai jos joku ei osaa kirjoittaa, onko hän silloin tyhmä? Kummassakaan tapauksessa ei ole kyse synnyinlahjoista – ei edes, vaikkei joku osaisi liioin matematiikkaa tai kirjoitustaitoa. Kyse on yksinkertaisesti opituista taidoista. Ainutkaan vastasyntynyt ei osaa sen enempää matematiikkaa kuin kirjoitustaitoakaan, mutta jotkut oppivat ne matkan varrella. Tyhmyys ja viisaus syntyvät siis suhteessa oppimiseen. Nyt joku voi älähtää, että jotkuthan oppivat paremmin kuin toiset. Tämä on aivan totta. Oppiminenkaan ei kuitenkaan nojaa perimmältään synnyinlahjoihin, eikä oikeastaan ole edes tekniikkalaji – vaikka toki oppimista voi tekniikoin siivittääkin.
Ihminen oppii silloin, kun hän on kiinnostunut oppimastaan.
Toki meidät opetetaan koulussa aivotankkaamaan kaavoja ja vuosilukuja ja pinnistelemään pitämään ne mielessä kokeeseen asti. Mutta harva muistaa niitä enää viikkoa kokeen jälkeen. Mieleenpainaminen ei näet opeta muuta kuin itse mieleenpainamista. Oppiminen on sen sijaan paneutumista omiin kiinnostuksen kohteisiin. Ja siinä jokainen on tahtomattaankin hyvä. Toki on olemassa oppimisstrategioita, näitä tekniikoita, jotka helpottavat uusien taitojen haltuun ottamista. Mutta nämäkin strategiat ovat opittavissa. Edes Leonardo ei ollut nero syntyessään. Hän vain sattui opiskelemaan aikansa parhaiden opettajien johdolla – ja olemaan suunnattoman kiinnostunut vähän kaikesta.
Anders Ericssonin työryhmineen suorittaman kuuluisan tutkimuksen mukaan asiantuntijatason osaaminen edellyttää kymmenen tuhannen tunnin harjoittelua. Tämä tarkoittaa siis maailman huipputasoa – osaamiseen ja pärjäämiseen riittää vähempikin. Ja tämä harjoituksella saavutettu osaaminen on kenen tahansa saavutettavissa. Aikanaan keskustellessani aiheesta ihmisten kanssa totesin usein, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Katsoin kuitenkin tarpeelliseksi asettaa väitteelleni reunaehdon: toki tiettyjä rajoituksia on – esimerkiksi jalattomasta miehestä ei voi tulla maailmanluokan pikajuoksijaa. Ihmisen kyky mukautua ja keksiä on kuitenkin nähtävästi rajaton.
Nelisen vuotta sitten törmäsin tapaukseen nimeltä Oscar Pistorius. Nuorelta eteläafrikkalaisjuoksijalta amputoitiin vauvana jalat polvien alapuolelta. Mutta se ei juoksuun hurahtanutta jalatonta miestä pidellyt. Pistorius hankki itselleen huipputeknologiset proteesit, alkoi treenata – ja jäi piirua vaille ulos Pekingin olympialaisista. Näin ollen olen katsonut parhaaksi olla rajoittamatta väittämääni enää mitenkään. Se siis kuuluu näin:
Kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kuka tahansa voi nousta sohvalta tekemään mitä vain. Mutta kun tunnistat oman intohimosi kohteen, voin vakuuttaa sinulle, että panostamalla siihen tulet olemaan siinä huippuhyvä, riippumatta siitä, miltä juuri nyt tuntuu – saatika sitten siitä, mitä kaverit sanovat. Vaikka matematiikan numerosi olisi ollut pyöreä viitonen, jos differentiaaliyhtälöt saavat sydämesi tykyttämään, anna palaa! Tulet varmasti olemaan alasi huippu. Näin kävi muun muassa eräälle saksalaiselle patenttivirkailijalle.
Lopuksi on sanottava vielä pieni reunahuomautus: Vaikka kuka vaan voi halutessaan tulla vaikkapa neroksi, kaikkien ei onneksi tarvitse. Jos koet, että ajattelu ja päänvaivaaminen tuottaa sinulle mielihyvää, ei mikään voi tosiasiassa seistä esteenä tielläsi kohti ajattelun mestaritasoa. Jos taas et voisi vähempää välittää kelailusta, on tolkumpi satsata siihen, mikä saa sydämesi sykkimään. Tyhmyys ei ole sitä, ettei osaa differentiaalilaskentoa tai puhu kymmentä kieltä. Tyhmyys on sitä, että tekee itselleen sopimattomia asioita. Niin kuin Forrest Gump totesi: ”stupid is as stupid does”. Joskus ihmiset tekevät tietämättömyyttään tyhmyyksiä – ja niitä tekevät ajoittain ihan kaikki. Mutta tyhmiä ihmisiä – niitä ei ole olemassa.
Ajattelun ammattilainen 
Hemmetti että tästä tuli hyvä mieli!
Mä olen noudattanut elämässäni sellaista ohjenuoraa, että olen tehnyt jatkuvasti vain sellaisia asioita joista pidän.
Äkkiseltään luulisi, että tällä mallilla ei ikinä tulisi tehneeksi mitään, mutta itsellä on käynyt päinvastoin: Aivan käsittämättömiin juttuihin sitä on päätynyt mukaan.
Koivulahti,
Ohjenuorasi sopisi mielestäni yleismaailmalliseksi huoneentauluksi kaikille ihmisille. Aristoteles totesi aikanaan, että kutsumus on siellä missä oma intohimo ja maailman tarpeet kohtaavat. Nähdäkseni kaikkien kannalta olisi parasta, jos ihmiset ensin miettisivät, mitä haluvat tehdä – siis mistä pitävät – ja sitten järjestäisivät asiansa niin, että siitä on muillekin hyötyä.
Mistäköhän se muuten johtuu, että kulttuuriimme on pesiytynyt ajatus siitä, että tekemällä sitä, mitä itse haluaa ei, kuten huomautit, "tulisi tehneeksi mitään"?
😀 Vaikea sanoa. Ehkä se liittyy jotenkin siihen että joitakin ammatteja on jostain syystä totuttu pitämään tavalla tai toisella paheellisina ja ehkä silläkin on merkitystä, että joillakin aloilla on selkeästi liikatarjontaa (tai vähän kysyntää) ja taloudellinen menestys on siten epätodennäköistä. Kuten vaikka balettitanssijan uralla.
Toisaalta, kumpi on pahempi: Se että ihminen tekee jotain mistä pitää, eikä koskaan kunnolla menesty taloudellisesti. Vai se että ihminen tekee jotain mitä inhoaa, saa kohtuullisen rahallisen toimeentulon, mutta käyttää sen balettitunteihin?
Luulen että suomen oloissa jälkimmäinen on surullisempi otus. Jossain päin maailmaa varmaan kyllä kuolee nälkään, jos käyttää aikaansa muuhun kuin työhön joka tuottaa välittömästi rahaa.
Vastauksesi on kuin suoraan elämästäni. Olin 15 vuotta töissä tehtaassa. Vapaa-ajat harrastin itse ja opetin (kilpa)tanssia. Toimeentulo oli erittäin hyvä, mutta en ollut kovin onnellinen. Töissä kävin vain rahan takia. Sain n. 5 vuotta sitten taloudellisista syistä n. 50 muun työntekijän kanssa potkut. Siitä lähtien päätin alkaa tehdä vain niitä asioita joista pidän ja joista on myös hyötyä muille. Tällä hetlellä kouluttaudun liikunta-alalle, ohjaan lasten liikuntaa ja valmennan maan suurinta ja menestyneintä pyörätuolitanssiryhmää. Palkka tästä työstä on murto-osa siitä mitä sain työskennellessäni tehtaassa, olen silti nyt monin verroin onnellisempi kuin silloin kun työskentelin tehtaassa.
Mielestäni osuit tässä naulan kantaan. Tietyissä oloissa toimeentulon maksimointi on tietysti kirjaimellisesti elinehto. Mutta siinä vaiheessa, kun toimeentulo ei ole enää henkiinjäämiskriteeri, nousee kysymys siitä, miksi esimerkiksi varallisuutta pitäisi kartoittaa loputtomiin.
Ja tässä vaiheessa aika moni menee halpaan ja ajattelee, että kasaan nyt vähän tätä omaisuutta, ja mietin sitten, mitä oikeasti haluan – kun haluamansa saisi huomattavan paljon vähemmällä puurtamisella tekemällä tuumaustyön aluksi ja pyrkimällä sitten suoraan siihen, mitä haluaa.
Ehkä hieman jälkiviisastelua mutta Pistorius istuu tätä nykyä linnassa, pallo jalassa. Pun intended.
Ihminen voi tehdä mitä haluaa mutta tuppaa olemaan niin että ihminen luonnostaan rajoittaa halunsa omien kykyjensä ja vahvuuksiensa mukaan. Taitavalla ’Miksi pitäisi’ -kysymysten esittämisellä välttää tilanteet joissa tulisi isoja pettymyksiä.
Se on sitten eri asia miten tiedostaa omat kykynsä ja vahvuutensa ja onko kyse kykyjen yli- vai aliarvostuksesta.
Ihminen voi tehdä mitä haluaa, omien kykyjensä puitteissa.
Maailman tilan ja ihmisten lisääntyneen ahdistuneisuuden, rakkaudettomuuden ja välinpitämättömyydeen perusteella ei näytä että ajattelumme olisi kovinkaan korkealla tasolla edelleenkään. Viisastelua ja filosofisia ajatus snobbeja riittää tyhmissä päissä mutta ei mitään merkkejä siitä että ihminen ja maailma menisi parempaan suuntaan. En minä eikä Hentun Liisa.