”Salaisuuden” salaisuus, osa 3/3: Miksi kaikkea ei kannata saada?

Jos tiedät, mitä haluat ja panet itsesi määrätietoisesti likoon vuoden toisensa perään, saavutat varmasti päämääräsi. Saavutuksilla on kuitenkin hintansa. Kun pyrit päämäärääsi, on olennaisinta valikoida lukemattomista toiminnan mahdollisuuksistasi ne, jotka edistävät päämäärääsi. Samalla kun valitset yhden tien, jää toinen kulkematta. Kun olet riittävän keskittynyt päämäärääsi, sivuutat sellaiset valinnat, jotka eivät edesauta sen saavuttamista. Ongelmana on, että sivuuttamasi valinnat olisivat kyllä saattaneet olla välttämättömiä hyvinvoinnillesi.

Kannattaa varoa, mitä toivot – sillä todennäköisesti saat juuri sen.

Keskittymällä yksisilmäisesti johonkin päämäärään varmistat, että saavutat sen. Jos haluat seuraavan viiden vuoden aikana tienata miljoona euroa, onnistut siinä ihan varmasti. Miljoonan euron tienaaminen on kuitenkin sellainen koitos, että siinä ystävyyssuhteet ja jopa perhekin saattavat toimia jarruna. Jos olet riittävän keskittynyt päämäärääsi, jäävät tällaiset päämäärän kannalta epäolennaiset seikat vähemmälle huomiolle, kenties kokonaan sivuun.

Tarina on tuttu: viiden vuoden päästä sinulla on miljoonasi – mutta ystäväsi ja perheesi ovat kaikonneet rahantaontasi karkottamina kauas pois. Rahakasan päällä onkin aika ikävä istua Roope Ankkana ypöyksin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei päämääriä kannattaisi asettaa ja niitä toteuttaa. Päämäärät ovat fantastinen tapa saavuttaa se, mikä on sinulle merkityksellistä. Kaikkein tärkein asia päämäärien valinnassa onkin valita oikeita päämääriä.

Mitkä sitten ovat oikeita päämääriä? Villi veikkaukseni on, että Bemari tai miljoona euroa eivät useimmille meistä ole sitä. Nähdäkseni hyvinvoinnin kivijalka on kutsumuksellinen ja intohimoinen toiminta. Jos heräät joka aamu innosta puhkuen päästessäsi työskentelemään rakastamasi alan parissa sinulle tärkeiden ihmisten kanssa, lienet keskimäärin aika onnellinen – sama se, mikä pankkitilin saldo on, tai mikä kumijalka seisoo pihassa. Siksi päämäärät kannattaakin valita niin, että niiden saavuttaminen toimii kutsumuksellisen toiminnan mahdollistajana.

Jos syvältä sydämestäsi kumpuaa toive muuttaa maailmaa paremmaksi, toive juosta sata metriä kuin salama, toive tanssia kuin enkeli tai toive toimia Pihtiputaan ala-asteen ekaluokkalaisten ikimuistoisena opena, kannattaa näitä edistävät päämäärät ottaa aika tosissaan. Keskittymällä syvältä kutsumuksestasi kumpuaviin päämääriin pystyt saavuttamaan pian sen, mitä juuri sinä olet parhaimmillasi.

Ja kun haluat jotakin tarpeeksi, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.

”Salaisuuden” salaisuus, osa 2/3: Miten saat juuri sen, mitä haluat?

Scott Adams työskenteli 1980-luvulla insinöörinä Pacific Bell -puhelinyhtiössä. Adamsin intohimo liittyi kuitenkin sarjakuvien piirtämiseen. Hän joutuikin heräämään päivittäin aamuneljältä ehtiäkseen piirtämään sarjakuvia ja tekemään vielä päälle normaalin työpäivän. Tarinan mukaan Adams tuskastui lopulta kaksoiselämään ja päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän kirjoitti joka aamu paperille kymmenen kertaa: ”Minusta tulee maailman julkaistuin sarjakuvapiirtäjä.” Kymmenen vuotta myöhemmin Adamsin Dilbert-sarjakuvaa julkaistiin sadoissa sanomalehdissä ympäri maailmaa.

Tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kerroin tosi-TV-guru Rhonda Byrnen hittituote Salaisuudesta. Byrnen kauppaama periaate, vetovoiman laki, takaa sen, että kuka vaan saa mitä vaan, kunhan toivoo sitä riittävän määrätietoisesti. Periaate pitää paikkansa. Sillä ei vain ole mitään tekemistä kosmisten voimien kanssa.

Usein ajatellaan, ettei jotakin päämäärää voi saavuttaa, koska vaihtoehtoja ei ole tarpeeksi. Ei ole esimerkiksi tarpeeksi aikaa, rahaa tai vaikutusvaltaisia ystäviä. Kyse on kuitenkin väärinkäsityksestä. Tosiasiassa vaihtoehtoja on aina lukematon määrä.

Mietipä hetkinen, kuinka monta asiaa voit tehdä juuri nyt. Sanotaan, että voit tehdä juuri tämän sekunnin aikana vaikkapa kymmenen juttua. Voit esimerkiksi nousta seisomaan, voit luikauttaa laulun, kirjoittaa sähköpostin ja niin edelleen. Kahdessa sekunnissa voit yhdistellä noita juttuja niin, että tuloksena on sata erilaista yhdistelmää. Kolmessa sekunnissa mahdollisia toiminnan muotoja on tuhat. Neljässä kymmenen tuhatta. Minuutissa sinulla on niin paljon vaihtoehtoja, ettei kotitietokoneesi pysty tulostamaan lukua. Ja kymmenessä minuutissa niitä on niin paljon, etteivät siihen pysty edes kaikki maailman supertietokoneet yhdessä.

Unelmien saavuttamisen tiellä ei seiso siis vaihtoehtojen puute. Ongelmana on vaihtoehtojen runsaus.

Käytännössä sinulla on jokaisena elämäsi hetkenä ääretön määrä vaihtoehtoisia tapoja toimia. Kysymys kuuluukin: miten osaat valita näistä vaihtoehdoista ne, joiden avulla unelmasi toteutuu. Tässä apuun tulee määrätietoisuus.

Kuten Zig Ziglar on sanonut, ihmiset eivät keskimäärin löydä itseään Mount Everestin huipulta harhailemalla päämäärättä sinne tänne. Jos et tavoittele mitään, on hyvin todennäköistä, ettet tavoitakaan mitään. Kun tavoitteesi on sen sijaan kirkas ja tarkkarajainen, opit nopeasti ymmärtämään, mitkä valinnat ohjaavat elämääsi kohti päämäärääsi, ja mitkä toimivat jarruina. Kyse ei ole sen kummemmasta jutusta kuin uuden taidon oppimisesta.

Pitämällä päämääräsi kirkkaana mielessäsi vaikkapa kirjoittamalla sen joka aamu paperille huolehdit siitä, että osaat päivän mittaan tarttua niihin mahdollisuuksiin, jotka edistävät matkaasi kohti päämäärääsi. Samaten opit nopeasti välttämään sellaisia valintoja, jotka haittaavat kehitystäsi. Aivan samalla tavoin lapsi oppii pyöräilyä opetellessaan karsimaan hissukseen pois ne liikkeet, jotka eivät edesauta pystyssä pysymistä.

Salaisuuden periaate pitää siis paikkansa: keskittymällä määrätietoisesti johonkin tarkkarajaiseen päämäärään saavutat sen ennen pitkää oppimalla matkan varrella painottamaan päämäärääsi tukevia ratkaisuja ja välttämään sitä haittaavia ratkaisuja. Kyse on oppimisprosessista. Kosmiset voimat eivät liity asiaan ainakaan sen enempää kuin ne liittyvät mihinkään asiaan.

Byrnen new age -hömppä ei ole kuitenkaan Salaisuuden suurin ongelma. Sen isoin ongelma on sen läpitunkeva materialismi ja siitä akuutisti seuraavat elämänongelmat – ennen kaikkea niille supermenestyjille, jotka Byrnen opista ottavat onkeensa. Aina ei nimittäin kannata saavuttaa kaikkea, mitä haluaa. Tästä lisää juttusarjan viimeisessä osassa perjantaina.

Oppitunti mestari Yodalta

Tähtien sota -elokuvassa Imperiumin vastaisku Luke Skywalker suoriutuu Dagobah-planeetalle harjoittelemaan jediritarin taitoja mestari Yodan opissa. Vihreä kääpiö Yoda on 900-vuotias vanha ja viisas jedimestari, joka tuntee maailmankaikkeuden salat läpikotaisin. Yoda opettaa Lukelle ennen kaikkea voiman käyttöä.

Planeetalle saapuessaan Luke on onnistunut rysäyttämään X-siipihävittäjänsä suon silmään. Värkillä ei suosta lennetä minnekään. Sankari on siis haaksirikkoutunut suoplaneetalle kaiken sivistyksen ulottumattomiin.

Opintojen edetessä mestari Yoda neuvoo Lukelle, miten mystistä voimaa käytetään esineiden liikuttelemiseen ajatuksen avulla. Lopulta pieni jedimestari kehottaa nuorukaista nostamaan valtavan avaruusaluksen suosta voiman avulla.

Nuori jedioppilas ei kuitenkaan ota uskoakseen, että painava avaruusalus ottaisi noustakseen tuosta noin vain ajatuksen voimalla. Ja kuinka ollakaan, eihän se sieltä minnekään nouse. Luke tuskastuu, mutta Yoda kannustaa jatkamaan. Lopulta Luke tiuskaisee epätoivoisena: ”Hyvä on! Minä yritän sitten.”

Yoda pudistaa päätään. Sitten hän toteaa: ”Joko teet tai et tee. Yrittämistä ei ole.”

”Tyttärenne on tanssija”

Gillian Lynne oli 1930-luvulla nuori koulutyttö. Hän ei malttanut pysyä aloillaan oppitunneilla, vaan aiheutti milloin minkäkinlaista häiriötä. Lopulta tyttö diagnosoitiin ylivilkkaaksi; nykyaikana diagnoosi olisi todennäköisesti ADHD.

Kerran Gilliania hoitanut lääkäri keskusteli Gillianin ja tämän äidin kanssa hoitosuunnitelmista. Jonkin ajan päästä lääkäri pyysi Gilliania odottamaan odotushuoneessa, koska hän halusi jutella äidin kanssa kahden kesken. Samalla hän napsautti vaivihkaa odotushuoneen radion päälle.

Lääkäri jätti vastaanottohuoneen oven raolleen ja kehotti äitiä katsomaan. Heti kun aikuiset olivat poistuneet huoneesta, pikku-Gillian ponkaisi pystyyn ja alkoi tanssia enkelimäisesti musiikin tahtiin.

Lääkäri totesi: ”Hyvä rouva, tyttärenne ei ole sairas. Tyttärenne on tanssija.”

Äiti kiikutti pikku-Gillianin tanssikouluun. Myöhemmin Gillian muisteli lämmöllä ensimmäistä tanssituntiaan. Hän totesi olleensa häkeltynyt siitä, että koko huone oli täynnä aivan samanlaisia lapsia kuin hän itse: kukaan muukaan ei malttanut pysyä aloillaan.

Gillian valmistui tanssikoulusta, pääsi Royal Ballet Companyn tanssijaksi ja tapasi Andrew Lloyd Webberin. 1980-luvulla Gillian Lynne suunnitteli koreografiat kaikkien aikojen menestyneimpiin musikaaleihin Cats ja Phantom of the Opera.

Oppiminen edellyttää osaamista myös opettajalta

On oikeastaan aika merkillistä, että peruskoulussa vain oppilaat saavat arvosanan työstään. Tämä hieman erikoinen tilanne johtunee siitä, että nykyaikainen koululaitos perustuu olettamukseen, että oppiminen on oppilaan omalla vastuulla.

Tosiasiassa oppiminen edellyttää osaamista myös opettajalta.

Jos opettaja mumisee paidankaulukseensa tuherrellen kymmenen vuotta vanhaan piirtoheitinkalvoon, ei ole mikään ihme, jos valtaosalle oppilaista oppiaines jää tarttumatta. Kun koulukirja on vielä kirjoitettu kömpelösti kapulakielellä, on oppilas kokeen aattona usein kuin Mikki Hiiri merihädässä. Missä on opettajan vastuu oppimisesta?

Ihminen ei opi, jollei hän ole kiinnostunut oppimastaan. Tästä syystä esimerkiksi yrityskouluttajat jakavat usein koulutuksen jälkeen osallistujille palautelomakkeen. Palautteen saaminen on ensiarvoisen tärkeää sekä koulutusten sisällön että kouluttajan oman osaamisen kehittämisessä.

Kouluttajan tulee osata esittää asiat riittävän mielenkiintoisesti ja innostavasti niin, että jokainen koulutukseen osallistuva saa koulutuksesta jotakin hyödyllistä irti. Jos tämä pedagoginen väylä jää avautumatta, on koulutus epäonnistunut. Ja vastuu on kouluttajan.

Kenties myös peruskoulun opettaja voisi hyötyä keräämällä palautetta oppilailtaan. Oikeastaan olisi ihan reiluakin, että myös oppilaat saisivat arvostella opettajan suorituksen esimerkiksi kerran lukukaudessa.

Mikään ei muuten estä laittamasta palautelomakkeita kiertämään vaikkapa heti tämän syyslukukauden päätteeksi. Palautteen avulla omaa osaamista on helppo kehittää entistä ehommaksi.

Mitä koulussa oikeasti opetetaan?

Nykyaikainen koululaitos on syntynyt 1800-luvulla teollisen vallankumouksen sivutuotteena. Kun vanhemmat siirtyivät kotitilalta tehtaaseen töihin, piti lapset saada jonnekin talteen kolttosia tekemästä. Ratkaisuksi keksittiin koulu. Lapset keskitettiin päiviksi yhteen paikkaan, jossa heistä voidaan pitää huolta.

Samalla huomattiin, että toinen iso ongelma saatiin ratkaistua: tehtaita vaivannut pula osaavasta työvoimasta. Peltotöihin tottuneet lukutaidottomat maalaiset kun eivät edustaneet ideaalista tehdastyövoimaa. Teollisen vallankumouksen kuohuissa koululaitos muovautui nykyisenlaiseksi.

Ennen vanhaan oppi tarttui mestarin kisällinä. Tällöin viisitoistavuotiaat osasivat kuka mitäkin. Yksi osasi takoa valurautapannun. Toinen pystyi satuloimaan hevosen unissaan. Kolmas luikautti laulun kuin laulun luutun säestyksellä. Ja neljäs taikoi keittiössä toinen toistaan satumaisempia makukimaroita. Koulu oli puolestaan aateliston huvia, jossa opittiin loogista päättelyä, argumentaatiotaitoa ja kyvykkyyttä itsenäiseen ajatteluun. Mikään näistä taidoista ei ole kuitenkaan erityisen sovelias tehdastyöläisen ominaisuus.

Nykyinen koululaitos pitää lapsista huolta sillä aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Lisäksi se opettaa lapsille tehokkaasti tasan viisi taitoa.

Koulu opettaa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Se opettaa seuraamaan tiukkoja aikatauluja. Ja lopuksi koulu opettaa seuraamaan sääntöjä riippumatta siitä, onko niissä mitään järkeä.

Muu on eräänlaista koristetta, josta saattaa jotain tarttua haaviin jos olet todella kiinnostunut aiheesta. Mutta biologiasta kiinnostumattomalle dominantit alleelit ja Linnén luokat ovat tervanjuontia, josta tuskin jää mitään talteen myöhempää elämää varten. Ja historiaan tympääntynyttä eivät Napoleonin ja Wellingtonin herttuan edesottamukset voisi vähempää kiinnostaa – vaikka ne kahdeksannella luokalla kerrattiinkin.

1900-lukulainen koulu varmistaa, että teini osaa lukea käyttöoppaan, kirjoittaa poissaolotodistuksen, laskea lomapäivät, olla aamulla ajoissa tehtaalla ja tehdä sen, mitä pomo käskee. Toki koulu on kehittynyt huisasti viimeisen sadan vuoden aikana. Nykyaikainen koulujärjestelmä ei enää estä opettajaa innostamasta lapsia oppiman uusia asioita. Mutta järjestelmänä se ei myöskään edellytä sitä.

Koulussa viiden ydintaidon lisäksi muu oppiminen onkin siis tuurista kiinni. Jos kohdalle sattuu kutsumuksellinen ja kannustava opettaja, voi innostus levitä räjähdysmäisesti. Kymmenvuotiaaseen kalvoon mutisten tuhertava ruotsinmaikka taas tuskin synnyttää Tukholmassa natiivin lailla puikkelehtivia kosmopoliitteja.

Oppiminen on yksi huikeimmista ihmiselämän nautinnoista ja etuoikeuksista. Ja vaikka koulu tekeekin tässä usein eräänlaista koirantyötä vieraannuttaen lapset oppimisen ilosta, on suunta onneksi parempaan päin. Nykyään sentään opettajankoulutuksessa puhutaan oikeasti elinkelpoisista oppisuunnista, ja koulurintamalla lapsen kutsumusta tukevat menetelmät, kuten montessoripedagogiikka, valtaavat alaa.

Nähdäkseni koulun pitäisi kuitenkin muuttua. Nykyajan jälkiteollisessa informaatioyhteiskunnassa ei tehdastyöläisille nimittäin ole pian enää tilaa.

5 luovan ajattelun peruspilaria

Usein ajatellaan, että luovuus on harvojen nerojen etuoikeus. Kun oma ajattelu urautuu arkirutiinien myötä, on sisäistä MacGyveriä vaikea ravistella hereille. Tosiasiassa luovuus on taito siinä, missä pyörällä ajaminenkin. Ja luovuuden taidon oppii niin kuin minkä tahansa muunkin taidon: harjoittelemalla.

Toinen luovuuteen liitetty myytti on, että luovuus edellyttäisi kaaosta. Tosiasiassa luovassa ajattelussa on nähtävissä selkeää rakenteellisuutta – tosin aidosti luova ihminen osaa myös tarvittaessa rikkoa tätä rakennetta.

Luova prosessi liikkuu hajottavasta toiminnasta kohti kokoavaa toimintaa. Usein luovina pidetään ihmisiä, jotka toimivat hajottavasti: tällaiset ihmiset keksivät koko ajan paljon uutta. Mutta todelliselta luovalta nokkelikolta edellytetään sekä kykyä uuden keksimiseen että olennaisen tiivistämiseen.

Seuraavassa esittelen viisi luovan ajattelun peruspilaria. Ne etenevät asteittain hajottavista työvaiheista kokoaviin. Opettelemalla nämä viisi askelta pystyt helposti hyödyntämään tarvitessasi luovaa kyvykkyyttäsi.

1. Kerää

Yksi luovan työn perusongelmista on valkoisen paperin kammo. Vaikka pitäisi synnyttää uutta, ei runosuoni alakaan pulputtaa. Kukko kun ei käskien laula. Apu valkoisen paperin kammoon löytyy keräämisestä. Lähes joka ikinen ihmiskunnan tuntema luova nero on kerännyt ideansa ja inspiraationlähteensä talteen. Wittgenstein tuhersi Tractatus-teoksensa synnyttäneet muistiinpanot maailmansodan tuiskeessa rintamalla, ja Edisonille kertyi hulppeat viisi miljoonaa sivua muistiinpanoja. Keräämällä ideat ja inspiraationlähteet synnytät pian ideahautomon, jonka avulla pääset heti vauhtiin, kun pitää synnyttää uutta.

2. Valikoi

Kun alat kerätä materiaalia, on sitä pian niin paljon, että hyvät ideat hukkuvat helposti runsauden sekaan. Tällöin on hyvä osata valikoida nopeasti jyvät akanoista. Erityisen tehokasta on vaihdella niin sanottua dialektista ja dialogista menetelmää. Dialektisuus perustuu vastakkainasetteluun: tämä on parempi kuin tuo, mutta huonompi kuin tämä. Tarkastelemalla keräämääsi materiaalia dialektisesti asetat sen paremmuusjärjestykseen. Lopuksi kuorit kerman päältä ja tartut toimeen. Dialogisuus puolestaan perustuu yhteen sovittamiseen. Dialogisesti tarkastelet keräämääsi materiaalia sen valossa, mikä sopii yhteen minkäkin kanssa. Näin synnytät uusia assosiaatioita, ja aiemmin vähäpätöinenkin idea saattaakin osoittautua uuden työsi kulmakiveksi.

3. Luonnostele

Luonnostelu on luovan työn ensirakkaus. Luonnostelussa nimittäin tapaat luovan työsi tuloksen ensimmäistä kertaa. Siksi suurin osa luovasta työstä tapahtuukin usein juuri tässä vaiheessa. Esimerkiksi amatööritaiteilijat eivät yleensä juuri muuta tee, kuin luonnostele: kankaalle synnytetään ensimmäinen mielikuva, ja sen hiominenkin jätetään puolitiehen. Luonnostellessa synnytät ensimmäisen version teoksestasi, mutta on hyvä pitää mielessä, että kyse on vielä luonnoksesta. Hahmottelu kannattaa siis pitää vielä hyvin karkeana, ja keskittyminen suurissa linjoissa. Yksityiskohtien aika on vasta jalostaessa.

4. Jalosta

Jalostamisvaiheessa on aika synnyttää lopullista jälkeä. Tässä olennaista on keskittyä yksityiskohtien hiomiseen. Jalostaessa on hyvä muistaa muutama luovan työn perussääntö. Ensinnäkin, kuten Albert Einstein on todennut, kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti, kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisemmin. Jos työssäsi on siis jotain turhaa, jätä se pois. Voit siirtää turhat ideat idea-arkistoosi myöhempää käyttöä varten. Editoi siis veitsellä, ennemmin kuin pensselillä: jalostamisvaiheessa kannattaa aina ennemmin poistaa, kuin lisätä. Toisekseen, luovan työn elintärkeä ohjenuora on: kill your darlings. Jos toistamiseen jäät taputtelemaan itseäsi selkään nokkelasta oivalluksesta, poista se. Luova työ ei ole vain kokoelma nokkelia oivalluksia. Luova työ on tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen elementti tukee toistaan. Jos yksi yksityiskohta vie jatkuvasti huomion pois kokonaisuudesta, ei kokonaisuus ole vielä tasapainossa.

5. Viimeistele

Luova työ on kokonaisuus, jossa jokainen yksityiskohta tukee toistaan. Tästä syystä viimeisteleminen on niin tärkeä työvaihe. Viimeistelyvaiheessa otat etäisyyttä työhösi, jotta pystyt tarkastelemaan sitä kokonaisuutena. Saatuasi työsi valmiiksi, nuku ainakin yö tai pari, tai vaikkapa viikko, ennen kuin todella hyväksyt sen valmiiksi. Palaa nyt työn pariin ja tarkastele sitä kokonaisuutena. Puhutteleeko se sinua sellaisena kuin se on, vai puuttuuko siitä jotain – tai viekö jokin yksityiskohta yhä huomion pois kokonaisuudesta? Lopuksi voit vielä tehdä loppusilauksen – pienen muutoksen, jolla annat itsellesi luvan lopettaa työn loputtoman hiomisen. Kuten Leonardo da Vinci on sanonut: ”Taideteos ei ole koskaan valmis. Vain lopulta hylätty.”

Lisää vinkkejä luovan työn siivittämiseen löydät Filosofian Akatemian Luovan työn oppaasta. Lataa se maksutta täältä.

5 yksinkertaista askelta hyvään elämään

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon onnellisuudesta ja hyvinvoinnista. Nähdäkseni yksi merkittävimpiä hyvinvoinnin edistäjiä on kutsumuksellinen toiminta: kun arkesi täyttyy askareista, jotka palkitsevat itsessään, on elämä täyttä ja tyydyttävää. Seuraavassa muutamia yksinkertaisia askeleita kohti kutsumuksellista ja rikasta elämää.

1. Tee kaikkea

Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua tehdä. Paitsi jos hän ei vielä halua tehdä mitään, hänen pitää tehdä kaikkea. Kyse on hieman samanlaisesta ilmiöstä kuin luovassa ideoinnissa: kukaan ei saa hyvää ideaa käskettäessä. Mutta kun ideamylly jyrähtää käyntiin, on hyvä idea helppo poimia ideatulvan keskeltä. Puhtaalta pöydältä on samoin vaikeaa sanoa, missä oma kutsumuksesi lymyilee. Mutta kun olet kokeillut riittävästi kaikenlaista, pystyt tunnistamaan, mitkä kokemistasi asioista ovat todella rikastaneet elämääsi, mitkä ovat olleet pinnallisella tavalla hauskoja ja mitkä vain turhauttavia.

2. Selvitä, mikä rikastaa elämääsi

Kun olet kokeillut yhtä sun toista, pyri ymmärtämään, mitkä askareet rikastavat elämääsi aidosti. Keskeistä on keskittyä tekemiseen. Usein pyrimme ulkoisen paineen vuoksi saavuttamaan abstrakteja päämääriä kuten mainetta tai mammonaa. Tyypillinen kysymys onkin: ”Mikä sinusta tulee isona?” Unohdamme kuitenkin miettiä, mitä palkinnontavoittelu tarkoittaa arkielämän kannalta. Olennaisempaa onkin nähdäkseni kysyä: ”Mitä haluat tehdä ajallasi isona?”  Todellinen hyvinvointi kumpuaa toimivasta arjesta – ja arki koostuu siitä, mitä teemme. Tässä avuksi voi olla esimerkiksi ydintoimilistan tekeminen. Kun tiedät, mitä haluat tehdä, on oman kutsumuksen löytäminen helppoa.

3. Harjoittele

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Jokainen maailman huipputekijä on harjoitellut poikkeuksetta omaa alaansa keskittyneesti 10 000 tuntia. 10 000 tuntia on sellainen kasa aikaa, ettei sitä kannata heittää hukkaan. Se tarkoittaa kolmen tunnin keskittynyttä päivittäistä harjoittelua kymmenen vuoden ajan – viikonloput ja lomat mukaan lukien. Jos harjoittelu on tervanjuontia, ei ajatus kymppitonnin kellottamisesta oikein innosta. Kun toimintasi sen sijaan kannattelee elämääsi luonnostaan, käytät harjaantumiseen aivan itsestään vuosikaupalla aikaa – etkä edes huomaa ajan kulua. Harjaantumalla taitavaksi itsellesi palkitsevalla alalla et vain tee jotain, mitä rakastat – teet sen myös erinomaisen hyvin. Näin voit olla myös muille aidosti hyödyksi.

4. Keksi, miten voit olla muille hyödyksi

Aristoteleen mukaan kutsumuksesi on siellä, missä taitosi kohtaavat maailman tarpeet. Kun olet selvittänyt, mikä kannattelee elämääsi, selvitä seuraavaksi, mitä muut tarvitsevat. Keskustele ihmisten kanssa heidän omista mielenkiinnon kohteistaan ja pyri kuuntelemaan aktiivisesti toisten ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä. Seuraa aktiivisesti mediakenttää ja pyri kiinnittämään huomiota siihen, minkälaiset tarpeet tai toiveet nousevat usein esiin. Kun sitten keksit, miten oma osaamisesi vastaa johonkin tällaiseen tarpeeseen, voit puuhastella kutsumuksesi parissa päivät pitkät: tällöin olet löytänyt siilikonseptisi. Jos ratkaiset toisen ihmisen todellisen ongelman, on hän usein valmis maksamaan ajastasi jonkinlaisen korvauksen. Kun tuotat arvoa toisille ihmisille, kykenet myös ansaitsemaan elantosi tekemällä sitä, mitä rakastat eniten.

5. Keskity siihen, mitä teet

Kun olet löytänyt siilikonseptisi, pane itsesi täysillä likoon. Tee keskittyneesti sitä, mitä rakastat ja pyri eliminoimaan sellaiset seikat, jotka eivät tue kutsumustasi täysin. Tämä ei suinkaan tarkoita, että elämän tulisi olla tylsää puurtamista – myös laadukkaalla viihteellä ja ihan puhtaalla laiskottelullakin on tärkeä rooli hyvässä elämässä. Mutta kun tiedät, mitä haluat oikeasti tehdä, opit pian tunnistamaan, mitkä viihteen tai vapaa-ajan muodot todella palkitsevat sinua. Lopulta mielesi virtaa koko päivän flow-tilassa, eikä aivoja edes tarvitse heittää narikkaan. Kun teet sitä mitä rakastat niin, että olet samalla arvokas oman yhteisösi jäsen, on hyvä olla aamusta iltaan.

Älä odota eläkkeelle, vaan tartu toimeen nyt. Lisää vinkkejä onnellisuuden edistämiseen löydät Filosofian Akatemian Onnellisuus-oppaasta. Lataa se maksutta tästä.

PS. Ajattelun ammattilainen lomailee heinäkuun yli. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy maanantaina 2.8.

Aurinkoista ja onnellista kesää kaikille!

10 tapaa jumpata aivosi kesäkuntoon

Aivosi toimivat sitä paremmin mitä enemmän niitä käytät. Pitämällä mielesi liikkeessä kulkee ajatus jouhevammin. Tässä esittelen kymmenen helppoa tapaa jumpata aivosi kesäkuntoon.

1. Lue

Lukeminen on aivoharjoite numero yksi. Lukemasi materiaalin monimutkaisuus kannattaa valita lukutottumuksiesi mukaan. Samoin kuin painonnostossa, kannattaa haastavampaa kirjallisuutta myös lisätä pikku hiljaa. Jos et ole tottunut lukija, kannattaa aloittaa kevyestä kirjallisuudesta tai vaikkapa sarjakuvista. Jos taas kirjoja menee metritavarana, kannattaa rantalukemiseksi valita vaikkapa Joycea, Proustia tai Kantia. Eräs filosofian professori totesikin, että nykyään Immanuel Kantin lukeminen tuntuu kuin lukisi Aku Ankkaa. Kirjat saat kätevästi kotiin esimerkiksi Amazonin tai AdLibriksen verkkokaupoista.

2. Laske

Laskuharjoitukset ovat oivallinen tapa jumpata mieltä. 90-vuotias isotätini kaivaa aika ajoin vanhat matematiikan kirjat esiin ja jumppaa niillä aivojaan. Ei ihme, että hänen ajatuksensa juoksee yhä kuin 70 vuotta sitten. Hyödyllisiä ovat myös erilaiset pikaharjoitukset, jotka voit vaikka ottaa päivittäiseen käyttöön. Laske esimerkiksi Brain Tunerin 20 laskutehtävää joka aamu. Huomaat vaikutuksen jo muutaman viikon kuluttua.

3. Ajattele

Ajattele, mitä ajattelet. Omiin ajatuksiisi keskittyminen kehittää ajattelutaitoasi. Bonuksena tutustut samalla itseesi ja saatat löytää yllättäviäkin puolia omasta ajatusmaailmastasi. Oman ajatusmaailman tunteminen onkin mestariajattelijan elinehto. Vasta kun tiedät, mitä päässäsi liikkuu, pystyt vaikuttamaan mieleesi tietoisesti.

4. Kirjoita

Kirjoittaminen on oiva tapa selkiyttää omaa ajatusmaailmaa, purkaa huolia tai vaeltaa mielikuvitusmaailmojen lumoissa. Kirjoita päiväkirjaa, jäsennä oivalluksiasi, kirjoita runoja tai vaikkapa novelleja, joissa lähetät mielikuvituksesi vaeltamaan toisiin maailmoihin. Kirjoittamalla kykenet keskittämään ajatuksesi tavalla, joka ei ilman apuvälineitä onnistu.

5. Keskustele

Keskustele mielenkiintoisten ihmisten kanssa kuunnellen ja keskittyen. Pyri hakeutumaan sellaisten ihmisten seuraan, joiden ajatuksista olet aidosti kiinnostunut ja pyri kääntämään keskustelu sellaisiin puheenaiheisiin, joista kaikki osapuolet saavat jotakin irti. Keskustelussa kuunteleminen on puhumistakin tärkeämpi taito. Jos olet itse koko ajan äänessä, opit vain murto-osan siitä, mitä opit kuuntelemalla.

6. Opiskele

Opettelemalla uusia asioita ja uusia taitoja kehität aivojasi myös fyysisesti luomalla uusia kytköksiä hermosolujen välille. Uuden oppiminen tekee myös elämästä antoisaa ja mukavaa. Uuden asian oppiminen palkitsee itsessään, ja mahdollistaa aivan uudenlaisia kokemuksia. Päätä vaikkapa opetella espanjan kieli ja suuntaa vuoden päästä Barcelonaan. Kokemus on aivan toinen, kuin ummikkona suunnistaen. Opiskelun makuun pääset myös tutustumalla iTunes Universityn tarjontaan.

7. Ratko arvoituksia

Arvoitusten ratkominen kehittää erityisesti lateraalisen ajattelun kykyä. Ratkomalla arvoituksia opit hakemaan ratkaisua odottamattomista paikoista ja rikkomaan ennakko-odotuksiasi. Tuloksena ajatuksesi joustaa entistä paremmin. Löydät runsaasti uusia arvoituksia esimerkiksi BrainDen-sivustolta. Myös vitsien kertominen ja dekkarien lukeminen kehittävät ajatuksen joustavuutta.

8. Aivojumppaa

Aivojumpan hyödyistä ja vaikutuksista kinastellaan paljon. Varmaa on kuitenkin, että kaikki, mitä teet päälläsi kehittää sitä jossakin määrin. Jos aivojumppa siis palkitsee tai tuntuu hauskalta, kannattaa sitä harjoittaa sumeilematta. Aivojumpata voit esimerkiksi ratkomalla sudokuja tai hyödyntämällä vaikkapa oivallista Stanfordin yliopistossa kehitettyä Lumositya.

9. Liiku

Terve mieli elää terveessä ruumiissa. Liikkumalla säännöllisesti ainakin puoli tuntia päivässä pidät vartalosi kunnossa niin, että aivosi saavat riittävästi happea. Kun käyt lenkillä säännöllisesti, juoksee ajatuskin jouhevammin. Aivoja kannattaa myös huoltaa riittävällä omega3-rasvahappojen ja d-vitamiinin saannilla.

10. Nuku riittävästi

Aivosi tarvitsevat riittävästi unta. Unen tarve on yksilöllinen, ja paras mittari riittävälle unensaannille on oma olotilasi. Jos päivän mittaan kuluu pannullinen kahvia eikä meinaa jaksaa mitään, kannattaa illan viimeinen leffa jättää kenties väliin ja painella pehkuihin. Hyvin nukutun yön jälkeen aivosi kiittävät, ajatus luistaa paremmin ja mielialasi pysyy korkealla.

Mikä on oikea vastaus?

Insinöörioppilailta kysyttiin kokeessa, miten pilvenpiirtäjän korkeus määritellään barometrin avulla.* Eräs nokkelikko vastasi seuraavaa: sidotaan barometriin naru ja lasketaan barometri pilvenpiirtäjän katolta alas. Korkeus selviää ynnäämällä narun ja barometrin pituus. Oppilaan koevastaus hylättiin.

Oppilas valitti päätöksestä: vastaushan oli kiistatta oikein. Koska vastaus ei kuitenkaan osoittanut fysiikan periaatteiden tuntemusta, päätti lautakunta antaa oppilaalle kuusi minuuttia aikaa esittää vastaus, jolla osoittaa fysiikan tuntemusta.

Istunnossa insinöörioppilas istui hiljaa otsa kurtussa viisi minuuttia. Kun häntä muistutettiin ajan kulusta, hän totesi: ”Minun pitäisi päättää useista vaihtoehdoista sopivin.” Lopulta hän sanoi:

”Barometrin voisi viedä pilvenpiirtäjän katolle ja pudottaa alas. Mittaamalla putoamiseen käytetty aika voidaan rakennuksen korkeus selvittää kaavalla H = 0.5g * t^2. Ikävää barometrin kannalta, tosin.”

”Jos aurinko paistaa, voidaan mitata barometrin varjon pituus ja pilvenpiirtäjän varjon pituus. Mittaamalla vielä barometrin pituus voidaan pilvenpiirtäjän pituus laskea aritmeettisesti.”

”Erittäin tieteellinen vastaus löytyisi sitomalla barometriin pieni narunpätkä ja heiluttamalla sitä ensin maan tasalla ja sitten pilvenpiirtäjän katolla. Pilvenpiirtäjän korkeus selviää kaavalla T = 2 pii neliöjuuri(l/g).”

”Helpointa olisi tietysti mennä pilvenpiirtäjän kellariin, koputtaa talonmiehen ovea ja sanoa: ’Haluatko hienon barometrin? Saat sen, jos kerrot rakennuksen korkeuden.'”

* ”Oikea” vastaus on mitata ilmanpaine maan tasalla ja pilvenpiirtäjän katolla ja laskea rakennuksen korkeus paine-eron perusteella.